| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Tarkkuussuunnistajien kausi 2020 pakettiin

Anni Lumiainen Sastamalassa SM-tempon finaalin yleisörastilla.

Koronaviruksen vuoksi tarkkuussuunnistuksen kilpailukausi 2020 jäi tyngäksi. Kansallisia kilpailuja järjestetään tarkkuussuunnistuksessa muutenkin harvakseltaan. Tänä vuonna kaudella tarjolla oli vain kolme kaksipäiväistä kilpailuviikonloppua, sekä muutaman osallistujan aluemestaruuskisat Etelä-Pohjanmaalla.

MS Parman tarkkuussuunnistajat Anni ja Jyrki Lumiainen kilpailivat heinäkuussa Vihdissä, elokuussa SM-kisoissa, sekä 17.-18.10. Turussa, jossa Turun Metsänkävijät järjesti Suomen suurimman vuosittaisen tarkkuussuunnistustapahtuman, FinTrailO:n.

Vihdin viikonloppu koostui kahdesta perinteisestä preo-kilpailusta; yhteistulos määritti lopulliset sijoitukset. Elit-sarjassa 39 suunnistajaa osallistui kumpaankin osakilpailuun.

Suomen mestaruudesta kilpailtiin Sastamalassa erikseen sekä tempossa että preo:ssa; SM-kisat olivat samalla maailmanranki-osakilpailuja (WRE). Tempossa kisaajia oli 36, normaalikisassa peräti 52. Lisäksi Suomen WRE-kilpailuissa oli kesällä11 ulkomaalaista kilpailijaa Norjasta, Italiasta ja Slovakiasta.

Jyrki Lumiainen FinTrailO:n kisakeskuksessa Pansion koululla Turussa lähtövalmiina kisaan.

FinTrailO on viime vuosina ollut varsin kansainvälinen kilpailuviikonloppu, mutta tämän syksyn koronatilanteesta johtuen mukana oli vain yksi kilpailija Suomen ulkopuolelta. FinTrailO:n (WRE) ohjelmassa oli kahdessa päivässä kolme kilpailua: nopeaa kartanlukua vaativa tempo, perinteinen n. 2,5 tunnin normaalikilpailu (preo) sekä erikoisempi preo-sprintti, jossa ratkaisuaikaa oli vain minuutti per tehtävä. Tempossa kilpailijoita oli 33, sprintissä 34 ja preossa44. Kaikkiin kolmeen osakilpailuun osallistui 31 suunnistajaa. Koronasta johtuen kisoissa noudatettiin koronaohjeistuksia. Toimitsijoiden kanssa lähikontaktissa suoritettavan tempo-kisan aikana käytettiin FinTrailO:ssa kasvomaskeja, ja käsiä puhdistettiin käsidesillä aktiivisesti ennen ja jälkeen tehtäväasemien, joissa kaikki kilpailijat käyttävät samoja tehtäväkarttanippuja.

Suomessa taso tarkkuussuunnistuksessa on kova. Tällä hetkellä lajin maailmanrankilistallakuudesta parhaasta tarkkuussuunnistajasta neljä on Suomesta (Rusanen, Hiirsalmi, Mäkinen P, Mäkinen L), ja 20 parhaan joukossa suomalaisia on 7 (em. lisäksi Hakala, Hyvönen, Heinonen). Tarkkuussuunnistuskisoissa kaikki kilpailevat samassa ELIT-sarjassa. Niinpä kauden kaikissa isoissa kisoissa mitalisijat joka osakilpailussa, sekä Vihdin ja FinTrailO:n yhteistuloksissa, rohmusivat maailmanrankissa seitsemän parasta suomalaista. Ainoana poikkeuksena oli FinTrailO:n normaalimatkalla sekä SM-preossa kolmanneksi kiilannut Jari Turto (MM-kultaa 2013).

Suomen mestaruuden 2020 normaalimatkalla voitti Lauri Mäkinen (Mäntsälän Urheilijat). Hopealle sijoittui Mikko Heinonen (Kalevan Rasti) ja pronssille Jari Turto (Kokemäen Kova-Väki). Tempon SM-mitalit jaettiin paremmuusjärjestyksessäJuha Hiirsalmelle (Turun Metsänkävijät), Pinja Mäkiselle (Koovee) sekä Lauri Mäkiselle.

