| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Kohti Jämsä-Jukolaa

16312 suunnistajaa 22 maasta osallistuu tulevassa viikonvaihteessa Jukolan viestiin Jämsässä. Määrä jää hitusen viimevuotisesta Valio-Jukolan osanottajamäärästä. Jämsä-Jukolaan on ilmoittautunut 1624 Jukola-joukkuetta ja 1236Venla-joukkuetta.

Kilpailumaasto sijaitsee Myllymäen kampuksen ja Jämsänkosken jäähallin yhteydessä. Lähialueen tasaiset kangasmaastot voivat hämätä suunnistajaa, sillä maaston vaativuus kasvaa sitä mukaa, kuin etäisyys kilpailukeskukseen kasvaa.

Korkeuseroja löytyy riittävästi, suurimpien mäkien osalta nousua on noin 50 metriä. Maastopohja on pääasiassa hyvää, kivikkoisia paikkoja ei ole kuin muutamassa kohdassa. Avonaisia kallioalueita löytyy vain muutamilta alueilta, eivätkä ne ole kovinkaan laajoja, joten peitteisyys tuo lisävaativuutta suunnistamiseen.

Talousmetsille tyypillisiä metsänhoitotöiden jälkiä ja myös soranoton jäljet näkyvät niin kartalla kuin maastossa vanhojen kuoppien kasvaessa jo ttiheää metsää.  Erikoisuutena enduroajajat ovat löytäneet kilpailumaastosta lajilleen sopivat harjoittelupaikat, joten enduropyörien mutkikkaita ajouria on joissakin paikoissa todella runsaasti, vaikka enemmän niistä lienee haittaa kuin hyötyä suunnistajan kannalta.

MS Parma kisaa kahdeksalla venla-joukkueella ja kahdeksalla veljessarjalla. Lisäksi iso joukko seurayhteisöön kuuluvia on mukana omissa harrastekokoonpanoissaan.

MS PARMALLA KOVAT TAVOITEET MOLEMMISSA VIESTEISSÄ 

Voittaako tanskalaisjoukkue Venloissa!

− Saamme kokoon kaksi hyvää Venla-joukkuetta ja odotukset kevään menestysten myötä ovat korkealla, toteaa naisten manageri Veli-Matti Hanhela asettaen tavoitteeksi olla olla paras suomalaisjoukkue maalissa.

Näin Venlat vauhtiin Vantaalla

Kevään Tvåmila oli joukkueelle hienoinen pettymys liikojen suunnistusvirheiden takia. Joukkue on nyt hyvässä kunnossa, mitä kisamaastossa varmasti tarvitaan. Sen myötä edellytykset suunnistuksen myös onnistumiseen ovat olemassa.

Fyysisesti vahva Anastasia Tikhonova avaa viestin, eikä kärjen mukana pysymisessä pitäisi olla vaikeuksia, siitä kertovat hyvät avaukset MM- ja EM-viesteissä ja nyt on hyvä näyttöpaikka maansa MM-viestijoukkueeseen.

Hyvässä kunnossa olevalla Outi Sareilalla on itseluottamusta omiin ratkaisuihin kakkososuudella ja juoksuvoimaisella Tuulia Vibergillä on varmistajan rooli. Ankkurina manageri luottaa Maija Sianojaan.

Kakkosen lopullinen juoksujärjestys on: Katja Mjösund, Tiia Miettinen,  Susanna Tervo ja Sanna Paukkunen.

Kolmosen juoksujärjestys: Annabel Vallador, Emilia Rantanen, Anni Valtonen ja Susanna Laakkonen.

Seuraavassa  Veltin ajatuksia:

Nastia+Outi+Tuulia+Maija

Venlojen viestin rakenne poikkeaa nyt muutamasta edellisestä vuodesta, kun väliosuudet ovat selkeästi ensimmäistä ja viimeistä lyhyempiä ja erityisesti nopeampia. Oletankin, että aloitusosuudella tapahtuu suurempaa hajontaa kuin mitä yleisesti on nähty.

Meillä on tähän heittää Nastia, joka pääsee näin näyttämään bravuuriosuuttaan, menestyksellisiä avusnäyttöjä on MM- ja EM-kisoja myöten Venäjän joukkueessa sekä myös aiemmin suurviesteissä. Odotan Nastian tuovan viestä ihan kärkisijoilla.

