| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Tuulialle kultaa SM-keskarilta

Parman Tuulia Viberg suunnisti ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen keskimatkalla Joroisten Tervaruukinsalolla,Ukonvuoren suppamaastossa lauantaina. Alueen suunnistajat saavuttivat lisäksi yhdeksän SM-plakettisijaa.

Korkeuserot, syvät supat, osalla ratoja kivikkopohjainen korpi ja korkea heinikko tekivät eroa hyväkuntoisten eduksi. Tärkeintä kuitenkin on tarkka suunnistus ja oikeat valinnat haastavassa suppamaastossa. Paikoin vauhtiakin oli hiljennettävä virheiden välttämiseksi. Tarkkana saikin koko ajan olla, sillä peitteisyyskin monessa kohtaa vaikutti menoon ja toi haastavuutta.

Vibergillellekään mestaruus ei ollut itsestään selvyys, sillä aamun karsinnassa oli vielä vaikeuksia , mutta suoritus riitti juuri finaaliin. Alkupään lähtijänä Viberg teki finaalissa kuitenkin unelmasuunnistuksen ja teki ajan, jota kukaan ei pystynyt lyömään ja oli lopulta ylivoimainen.

Pääsarjojen Suomen mestarit eivät olleet yllättäjiä. Vahvasta kansainvälisestä joukosta mestareiksi suunnistivat Kalevan Rastin seitsenkertainen matkan maailmanmestari ja kerran Suomenkin mestaruuden voittanut ranskalainen Thierry Gueorgiou ja Asikkalan Raikkaan matkan kuusinkertainen Suomen mestari ja kaksinkertainen maailmanmestari Minna Kauppi.

Miehissä SM-plaketilla MS Parman Stepan Kodeda kymmenes sekä naisissa kokenut Katja Mjösund kymmenes.

Neljänsiä olivat Arto Talvinen H17- ja Akseli Ruohola H15- sarjoissa. Sami Hämäläinen oli kakskymppisten viides, kuten myös Aaro Ruohola H16- , Eero Heinonen H15- ja Essi Hakala D17-sarjassa.

Kuvia

Kisasivut