| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Enni Jalavalle edustustehtäviä

Enni Jalava kaksiin arvokisoihin. toimitus onnittelee!

Enni Jalavan mainiot esitykset Tuuloksen katsastuksissa vakuuttivat valitsijat. Edessä on nyt EM-kisat Virossa elokuun alussa ja Opiskelijoiden MM-kisat Sveitsissä elokuun lopulla.

Tehtäviä riittää, kun EM-kisoissa hänellä on molemmat maastostartit ja opiskelijoiden kisoissa hän juoksee kaikki maastomatkat.

– On kyllä hienoa, kuittasi Enni toimituksen onnitteluihin.

– Kyllä nämä EM-kisat olivat koko nkauden ykköstavoite, jota varten ontreenattu niin Virossa, Espanjassa, Portugalissa ja Suomessa kauden mittaan. Hienoa, että tällä kertaa suppasatsaus palkittiin kisapaikalla.

– EM-kisoissa on varmasti tarjolla tosi vaativaa ja vaikeakulkuista suunnistustusta. Toivon, että pystyn tekemään tasaisia suorituksia. Vaikea tietää etukäteen, mihin sijoituksiin se riittää, kun aikaisempaa kokemusta EM-kisoista ei ole, Enni toteaa.

Päävalmentajan mukaan Viron Rakveressa suunnistajia odottaa erittäin vaikeakulkuinen maasto, jossa näkyvyys on huono. Näistä tekijöistä huolimatta suunnistajan on pystyttävä sujuvaan etenemiseen. Sprintin MM-kisat väliin jättäneet urheilijat ovat harjoitelleet samankaltaisissa maastoissa Suomessa, ja ensi viikolla koko joukkue lähtee valmistavalle leirille Viroon.