| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parman Venloille jäi parannettavaa

Katja Mjösund oli alusta saakka hyvässä vauhdissa Venlojen ensimmäisellä osuudella.

MS Parman ykkönen oli 32., mikä oli viime vuotista tasoa, mutta tavoitteeseen nähden kuitenkin pettymys. Kakkonen onnistui säilyttämän vuoden takaisen tasonsa, mutta tavoitesijaan 30 oli matkaa.

MS Parman ykkösjoukkueen tavoite koki kolauksen jo ennen viestiä, ankkuriksi kaavailtu ykköstykki Laura Lammila joutui luopumaan viestistä magneettikuvauksessa löytyneen rasitusmurtuman takia.  Toisaalta kaikki oli mahdollista vielä uusitullakin kokoonpanolla Outi Sareilan tultua tilalle 2-osuudelle. Suunnistus vaan ei sujunut parhaalla mahdollisella 1-osuudesta ettenpäin.

- Taso on kova, meidän melko hyvä kisa riittää tälläiseen sijoitukseen. Ilahduttavaa oli että kakkos- ja kolmosjoukkueissa oli hienoja onnistumisia.
Yleensä tuloksista nousee esille ruotsalaisten laaja taso, 30 parhaan joukossa 16 ruotsalaisryhmää, vaikka "mitallit" Norjaan, Suomeen ja Tanskaan.
Nuoremmille naisille on saatava lisää kovia viestipaikkoja, on harkittava satsausta Smålantiin ja muihin kovavauhtisiin, kansainvälisiin kisoihin, jotta saadaan riittävä viestirutiini, manageri Veltti Hanhela analysoi tuoreeltaan.

Avausosuus ei Katja Mjösundia hätkäyttänyt, sillä sen oli tehnyt jo monia kertoja aiemmin. Niin kauan kauan kun oli suunnistusta ja mentiin metsässä, Katja hallitsi tilanteita kärkiryhmässä ollen parhaimmillaan kolmantena. Lopun pururata-mäkiviidakossa hän antamaan puoli minuutia periksi periksi vaihtoi sijalla 15.

Anni Valtonen, 15, teki erinomaisen suorituksen 3-joukkueen aloittajana.

Outi Sareila otti itsestään kaikki irti.  -Ei ollut tänään ihan puhdas suoritus, alussa tuntui vauhti sopivalta, mutta sitten en pystynyt vastaamaan Vronin vauhtiin. Parilla välillä en onnistunut toteuttamaan parasta reittivaihtoehtoa, tuli vähän kaarrosta, jonka paikkkaaminen ei ihan heti onnistunut. Kovaa oli.

Maija Sianoja pääsi liikkeelle sijalta 28 4.18 kärjen jälkeen. Ensimmöiset neljä kilometriä sujuivat hyvinja sijoitus parani 20:een, mutta sitten alkoi askel painaa ja jäin letkasta. Hetken iski epävarmuus, mikä hidasti suunnistusta. Vaihdossa kärki oli jo 10 minuuttia edellä.

Anastasia Tikhonova uskoi kuntonsa palautuneen sairastelujen jälkeen, mutta varsin pian hän sai huomata helteessä, ettei näin ollutkaan. Puolimatkaan saakka sujui, mutta  sen jälkeen alkoi tulla virheitä väsymyksen myötä, totesi pettynyt Tikhonova.

- Kovaa kouluahan tämä on ollut Anastasialle suurviestien ankkuriksi, Hanhela totesi.

2-joukkue piti sijoituksensa

Kokoonmuutos vaikutti myös kakkosjoukkueeseen. Avaus sujui Liis Johannsonilta alun pummin jälkeen odotetusti ja hän oli vaihdossa 46. Susanna Tervo kakkososuudella teki ehkä kauden parhaan suorituksen ja säilytti asemat.

Myös Reeta Rantanen pysyi samassa vauhdissa ensimmäiset neljä kilometriä, mutta sitten tuli se iso pummi pitkällä välillä. - Meni siihen ainakin viisi minuuttia ja lopussa kyllä askelkin panoi, Reeta totesi.

Tuulia Viberg ankkurina oli myös joukkueen onnistuja nostaen sijoitusta 19 pykälää. Ainoa parin minuutin virhe tuli ennen puolimatkaa.

Kolmosjoukkueessa onnistui Anni Valtosen lisäksi myös Susanna Laakkonen hyvin.

- Jamo -

MS Parma-tulokset

Kuvia