| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

10MILA Kvarnissa- lähes 1000 joukkuetta

Luvassa on todellinen 10MILA-viikonloppu, jonka aloittaa perjantaina sprintti Trädgårdsföreningenillä Linköpingin keskustan tuntumassa. Lauantaina ja sunnuntaina juostaan 10MILA-viestit Puolustusvoimien maasotakoululla Kvarnissa Motalan kunnassa, 40 km Linköpingistä luoteeseen. Jo perjantaina voi osallistua kuntosarjoihin maalialueen lähettyvillä.

MS Parma asettaa lähtökarsinaan  kuusi joukkuetta, nuoriin, naisiin ja miehiin kaksi kuhunkin. Ydinryhmä matkaa kisamaisemiin jo torstaina  tutkailemaan mallisuunnistusta ja keskittymään kisaan.

343 joukkuetta starttaa 10MILAN naisten viestiin lauantai-iltapäivällä.

Miehissä MS Parman 1-joukkueen tähtäimessä on sijat 10-15. Ensisijainen tavoite  on kuitenkin isojen virheiden välttäminen ja riskien minimointi.  Tavoitteen mukaan toimimalla on sijoitustavoitteen täyttyminen täysin  realistista, manageri Petri Paukkunen sanoo.
14km aloitusosuuden suunnistaa kokenut Matti Koivisto, joka on päässyt  parin vuoden tauon jälkeen jälleen harjoittelun makuun ja on lähes  parhaiden vuosiensa aloitusvireessä.
Kakkososuus on tänä vuonna poikkeuksellisen lyhyt, vain 8km. - Tämä  osuus tulee kuitenkin olemaan loppuyön kannalta äärimmäisen tärkeä,  joten tässä kohtaa luotan kokeneeseen Asgeir Mjösundiin, joka on  kevään tulosten perusteella parhaassa kunnossa moneen vuoteen, Pauke perustelee.
Kolmannelle "pikku"-långalle lähtee parina viime vuonna långaa  ansioituneesti hoidellut virolainen Peeter Pihl. Peeter on erittäin hyvässä kunnossa ja aikaisemmat vuodet ovat osoittaneet, että Peeter  pystyy tekemään työtä myös letkan kärjessä.
Neljäs osuus, legendaarinen Långa Natten, on tänä vuonna 17,5km putkiosuus ja  legendaarinen yösuunnistaja Tommi Tölkkö nähdään nyt MS Parman väreissä tosi toimissa. Tarvitseeko sanoa enempää!
Seuraavat kaksi osuutta ovat hajontapari ja pituudeltaan 9,5km.  Osuuksien tärkeys näkyy näkyy Pauken valinnoissa. Långan jälkeisen 5-osuuden  hoitaa loppupään valoisilla osuuksilla huippusuorituksia  tehnyt Juha Peltola ja seuraavan kutospätkän suunnistaa  yleensä  ilman lamppua suurviesteissä juokseva Samuli Salmenoja. Edellä  mainittujen herrojen esiintyminen joukkueessa jo tässä vaiheessa  tarkoittaa sitä, että päiväosuuksilta eivät MS Parmalta ainakaan jalat  lopu, Pauke vakuuttaa.
Seitsemäs osuus on tänä vuonna 7km putki. Osuus on kuin tehty  sprinttisatsari Antti Vainiolle, joka tosin osoitti mm.  Silja-Rasteilla, että hän ei  vetoapua kaipaa. - Tämä osuus  voi olla monessakin mielessä ratkaiseva osuus lopun kannalta, joten  riskejä ei voi ottaa, Pauke lataa.  Muutoksen uhkakin on vielä olemassa, kun kiveen osunut polvi keskeytti Antin juoksun vappuna Turku Sprint 2012:ssa.
Kahdeksas osuus on tällä kertaa uskottu kovakulkuiselle  tshekkivahvistukselle. - Stepan Kodeda on yleensä totuttu näkemään  suurviesteissä lamppu päässä, mutta koska miehen tukka on kasvanut  niin pitkäksi, ettei mistään löytynyt tarpeeksi isoa otsapantaa, saa  hän tänä vuonna juosta 13km päiväosuutta, löytää Pauke perustelun pilke silmäkulmassaan. Osuudella todennäköisesti  nähdään runsaasti muitakin niin kutsuttuja "isoja pyssyjä".
Yhdeksäs osuus, yhdeksän kilometriä. - Todella hurjaksi laskettu  kilometrivauhti sopii kovaa kevätkuntoa uhkuvalle Lasse Suonpäälle  kuin kirurgin veitsi akillesjänteeseen. Osuudella tullaan pitämään  kovaa vauhtia ja vastus on maailmanluokkaa, mutta Lasse on näyttänyt,  että kovimpienkin jätkien vauhdissa pysytään.
- Ankkuriosuus on pitkä kuin Hurstin leipäjono, 18km, mutta mitä  pidempi matka, sen paremmin se sopii valko-venäläiselle Yury  Tambasaulle. Yury osoitti FinnSpringin pitkällä matkalla, että  maastoaskel on kunnossa ja lippukin löytyy. Ja tällä kertaa oikean kartan toimittaminen Yurylle on osin myös Lassen vastuulla, niin  eiköhän ankkuriosuudella saada seurata suoraviivaista ja nopeaa  etenemistä rastilta rastille, Pauke uskoo.
Kakkosjoukkueen kokoamisessa olen ajatellut tulevaisuutta ja antanut  nuorille mahdollisuuden ottaa osaa miesten viestiin. Toki pidemmille  osuuksille on luonnollisesti asetettu kokeneempia juoksijoita, Pauke toteaa.

