| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parma 9. Venlojen Viestissä

Tiian huippujuoksun jälkeen Maija lähtee tavoittelemaan hyvää suoritusta ja sijoitusta.

MS Parman naisten ykkösjoukkueella tavoite viiden joukkoon oli haarukassa vielä ankkuriosuuden puolivälissä. Lopussa kuitenkin takaa tullut neljän joukkueen vahva ankkuriryhmä tavoitti, eikä Maija Sianojalta ankkurina löytynyt enää riittävää puristusta. Kolmanneksi parhaana suomalaisjoukkueena sijoitus oli pitkään aikaan paras eli yhdeksäs.

Viestin voitti alusta saakka johtanut ruotsasalainen Alfa ÖSA ankkurinaan Natalia Gemperle. Sveitsiläiskokoonpano Ol Norska oli toinen ja Stora Tuna kolmas ennen Pyrinnön kakkosta. MS Parman edelle ehti ihan lopussa myös Paimion Rasti.

Manageri Veltti Hanhela oli kuitenkin silmin nähden tyytyväinen. –Tavoitteemme oli todella realistinen viiden sakkiin, missä nytkin käytiin. Nastin kakkososuuden ykkönen ja kolmonen menivät isojen pummien merkeissä. Siinä tuli viisi minuuttia takkiin. Pallille ei sittenkään eväitä olis ollut, mutta tavoitteeseen hyvinkin ja jopa neljänteen tilaan.

Viestin startti tapahtui kylän läpi menevältä asfalttitieltä. Tuulia hyvin kärjen tuntumassa.

Avausosuudella Tuulia Viberg teki alussa ja lopussa pienet virheet. Eka väliajassa sija oli vasta 46, mutta loppua kohdenvauhti parani. Heti seuraavalla kahdella kilometrillä hän otti kärkeäkin kiinni.  Loppuun tuli vielä reilun minuutin kupru. Sijoitus vaihdossa oli 14., +3.53 kärjestä.

Nastian ryntäys Harpatinvaaralle ei sujunut odotetusti. Reilut kaksi minuuttia takaa lähtenyt MS Parma 2:n Katja Mjösundkin ehti eka rastille ennen Nastia. Mjösund teki varmaa työtä ja tapasi Rudnayan vielä kolmasti matkan aikana. Lopussa Nastia paikkasi erhettään vahvasti, vaikka ero kärkeen enää paljoa kaventunut sija nousi alun 36:sta kolmeentoista.

Tiia Miettinen oli oivassa iskussa kolmannella osuudella nousten ylöspäin sija sijalta. Seitsemänneksi nopeimmalla osuusajalla sijoitus parantui seitsemänneksi. Enemmän ruutia askeleesen Miettinen kaipasi ja samaten uskallusta. – Oli sen verran vaikeata, että oli pakko mennä paikoin varovasti. No, suunnistushan sujui, ei ollut mitään vaikeuksia.

Veltti ja Tiia olivat Maijaa vastassa. Nopeasti siinä kerrattiin ankkuriosuuden tapahtumat.

Maija Sianoja juoksi eka väliaikaan loistavasti ja edellä olleiden pummatessa hän nousi jo viidenneksi, tosin takana oli tiukka rypäs kovia ankkureita. Viides sija säilyi aina 5,5 kilometrin väliaikarastille saakka, vaikka tuli vähän virhettäkin. Siinä vaiheessa viisi joukkuetta oli minuutin sisällä perässä.

Amppumahiihtäjä Mari Laukkanen oli ison mielenkiinnon kohteena Venlojen viestissä.

Amppumahiihtäjä Mari Laukkanen oli ison mielenkiinnon kohteena Venlojen viestissä.

7 kilometrin kohdalla neljä joukkuetta takaa oli tullut ohi, eikä Sianojalta löytynyt enää lopussa eväitä niiden vauhtiin. Ainoa, joka pysyi takana oli Pohjantähden Marika Teini. Taakse jäivät myös suosikeista KooVee ja Tampereen Pyrintö 1.

MS Parman kakkonen juoksi loistavasti ja oli toiseksi parhaana kakkosjoukkueena kolmaskymmenes. Jannina Gustafsson oli avausosuuden 50. Katja Mjösund pieksi itseään lopun tyhmästä virheestään suht helpolla alueella. Alkumatka sujui mainiosti ja sija oli 29., josta lopun parin minuutin kaarros vei kuusi sijaa.

– Oli upeaa suunnistaa, mentiin neitseelliseen maaston osaan ja tunnelma oli kuin putkiosuudella. Sai mennä ja olo oli kuin olisi juossut viestin kärjessä, kun hitaita hiipijöitä ei ollut edessä. Ei ollut kyllä mitään vaikeuksia suunnistamisessa, onnistunut veto, totesi kokenut Outi Sareila osuudestaan. Joukkuehan nousi samalla kymmenen sijaa jo 25:nneksi.

Anu Ekström tuo nelosjoukkueen viestin 64:ntenä ja tarjoaa juniori Anni Aholle hienon tilaisuuden juosta kovassa seurassa.

 

Laura Portinin sairastuttua ankkuriksi läksi Anne Heikkonen, joka kovien ankkureiden joukossa taisteli hyvin sijan kolmekymmentä. 5,5 kilometrin väliajoissa sijoitus oli vielä 25, mutta tasaisessa lopussa viisi joukuetta tuli ohi.

MS Parma juhlii palkintosijaa.

MS Parma juhlii palkintosijaa. Mahtuipa presidentin puoliso Jenni Haukiokin yläkulmaan.

Tulokset: 9) MS Parma 1 FIN 3.12.17 (Tuulia Viberg 49.31, Anastasia Rudnaya 47.38, Tiia Miettinen 38.51, Maija Sianoja 56.16), 30) MS Parma 2 FIN 3.24.24 (Jannina Gustafsson 51.45, Katja Mjösund 49.32, Outi Sareila 42.09, Anni Heikkonen 1.00.57), 151) MS Parma 5 FIN 4.07.53 (Sanna Savolainen 1.04.32, Johanna Honkanen 53.59, Sanna Salmenoja 54.38, Heli Heikkilä 1.14.42), 196) MS Parma 3 FIN 4.19.13 (Essi Hakala 1.07.22, Anni Valtonen 50.27, Elsa Ankelo 46.27, Emilia Rantanen 1.34.56), 231) MS Parma 4 FIN 4.26.45 (Anu Ekström 52.15, Anni Aho 1.17.17, Emma Katajamäki 58.23, Krista Mäkinen 1.18.49), 232) MS Parma 6 FIN 4.26.51 (Susanna Laakkonen 1.04.57, Reeta Rantanen 1.05.15, Saana Taimisto 54.57, Minna Miettinen 1.21.40), 425) MS Parma 10 FIN 5.07.53 (Essi Valtonen 1.04.34, Sonja Eura 1.32.25, Reeta-Mari Eura 1.03.06, Mari Mäkelä 1.27.47), 503) MS Parma 7 FIN 5.19.27 (Eija Koskivaara 58.23, Sanna Laine 1.06.47, Elina Heinonen 1.31.02, Sinikka Taimisto 1.43.13), 581) MS Parma 9 FIN 5.30.04 (Kati Aalto 1.26.44, Marja Piironen 1.20.07, Riitta Karttila 1.07.14, Katariina Vapola 1.35.56),