Toisella osuudella on Outi, joka on ehkä tämän vuosituhannen parhaassa iskussaan ja rutiininsa myötä ei varmastikaan hätkähdä, vaikka kartta lyötäisiin keulapaikalta käteen. Väliosuudet ovat vauhdikkaita, harvoin naisten etenemisajaksi on laskettu 5,5 min/km, mutta silti niitä suunnistavien tulee olla koko ajan hereillä, vauhdissa virheiden tekeminen ei vaadi kuin pienen herpaantumisen. Outin rutiini kaikenlaisista maastoista ja tilanteista luo hyvät edellytykset hallita nämä haasteet.

Kolmannelle osuudelle Outi tuo kartan valmennettavalleen Tuulialle, jonka jalat kulkevat varmasti riittävää vauhtia ja suunnistusvarmuus on kehittynyt uudelle tasolle, joten osuus kyllä sopii Tuulialle. Tuulian haasteena on edellisellä osuudella olevat suunnistajat, joita varmuudella tässä vaiheessa vielä metsässä pyörii. Herpaantumatonta suunnistusotetta tarvitaan koko ajan ja sen haasteen uskon Tuulian olevan valmis selvittämään.

Ankkuriksi lähtee Maija, joka tänä vuonna on vastaavaa paikkaa hoitanut jo kahdesti tuoden joukkueensa voittajana maaliin niin Kevätyön kuin Finnspring-viesteissäkin. Lisäksi Turkusprintin katsastuskisan kakkossija viikkoa ennen Venlojen viestiä osoitti, että iskut on kohdillaan, kun Venlat ja MM-katsastukset ovat juuri tulossa. Maija on jo monissa kovissa kisoissa osaamisensa näyttänyt ja varmasti nälkäinen ankkuri tällä maailman huippunaisia vilisevällä osuudella.

Tavoite on parantaa selkeästi viime vuotista sijoitusta ja mahdollista on, että sijoitus on 1-numeroinen luku yhtenä parhaista suomalaisjoukkueista.

Myöskin kakkonen, on siinä sitten lopulta ketä tahansa niin hyvä joukkue, että se pystyy suunnistamaan itsensä maaliin jopa 30 parhaan joukossa. Tiia saa siinä tulikasteensa Venloissa ihan kärkijoukkueissa ja on ehdottomasti paikkansa ansainnut tämän alkaneen suunnistuskauden nousujohteisilla näytöillään. Katja, Sanna ja Susanna ovat tehneet joukkueiden valinnasta haasteellisen ja kaikki hyvin lähellä ykkösjoukkueen tasoa.

Kolmosessa pyritään nuorille tytöille luomaan hyviä kokemuksia suhteellisen kärkisijoilla, jotta näkevät vauhdin ja vaatimustason ja sitä kautta ovat tulevina vuosina valmiita kantamaan vastuunsa kärkijoukkueissa.

Voittajajoukkueen (jos se ei ole MS Parma) uskon tulevan Tanskasta!?!

KR vai HALDEN, ONKO MUILLA JAKOA!

MS Parma kymppisakkiin!

Kohti Sonnimäkeä on matka....

Kalevan Rasti ja Halden SK ovat hallineet suurviestimarkkinoita jo vuosia. Viimeisen 11 vuoden aikana Jukolan sekä Tiomilan voitto on karannut vain kolmasti parivaljakon ulkopuolelle. Jukolavoittoa puolustaa nyt KR.

– Joukkue hahmottui mielessäni jo hyvissä ajoin, eikä viikonvaihteen näyttökisat Paraisilla ja Suunto-Gamesissa tuoneet siihen enää kannaltani muutoksia. Kyllä me taistelemme paikasta kymppisakkiin. Ykkösen takaa löytyy vahva aloituskolmikko kakkosesta, joten kisaan voi lähteä turvallisin mielin, miesten manageri Petri Paukkunen latasi.

