| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Nelikymppisille SM-pronssi. Pääsarjassa mestaruuden uusiminen kaatui leimausfarssiin

SM-pronssia nelikymppisille.

MS Parma oli SM-sprinttiviestin selvästi nopein joukkue ja ankkuri Maija Sianoja sai rauhassa hölkäten ylittää maaliviivan ensimmäisenä. Mestaruuden uusiutumista ei kuitenkaan tullut, sillä leimausfarssi oli iskenyt nyt Akseli Ruoholalle, jonka emit-tagiin ei ollut tarttunut yleisörastin leima ja joukkue tuli hylätyksi.

Koko viikonvaihteen epävarmasti toiminut emit-tag systeemi aiheutti lukuisille kilpailijoille ja joukkueille harmaita hiuksia ja sen myötä hylkäyksiä. Lauantainakin nippu ensin hylättyjä tuli lopulta hyväksytyksi, kun yksi leimauslaite tuntui olevan kisan loppuvaiheessa heikossa hapessa, ja muutama peräkkäin oli jäänyt ilman leimaa.

Tosi monille tuli ajanhukkaa, kun 2-3:kin kertaa piti palata jollekin rastille leimaamaan, jotta leima rekisteröityi ja samalla menetys oli sekunteja, joilla sprintissä on usein isokin merkitys. Ainakaan se ei ollut tasapuolista.

H/D40 -sarjassa MS Parma otti pronssia joukkueella Sanna Paukkunen, Juha Hellsten ja Petri Paukkunen. Sanna vaihtoi seisemäntenä 50 sekuntia kärjestä, mistä Juha nosti joukkueen neljänneksi 56 sekuntia kärjestä.

Oskari Lepistö osuutensa nopeimapana lähettä Elsa Ankelon ankkuriosuudelle.

Ankkurien taistossa oli mukana nippu edelleen kovan luokan entisia  maajoukkuemiehiä. Petteri Muukkonen kuittasi ykköspostin FSO:lle ja Hiisirastin toi kakkoseksi Sergei Detkov. Petri Paukkusen seurana oli loppuvaiheessa maailmanmestari Jani Lakanen, mutta maalisuoralla Lakasella ei ollut mitään jakoa Paukkusen vauhtiin ja MS Parma otti SM-pronssia.

H/D18-sarjassa MS Parma oli SM-plaketilla viides. Lotte-Line Ekström aloitti viestin hyvin vaihtaen yhdeksäntenä 41 sekuntia kärjestä. Samuli Rousku joutui hieman taipumaan tiukassa taistossa vaihtaen sijalla 17 ja 1.23 kärjen takana.

Oskari Lepistö iski heti täyden kaasun tiskiin ja joukkueita tuli selkä edellä vastaan nauhana. Osuutensa nopeimmalla ajalla joukkue nousi jo kolmanneksi. Elsa Ankelo ankkurina sai antaa hieman periksi, muuten viides tila SM-kisoissa on eriomaisen hyvä. MSP2:lta puuttui yksi leima.

Akseli Ruohola leimaa täysin oikeaoppisesti, mutta laitteisto ei reagoinut ja tuloksena hylkäys.

Pääsarjassa Tiia Miettisen juoksu ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ero kärkeen oli vain vajaa minuutti. Sekä Arto Talvinen että Akseli Ruohola olivat hyvässä iskussa ja Maija Sianoja pääsi ankkuriosuudelle kakkospaikalla. Jo yleisörastille mennessä Maija oli noussut yksin kärkeen pitäen paikkansa helposti loppuun saakka. Voiton vei Pyrintö.

H/D18 viestin viides.