FinTrailO:n yhteistuloksissa voittajakolmikko oli Antti Rusanen (Hauhon Sisu), Petteri Hakala (Kalevan Rasti) sekä Sami Hyvönen (Nurmeksen Sepot). Vihdin kilpailun heinäkuussa voitti Pinja Mäkinen, toisena Mikko Heinonen, kolmantena Lauri Mäkinen. Kisakohtaiset tulokset löytyvät internetistä tarkkuussuunnistajien sivuilta trailo.fi

MS Parman värit pilkahtelivat tuloslistoilla vaihtelevasti. Parhaat onnistumiset olivat Anni Lumiaisen Vihdin toinen preo-osakilpailu, jossa hän sijoittui kuudenneksi. Anni kiilasi myös tempon SM-kisoissa 10 parhaan joukkoon, loppusijoitus oli 9. Jyrki jäi 16. sijalla ensimmäisenä ulos SM-tempon finaalikierroksilta, joihin pääsee alkukarsinnoista15 parasta. Lumiaiset ovat kilpailleet tempon SM-kisoissa vuodesta 2018; Jyrki ylsi finaaleihin 2018 ja Anni sekä 2019 että 2020.

FinTrailO:ssa Anni osoitti jälleen tempo-osaamistaan, ollen WRE-kilpailussa sijalla 10. Tytär voitti isänsä niukasti, sillä Jyrki oli tuloksissa heti perässä sijalla 11., eroa 12 sekuntia. Tuloksista näkee, että kilpailutaktiikat olivat erilaiset: Annin vastausnopeus hieman yli 7 sek/tehtävä, Jyrkillä nopeus n. 3 sekuntia/tehtävä hitaampi. Nopeampi vastaaminen toi virheitä, joita Annilla oli 7/35, Jyrkillä 4/35. Silti Anni oli tuloksissa edellä.

- Tempo-kisat ovat sujuneet hyvin, niihin on oltava tyytyväinen. Preo-kisoissa on vielä liikaa epävarmuutta. Enemmän pitäisi päästä treenaamaan, mutta melko vähän siihen on tässä lajissa mahdollisuuksia, Anni Lumiainen kommentoi päättynyttä kilpailukautta.

- Onhan nuo lajin huiput huikeita vastaajia. Tempossa nopeimmat antoivat vastauksensa alle 6 sekuntia/tehtävä keskinopeudella, ja kisan voittajalta vain yksi virhe 35 tehtävään. Preon aikarastilla Heinonen täräytti kolme oikeaa vastausta 6 sekuntiin. Tuohon hahmotusnopeuteen en vaan pysty, joten taktiikkani onkin yrittää välttää virheitä, ei niinkään nopeus. Tällä kertaa neljä viimeistä tehtäväasemaaeli 20 tehtävää ilman virheitä - siitä olen tyytyväinen, Jyrki Lumiainen pohtii.

FinTrailO:n preo-kilpailussa Jyrki oli yhdeksäs, jättäen taakseen mm. maailmanranki-kolmosen ja kuutosen. Kun kolmen osakilpailun suoritukset laskettiin yhteen, Jyrki sijoittui FinTrailO:n kokonaiskilpailussa kymmenenneksi.

- SM-kisat menivät preo:ssa ihan penkin alle, joten FinTrailO:n tulos lämmittää mieltä. Pääsin miltei takaisin omalle tasolle, ja suht tasaista suorittamista kaikissa eri lajeissa. Harmittaa tempossa yksi tyhmä nimeämisvirhe ja sprintissä leimausvirhe. Kummassakin tiesin mikä on oikea lippu, mutta vastasin väärin. Ne mokat kun olisi jääneet tekemättä, kokonaissijoitus olisi voinut nousta pari pykälää. Mutta tällainen tämä laji on. Olosuhteet olivat tänä vuonna haastavat - Vihdissä oli kuuman kosteaa ja ukkonenkin jyrähteli lähellä, SM-kisoissa oli kuuma hellekeli ja FinTrailO:ssa niskaan tuliraekuuroja, mutta hauskaa tämä silti on. Kymmenen parhaan joukkoon pääseminen on Suomessa kansallisella tasolla vaikeaa, kun huipputason tarkkuussuunnistajia on paljon, ja monia arvokisamitalisteja aina kisaamassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kilpailukautta, Jyrki Lumiainen tähyilee vuoteen 2021.

Kaudella 2020 tarkkuussuunnistuksessa järjestettiin vain seitsemän maailmanranki-kilpailua (WRE). Näistä neljä oli Suomessa (SM-kilpailut ja FinTrailOn preo ja tempo). Euroopassa kisoja on pandemiasta johtuen peruttu, MM-kisat Hong Kongista peruttiin, ja myös Suomen kisakalenterissa viimeisenä ollut tempo-kilpailu Mäntsälässä on kokoontumisrajoitustenvuoksi jouduttu peruuttamaan. FinTrailO:n tulosten perusteella maailmanranki päivittynee vielä lähiaikoina odottamaan kisakautta 2021.

  • JL