| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parma paljon vartijana Halikossa

Näillä ilmeillä tultiin maaliin Halikko-viestissä vuosi sitten. Jos sama toistuu lauantaina, niin tuulettajan paikalla ainakin on toinen mies.

Angelniemen Ankkuri järjestää tämänvuotisen Halikkoviestin aivan Salon keskustan eteläpuolella Tampaltan maastossa. Viestiin on ilmoittautunut 117 joukkuetta ja lasten sarjoihin 64 suunnistajaa eli kyseessä on noin 2000 hengen tapahtuma.

Vuositolkulla Halikossa menestyneellä MS Parmalla on tälläkin kertaa paljon pelissä, sillä puolustettavana on viime vuoden voitto ja myös parhaan seuran titteli. Ihan helpoa se ei tule välttämättä olemaan. Muut saanevat vähän tasoitusta, kun  H16-sarjan kova poikanelikko sai luvan lähteä mittamaan pohjoismaista tasoaan Smålandskavleniin. Tapahtumien samanaikaisuus tarkoitti isompaa tappiota lahden taakse, siellä ei juurikaan suomalaissuunnistajia näy.

Vuosi sitten MS Parmalla oli koossa neljä joukkuetta, joista kolme toi pisteitä seurakilpailuun sijoilla 1, 13 ja 32. – Nyt viivalle on saatu kolme joukkuetta ja samoja saavutuksia lähdetään tavoittelemaan tänäkin vuonna, luvassa varmasti
jännä ja tiukka kilpailu, manageri Määttä toteaa.

Halikko-viesti on 15-osuuksinen seuraviesti, jossa joukkueet koostuvat eri-ikäisistä suunnistajista. Joukkueen nuorimpien ollessa vasta 14-sarjalaisia voivat vanhimmat olla yli 60-vuotiaita. Osuuspituudet vaihtelevat vastaavasti 3 kilometristä 8 kilometriin. Halikko-viestin lähtö klo 11.00, voittajajoukkueen odotetaan olevan maalissa noin klo 14.40.

Lasten Halikko-juoksu avaa Halikko-viesti -tapahtuman. Juoksuun saavat osallistua korkeintaan 13-vuotiaat tytöt ja 12-vuotiaat pojat. Kilpailu käydään yhteislähtönä ja suunnistusrata on pituudeltaan noin 3,6 kilometriä. Lähtö klo 10.50, voittaja maalissa noin klo 11.15.

Vaihtotapahtumien lisäksi kilpailua elävöittävät kilpailijoiden käynti kilpailukeskuksen yleisörastilla noin osuutensa puolivälissä. Lisäksi maastosta saadaan väliaikatietoja ns online-rasteilta kuuluttajalle. Netin kauttahan kilpailua voi seurata suorana (kuulutus, väliajat) vaikka ulkomailta.

- Jamo -

Kisasivut