Matti Koiviston vahva Tiomila-aloitus saa jatkoa nyt Jukolassa. Pitkät yöosuudet ovat maittensa MM-joukkueisiin jo valittujen Peeter Pihlin ja Stepan Kodedan vastuulla. Juuri nuorten MM-suunnistajaksi valittuun Arto Talviseen luotetaan lyhyellä hämäräosuudella ja vitonen on kuin luotu Jukolan tiukoista paikoista nauttivalle Juha Peltolalle.

Juoksuvauhtiaan selkeästi parantaneella Lasse Suonpäälle kuudes osuus antaa oman haasteensa ja itseoikeutettuna ankkurina on jälleen huippukuntoinen Yury Tambasau.

Kakkosella on hyvin eväät viidenkympin sakkiin joukkueella Sami Hämäläinen, Samuli Salmenoja, Asgeir Mjösund, Aaro Ruohola, Eero Heinonen, Jussi Tokola ja Timo Ritasalo.

Mitä ajattelee Pauke!

 

Matti+Peeter+Stepan+Arto+Juha+Lasse+Yury, manageri Pauke

Matti on ilmiselvä valinta aloitukseen jo 10-milan perusteella. Kunto  on säilynyt riittävänä myös Jukolaa ajatellen. Kakkos- ja  kolmososuuksille meiltä löytyy kärkivauhtiin kykenevät miehet, Peeter ja Stepan, jotka ovat osoittaneet kykynsä myös pimeällä. Tosin nyt ei  varmaan ole niin pimeää kuin edellisinä vuosina, mutta ei sekään haittaa.

Nelos- ja vitososuuksille on laittaa tuoretta ja ei niin tuoretta maajoukkuemiestä. Arto on suoriutunut koko kevään ja alkukesän ajan kisoissa vähintään kiitettävästi ja olisi voinut ihan hyvin juosta  vaikka kakkososuutta.

Juspon alkukausi ei ole mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta uskon miehen syttyvän jälleen kerran Jukolaan niin hyvin, että hänen ei tarvitse hävetä suoritustaan oletettavasti nuorempien seurassa.

Lasse juoksee tokavikaa ja uskon hänen fysiikan riittävän sunnuntaiaamuna ketä vastaan tahansa. Toivottavasti löytyy joku vauhdittaja, mutta onhan se nähty, että mies pystyy pitämään vauhtia yksinäänkin. Pieni sairastelu viime viikolla vei parhaan terän juoksuvauhdista viikonloppuna, mutta mikäli tauti ei uusiudu, niin  sitten se herkistää.

Yuryn asemaa ankkuriosuudella ei varmasti kukaan  pysty hastamaan. Vaikka parhaita loppukiriominaisuuksia ei ihan maailman kärkeen verrattuna löydykään, niin mies pystyy tarvittaessa tekemään ratkaisut jo ennen viimeistä rastia. Ankkuriosuuteen sijoitustavoitteemme ei tule kaatumaan.

Tavoitteesta sen verran, että häpeäraja on viimevuotisen sijoituksen  parantaminen, minimitavoite on 10-sakki ja managerin nöyryytysraja on 7. tai paremmin.

Kakkosen alkuun laitetaan sellaiset miehet, jotka kukin pystyvät paikkaamaan ykkösessä lähes osuutta kuin osuutta, joten toivottavasti  Sami, Samuli ja Asgeir valmistautuvat kisaan niin kuin olisivat  ykkösjoukkueessa.

Viimeisten vuosien aikana ei ole tarvinnut tehdä viimehetken muutoksia, mutta joskus sekin päivä tulee. Omalta osaltani voin nukkua Jukola-viikon yöni paremmin kuin moneen vuoteen, koska meillä on lähes puolen joukkueen verran mitat täyttäviä varamiehiä!

Kakkosjoukkueelle en aseta varsinaista sijoitustavoitetta, mutta jos siellä viimevuotisen sijan tuntumassa pystytään keikkumaan kolme ensimmäistä osuutta, niin silloin Aaro ja Eero pääsisivät kokeilemaan  miltä miesten viestissä tuntuu juosta hyvillä sijoilla. Timo ja Toko hoitavat sitten kaksi viimeistä osuutta, mutta voi olla että heidän välinen järjestys muuttuu vielä, kun Timo oli hieman epäileväinen oman vireensä suhteen.

- JAMO -

KISASIVUT