| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

4 mitalia ja ja 5 plakettia SM-erikoispitkiltä

H15-sarjan mitalit ratkeamassa. Jussi nousee kärkeen ja takaa tuleva Topiaskin kuittaa Pyryn ennen maalia.

SM-erikoispitkillä oli tarjolla 17 neliökilometriä neitseellistä korpimaastoa järvineen sateisessa kelissä ja neljän asteen lämpötilassa. Vähäisistä poluista ei ollut juurikaan hyötyä, mutta koko alueen kattava metsäautotieverkosto tarjosi hyviä reitinvalintavaihtoehtoja. Isotkin kierrot olivat kannattavia, kun suorilta vedoilta löytyi paikoin peitteistä, paljon risukkoa ja nurin olevaa puuta ja vesaikkoa.

Miehissä ensimmäisen mestaruutensa otti Turun Metsänkävijöiden Jussi Suna, jonka suunnistusura on aikanaan alkanut Liedon Parmassa. Naisten mestari oli maastotyypin hyvin tuntenut Jämsänkosken Merja Rantanen.

Akseli Ruohola sijoittui SM-kisan yhdenneksitoista, kun taas velipoika jätti matkanteon kesken. Ruohola taipui lopussa ison letkan vauhdista ja oli maalissa nelisen minuuttia kilpailun ulkopuolella juosseen Lauri Sildin vauhdista hyötyneestä Sunasta. Viimeisellä pitkällä välillä takkiin pari minuuttia isoon letkaan verrattuna.

– Olin ihan mukana kisassa, kunnes muutama kilometri ennen maalia jalat alkoivat kangistua, enkä pystynyt enää  vastaamaan muiden vauhtiin. Erityisesti juoksu tiellä oli hankalaa lopussa ja siinä jäin letkasta. Maasto oli aika työläs. Välillä oli aika risukkoista eikä niin hienoa

Oskari Lepistö vauhdissa alkutahdeista saakka.

maastoa, mutta löytyi sieltä myös nautinnollisia alueita! Ehkä vähän enemmän hajontaa olisi rata tänään vaatinut, kun porukka ei meinannut millään hajota ja isossa letkassa juostiin melkeinpä koko kisa, Akseli kertasi.

H15-sarjassa seuran huippukaksikko otti jo kolmannen kaksoisvoittonsa kauden SM-kisoissa. Tällä kertaa loppukirivoiton vei Jussi Ankelo ja Topias Muukkonen pari sekuntia perässä vei hopean. Puolimatkassa Topias oli vähän irti, kun Jussi oli kolmen pojan letkassa. Hajonta jätti Topiaksen hetkeksi takaa-ajoon, mutta viimeisellä 1,5 kilometrillä poikien seurana oli enää Espoon Pyry Riissanen, jolle osui nyt pronssinen mitali.

– Kisa sujui ilman suurempia virheitä, mutta fyysinen vire ei ollut ihan kohdillaan. Loppukiri kuitenkin onneksi sujui riittävän hyvin, Jussi kommentoi.

– Juoksu tuntui hyvältä, mutta perhoslenkillä tuli vähän isompi virhe ja jouduin takaa-ajoon. Sain kuitenkin aika pian Jussin ja Pyryn kiinni, mutta toiseksi viimeisellä tuli pieni virhe ja siinä Jussi pääsi ohi ja Pyry tasoihin. Kaksoisvoitto mielessä sain loppusuoralla puristettua Pyryn ohi, Topias kertasi.

Peeter Pihlillä ei hopeakaan ollut kaukana, sijoitus viides.

H20-sarjassa Oskari Lepistö osoitti hyvää kuntoa vauhdin riittäessä maaliin saakka. Tuloksena oli komea hopeasija Paimion Topias Arolan viedessä kultaa. Lopulta homma ratkesi 400 metrin loppuviitoituksella kirissä kahden sekunnin erolla.

Arola oli muista erossa jo eka väliajoissa,  ja vasta 15. rastilla tullut virhe kokosi neljän pojan ryppään yhteen. 1,5 km ennen loppua mukana pysyi enää Lepistö.

Sanna Paukkunen jatkoi mitaliketjuaan SM-pronssilla. – Pitkällä 1-2 välillä pystyi kiertämään molemmilta puolilta. Päätin vetää suoraan, koska kartan mukaan nousua ei ollut ja vihreän viivoituksen pystyisi luovimaan. Totuus oli toisenlainen; kävelin satoja metrejä yhtenäisellä harvennushakkuulla. Hävisin tällä yhdellä välillä 5 min kärkeen, vaikka toteutin välin suunnitellusti. Varsinaisesti virheitä en tehnyt. Kärkikaksikko juoksi ykköseltä maaliin yhdessä, itse koko matkan yksin. Ehkäpä tälläkin pieni merkitys raskaassa kisassa, Paukkunen totesi.

Petri Paukkunen (H40) poikkesi kauden vakiosta neljännestä tilastaan oli nyt viides. Mitali oli vajaan 1,5 minuutin päässä. Peeter Pihl H35:ssa oli myös viides. Samalla minuutilla oli neljä miestä eikä hopeankaan ollut kuin 49 sekuntia.

.D18:ssa Tessa Salmia oli kuudes 3 minuuttia voittajasta  OH:n Ansa-Lotta Ojanahosta. D16:ssa Lotte-Line Ekström oli viides. Plaketille ylsi vielä Aleksi Karttila H18-sarjan yhdeksäs.