| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parma 14. 25Mannassa

Kartat jakoon ja menoksi!

Kolmen vuoden koronatauon jälkeen suunnistusperhe kokoontui jälleen juhlaansa 25Manna-viestin merkeissä. Visättran urheilukeskuksessa Huddingessä nautiskeli aurinkoisessa säässä 8000 suunnistajaa, mikä määrällisesti oli edellistä kisaa selvästi pienempi.

Flemingsbergsskogenin luonnonsuojelualue on kohtalaisen mäkistä, paikoin jyrkkää ja pienipiirteistä maastoa. Kisakeskuksen lähialue oli täynnä polkuja, joilla oli paikoin tuulenkaatoja haittaamassa juoksua.

Lyhimmän ratakokonaisuuden pystyi nytkin perinteiseen tapaan juoksemaan kokonaan polkuja pitkin. Hyvin selvisivät kolmen kilometrin reitistään kymppivuotiaat Elmo Salmenoja, Siiri Paukkunen ja Paulus Määttä.

Voittotaisteluun lähti mukaan kolme ruotsalaisankkuria samanaikaisesti ja puolentoista minuutin päässä lopulta pisimmän korren vetänyt Stora Tuna OK:n Emil Svensk.

MS Parma oli neljänneksi parhaana suomalaisjoukkueena neljästoista. Edellä olivat Kalaévan Rasti (6.), Helsingin Suunnistajat (8.) ja Tampereen Pyrintö (9.).

− Kyllä tavoitteena oli päästä kymppijoukkoon, joten neljästoista sija meneee hienoisen pettymyksen piikkiin. Toki olimme jonkun verran varamiehinen, mutta ei tämä siihen kaatunut. Kun joukkueessa on 25 suunnistajaa, aina joillekin tulee virheitä. Pysyimme kuitenkin tavoitteessamme, kun 21 juoksijaa oli osuutensa suorittanut, manageri Samuli Salmenoja löysi positiivista.

Pekka Lapilalla kolmas osuus takana ja kartta seuraavalle.

MS Parman alku oli upea. Maija Sianoja teki nappijuoksun ja paineli kärjessä koko osuuden. Vaihdossa joukkue oli 12 sekuntia kärjestä seitsemäntenä. Topi Penttisellä oli myös hyvä isku päällä jatkaen toisella osuudella samaan tahtiin seitsemäntenä.

Kolmas ja neljäs osuus olivat nuorille, ikäsuunnistajille ja naisille. Topias Lautamäki, Pekka Lapila Minna Miettinen ja Asko Lautamäki eivät pystyneet pitämään pakkaa kasassa, vaan nelikko venyi viiden minuutin mittaiseksi. Lapila vaihtoi ryhmästä ekana ja joukkue oli sijalla yhdeksän.

Elisa Pirilä, Iina Päärni. Outi Sareila ja Sanna Paukkunen onnistuivat polkuvoittoisella nelososuudella hyvin ja ja pakka tiivistyi vajaan kolmen minuutin mittaiseksi.

Kaikki ei mennyt nappiin miesten osuudella. Kolmisen minuuttia tuli takkiin, kun vauhdissa olivat Matias Lautamäki, Niklas Ekström, Eero Lapila ja Arto Talvinen.

Myös naisten osuudella tuli suorituksissa hajontaa. Emma Katajamäki, Sonja Julkunen, Tuulia Viberg ja Tessa Salmia pitivät joukkueen kuitenkin yhdeksäntenä, vaikka ero kärkeen kasvoi pari minuuttia.

Seisemännellä osuudella oli tavoitteena saada juoksijat samanaikaisesti vaihtoon.  Wille Laitamäki, Samuli Salmenoja,  Peeter Pihl ja Topias Muukkonen olivat neljän minuutin haarukassa sijalla 13.

Kymppivuotiaskin selviää manna-osuudesta, Paulus Määttä kohti vaihtoa!

Kolme viimeistä osuutta olivat ns. putkiosuuksia, eli kaikki juoksevat osuudellaan saman radan. Sijoituksissa muutokset ovat yleensä vähäisiä tässä vaiheessa. Kolmikosta Elsa Ankelo, Enni Jalava Eero Heinonen Jalava onnistui  parhaiten toiseksi viimeisellä osuudella. Huippunaisten joukossa hän oli osuudellaan yhdestoista.

Ankelolla oli vastassaan pääasiassa miespuolisia suunnistajia. Hän juoksi kärkeäkin kiinni puolitoista minuuttia, mutta siitä huolimatta sijoitus valui kolme pykälää.

Ankkuri Heinosella oli viestin pisin osuus 8,6 kilometriä. Oli huonoa tuuria, että hän joutui lähtemään täysin tyhjään väliin eikä näin ollen päässyt hyötymään letkoista kuin vasta osuuden loppupuolella.

MS Parman kakkosjoukkue oli sijalla 107. Kolmosjoukkueelta jäi viesti kesken osuuden 23 jälkeen ja sijoitus oli tällöin 168. Avausosuudelle starttasi 320 joukkueetta.

Parin viikon päästä on vielä uusi koitos, Halikkoviesti, josta seuralla on paljon hyviä muistoja.