| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Ruoholalla on MM-pitkämatka edessä

Viimeinen kova kisa ennen MM-startteja Ruoholalla oli Jukolan ankkurointi. TEPPO SALMIA

Akseli Ruohola lunasti paikan Suomen joukkueessa Kuopion MM-kisoihin  käytännössä jo ensimmäisessä näyttöviikonvaihteessa. Siitä saakka on saanut keskittyä totaalisesti tuleviin  kisoihin, jossa hän juoksee Pitkän matkan lisäksi myös viestissä ja on keskimatkalla varaedustaja.

Edellisen kerran Suomessa suunnistettiin MM-mitaleista 12 vuotta sitten Sotkamon Vuokatissa. Suomi sai viisi mitalia, mukaan lukien Mårten Boströmin sprintin kultamitali.

MM-kisakylä sijaitsee Nilsiän Tahkolla. MM-kilpailuareenat löytyvät Kuopiosta, Neulamäestä ja Puijolta.

Kuopion MM-kotikisoissa ei erämaita ole tarjolla, kun kisamaastot ovat aivan keskustan tuntumassa. Ne ovat suosittuja kuopiolaisten ulkoilumaastoja ja polkuja riittää.

Suomen MM-joukkueessa on neljä miestä ja neljä naista, Miikka Kirmula, Topi Syrjäläinen, Eetu Savolainen, Akseli Ruohola, Amy Nymalm, Venla Harju, Ida Haapala ja Marika Teini.

− Siitä saakka, kun kisat Suomelle myönnettiin olen unelmoinut MM-kotikisoista. Ne ovat olleet mielessä harjoittelussa jo vuosia ja viimeisen vuoden panostukseni kohti kisoja on ollut täysin totaalista ilman opiskelupaineita, Ruohola toteaa.

Satsaus on kannattanut, sillä alla on nyt kautta aikojen hänen paras suunnistuskautensa.

− Viimeiset kaksi kuukautta on kalenterini  ollut tavanomaista väljempi. Viimeinen kova kisa oli ankkuriosuus Mikkeli-Jukolassa, Ruohola sanoo.

– Koko maajoukkue on keskittynyt viime ajat totaalisesti Kuopion MM-kisoihin tekemällä ohjelman mukaisia viimeistelyharjoituksia niin taito- kuin fyysisellä puolella. Mm. Idren maailmancup juhannuksen aikoihin pohjois-Ruotsin tunturimaisissa olosuhteissa jäi koko maajoukkueelta itsestään selvyytenä väliin.

Tosi toimiin Ruohola pääsee vasta torstaina, jolloin suunnistetaan pitkä matka Neulaniemessä. Perjantai on välipäivä ennen lauantain MM-viestiä. TV2 ja areena välittävät kisatapahtumia kaikkina kolmena kisapäivänä.