| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parma 15. Venloissa

Venlojen lähtölaukaukset ovat kajahtaneet, Nasti eturivissä.

Anastasia, Maija, Tiia ja Tuulia, 15. tänään Paimion Louna-Jukolassa

Ruotsalaisjoukkue Domnarvets GoIF nousi ankkurisosuudella Venlojen viestin kärkeen ja vei selvän voiton johdossa olleen Leksands OK:n tehdessä ison virheen puolimatkassa. Parhaana suomalaisjoukkueena oli Pohjantähti neljäntenä ennen kuudetta Tampereen Pyrintöä.

Hyvin aloittanut MS Parma teki väliosuuksilla sen verran virhettä, että tuntuma mitalitiloille karkasi. Tuulia Viberg maailmanluokan ankkurien joukossa varmisti pääsyn Hiidenkivelle iltajuhlan palkintojen jakoon. Vuoden takainen sijoitus oli 11.

Heti avausosuus osoitti, on kyseessä suunnistuskilpailu. Kulusta näki, että ratamestari oli onnistunut hienosti Paimion monipuolisessa maastossa ja hajonnat tekivät tehtävänsä. Kärkiryhmä hajosi yllättävän nopeasti pienempiin letkoihin virheiden myötä. MS Parman Anastasia Rudnaya oli ensimmäisestä väliajasta saakka mukana kärkitaistelussa ja välillä veturinakin. Lyhyt harjoitteluvaihe vauvaloman jälkeen alkoi tuntua ihan loppuvaiheessa, mutta kolmannelta tilalta oli matkaa kärkeen vain 22 sekuntia.

Maija Sianoja läksi vauhdilla liikkeelle ja gps-seurannan perusteella hän siirtyi nopeasti kärkeen ja johti eka väliajassa. – En ymmärrä mitä oikein tapahtui, yritin mennä niin huolella, mutta menin suunnassa viereisen mäkeen, harmitteli Sianoja. Kärki karkasi siinä pari minuuttia. Lopussa alkoi matkakin painaa, mutta kärjen poukkoilun myötä ero ei enää kasvanut ja vaihto tuli vastaan sijalla 10.

– Parempaan en vaan tänään pystynyt, yksi huono rastilta lähtö tuli ja sen myötä virhettä, kolmannen osuuden juossut Tiia Miettinen totesi. Osuudella mentiin todella kovaa, joten tossullakin tuli tappiota, otin kuitenkin suunnistuksen varman päälle. Helteestä huolimatta paukkuja riitti loppuun saakka.

Viimeinen vaihto, Tiia tuo, Tuulia lähtee

Tuulia Viberg oli kovien seurojen kevien ankkurien puristuksessa. – Suunnistus oli tänään tosi sujuvaa, mutta fyysisesti en ole vielä parhaassa iskussa. Oli todella kivaa suunnistaa kotimaastoissa.

MS Parman kokenut 2-joukkue sai todeta vauhtinsa riittämättömäksi taistelussa palkintosijoista. Joukkue oli parhaimmillaan sijalla 42 Anni Heikkosen 3. osuudella ja maalissa 57. Outi Sareilan ankkuroimana. Sanna Paukkunen oli avausosuuden 72. ja Susanna Tervo kakkososuuden jälkeen 62.

MS Parman kolmonen oli junnujoukkue vahvistettuna Reeta Kolkkalalla ja Reeta olikin todellinen vahvistus. Avaaja Anni Valtonen oli alusta saakka n. sijoilla 300 ja vaihdossa 299. Ensin Reeta Kolkkala nosti sijoitus 129 pykälää ja myös hyvin juossut Essi Rantanen 47 sijaa lisää. Ankkuri Emilia Rantanen toi joukkueen maaliin sijalla 135.

Jukola-illan kuvatuin joukkue oli Minna Kaupin koutsaama hyväntekeväisyysjoukkue. He keräävät varoja nuortenvammaisurheilijoiden hyväksi sponsoreiden kautta. Työpaikkajoukkueen rouva lapsensa kera haastoi tiimin Jukolan yön kisaan, ja tiimi ole heti valmiina haasteeseen ja yhteiseen kuvaan.

– Kyllä tytöt tekivät tänään hyvän suorituksen, ei kuitenkaan täysin nappiin, mikä olisi vaadittu viiden joukoon taistelemisessa. Fyysisesti ei joukkueella ollut  paras päivä, pitää pohtia menikö valmistautumisissa kaikki putkeen. Helle oli melkoinen ja maasto raskas, manageri Veltti pohdiskeli.

– Maijan kaksminuuttinen seikkailu tuli pahaan paikkaan ja tossulla sitä ei enää kiinni otettu. Tiialla vastus oli jo selvästi kovempaa ja jalalla ei paras päivä. Tuulian vastus oli täysin maailmanluokkaa, siinä olisi kunnon täytynyt parhaassa tikissä.

Kaiken kaikkiaan MSParma-naiset olivat tikissä ja huolellisia, kaikki 12  joukkuetta pääsivät hyväksytysti läpi. 11 joukkuetta alittivat sijan 600 eli sijoittuvat parhaaseen puolikkaaseen ja se yksi tuhannen parhaan joukkoon. Muut joukkueet 135., 164., 247., 303., 438.,448., 496., 516., 544. JA 926..

- Jamo -

LIVE_PALVELUT_TÄSTÄ

Kuvamaailma