| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

toukokuu, 2013

Hämäläinen kakkonen TSC9:ssa

Rajamäen Vili Niemi voitti Turku Sprintcupin oltuaan myös finaalin ykkönen. Finaalissa MS Parma-kolmikko Sami Hämäläisen johdolla valtasi kolme seuraavaa sijaa jättäen taakseen useita kansainvälisen tason menijöitä. Naisissa  nähtiin huippusuunnistusvauhtia, kun Sveistin maajoukkueen moninkertainen maailmanmestari Simone Niggli kolme minuuttia kilpakumppaneitaan nopeammin. − Fyysisesti olen ollut ihan hyvässä kunnossa kuukauden verran, suunnistus vaan ei ole sujunut. Suurin […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Koivisto Ankkurirastien nopein

MS Parman Matti Koivisto oli ylivoimainen Ankkurirastien A-sarjassa Salon Kavantolassa sunnuntaina. Lumen takia huhtikuulta siirretty kilpailu jäi osanottajamäärissä selkeästi tavanomaisesta, sillä monet seurat pitivät jukola-leirejään samanaikaisesti keskisuomessa. ‒ Fyysisesti oli varsin hyvä päivä, mutta lämmön kanssa teki paikoitellen tiukkaa. Parempaa suunnistamista kuin keskiviikkona, ajoittain oikeinkin hyvää, mutta edelleen oli turhan paljon pientä säätöä ja tökkimistä, […]

Posted in Uutiset | No Comments »

8 mestaruutta am-keskimatkoilta

Keskimatkojen aluemestaruudet ratkottiin Pöytyän Kärilänmäen hienossa suunnistusmaastossa, mutta sateisen koleassa säässä. keskiviikkona. Alueemme seurojen suunnistajat olivat hyvässä iskussa ottaen yksitoista mestaruutta ja kolmetoista himmeämpää mitalia. Miesten pääsarjassa Angelniemen Vesa Mäkinen oli ylivoimainen ennen MS Parman Matti Koivistoa. − Ei ollut kovin sujuvaa suunnistamista ja tein kaksi selvää virhettä. Sillä selittyy neljän minuutin tappio Mäkiselle, Koivisto […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Talviselle vihdoin SM-kulta

H18-sarjassa suunnistavalla Arto Talvisella on jo melkoinen nippu SM-mitaleja kaapissaan, mutta nyt napsahti ensimmäinen kulta erikoispitkiltä matkoilta Anttolassa sunnuntaina. Ennestään oli plakkarissa jo pitkän kulta Yläneeltä H16-sarjassa. Vesisateinen keli teki vaativasta, paljon korkeuseroja sisältäneestä maastosta tosi raskaan ja joissain sarjoissa sääntöjen tavoiteajat ylittyivät roimasti. Tikirasimäen korpimaasto oli maineensa veroinen. − Alun hajontalenkit juoksin omaa työtä […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Neljä mitalia MS Parmalle SM-sprintistä

MS Parman suunnistajilla oli neljän mitalin päivä sprinttisuunnistuksen SM-kisoissa Mikkelissä launtaina. Suomen mestareiksi leivottiin 14-vuotias Essi Rantanen ja Sanna Paukkunen sarjassa D35. Arto Talvinen nappasi SM-hopeaa ja Eero Heinonen pronssia ensimmäisenä SM-mitalinaan. Miehissä Jussi Suna ei ollut parhaimmillaan, vaan joutui tyytymään sijaan kaksitoista. Hyvä kevät nosti hänet kuitenkin maajoukkueeseen pohjoismaiselle Nordic Tourelle. Mestari oli Angelniemen […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Liigafinaali pelkkää letkajuoksua

Huippuliigan finaali oli suunnistuksellisesti varsin erikoinen, kun aiemmista osakilpailuista saadut pisteet muutettiin takaa-ajosekunneiksi, mikä käytännössä tarkoitti melkoista letkajuoksua. Toki naisissa Minna Kauppi oli selvässä johtoasemassa ja myös voittaja, mutta miehissä pakka oli täysin auki. Niinpä kisan viimeisenä startannut Ranskan viestimaailman mestari  Frederic Tranchand hilautui kisan aikana kohti kärkeä, ja kun johdossa ollut viiden miehen letka […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Suonpäälle A-sarjan voitto Lohjalta

MS Parman loistavaan kevätkuntoon päässyt Lasse Suonpää oli selvä ykkönen Prismarastien Miesten A-sarjassa. Huippuliigan osakilpailussa TuMe:n Jussi Suna sijoittui keskimatkalla kymmenenneksi, mikä takasi hänelle hyvän lähtöaseman liigan finaaliin Tampereelle. Naisissa MS Parman Maija Sianoja ylsi 12:nneksi. − Jalat olivat vähän väsyneet vielä Tiomilan pitkän yön rasituksista, mutta päätin sitten varmuudeksi  jättää pummit tekemättä ja tällä […]

Posted in Uutiset | No Comments »

Reeta palasi kisarasteille

MS Parman entinen huippusuunnistaja Reeta Kolkkala päätti arvokisauransa vuonna 2003 saavuttaen sitä ennen 2001 Tampereen MM-kisoissa ainoan henkilökohtaisen MM-mitalinsa pronssia normaalimatkalta ja lisäksi kaksi MM-kultaa ja yhden hopean Suomen viestijoukkueessa. Kymmenen vuoden tauon jälkeen paluu rasteille kilpailumielessä toi heti voiton Rauman rasteilla. Toki hän on käynyt rasteilla tällä välilläkin eritoten Vertti-poikansa suunnistusuran alkumetrien tukena ja […]

Posted in Uutiset | No Comments »

SM Bussi lähtee klo 15.00!! + muu info

Muutama sana viikonlopun järjestelyistä. BUSSI lähtee Ravattulan Citymarketilta Turusta klo 15.00. Lyhyt täydennys Paimion Nesteellä ja Salon ABC Piihoville bussi saapuu siis noin 15.45. Olkaa ajoissa paikalla! Matkalla pysähdytään päivälliselle todennäköisesti ABC:tä muistuttavassa paikassa. Perillä majoituksessa ollaan noin klo 21.00. Kisapäivien bussiaikataulut selviävät tarkemmin matkan aikana. MAJOITUS on Anttolanhovissa. Majoitukseen sisältyy aamiainen. Hyttijako ilmodokumentissa: https://docs.google.com/spreadsheet/ccc … […]

Posted in Ajankohtaista | No Comments »

MS Parma 15., Kalevan Rasti voittoon

Tiomila oli jälleen kahden kauppa, missä voittovuorossa oli Kalevan Rasti huippuankkurinsa Thierry Gueorgiou kuskistaessa selvästi Haldenin Olav Lundanesin. Varsin erikoinen avausosuus koettiin Tiomilan yössä. 22 joukkueen kärkiletka eteni pitkään yhdessä kasvattaen eroa kakkosryhmään ja tuohon kärkiryhmään MS Parman Matti Koivisto hivuttautui heti eka väliajan jälkeen. Hallittu juoksu valppaana turvallisesti ryhmän keskellä toi miehen vaihtoon sijalla yhdeksän 13 […]

Posted in Uutiset | No Comments »