| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Pojat kolmansia U10Milassa

 

Palkintokorokkeella on helppo hymyillä.

Helteessä ja tähtitaivaan alla Karlsborgissa suunnistettu vuoden 2015 U10Mila tarjosi jännittäviä hetkiä koko viikonlopuksi. MS Parman HD12 nuoret ylittivät maalilinjan sijoilla 42 ja 71. Vanhemmat 18v. tytöt sijalla 25 sekä 41. Vanhemmat pojat suunnistivat sarjassaan seurahistorian parhaimpaan sijaan kolme.

U10Milassa nähdään paljon yhdistelmäjoukkueita. Yhä harvemmalla seuralla on riveissään niin paljon omia nuoria, jotta voisivat tähän hienoon viestiin osallistua. Meillä oli nyt mukana viisi joukkuetta, jota voidaan pitää erinomaisena määränä. Joukkueiden määrä mittaa tavallaan seuratyön onnistumisen sekä sen määrän ja laadun. Maalaispitäjien Liedon ja Mynämäen suunnalta tulevan MS Parman osallistuminen tapahtumaan viiden joukkueen ja runsaan huoltajajoukon kanssa lupaa hyvää.

Kisajärjestäjät olivat onnistuneet järjestelyissään. Kilpailukeskus oli mustikkarikkaalla kankaalla ampurata-alueella, joka tarjosi kuivat puitteet majoitukseen, kisakeskukseen ja huoltoon. Ja kun vielä lämpötila oli päivällä +26 ja yöllä noin +15 oli tapahtuman vilskeessä mukava olla. Viestien yölliset aloitusajat kello 03:00 ja 05:30 ovat joka vuosi yhtä jännittäviä ja muistiin jääviä.

Alkuillasta suunnistettu HD12 – viesti oli tapansa mukaan erittäin tiivis tunnin show. Neljälle ilman hajontoja toteutetuille osuuksille vilisti vaihtoon ja maastoon takaisin tyttöä ja poikaa kiivaalla rytmillä. Nuorehkot tyttövoittoiset joukkueemme pärjäsivät vilskeessä hyvin. Joukkueissa oli paljon ensikertalaisia, joille jo pelkkä leimausjärjestelmän erilaisuus oli jännittävä juttu. Ei tarvitse olla hyväkään ennustaja, kun veikkaa nyt saadun kokemuksen ja taitojen yhä kasvaessa menestyksen vain paranevan tulevina vuosina. Näistä nuorista kuullaan vielä. Tulevissa Ungeissa ”vanhoihin” tyttöihin ja poikiin siirtyvät jatkossa Maija, Ilona ja Aamos.

MS Parma / U10Mila 2015

D18 – viestissä joukkueemme oli sekoitus Ungin jättäviä tyttöjä sekä viestissä vielä useita vuosia suunnistavia. Oletettavaa olikin, että kärkipäässä oli ne joukkueet, joilla oli asettaa kaikille viidelle osuudelle liki 18v. tyttöjä. Viestistä tuli lopussa hyvin tiukka. Useita joukkueita oli maalissa muutaman minuutin sisällä. Maalissa Anni harmitteli reitille osunutta yhtä virhettä, jossa hän menetti hyvän alun tuoman edun. Jo kiinni saadut joukkueet pääsivät uudelleen karkumatkalle. Tämän vuoden viesti oli viimeinen Ungissa Innalle ja Annille.

Kello 03:00 maastoon sännännyt HD18 – viesti tarjosi seurallemme dramatiikkaa alusta lähtien. Eero H. selvitti säkkipimeän maaston haasteet hyvin ja lähetti Eero L:n maastoon kärkiryhmässä. Toisella osuudella rikkoutunut lamppu hidasti joukkuettamme arvioilta noin 5-7 min. Vaikka Eero oli varustautunut matkaan oikeaoppisesti "varavermeet" mukanaan ei edes maastossa vaihdettu vara-akku ja mukana ollut kartanlukuvalo tuonut helpotusta tilanteeseen. Eero kuitenkin taisteli vaikeuksista huolimatta hienosti, osoittaen joukkuehenkeä antamatta enää yhtään lisäsekuntia lisätasoitusta. Osuudet 3-9 hoituivat meiltä niin hyvin, että ankkuri Akseli pääsi maastoon kolmantena. Kärki pääsi lähtemään maastoon seitsemän minuuttia aikaisemmin. Maalissa ero oli voittajaan lopuksi 5:54. Loppuun asti jouduimme jännittämään, koska edessä oli lähtenyt ja takaa lähti tuoreita EM- edustajia. Lopulta ryhmämme riemuksi joukkue pääsi heiluttamaan MS Parman sinikeltaisia lippuja loppusuoralla sijalla kolme. Suomalaiset ottivat viestissä historiallisen neloisvoiton. Ruotsalaisten maajoukkue-edustajat olivat sopivasti edustettuina eri seuroissa, eivätkä naapurimaittemme seurat pystyneet alkuunkaan vastamaan tänä vuonna suomalaisille. Ungi – yhteisön taakse jättävät Eerot: Heinonen ja Jalli.

Kiitokset kaikille upeille nuorille urheilijoille ja todella tärkeille huoltojoukoille.

Näihin kuviin päättyi Annin Ungi -ura. Maalissa on aikaa huilata.

Joukkueet:

HD12 I

1. 3,2 Ilona
2. 2,5 Lotte
3. 2,5 Maija
4. 3,2 Aamos

HD12 II
1. 3,2 Lauri
2. 2,5 Johanna
3. 2,5 Inkeri
4. 3,2 Jussi

D18 I
1. 4,5 Essi R
2. 4,5 Elsa
3. 2,8 Ilona, Lotte
4. 3,2 Inna
5. 5,5 Anni

D18 I
1. 4,5 Anniina
2. 4,5 Essi V
3. 2,8 Saara, Maija
4. 3,2 Emma
5. 5,5 Laura

HD18
1. 5,5 Eero H
2. 5,5 Eero L
3. 4 Eero J
4. 6,5 Aaro
5. 2,8 Niklas, Oskari
6. 2,8 Aleksi H
7. 2,8 Konsta
8. 3,5 Rasmus
9. 3,5 Aleks
10. 7,1 Akseli, mukana myös Aleksi ja Samuli