| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Tiomila 2019 lähestyy

Lamput syttyvät 10Milassa, kuten vuonna 2015. MS Parman aloittaja Matti Koivisto tällä kertaa mustassa edustusasussa aivan etukulmassa!

Årets 10Mila suunnistetaan etelämmässä kuin koskaan aikaisemmin. Kilpailukeskuksena toimii Trollacenter, joka sijaitsee Skånen läänissä Glimåkrassa, Östra Göingen kunnassa, 35 km pohjoiseen Kristianstadista.

Maasto on hyvin vaihtelevaa koostuen erilaisista metsätyypeistä, paikoin on kulttuurista maaperää ja paikoin erittäin kallioista. Areenan koillispuolella on Trollabackarnan erittäin mäkinen alue. Yksi toimiva louhoskin löytyy.Teitä, polkuja, kivimuureja, puroja löytyy koko kilpailualueelta.

MS Parmalla ei ole tänä vuonna nuorten joukkueita mukana. Sen sijaan  miehissä ja naisissa kummassakin on kaksi joukkuetta. Naisilla vuoden takainen kisa oli iso pettymys, miehet olivat sentään sijalla 19. ankkurin loukkaantumisesta huolimatta.

Miehet lähtevät reissuun ilman kahta syömähammastaan, kun Sami Hämäläinen ja Eero Heinonen ovat toipilaana. Manageri Samuli Salmenoja on kuitenkin luottavainen ja asettaa tavoitetta kymppisakkiin onnistuneilla suorituksilla tälläkin kokoonpanolla.

Taktiikka on selvä, kärjen mukana on pysyttävä mahdollisimman pitkään. Kovakuntoinen Yury Tambasauhin luotetaan avausosuudella, jotta Arto Talviselle tarjoutuisi hyvä lähtöpaikka pimeälle kakkososuudelle. Tekeekö Arto saman kuin juniorina ja kirii kohti vaihtoa aivan kärjessä rohkeilla loppuosuuden ratkaisuillaan.

Kuuden kilsan kipaisu osuu Henri Kalveelle, jonka tavoite on tarjota kärkiletka legendaariselle "långa nattenille" Artem Popoville. Kovakuntoisen Akseli Ruoholan jatko on tärkeä, jotta Peeter Pihl pääsee Skånen yöhön mukavissa asemissa.

Jonas Hubacek debytoi MS Parman riveissä Tiomilan 8.osuudella.

Seuraavat kolme osuutta on nuorille menohaluisille miehille. Aaro Julkunen saa pilvettömällä säällä ihastella jo aamu-usvan kajoa 9 kilsan osuuden loppuvaiheilla. Viime vuonna seuraan muuttanut Tsekin maajoukkuemies 24-vuotias Jonas Hubacek ei päässyt vielä taitojaan esittämään jalkavamman takia, mutta nyt nuori mies on ollut iskussa tsekkien maajoukkueleireillä. 12 kilometriä päivän jo valjettua on hänellä edessä.

Valoisalle vitoselle on tarjolla Portugalin vauhtiveikko Ricardo Esteves Ferreira, jolla vauhtia taatusti riittää . Toivottavasti löytyy vielä vauhdikasta seuraa. Keskittyminen suunnistussuoritukseen on kuitenkin avainasemassa.

Ankkurin viitta on annettu paluun harjoitteluun tehneelle Antti Vainiolle, jolla toki on kokemusta aiemmasta Tiomila-ankkurioinnista muutaman vuoden takaa. Jos hyvin menee, niin vaarassa on, että ympärillään on pelkkiä aikuisten MM-mitalisteja.  Siitä ei paikka parane.

– Kenenkään ei tartte edes tehdä mitään yli-suoritusta. Normaalit vedot ilman isoja virheitä riittää, vakuuttaa ex-manageri Petri Paukkunen.

Naisten ryhmällä on ollut valmistautumisessa ongelmia pitkin huhtikuuta sairastumisten ja vammojen kanssa. Nyt kisan alla on kuitenkin valoa tunnelin päässä ja kuntoutumiset ovat kehittyneet suotuisasti.

Takuualoittaja Anastasia Rudnaya tarjoutuu paikka naisten 5-osuuksisen viestin kärkenä. Vauhti riittää vaikka mihin karkeloon, eikä Nasti pelkää tehdä rohkeitakaan ratkaisuja.

Toisella osuudella Noora Koskinen pääsee kuudelle kilsalle odotusten mukaisesti hyvissä asemissa, missä vetureita riittää.

Pitkä kympin putki on nyt Tiia Istolahden vastuulla, kun jalkavammaansa paranteleva Tuulia Viberg on nyt varmuuden vuoksi lyhimmällä neljän kilsan, kuitenkin tuiki tärkeällä, osuudella.

Itseoikeutettu ankkuri on Maija Sianoja, joka osoitti kestävyytensä FinnSpring pitkässä henkilökohtaisessa kisassa. – Tavoite parantaa viime vuoden 29. sijasta selkeästi ja saada aikaan ehjä suoritus, kuittaa Veltti Hanhela lyhyesti

  • Jamo

Kisasivut