| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Miesten viestissä kärkipakka tiivistyi långalla

Kohta mennään, lähtölaukausta odotellessa. Matin lamppu jo sytytetty!

juurikaan Vähillä hajonnoilla ratamestaroitu Tiomila oli kuin rakennettu kiritykkiankkureille. Kolmen putkiosuuden sijoittaminen 10 osuuden joukkoon piti isoja letkoja kasassa kokonaisia osuuksia. Kun vielä 9. osuus oli putki ja ankkuriosuus melkein putki, tarjolla vain samoin päin kierretyt perhoset, niin roikkujille oli tilaus.

Ankkurien kärkikolmikko muodostui jo osuuden alussa ja vielä viimeisellä rastilla Kalevan Thierry Gueorgiou leima tarttui ekana, mutta ihan samassa myös IFK Göteborg ja Halden SK leimasivat. Voiton ratkaisi norjalaisankkuri Eskil Kinneberg, joka oli selvästi nopein viimeiseltä rastilta maaliin käydyssä alamäkivoittoisessa loppukirissä ennen  Haldenin Magne Dæhliä pääosin vetotouhuista vastanneen Kalevan Rastin Kalevan Rastin Thierry Gueorgiou rullatessa kolmanneksi.

MS Parman joukkueet olivat sijoilla 34 ja 74.

Miesten viesti oli alusta saakka vaihteleva, missä 3. osuudella letkaa kasaantui 8 minuutin takaa 50 joukkueen minuutin mittaiseksi jonoksi, mukana myös MS Parma.

Matti Koivistolla avausosuudella ei ollut vauhdin kanssa vaikeuksia, mutta pari koukkua hajonnoilla venyttivät eron kärkeen kolmeen ja puoleen minuutiin sijalle 55. Kakkosen Aaro Ruohola juoksi myös hyvin 4.35 kärjestä sijalla 102.

Peeter Pihlin alku meni tosi hyvin, mutta kärki oli vielä nopeampi. Keskivaiheilla tuli pieniä virheitä ja sitten mies tyytyi vähän liian rauhalliseen vauhtiin. Lopussa löytyi kunnon taistelutahto varoituksesta vaihtoon, mikä takasi pitkälle yöputkelle hyvät lähtöasemat kovaan seuraan.

Se on siinä, "långa natten" takana, ja Henkka on tyytyväinen; kova veto.

Tätä Henrik Väisänen ei jättänyt käyttämättä. Tiellä mentiin melkoista haipakkaa, mutta metsässä ei ollut vaikeuksia pysyä mukana. Vaikka juokseminen ei ollut vieläkään rennon helppoa, se kuitenkin riitti tähän paikkaan. Loistava roikkuminen, kehaisi manageri Määttä. Kärkeen oli vajaat minuutti ja sijoitus 41.

Arto Talvisella oli paikkaa iskeä, mutta vauhti letkoissa oli tosi kovaa. Vaihdossa ero kärkeen oli 2.15 ja sijoitus 25. Kroppa ei suostunut parhaalla tavalla yhteistyöhön, mikä näkyi vauhdissa, vaikka suunnistus sujuikin puhtaasti.

Tommi Tölkön vauhti 11 kilometriä pitkällä osuudella ei riittänyt  kärkivauhtiin. Niinpä hän sai suunnistaa pitkiä pätkiä yksinään ilman letkojen apua ja oli sen onnistumiseen tyytyväinen. Kärki oli edellä 10 minuuttia ja sija 29.

Varamiehen paikalta ykköseen noussut nuori Akseli Ruohola ei todellakaan päässyt hyvään saumaan lyhyelle yöputkelle. Kaverina oli vain Hestra, eikä siitäkään ollut juuri apua, kun heti ykköselle napsahti viiden minsan iso pummi. Ensikertalaiselle kehkeytyi vaikea juoksu oppirahoineen. Ero kärkeen kasvoikin lähes 29 minuuttiin ja sija 38.

Antti Vainio oli liikkeellä kevyellä tossulla, mutta viimeisen radion jälkeen tuli täydellinen black out pitkän välin alkuosalla,  missä tuhraantui kuutisen minuuttia. Alkanut noususuhdanne  tyrehtyi 8 minuuttia kärkeä hitaampana sijalle 34.

Yury Tambasau juoksi osuutensa tasaisen varmasti omaa suunnistustaan. Joukkueita oli jo sen verran harvassa ettei sijoitus noussut kuin kahdella kun kärki kulki 41 minuuttia edellä.

Asgeir Mjösund ei ollut omimmalla osuudellaan, kun kutosen lamppuosuus vaihtui ysin valoisaan putkeen. Kovaahan siellä mentiin. Sijoitustasolla ei paljoa tapahtunut, kun kärki karkasi 49 minuuttiin.

Sami Hämäläiselle Tiomilan ankkurointi on ensimmäinen suurviesteissä. Alkuvauhtia oli tarjolla Ikaalisten Svetkovin lähtiessä samaan saumaan, mutta muuten oli rauhallista. Eka hajontojen jälkeen Sami sai  suunnistaa yksin omaa suunnistustaan, häiriötekijöitä ei enää tullut näköpiiriin. Maali tuli vastaan sijalla 33, kun voittaja IFK Göteborg oli ollut maalissa 58 minuuttia.

MS Parman kakkonen vakioitui viestin puolivälissä seikalla alkaville sijoituksille ja Samin tultua maaliin Olli Suonpää oli eka TV-rastilla sijalla 70. Maalissa tulostaulu tarjoaa sijaa 74.

Huom! kaikki sijoitukset Tiomilajutuissa ovat perinteisesti epävirallisia. Jossain välituloksissa ei ole kaikkia mukana, jossain  mukana hylättyjä ja ajatkin ovat välillä mitä sattuu. Yleensä virallisemmat tulokset on saatu  noin viikon kuluessa, nyt jo kuitenkin esillä sivuilla.

- Jamo -

Kuvia miesten viestin alkutaipaleelta