| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Uutiset

FIN5 alkoi Rautavaarassa

FIN5 suunnistusviikolla MS Parman lippua on pitänyt korkealla Tölkön perhe. Carlit on ollut ykkönen H9RR:ssä molempina päivinä ja isä Tommi on H35A:ssa yhteistulosten kolmantena. Kun Kainuussa msparmalaisia oli yli 50, niin finillä vain viisi on ilmoittautunut koko viikolle ja lisäksi kolme yksittäisiin osakilpailuihin. FIN5 suunnistusviikko suunnistetaan kahdessa toisistaan täysin poikkeavassa savolaismaastossa. Kaksi ensimmäistä kisaa juostiin […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Kahden mitalin päivä Riikassa

Veteraanien MM-kisat päättyivät MS Parman naisten osalta mitallijuhliin pitkän matkan jälkeen. Anni Heikkonen nappasi kolmevitosissa toisen hopeamitalinsa ja Sanna Paukkunen sai mitalitilinsä lopulta auki ja MM-pronssia. Pitkä matka suunnistettiin Riikan pohjoispuolisten hiekkarantojen tuntumassa olevilla monimuotoisilla metsäpeitteisillä dyyneillä. Paljon varmaan nopeaa maastoa, mutta paikoin myös tossut kaivoivat hiekkaa. Joitain suonotkelmia kartalta löytyi, tiheikköjä ei juurikaan. Nopeimmat […]

Posted in Uutiset, Yleinen | No Comments »

Heikkoselle keskimatkan MM-hopea

Koko kauden hyvää kuntoa uhkunut Anni Heikkonen selätti vaativan suppamaaston ja sijoittui keskimatkalla kolmevitosten MM-hopealle Riikan seudulla Latviassa. Tämän päivän Suunnistajassa Reeta Kolkkalakin antoi ”Reetan reiteissä”Annin venlojen viestin suorituksesta täydet kymmenen pistettä. Mestaruuden kolmen minuutin erolla vei Natalia Efimova, jolla kokemusta riittä pääsarjan MM-tasolta saakka. – Ei ollut hävitty hopea. Hallittu suoritus varmistelen. Maastotyyppi oman […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Sanna Paukkusen sprintin MM-hopeaa meni lähes kaikkien sarjojen mitätöinnin mukana!

Veteraanien MM-kilpailut käynnistyivät sprinteillä Latvian Riikassa. Mukana on n 3500 suunnistajaa. Sanna Paukkunen kiri kakkoseksi W40A-sarjassa ja otti MM-hopeaa. Huonolle ei hävinnyt. Mestaruuden vei  noin minuutin erolla Galina Vinogranova, joka vuosi sitten suunnisti vielä MM-tasolla mm. Venäjän viestijoukkueessa ja sprintissä. Petri Paukkunen oli H40A.ssa kymmenes. Kovaa siinäkin mentiin, kun paras suomalainen Petteri Muukkonenkin jäi minuutin […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Anu Ekström KRV:n voittoon

Anu Ekströmin neljän minuutin johto finaaliin lähdettäessä  osoittautui  riittäväksi Kainuun Rastiviikon kokonaisvoittoon. Suunta-Seppojen Sari Saarijärvi pystyi rutistamaan tuosta aikaerosta runsaat 1,5 minuuttia pois ja oli toinen. Eliittisarjoissa kymppikärkeen sijoittuivat Aleksi Karttila seitsemäs, Samuli Rousku yhdeksäs ja Lotte-Line Ekström viides. Miesten pääsarjassa Tommi Tölkkö ja Eero Lapila olivat peräkkäin sijoilla 24. ja 25. H55:ssa Reima  Rantanen […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Anu jatkaa kärjessä, Tessa sairastui

Vain  Anu Ekström johtaa sarjaansa ennen Kainuun Rastiviikon viimeistä osakilpailua. Etumatkaa kakkoseen Suunta-Seppojen Sari Saarijärveen on vajaat neljä minuuttia. Epäonnea oli matkassa, kun sarjaansa ylivoimaisesti johtanut MS Parman Tessa Salmia joutui keskeyttämään rastiviikon toisen osakilpailun jälkeen. Starttaamisen esti kuumeinen kurkkukipu. 18-pojat alkavat lämmetä Tipasojan kankailla.  Wille Laitamäki suunnisti hyvin ja oli päivän kärkinimi. Virheittä hänkään […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Tessalla kuuden minuutin johto

Kainuun Rastiviikon välipäivä oli sateinen, mutta toista kilpailupäivää Sotkamon Tipasojalla vietettiin jälleen poutasäässä. Lämmin sää houkutteli suunnistajia Tipasojan kankaille, jopa Rastiviikon avauspäivää enemmän. Tiistaina kuntosuunnistussuorituksia kirjattiin yhteensä peräti 1352. Tessa Salmia jatkoi vahvaa menoaan ja otti jo toisen osakilpailuvoiton. Yhteistuloksissa ero kakkoseen on jo kuusi minuuttia. D50 sarjassa kisa on tiukkaa. Päivän kolmanneksi sijoittunut Anu Ekström johtaa kolmella […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Kainuun Rastiviikko vuorossa

Viikko Kainuussa suunnistaen kilpaa tai kuntoillen, treenaten tai lomaillen on monen suunnistusperheen tai yksittäisen suunnistajan vakio-ohjelmaa heinäkuun alussa. 52. Kainuun Rastiviikko houkutteli avajaispäivänä yli 3500 suunnistajaa Sotkamon Tipasojalle. Tapahtumassa on neljä osakilpailua kuin neljä kuntosuunnistuspäivää. Kuntosuunnistuksen osuus on vuosi vuodelta kasvanut. Eka päivänä heitä oli yli 1200. Välipäivinä on mahdollisuuus osallistua avoimeen sprinttiin Vuokatissa tai […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Tessalle hopealle, Akselille pronssi SM-keskarilta

SM-keskimatkat ratkottiin kahden startin taktiikalla Taivalkosken huippuhienossa maastossa. Pääsarjassa Akseli Ruohola palkittiin pronssisella mitalilla. Itse kisassa hän oli viides kahden ulkomaalaissuunnistajan ollessa edellä. Mestaruuden vei TP:n Elias Kuukka. – Alku sujui hyvin, mutta sitten lopussa alkoi tulla enemmän pieniä virheitä. Lopun mäkialue oli todella haastava. Hienot kisat. Maasto todella upea ja vauhtia sai pitää, kertoi […]

Posted in Uutiset | No Comments »

A-finaalipaikkoja SM-keskimatkalta

SM-keskimatkat ratkotaan Taivalkoskella eli varsin pohjoisessa. Aamun karsinnoista tuli mukavasti A-finaalipaikkoja, mutta esim. pääsarjoissa muutama paikka kariutui yhteen isompaan virheeseen. Akseli Ruohola nappasi selvän kärkipaikan lohkossaan ja Arto Talvinen oli omassaan kolmas. Mukaan pääsivät myös Henrik Väisänen ja Eero Heinonen. Niukasti ulkopuolelle jäivät Antti Vainio ja Aaro Ruohola. Naisissa Tiia Istolahti ja Noora Koskinen selvisivät […]

Posted in Uutiset | No Comments »