| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Yli-Futkalle MM-kulta myös keskimatkalta.

Amanda Yli-Futka lasketteli myös keskimatkan maailmanmestariksi. TIMO MIKKOLA

Naisten 5,4 kilometrin kilpailussa Amanda Yli-Futka jatkoi mestaruusjuhlia. Keskiviikkona pitkän matkan maailmanmestariksi hiihtosuunnistanut suomalainen oli ykkönen myös perjantain keskimatkalla.

Ruotsin Ella Turesson jäi Yli-Futkalle 28 sekuntia. Pronssia ottanut Ingeborg Roll Mosland jäi suomalaiselle jo yli kaksi minuuttia. Raskaat olosuhteet olivat Yli-Futkan puolella.

– Kisaviikko alkaa painaa, mutta silti jalka oli vahva ja mäkisillä osuuksilla onnistuin tekemään eroa muihin. Lunta on tällä hetkellä todella vähän. Järjestäjät olivat kolanneet lunta urille ja joissain paikoissa sitä ei ollut ollenkaan. Lisäksi märän ja pehmeän lumen päällä oli paljon neulasia, joka hidasti menoa entisestään, Yli-Futka kuvaili olosuhteita.

Kisat päättyvät lauantaina viesteihin, mutta Yli-Futkan henkilökohtaiset suoritukset nostivat hänet aikuisten MM-sprinttiviestiin Suomen kakkosjoukkueeseen Aapo Viippolan pariksi.

– Tuplamestaruus oli kyllä paljon enemmän mitä uskalsin unelmoida. Kisa oli fyysisesti raskas suuren noususumman vuoksi ja toisaalta lämmin keli oli sulattanut lumet paikoin kokonaan. Kisa ratkesi pitkällä mäkisellä välillä. Lopussa tein huonon reitinvalinnan viimeiselle rastille, mutta johto riitti kuitenkin maaliin saakka.

– Olen tyytyväinen, että kunto ja taito ovat menneet eteenpäin ja kova työ tuottaa tulosta, Amanda iloitsi.

Lotte-Line Elkström jäi vähän mitalien ulkopuolelle neljänneksi.

– Ei ollut mun päivä. Fyysisesti kulku oli huono ja tuli liian monta pientä virhettä. Lopuksi vielä virhe tokavikalla maksoi pronssimitalin 24 sekunnilla, Lotte harmitteli.

Kaksi pronssia kisojen ensimmäisiltä matkoilta saavuttanut Niklas Ekström aloitti vahvasti ja oli mukana mitalikamppailussa. Loppumatkan reitinvalinnat eivät kuitenkaan olleet nopeimpia ja hän oli kilpailussa kahdeksas.

– Tänään haastavat olosuhteet. Lunta oli sulanut parin viime päivän aikana niin paljon, että reittejäki oli jouduttu suunnittelemaan uusiksi. Alku sujui täydellisesti ja vauhti oli aivan Norjan Baklidin tuntumassa.Puolen välin jälkeen tuli pitkä reitinvalintaväli,  jossa eroa kärkeen tuli runsaasti. Sen jälkeen suunnistus ei ollut enää hallussa ja ero vielä kasvoi.

Lauantaina vielä sprinttiviesti. Vauhtia tulee vasmasti riittämään, kun keli on muuttumassa pakkaselle.