| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Naiset kuudes Viestiigassa Hämeessä

Noora Koskinen toi viestin vaihtoon kolmantena toiselta osuudelta.

Hämeen Rastiviesti palasi Viestiigan osakilpailuksi parin välivuoden jälkeen. Poikkeuksillisen hyväkulkuinen maasto oli tarjolla Kangasalassa ja syystäkin juostiin hyvää vauhtia. Ratamestarien hajontakuviot olivat varsin onnistuneita.

Naisten viestissä MS Parma oli mukana kärkikahinoissa aivan alusta saakka taipuen lopussa sijalle kuusi. Myös kakkosjoukkue juoksi hyvin ollen viidestoista. Viime tingassa tehdyt kokoonpanomuutokset eivät juurikaan vaikuttaneet suorituksiin, muuta kuin että kolmosjoukkueesta puuttui ankkuri.

Aloittajaksi siirtynyt Enni Jalava teki jälleen loistavaa itsenäistä käväisten välillä myös piikkipaikalla.  Kymmenen joukkueen kärkiletka pysyi nauhana aina viimeiselle hajonnalle saakka, jossa se pilkoutui pienempiin osiin. Jalava vaihtoi kolmantena viisi sekuntia Lahden Karoliina Ukskoskesta.

Noora Koskinen pääsi osuudelleen hyvävauhtisessa kolmikossa ja nautti suunnistuksesta. Eka väliajassa Pohjantähden Anna Haataja oli noussut piikkiin Koskisen oltua kakkosena neljätoista sekunttia perässä.

Se on menoa kohti ykkösrasteja!

– Pyrin suunistamaan varmasti ja se onnistui tänään. Sain olla pitkään yksin, mutta lopussa viimeiselle rastille tullessa juutuin tiheikköön ja Kangasala ehti ennen vaihtoon, kolmantena vaihtanut Koskinen totesi.

Pakka oli ankkureille avoin. 2,5 minuuttia kärjen takaa lähtenyt Minna  Kauppi osoitti taitojen olevan edelleen tallella ja hän juoksi karkuun Pohjantähden Sari Anttoselta viimeisellä kilometrillä puoli minuuttia. Myös Paimion Milja Väätäjä, Piffenin Amy Nymalm ja Rastikarhujen Mira Kaskinen ohittivat MS Parman Elsa Ankelon.

Hyviä avausosuuksia juossut Ankelo oli nyt uuden haasteen edesssä, kun roolina oli ankkurointi.

Kangasalan Maiju Oksanen ja Ankelo painuivat osuudelleen näköyhteydessä. Kompassisuunnan katsominen saattoi kovassa alkuvauhdissa unohtua, kun heti ykköselle tuli iso kaarros jaminuutin  takaa lähtenyt kolmikko pääsi hajontarasteilla jo kiinni ja nopeasti myös omille teilleen.

Pitkä rastiväli oli varsin ratkaiseva. Tiereitinvalinnan hyödyntäminen oikean puoleiselle hajonalle ison mäen yli osoittautui hitaammaksi ja kun seuraavalla rastilla tuli pieni koukku, mitalisijat karkasivat. Kuudes sija nuorelle joukkueelle oli kuitenkin hyvä.

– Hienoon paikkaan sain lähteä, mutta tänään ei kuitenkaan ollut fyysisesti eikä taidollisestikaan ihan paras päivä. Toki kovia naisia oli ankkuriosuudella vastassa, eikä 6. sija huono ole, mutta varmasti parempaakin olisi ollut tarjolla. Ankkuriosuus oli kuitenkin hieno haaste, mutta kyllä silti mieluusti pysyn aloitusosuuksien parissa, Ankelo pohdiskeli.

Kakkosjoukkue teki hyvää työtä omalla tasollaan. Emma Katajamäki vaihtoi sijalla 22 oltuaan alkupuolella vielä 37, mutta tuli lopun hyvin. Tessa Salmia oli osuudellaan kuudenneksi nopein ja nousi neljänneksitoista. Sanna Paukkunen veti osuutensa puhtaasti läpi ja joukkue oli viidestoista. Sekä Paukkunen että Salmia olivat osuuksillaan joitain sekuntteja  ykkösjoukkuetta nopeampia.

Miehiin saatiin viivalle vain yksi joukkue, joka taipui kärjelle jo avausosuudella. Eero Lapila, Aaro Ruohola ja Matias Lautamäki olivat sijalla 36 vajaan sadan joukkueen kisassa.