| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Lammilalle erikoispitkien SM-hopea

 

MS Parman Laura Lammila lunasti viime syksyisen lupauksensa tavoitella SM-erikoispitkien matkojen mitalia saavuttamalla hopeaa Kortesjärvellä sunnuntaina. Naisten mestariksi suunnisti Piffenin Yvonne Gunell 26 sekunnin erolla Lammilaan.

− No nyt voi taas kulkea vapaammin, eikä tarvii enää hävetä Halikon haastattelussa tehtyä heittoa, kun tuli onnistuminen.  Tänään oli hyvä kulku, jaksoin  ja suunnistuskin onnistui kohtalaisen hyvin. Tiesin johtavani jo välillä, mutta lopun lyhyen perhoslenkin ensimmäistä rastia pummasin pari minuuttia. Olin aivan rastin kohdalla mutta rinteessä meni tovi. Yvonne ehti ensin lopun putkiosuudelle, enkä häntä edes nähnyt. Keskityin lopussa vain  kukistamaan Väisäsen Marin ja aika helposti pääsinkin irti, Lammila totesi  iloisena toisesta naisten henkilökohtaisesta SM-mitalistaan. SM-yön viime syksyinen pronssi sai näin jatkoa.

 

Ensimmäisestä SM-kisastaan SM-hopeaa suunnistanut 15-vuotias Anni Valtonen oli iloinen tyttö.  - Porukka läksi heti ykköselle kovaa vauhtia ja näin ison letkan vetävän vikasuuntaan. Itse tiesin, missä rasti on ja olin varma, että olin ekana kahden muun tytön kanssa. Toisen perhosen jälkeen toinen tyttö putosi vauhdista. Tiesin olevani edelleen kärjessä, pidin pään kylmänä ja suunnistin tarkasti. Nostin vähän vauhtiakin, mutta Ellen ei pudonnut kyydist ja vikalla rastilla oltiin ihan yht'aikaa. Mut sit lensin siinä kunnon levat, eikä ollut enää eväitä ottaa kiinni, kertaili tosi tyytyväinen Anni kisaa tekstiviestillä kotimatkaltaan.

SM-hopealle suunnisti myös MS Parman Tuulia Viberg, D20 Henna-Riikka Haikosen vietyä mestaruuden vajaan minuutin erolla.  - Kisa meni kokonaisuudessaan hyvin. Viimeisellä pitkällä välillä ratkaistiin mestaruus. Lähdin suorempaa ja Henna-Riikka varmisteli oikealta löytäen rastin nopeammin.

Arto Talvinen, H17, otti SM-pronssia  Santeri Silvennoisen voittaessa varsin vaiherikkaan kisan jälkeen. - Alun hurja vauhti rauhoittui kakkosella, kun itse rupesin vetämään. Kolmannen kerran jälkeen  perhosten keskusrastilta jatkoin 11 hengen letkassa. Koukku väliaikarastille muutaman kaverin kanssa venytti letkan minuuttiin ja kolmikko pääsi karkuun. Parilla rastilla tulikin sitten kunnon koukkua yhteeensä 4 minuuttia, ja mukana olleilla parilla jepellä ei ollut aikomustakaan suunnistaa itse. Kolmanneksi vikalla koukun jälkeen tajusin rastin ennen muita ja pääsin 10 sekkaa karkuun ja sen pystyin sen loppusuoralla pitämään. Maaliviivan ylitin neljäntenä, mutta hyvältä tuntui, kun plaketti vaihtui pronssiin kakkosen tultua hylättyä.

Erikoispitkiltä matkoilta SM-plakettikin on arvokas saavutus. Emilia Rantanen oli D17 sarjanen nelonen jääden mitalista 34 sekuntia. - No ihan tyytyväinen olen, kisa meni hyvin. Yhdellä rastilla tuli ehkä pari minuuttia virhettä. Näin vielä 20. rastin jälkeen Eliisaa, mutta hänen vauhtiin en pystynyt vastaamaan. Lopun tulin Lillin ja Suvin kanssa ja tyydyin meidän vauhtiin, joka viimeisellä pitkällä välillä oli näköjään paljon hitaampaa, kuin Eliisalla. Päätin säästää voimia ihan loppuun ja siinä onnistuin.

SM-plaketilla olivat myös Reima Rantanen(6.) ja  Eero Heinonen(10).

Kisasivut

MS Parman tulokset

Kuvia

-Jamo-