| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Miettiselle voitto Raumalta

MS Parman Tiia Miettinen vei naisten pääsarjan nimiinsä Rauman Kortelassa suunnistetuissa kevätkansallisissa. Sarjavoittoon ylsi myös Eija Koskivaara sarjassa D50.

Tiia Miettinen jatkoi suunnuntain sateisen kosteassa kelissä siitä mihin edellisenä iltana Kevätyössä päätyti, vaikka palautumisaika oli vain puoli vuorokautta. Seitsemän minuutin kilometrivauhdin alittuminen Kortelan avokalloilla oli kovaa luokka, tosin runsas polkuverkosto ratojen loppupuolella sitä hieman avitti. ‒ Kevätyö painoi vielä aika paljon jaloissa. Suunnistus meni kuitenkin hyvin, eikä tullut mitään isompia virheitä. Kiva oli kun perusjuoksu riitti voittoon, Miettinen totesi.

Mynämäkeläinen Tiia Miettinen oli todellinen juniorihuippu kerätessään kasapäin SM-mitaleja. Lukion loppuvaiheessa tulleesta ylikuntovaiheesta toipuminen vei pitkään. Ura on kuitenkin edennyt vähitellen Tampereella suoritettujen lääketieteen opintojen ohella. Nyt se vaihe on ohi, kun työt ovat alkamassa Tyksissä ja muutto Turkuun. Kauden kaksi avausstarttia jo antavat suunta tulevalle.

Samalle minuutille juosseet Sanni Kivelä ja Emmi Jokela ovat olleet edustustehtävissä viime kaudella. MS Parman Sanna Paukkunen oli neljäs. Miehissä uusi msparmalainen Henrik Väisänen oli kolmas tehtyään heti alussa isomman virheen,. Timo Ritasalo oli viides.

Tulokset:

H21A, 10,7 km: 1) Mikko Hölsö, YKV, 1.02.19, 4) Henrik Väisänen, MS Parma, +3.34 5) Timo Ritasalo, MSParma, +3.53  .

H35, 8,8 km: 1) Timo Saarinen, VaHa, 55.06, 3) Petri Paukkunen, MSParma, +5.41.

H40, 8,7 km: 1) Juha Pietiläinen, RastiE4, 1.01.12, 3) Veli-Matti Rintala, MSParma, 2.38  .

H50, 7,7 km: 1) Matti Yliluikki, SuSi, 48.21, 10) Janne Ståhlström, MSParma, +15.42, .

H65, 5,4 km: 1) Pentti Jokinen, KanSu, 47.22, 2) Jaakko Hörkkö, MSParma, +1.17, .

H16, 5,7 km: 1) Aaro Aho, VaHa, 36.54, 3) Aleks Hiidenhovi, MSParma, +35, 9) Konsta Piironen, MSParma, +4.31, .

H12TR, 1,7 km: 1) Jami Kallioniemi, RaLu, 15.57, 7) Riku Andersson, MSParma, +12.02, . H10RR, 1,7 km: 1) Florian Fritzen, KarjUra, 13.51, 9) Joose Krappe, MSParma, +8.52, .

D21A, 8,0 km: 1) Tiia Miettinen, MSParma, 55.42, 2) Sanni Kivelä, AngA, +34, 3) Emmi Jokela, SuSe, +39, 4) Sanna Paukkunen, MSParma, +1.54, 6) Anni Heikkonen, MSParma, +6.54.

D50, 5,2 km: 1) Eija Koskivaara, MSParma, 44.00, .

D10RR, 1,7 km: 1) Inka Kyllästinen, RaLu, 16.16, 3) Jenny Krappe, MSParma, +2.38, .