| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Nenät jäi valkaisematta

Arkistokuvaa Nenänvalkaisun tarjoilusta vuodelta 2008.

Nenänvalkaisu otti selkeän askeleen nykyaikaisempaan suuntaan, kun perinteisen karttavalikoiman lisäksi varsin merkittävä osa reiteistä oli tuoreella Nuorten Jukola 2012 ja Oravatonni 2012-kartoilla. Toki niissäkin maastoissa kartoituksen jälkeiset metsäkoneiden jäljet oli havaittavissa.

Toisaalta kaukana ollaan niistä ajoista, jolloin maan huippusuunnistajia kokoontui testaamaan nenänsä kuntoa suurin joukoin. Nyt miesmäiselle rundille uskaltautui vain kaksi paria eikä naisiakaan ollut kuin neljä paria. Sen sijaan erilaisia parillisia tai parittömia nössöilijöitä kävelykepillä tai ilman sekä muuten vaan asialle vihkiytyneitä oli liikkeellä entiseen tapaan.

Järjestäjien lienee syytä harkita alkuaikoina mukana olleen kisanjälkeisen pitkän kaavan illallisen ja kisabanketin mukaanottoa tapahtuman houkuttelevuuden parantamiseksi.

MS Parma oli mukana 18 suunnistajalla, kun viivalle asettui 59 osanottajaa. Ensi vuonna mukaan aikovien uusien osanottajien kannattaa jo nyt ruveta asennoitumaan lievästi SSL:n yleisestä linjasta poikkeavaan tapahtuman ohjeistukseen, ettei tulis sitten yllätyksenä.

-jamo-

Nenänvalkaisun sivuille