| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Talviselle kauden kolmas Suomenmestaruus

Päivän nopein veto loppusuoralla takasi Arto Talviselle kolmannen Suomenmestaruuden tällä kaudella

Arto Talvinen jatkoi SM-kultaputkeaan keskimatkalla Uuraisissa lauantaina. Edes alla ollut keskittymistä vaatinut syksyn yo-kirjoitusviikko ei pojan menoa haitannut vaan lähes täydellisillä suorituksilla sujuivat niin finaali kuin aamun karsintakin.

Karsinnan kakkospaikka sekunti KR:n Santeri Silvennoisesta irtosi rennolla hölkkäilyllä. Myös finaalissa oli tiukkaa, kun TP:n Aleksi Niemi taipui vain kahdeksan sekuntia.

– Kutoselle tuli parikyt sekkaa koukkuu, muuten meni puhtaasti. Alkumatka oli kurjaa kivikkoa, jossa ei pystynyt juoksemaan sitä vauhtia mitä ois halunnu. Pari viimeistä väliä olikin jo mukavaa kangasta ja sai juosta ihan kunnolla. Tuli juostuu myös koko kisan kovin loppusuora-aika, Talvinen huikkasi pilke silmäkulmassaan.

Naisissa Tuulia Viberg osoitti, ettei pitkän mestaruus ollut mikään onnen kantamoinen, vaan, vaan karsinnan kakkossijan jatkeeksi tyttö paineli keskimatkan neloseksi Minna Kaupin voittaessa. Pari ekaa rastia ei mennyt ihan putkeen, mutta ysille mennessä mitalinsyrjä oli jo hyppysissä. Parilla seuraavalla rastilla hukkaantui minuutin verran, mutta luja loppuveto takasi nelospaikan.

Karsinnan kärkipaikan lohkossaan ottanut Maija Sianoja ei finaalissa saanut enää samanlaista suoritusta, vaan oli 17. Edelle ehti Outi Sareila 12.

Miehissä parhaana Samuli Salmenoja oli 23. ja Stepan Kodeda seuraavana 4 sekuntia hitaampana. Jotain mietittävää antanee, että seitsemän parhaan joukossa oli vain kaksi suomalaissuunnistajaa, joilta kova satsaus omiin MM-kisoihin lienee syönyt eväät, helmenä kuitenkin Pasi Ikosen SM-pronssi Thierry Guergioun voittaessa selvästi.

Junioriosastolle karsinta lupaili enemmän, mitä finaali lopulta antoi. Keskimatkan menestys ei siedä juurikaan virheitä, nyt niitä tuli. Plaketeilla olivat Aaro Ruohola, Eero Heinonen, Akseli Ruohola ja Eero Lapila .

LISSULLE HOPEAA

Kakkosryhmän kisoissa Ii:ssä Liisa Peltola otti hopeaa sarjassa D60.

- Jamo -

Sateisen kelin otoksia

Kisasivut

H21 5,8 km

23) Samuli Salmenoja MS Parma 35.12, 24) Stepan Kodeda MS Parma 35.16, 41) Yury Tambasau MS Parma BLR 39.20.

H18 4,5 km

1) Arto Talvinen MS Parma 27.13.

H17 4,0 km

8) Aaro Ruohola MS Parma 28.06.

H16 3,6 km

7) Eero Heinonen MS Parma 24.18, 15) Eero Jalli MS Parma 25.50.

H15 3,1 km

6) Akseli Ruohola MS Parma 23.26, 7) Eero Lapila MS Parma 23.27, 30) Aleksi Hellman MS Parma 31.59.

D21 4,7 km

4) Tuulia Viberg MS Parma 34.33, 12) Outi Sareila MS Parma 35.45, 17) Maija Sianoja MS Parma 36.24.

D18 3,3 km

11) Emilia Rantanen MS Parma 31.38, 16) Essi Hakala MS Parma 33.31.

D16 2,8 km

15) Anni Valtonen MS Parma 26.39.

D15 2,5 km

16) Essi Rantanen MS Parma 24.45, 35) Anniina Aaltonen MS Parma 32.34.