| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Miehet kuudes, nuoret naiset yhdestoista Kevätyössä

Venla Lehtonen eturivistä numerolla 1 aloitti viestin hyvin. MARKO KANTANEVA.

Viestiliigan toinen osakilpailu käytiin Kevätyönviestin yhteydessä Naantalin Merimaskussa viikonvaihteessa. Maastosta löytyi SM-keskimatkan 2021 hienoja elementtejä, mutta korkeuseroiltaan pääsääntöisesti laakeampaa. Kevättalven runsaat hakkuut olivat syöneet suunnistuksellisuutta, mutts hyvät, joskin viileät olosuhteet mahdollistivat kuitenkin vauhdikkaat kisat.

Naisten viestissä letkat pilkkoutuivat jo avausosuudella ratamestarin tehokkaissa hajontaryppäissä, mutta miehissä avaus oli vielä melkoista letkajenkkaa likuunottamatta TuMen Jussi suna karkumatkaan viimeisellä kilometrillä. Jatkossa pakka kuitenkin hajosi, kun joukkueita kävi kurkimassa väärillä hajontarasteilla.

Naisilla kaksi ensimmäistä osuutta suunnistettiin valoisassa ja illan hämärtyessä ankkurit jo varustautuivat otsalampuilla.

Viestin voitti lopulta ylivoimaisesti Tampereen Pyrintö ennen Kalevan Rastia ja Pargas IF:ää. MS Parma oli yhdestoista.

MS Parmalla kisapäivä ei auennut parhaalla tavalla, kun ensimmäisen osakilpailun voittanut kova naiskolmikko joutui seuraamaan kisaa kotisohvilta. Maija Sianoja on Norjan reissun jäljiltä kärsinyt flunssasta. Sairastelleet Elsa Ankelo ja Enni Jalava eivät puolestaan viime tipassa halunneet ottaa lisäriskiä tärkeämpien koitosten ollessa edessäpäin.

Emma Katajamäki vei viestiä 2-osuudella. ILKKA METSÄLÄ.

Niinpä ykkösjoukkueen viitan saivat pukea ylleen vasta 17-vuotias Venla Lehtonen sekä ensimmäistä vuottaan pääsarjassa suunnistavat Emma Katajamäki ja Tessa Salmia.

Lehtonen ikäluokkansa rankingkakkosena joutui kovaan paikkaan avausosuudelle. Ensimmäisen hajontarastinsa Lehtonen poimi kärkikolmikossa ja löysi vähitellen paikkansa sijoituksen vaihdellessa pääletkasta, jossa hän pysyi vaihtoon saakka. Neljän joukkueen kärki oli karannut 2,5 minuutin päähän, mutta viidenteen sijaan oli eroa vain vajaa minuutti ja sijoitus oli viidestoista.

– Hyvin meni suunnistus. Napsin omat hajonnat virheittä ja oli kivaa, Lehtonen kuittasi.

Avausosuuden iso letka pilkkoutui nopeasti hajontojen purressa ja Katajamäki huomasi pian olevansa kahden Jämsänkosken Venla Taulavuoren kanssa. Matkanteko sujui yhdessä vaihtoon saakka ja joukkue oli sijalla kaksitoista.

Salmia ankkurina karkasi Jämsänkoskelta ja sai sen jälkeen suunnistaa käytännössä osuutensa täysin yksin. Varmana suunnistaja hän hoiti osuutensa virheittä ja leimasi maalissa sijalla yksitoista varmistaen joukkueelle 40 liigapistettä.

MS Parman kakkosjoukkue pysyi ykkösen tuntumassa kaksi osuutta Sonja Julkusen ja Sanna Paukkusen vietyä viestiä. Viestin ankkuroi Noora Neuvonen sijalle 20.

Valoisassa juostiin myös 16-vuotiaitten viesti. MS Parman ykkönen Iina Päärni, Erika Lohtander ja Topias Lautamäki oli neljäs neljä minuuttia voittajalle Angelniemen Ankkurille jääneenä. Kakkosjoukkue Laura Lamppu, Lotta Lamppu ja Aaro Lamminmäki oli kymmenes.

MIEHILLÄ PALUU KÄRKIKAHINOIHIN

Topi Penttinen rinnettä alas 2-osuudella. ILKKA METSÄLÄ.

Led-valot olivat jo syttyneet, kun miesten 95 joukkuetta säntäsivät Merimaskun kuntoradalta kohti ensimmäisiä hajontarasteja.

Vaihteleva viesti huipentui viimeisellä rastivälillä, kun Pyrinnön Elias Kuukka, Ikaalisten Eetu Savolainen ja Pyrintö kakkosen Mikko Eerola leimasivat yht'aikaa toiseksi viimeisellä rastilla. Kaikki ottivat eri reitinvalinnan viimeiselle rastille ja suorimman valinnan tehnyt Kuukka oli lopussa kolme sekuntia Savolaista nopeampi.

MS Parma oli matkassa kuuden joukkueen voimalla kahden viikon päästä Skellefteåssa suunnistettava Tiomila mielessä. Ainakin huolellisuudessa jäi vielä parannettavaa, kun kahdelle joukkueelle tarttui nyt vääriä leimoja.

Mollivoittoinen FinnSpring oli unohdettu, kun alusta saakka MS Parman Tuukka Mäkinen ja kakkosen Eero Heinonen keikkuivat viiden joukossa. Mäkisen veto oli nyt vahva ja mies vaihtoi neljäntenä. Metsänkävijöiden Jussi Suna karkasi vajaan minuutin muilta.

Samuli Salmenoja on osuutensa suorittanut Eljas Lehtosen odottaessa karttaa vaihtopuomilla. MARKO KANTANEVA.

Heinonen tuli vaihtoon pääletkassa 14 sekuntia kakkossijasta kolmantenatoista.
Ykkösen Topi Penttinen suunnisti alun hyvin, mutta sitten kolmen hajontarastin ryppäässä väärällä käynti vei pari ylimääräistä minuuttia, mikä loppuviestin kannalta osoittautui varsin ratkaisevaksi. Vaihdossa mies kuudestoista runsaat neljä minuuttia piikistä.

Kakkosen Arto Talvinen osoitti yömiehen taidon olevan tallella. Hän poimi omat hajontansa virheittä ja oli minuutin kärjestä yhdeksäntenä. Kakkosen ankkuri Aaro Julkusella oli alun hajonnoilla leimojen kansa ongelmia, ja joukkue hylättiin.

Ykkösen Akseli Ruohola oli sen sijaan oivassa viireessä ja juoksi kärjen kanssa samaa  vauhtia. Hän napsi joukkueen toisensa perään kiinni ja oli nousst 3,3 kilometrin kohdalla jo kahdeksanneksi. Viimeisen rastivälin tiekierrolla ja kuittasi vielä pari joukkuetta ollen maalissa kuudes.

MS Parman muut joukkueet olivat 37:n joukossa. Nelonen oli 22., kolmonen 29. ja kuutonen 37. Vitosjoukkueella avausosuuden kakkosrastilta oli väärä leima.

Myös kuntosarjan joukkueet juoksivat viestin lamppu päässsä. MS Parman ykkönen Antti Isosaari, Vesa Äyräs ja Aapo Jalonen oli kolmas. Kolmosjoukkue oli yhdeksäs ja kakkonen kuudestoista.