| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Sareila ja Pihl yön valtiaat

Peeter Pihl oli ylivoimanen Säkylän kankailla ja harjulla.

MS Parman suunnistajat nappasivat pääsarjojen kaksoisvoitot, kun Varsinais-Suomen alueen yömestaruudet ratkottiin Säkylän varuskunnan nopeassa kangasmaastossa perjantaina. Mestaruudet menivät selvillä eroilla Peeter Pihlille ja Outi Sareilalle.

Miehissä MS Parma sai viisi miestä seitsemän parhaan joukkoon. Pihl paineli maastossa hurjaa alle viiden minuutin kilometrivauhtia. Hopealle sijoittunut Sami Hämäläinen jäi yli neljä minuuttia. Tein useita pieniä virheitä ja ongelmia oli myös lampun johdon kanssa, kun oksa repäisi sen irti. Juoksufiillis oli yllättävän hyvä, mitä nyt lopussa iskin polveni kantoon, Hämäläinen sanaili.

18-vuotias Arto Talvinen oli neljäs, Matti Koivisto viides ja Timo Ritasalo seitsemäs.

Naisissa Outi Sareila oli vauhdikkain alusta saakka. Rastit napsui hyvin ja menohaluja oli lähdöstä asti, kun asennoiduin lähtemään kovaa ja iskemään sitten lopun sen mitä pystyy. Puolivälissä alkoi kone jo olla punaisella. Ajanhukkaa tuli pahiten pusikkoon jäämisestä rastin jälkeen ja yhdellä pururatavälillä, kovassa kunnossa oleva Sareila kertoi.

Kolme minuuttia jäänyt Sanna Paukkunen oli nauttinut kovasta vauhdista kankaalla menettäen aikaa pienissä ohiajoissa.

Mestaruuteen ylsivät myös MS Parman Eija Koskivaara, Eero Jalli ja Elina Heinonen. MS Parman kokonaissaalis oli 12 mitalia.

- Jamo -

Kisasivut