| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Kultaa ja hopeaa SM-erikoispitkiltä

Sanna Paukkunen menossa SM-kultaan, kun takana Heinäaro ja Siren kamppailevat vielä H21:n himmeimmistä mitaleista. Hopea Sirenille, pronssi Heinäarolle.

Valio-Jukolan 2012 jälkeen Sipoonkorven kansallispuisto on saanut olla rauhassa suunnistajilta Nyt se tarjosi oivat puitteet suunnistuksen kuninkuuslajille SM-erikoispitkille. Aluetta riitti myös kunnon pitkille rastiväleille.

SM-kultaa otti Sanna Paukkunen D40:ssa ja Anni Heikkonen D35:ssa.

SM-plaketeilla olivat Wille Laitamäki  H18:ssa neljäs, Tessa Salmia D18:ssa viides, Elisa Pirilä D15:ssa yhdeksäs.

Miesten pääsarjassa seuran lippua piti pystyssä Eero Heinonen, joka jaksoi taistella kärkisijoilla kaksi tuntia ja vartin, mutta sitten eväät oli syöty.

– Krampit alkoivat vaivata jo ennen 20 kilometrin täyttymistä ja piti hidastaa. Hyytyminen vei mitalin ja virheet plaketin. Selkeästi jaksoin pidempään kuin vuosi sitten ja silloin loppuun tuli vielä totaalinen romahdus. Nyt sain kuitenkin vielä kunnon kirivaihteen loppuun. Josko vuoden päästä jaksaisi koko kisan, suoritukseensa varsin tyytyväinen Heinonen totesi.

  • Jamo

Kuva-albumi by TeppoS