| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parman nuorille mitalleja Eurooppa-cupista

Jussi Ankelolle pronssi pitkältä matkalta.

Suunnistuksen nuorten Eurooppa-cup päättyivät Belgian Virtonissa viesteihin  maanantaina. Kisat ovat menneet MS Parman osalta mitahohtoisesti kaikkina kisapäivinä.

Edeltävien päivien mallisuunnistukset aiheuttivat Suomen joukkueelle päänvaivaa, sillä suunnistus laakeissa epämääräisissä maastonmuodoissa oli yllättävän hankalaa. Kisan aikana oli pakko tukeutua kasvillisuusrajoihin, vaikka ne eivät olleet maastossa kovin selkeitä. Rastiväleillä oli helppo kadottaa itsensä. Lisäksi kasvillisuus oli paikoin aika tiheää, joten pusikkoihin jäi välillä jumiin.

Maastotyyppi saattoi sopia paremmin MS Parman virolaispojille, ainakin menestys oli kaikissa sterteissa hyvä.

Jürgen Joonas nappasi kaksi kultaa ja viestipronssin Eurooppa-cupista.

Jo lauantain 20-vuotiaitten keskimatkalta kultaa napannut Jürgen Joonas teki saman tempun sunnuntaina pitkällä matkalla. Suunnistettavana oli tosi rankka 12,2 kilometrinen rata. Joonas otti kärkipaikan haltuunsa heti ensimmäisellä väliaikarastilla, eikä siitä sitten enää luopunut. Voitto oli lopulta tiukka, sillä Latvian Matiss Saulite hävisi vain 17 sekuntia.

18-vuotiaiden poikien sarjassa Jussi Ankelo suunnisti pitkän matkan pronssille tšekkikaksikon takana. Eroa voittaja Tomas Kuceraan kertyi vajaa kolme minuuttia. Neljäs jäi Ankelosta jo lähes neljä minuuttia.

− Nämä eivät ole helppoja maastoja. Täällä on todella erityyppistä kuin Suomessa. Eilinen heikko suoritus keskimatkalla toi kiukkua, ja päätin, että tänään pitää olla todella tarkka kompassin ja rastinottojen kanssa, Ankelo avasi onnistuneen suorituksen saloja.
Ankelo arveli, että huippuonnistumisella olisi ollut mahdollisuuksia jopa voittoon, mutta kolmossija lämmitti mieltä.

− Kausi ei ole ollut helpoin mahdollinen, joten tuntuu hienolta päästä mitaleille. Keväällä oli terveysmurheita, mutta fyysinen kunto on ollut jo pitkään hyvä. Sen sijaan suorituksenhallinnan kanssa on ollut ongelmia. Joka kisaan on mahtunut joko yksi iso tai monta pientä virhettä, mutta tänään homma pysyi kasassa loppuun asti, Ankelo totesi.

Ossi Rasmus Priks ja Topias Muukkonen tekivät muutamia virheitä kamppaillen tasapäisesti sijoituksista. Lopulta Priks oli seitsemän sekuntia edellä sijoilla yksitoista ja kaksitoista kymmenisen minuuttia kärjestä.

Viesteissä sekä Priks että Joonas olivat vahvasti esillä, kun Viro otti poikien veistiss'ä pronssin Avausosuuden jälkeen Viro oli yhdestoista, josta Priks nosti seitsemänneksi ja Joonas hoiti lopun päivän parhallla vauhdilla.