| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parman Taitoralli 2017

Kaksihenkisin joukkuein käyty kaikkien aikojen ensimmäinen MS Parman Taitoralli kaasuteltiin Liedon vuorilla ja puronotkoissa. Maastoiksi oli valikoitu kokonsa puolesta harvemmin harjoituksissa tai kilpailuissa käytettyjä metsäalueita, joihin oli tehty kilometrin mittaisia suoraviivaista ja vauhdikasta etenemistä vaativia ratoja.

Voittajat.

Taitorallin lähtö.

 

 

Toinen erikoiskoe.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuuden osakilpailun alkupuoli oli Jöllityksen hallintaa sillä he suunnistivat nopeimman yhteisajan kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella. Liedon Lujin iski tiskiin parhaimman ajan sekä neljännellä että viimeisellä erikoiskokeella. Orienteeringsklubb Norstjärnä sai jäsenensä lämpenemään mitä pidemmälle kilpailu eteni, ja he nappasivat tärkeitä sijoituspisteitä kolmelta viimeiseltä erikoiskokeelta ollen kaikissa niissä toiseksi nopein pari. Tasaista taitoajoa ja omien hajontojen poimintaa nähtiin myös Tuuliajolla- ja Sanni-pareilta. Jöllitys hallitsi parhaiten viidennen osakilpailun loivat maastomuodot ja kun taito pysyi kohtuullisesti hyppysissä myös Kailassuonojan notkoissa ja Ristivuoren finaalissa, veivät he Taitorallin voiton yhden sijoituspisteen erolla Liedon Lujimman nokan edestä. Jokainen osallistuja keräsi päivän aikana 29 rastinottoa, mikä on hyvä pohja kohti syksyn tärkeämpiä kaasutteluja.

 

 

Tulokset:

  1. Jöllitys (Rasmus ja Heiska; yht. 10 sijapistettä; 1-1-1-3-1-3)
  2. Liedon Lujin (Klapi ja Allu H; yht. 11 sijapistettä; 2-2-2-1-3-1)
  3. Orienteeringsklubb Norstjärnä (Veltti ja Pais; yht. 16 sijapistettä; 4-3-3-2-2-2)
  4. Tuuliajolla (Tuulia ja Janni; yht. 23 sijapistettä 3-4-4-4-4-4)
  5. Sanni (Sanna ja Anni; yht. 30 sijapistettä; 5-5-5-5-5-5)
  • Outi