| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parmalla puolustettavaa Kevätyössä

MS Parma putsasi Kevätyön palkintopöydän vuosi sitten Lausteella varsin totaalisesti, kun miesten ja naisten voittojen lisäksi nuoret H/D16-sarjassa nappasivat kaksoisvoiton. Asemien puolustaminen on nyt kovempi haaste, sillä varhaisen kevään ja lähestyvän Louna-Jukolan myötä osanottajien määrä on kasvanut ennätysmäiseksi ja samalla myös kovia joukkueita kauempaa on enemmän. Kisa on Sauvon Sarapistossa.

Juuri Portugalissa päättyneet EM-kisat ja omat leireilyt vaikuttavat siihen, ettei seuran kaikki edustussuunnistajat ole käytettävissä Kevätyössä, joka perinteisesti on kevään Tiomilaan valmistava kisa. Näillä ajatuksin ovat joukkueiden managerit taktiikkaa rakentaneet.

Miehiin manageri Samuli Salmenoja on rakentanut kolme joukkuetta;  MSP1:  Matti Koivisto, Peeter Pihl ja Arto Talvinen. MSP2: Sami Hämäläinen, Samuli Salmenoja, Asgeir Mjösund. MSP3: Eero Heinonen, Aaro Ruohola, Olli Suonpää.

Kaksi kovaa tiimiä saa seurakseen nuorten miesten kolmosen, jossa pojat pääsee testaamaan vauhtiaan.

Ykkösessä Koiviston avaukset ovat olleet takuuvarmoja, Pihl oli Raumalla ykkönen ja Talviselle lamppu sopii kuin nenä päähän. Vauhtia riittää myös kakkosessa ja ankkuriosuus on kuin tehty Asgeir Mjösundille.

Naisiin Veli-Matti Hanhelalla on koossa kaksi tiimiä: MSP1: Outi Sareila, Tiia Miettinen, Tuulia Viberg. MSP2: Emilia Rantanen, Anni Valtonen, Sanna Paukkunen.

Naisissa Sareila on kokenut aloittaja, Miettinen pääsee näyttämään kevätkuntoaan väliosuudella ja hienon viestiosuuden juuri EM-kisoissa juossut Viberg ankkuroi. Kakkonen on nuoruutta ja kokemusta.

H/D16-sarjoihin on tarjolla kaksi joukkuetta; MSP1 Akseli Ruohola, Essi Rantanen, Aaro Julkunen ja MSP2: Elina Heinonen, Eero Lapila, Aleksi Hiidenhovi.

Voiton puolustaminen junnuissa on haaste, johon ykkösen eväät varmasti riittävät. Ruohola täydennettynä viime syksyn Oravatonni-voittajilla Rantasella ja Julkusella on tosi kova. Taktiikka lienee ollut valitsijan mielessä, kun on kakkosen juoksujärjestyksen rakentanut. Mielenkiintoista nähdä mihin se riittää.

- Jamo -

Kisasivut