| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Artolle hopeaa, Samille ja Annille pronssia SM-sprintistä

MS Parman nuorilla riitti vauhtia ja taitoa yhteen hopeaan ja kahteen pronssiin sprintin SM-kisoissa Tampereen Hervannassa sunnuntaina. Miesten naisten pääsarjoissa mestaruudet menivät jakoon Lynxin Mårten Boströmin ja Angelniemen Tuomo Mäkelän sekä KooVeen Ulrika Uotilan ja Pohjantähden Marika Teinin päädyttyä keskenään sekunnilleen samaan aikaan.

Kilpailijoista radat ja kartta olivat perussprinttiä, jossa kikkailuille ei ollut sijaa. Isompia yllätyksiä ei koettukaan ellei siksi lasketa Minna Kaupin ylimääräisiä kuvioita kutos-seiskavälillä alikulkua etsiessä ja putoaminen sijalle 16.

Miesten kisa oli tasainen, kun kymmenen ensimmäistä mahtuivat 22 sekunnin sisään. Kansainvälisissä kisoissa ei suomalainen vauhti ole vielä riittänyt. Menestymiseen pitäisi kolme tonnia radalla vetää 8.20:een, kun kotimaasta ei löydy montakaan yhdeksän minuutin alittavaa sprinttaajaa.

Suoritukseensa tyytyväinen Antti Vainio suunnisti puhtaasti jääden niukasti plaketilta. – Hyydyin pahasti 10 minuutin jälkeen, mutta hyvä juoksu kaikin puolin. Kärkivauhtiin ei tänään ollut asiaa, Vainio totesi.

Peeter Pihl onnistui sijalle 17. – Juoksu ei ollut hallussa ja väsyin lopussa tehden pikkuvirheitä. Parissa viikossa olen mennyt pari isoa askelta eteenpäin, toivottavasti tahti jatkuu, Pihl totesi.

– Aikaa meni ehkä pariin reitinvalintaan, yhteen pieneen ohiajoon ja pariin huonoon leimaukseen. Fysiikalla tuli tuli suurin ero, mutta ei huonosti, kun vain minuutti kärkeen, vielä viime keväänä pyörätuolista SM-sprinttiä seurannut Lasse Suonpää analysoi.

Naisissa MS Parman Maija Sianoja oli kahdestoista seitsemän sekuntia plaketista.

Päivän iloisimpia oli nuorten MM-kisoihin tähyävä MS Parman Sami Hämäläinen, joka oltuaan kevään poissa rasteilta jalkaoperaation takia teki onnistuneen paluun ottaen pronssia. – Tuntuu hyvältä, erikoispitkän maltoin onneksi vielä passata, mutta tästä on hyvä jatkaa. Alku oli hermostunutta, kun jo K:lta läksin ensin vikasuuntaan ja sama toistui ykkösellä. Menetin niissä 15 sekkaa, mutta sain loppuun hyvän stempin, Hämäläinen totesi suunnaten katseen jo MM-katsastuksiin.

Sprintissä marginaalit ovat pieniä. Matkan lyheneminen erikoispitkästä sprinttiin ei vaikuttanut MS Parman Arto Talvisen ja Anni Valtosen tekemisiin. Molemmat olivat jälleen mitaleilla virheettömillä suorituksillaan. Arto otti hopeaa kolme sekuntia mestarista. – Tänään oli hyvä kulku ja virheitä en tehnyt, tiukalle meni.

Annin mitalin väri oli pronssia ja myös täysin puhtaalla suorituksella, juoksuvauhti ei vaan riittänyt Femmanin Alexandra Enlundille ja Hiisirastin Noora Koskiselle.

SM-plaketeille iskivät vielä MS Parman Eero Heinonen(4.) ja Eero Lapila(7.).

- Jamo -

Kisasivut

Kuvia voi jo katsella