| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Ruohola maailmancupin näyttökisan kärki, MS Parmasta kuusi suunnistajaa maailmancupin avaukseen

Akseli Ruohola Prisma-rastien ykkönen.

MS Parman Akseli Ruohola nappasi vyölleen ison joukon kansainvälisten huippumiesten ja samalla maajoukkuemiesten päänahkoja voittaessaan Prisma-rastien pääsarjan Karjalohjalla helatorstaina. Kisa oli samalla maailmancupin näyttökilpailu ja maailmanrankiosakilpailu.

Ratamestari oli laatinut huippumaastoon sekä suunnistuksellisesti että fyysisesti vaativat radat. Tarjolla oli talousmetsää, mikä on lähtökohtaisesti korpimetsää höystettynä muutamilla avokallio- ja suoalueilla.

Ruoholan alkuvauhti hieman kärkiporukkaa rauhallisempaa, sillä 2,6 kilometrin väliajoissa hän oli vasta yhdestoista 1.10 tiiviin kärjen takana. Loppu oli vahvaa menoa ja kärkeen Ruohola nousi kolmanneksi viimeisellä rastilla. Puolivälin lähtijänä hän sai pitkään jännittää lopullista sijoitustaan.

Kisa oli tiukka, sillä Kalevan Rastin Miikka Kirmula jäi vain sekunnin ja Piffenin Fredric Portín kahdeksan sekuntia.

– Oli kyllä tapahtumarikas kisa. Sain suunnistuksen hyvin käyntiin. Keskivaiheilla rataa tuli pari huonoa rastiväliä, kun tein rasteille virhettä. Sen jälkeen oli vähän kaksijakoiset fiilikset.Loppu tuli kuitenkin ihan hyvin ja jaksoin puristaa loppuun asti. Tuntui, että tänään kaikki tekivät virheitä, Ruohola kuittasi.

Naisissa A-maajoukkue Pohjantähden Sari Anttosen johdolla valloitti kärkitilat. MS Parman Maija Sianoja oli viides puolitoista minuuttia Anttosesta, joka oli sekunnin nopeampi kuin Tampereen Pyrinnön Lotta Karhola.

– Tuli muutamia pieniä virheitä, mutta ei mitään isompaa. Hieman olisi saanut olla sujuvampaa menoa. Pitkän kuus-seiskavälin reitinvalintani toteutin huonosti ja siinä tuli takkiin lähes minuutti. Samalla  putosin kärkikolmikosta, Sianoja totesi.

Miesten eliitti-C:ssä Aaro Julkunen oli kuudes. Naisten eliitti-B:ssä Anni Heikkonen juoksi jälleen hyvin ja oli viides.

Sarjavoittajia olivat MS Parman Lotte-Line Ekström, D15 ja Vakka-Rastin Maija Verha, D70. Kaksoisvoin nappasivat MS Parman Sanna Paukkunen ja Outi Sareila D40-sarjassa. Kakkospaikalle ylsi myös Pekka Lapila H45:ssa.

MAAILMANCUP-HELSINKI KUTSUU

Suomen 8+8 hengen joukkue ja 4 sprinttiviestijoukkuetta julkaistaan 31.5. Nyt jo on selvää, että näyttöjen perusteella sekä Akseli Ruohola että Maija Sianoja tulevat läpäisemään valintaseulan. Sen verran vahvoja ovat olleet molempien näytöt.

Kun vielä Anastasia Rudnaya, Yury Tambasau ja Artem Popov nähdään Venäjän joukkueessa sekä Tsekin Jonas Hubacek juoksee sprinttiviestiä, saa MS Parma kuusi suunnstajaansa mukaan maailmancup-turneelle. Kaiken lisäksi Peeter Pihlillekin tarjottiin paikkaa Viron joukkueessa, mutta hän luopui paikasta päästäen nuoremman kaverin hakemaan kokemusta.

- Jamo

- Kisasivut