| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Tuulialle, Artolle ja Sannalle pitkän Suomen mestaruudet

Tuulia Vibergin Suomen mestaruus on varmistunut ja riemuun yhtyy valmentajansa Outi Sareila.

Ensimmäistä vuottaan naisten pääsarjassa suunnistava MS Parman Tuulia Viberg yllätti asiantuntijat ja nousi vahvalla loppuvedolla raskaassa kisassa pitkän matkan mestariksi Pudasjärven Syötteellä sunnuntaina. Seuraaviksi sijoittuneista Suomen tuoreista MM-mitalisteista Tampereen  Pyrinnön Anni-Maija Fincke  jäi 29 ja  Venla Niemi 44 sekuntia. Suomen mestrauuden voitti myös Arto Talvinen H18-sarjassa.

− Suunnistus sujui tänään mainiosti ja odotin kyllä hyvää sijoitusta, mutta mestaruus oli kyllä yllätys. Jaksoin juosta ihan hyvin, mutta kolmas nousu Pikku-Syötteelle radan loppuosalla alkoi jo tuntua. Lisää voimia löytyi kummasti, kun sain kolmanneksi viimeisellä rastilla edellä lähteneet MM-kävijät Saila Kinnin ja Karoliina Sundbergin näkyviin, Viberg kertoi.

Ratkaisuväliksi muodostui kolmanneksi viimeinen pitkä rastiväli, jonka Viberg veti rohkeasti suoraan yli tunturin, kun kaikki pahimmat kilpakumppanit sen kiersivät ja Viberg oli välin nopein.

Ei tämä minulle nyt erityisen iso yllätys ollut, kun tiesin Tuulian olevan hyvässä kunnossa, eikä mitalleille ole ollut niin  kauhean pitkä matka aiempien esitysten perusteella. Enemmän askarrutti muuton vaikutus, kun viikko sitten Tuulia siirtyi Jyväskylään aloittamaan liikuntabiologian opinnot, Tuulian kanssa pari vuotta valmennusyhteistyötä tehnyt kokenut Outi Sareila totesi.

–Tuulia on tunnollinen ja helppo valmennettava, jota pitää välillä vaan vähän toppuutella, mutta onneksi ajattelee aina enemmän ja enemmän myös itsekin tekemisiään, Sareila jatkoi.

Arto Talvisen suunnistus oli myös virheetön, ellei sellaisiksi lasketa paria pientä pysähdystä rastiympyrässä heti parilla eka rastilla. − Sain jo kolmosella kiinni kaksi minuuttia edellä lähteneen HS:n Veli Kankaan, joka pysyikin mukana aina seiskalle saakka, mutta kasilla pääsin karkuun hänen koukattua. Juoksu kyllä sujui mainiosti. Nyt tässä odottelen komennusta nuorten EM-kisoihin Portugaliin lokakuussa, Talvinen kertoi.

Miesten pääsarjassa MS Parman Stepan Kodeda nousi vahvalla loppuvedolla neljänneksi KR:n ranskalaismaailmanmestarin Thierry Guergioun oltua täysin ylivoimainen. Poikien 15-sarjassa MS Parman Akseli Ruohola nappasi SM-hopeaa.

SM-plaketeille sijoittuivat Essi Hakala ja Emilia Rantanen D18:ssa, Aaro Ruohola H17:ssa, Anni Valtonen D16:ssa ja Eero Heinonen H16:ssa.

2-ryhmän kisoissa Nokialla Suomen mestaruuden otti ylivoimaisesti Sanna Paukkunen sarjassa D35. Anu Ekström oli pronsssilla neljävitosissa ja Reeta Kolkkala viides nelikymppisissä.

- Jamo -