NAISTEN VIESTIIN vahvistunut MS Parma lähtee hakemaan aiempaa parempaa menestystä. - On tässä ollut monenlaista miettimistä ja järjestelemistä kokoonpanoja  pohtiessa, mutta heti FinnSpringviestin jälkeen ykkönen lyötiin lukkoon hyvässä yhteisymmärryksessä naisten kanssa, toteaa manageri Veli-Matti Hanhela.

Siinä nuorten naisten ryhmä saa tuekseen kaiken kokeneen Katja Mjösundin toiselle osuudelle.  Monasti ankkurina esiintyneellä Maija Sianojalla  on jo aiempaa kokemusta myös suurviestien avausosuudesta ja hän kuljettaa MS Parman viestiä ensimmäisenä.

Kolmas osuus on lyhyempi putkiosuus, joka sopii juoksuvoimaiselle kakskymppiselle Tuulia Vibergille mainiosti. Neljännellä osuudella huippujoukkueilla on jo maajoukkuekalustoa käytössä. Siihen menoon MS Parma vastaa Laura Lammilalla, joka on osoittanut hyvää kevätkuntoa ja antoi hyviä näyttöjä viime kauden viestien ratkaisupaikoilla.

Ankkurin viitta lankeaa kuin luonnostaan joukkueen uudelle vahvistukselle, MM-sprintissäkin menestyneelle Anastasia Tikhonovalle. Kovakuntoisella nopsajalla on myös kestävyysominaisuudet kunnossa ja tuskinpa hän kuvia kumartelee loppusuorallakaan.

Varalle ja 1-joukkueen vahvaksi tueksi jää nyt kokenut Outi Sareila, joka kakkosen ankkurina saa joukkuekavereikseen juoksujärjestyksessä Reeta Rantasen, Susanna Tervon, Emilia Rantasen ja Tiia Miettisen. Varalla Susanna Laakkonen.

Joukkueet nuorisoviestiin : MS Parma I: 1. Eero Heinonen 2. Essi Rantanen 3. Anni Valtonen 4. Aaro Ruohola
MS Parma II: 1. Eero Lapila 2. Jenna Rantala 3. Hanne-Line Ekström 4. Akseli Ruohola

- Jamo -

Kisasivut