| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parma Louna-Jukolan 18.

Tämä herra voitti avausosuuden vuonna 1972 samassa maastossa. Kuka nyt Juha Mietoa ei tuntisi....

1741 suunnistajan valomeri liikahti konekiväärin äänen siivittämänä paimiolaiseen maastoon. Pilvisyys teki sen, että valoa tarvittiin ihan alusta saakka. Samuli Salmenojan valinta avaukseen oli onnistunut. Henrik Väisänen oli hyvin mukana kärkikuvioissa.

–Hajonnat puri alusta saakka, kun letkat erkanivat päätin luovia kallioita pitkin letkojen välillä. Olin välillä myös vetäjän paikalla ja ainakin parilla hajonnalla leimasin ekana. Loppupuolella oli homma katketa, kun polvi paukahti johonkin ja kivun myötä oli pakko heivata. Ukkoa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta, mutta se sitten turtui ja pystyin lopun taas rullamaan.

Kakkosen avaaja 18-vuotias Eero Heinonen oli tyytyväinen omaan ensimmäiseen Jukolan avauksen. – Alussa näin Henkankin, mutta väärällä hajonnallahan sitä piti heti käydä ja parin minuutin pummi. Sen jälkeen sain suunnistuksen nopeasti kasattua, vaikka ohitettavia joukkueita oli pilvin pimein, kyllähän se hidasti menoa,  ohi oli vaikea päästä.

Matti Koiviston alku toisella osuudella sujui kuin unelma, kärki tuli selkä edellä vastaan. – Tiesin, että olen kärjen tuntumassa. KOVEE:n Lauri Sildin selkä oli edessä 14:lle, mutta tuntui, että mennään ihme suuntaan.  Päätin vaihtaa toiseen letkaan,  mutta jouduin puskaan, jossa meni aikaa, ja sitten tuli pummia. Kiva kuulla, että Sildin suorempi valinta vei hänet kärkipaikalle kympin väliajoissa.

Vaihtoon saakka ero kärkeen pysyi runsaassa neljässä ja puolessa minuutissa ja sijoitus oli tasan 20.

Eero Heinosella ensimmäinen Jukolan avausosuus takana.

Henrik Väisänen veti hyvän avausosuuden.

Jalkakramppien kanssa viimeisen puoli tuntia taistellut Peeter Pihl  lähettää Samuli Salmenojan matkaan sijalla 19.

– Alussa suunnistus sujui kuin unelma, sain suunnistaa ihan yksin. Sopivan vauhtinen letka syntyi ja siinä jatkettiin. 50 minuutin paikkeilla pistin geeliä naamariin, mutta pahaksi onneksi mentiin ohi juomapaikan ja sen seurauksena iskit krampit jalkoihin. Onneksi oli pitkää letkaa, niin jaksoin taistella vaihtoon, vaikka vähän lopussa piti antaa periksi, kertoili Peeter Pihl ja ylävitosta lyötiin HiKi:n Oskari Liukkosen kanssa.

4. osuudella käytettiin vielä lamppua kartanlukuun, mutta vitoselle  lähdettiin jo ilman valaisinta. Aamu on pilvinen, oli auringonnousun aika. – Tein kaksi virhettä, alkuun tuli 40 sekuntia ja myöhemmin toinen 20 sekuntia. Olin saamassa letkaa kiinni, mutta en ollut varma kävikö ne jo rastilla; pieni sivuliike ja rastille, mutta letka karkasi sillä välin. Sitten kyllä sujui, vaikkei juoksu ollut ihan herkintä. Lopussa pääsin muutamasta kaverista irti, kertoi Salmenoja.

– Tavoite on nyt sijoituksellisesti kaksi sijaa vajaa.  Jospa Sami pääsisi ankkuripätkälle noin kymmenennen paikkeilla, niin tavoite olisi ehkä saavutettavissa. Siellä on niin kovia jätkiä, että Sami saa muutaman sijan taipua ja silti onnistunut suoritus, Samuli pohdiskeli.

Juha Peltola veteli aamuosuuden jälleen rutiinilla, napakka alku ja tasavahvaa vetoa koko matkan.  Terävin kärki oli nytkin vain 52 sekuntia nopeampi ja MS Parma vaihtoi  tavoitesijallaan 15.

Yury tuo, Sami vie samalla kun vettä jo vihmoo. MS Parman taakse maalissa jäneen Ikaalisen vaihtajien kädet pilkottaa kuvan reunoissa.

Yury Tambasau oli 6. osuudella odotetun hyvä. Hän oli ottanut alun rauhallisemmin, mutta sen jälkeen kaikki oli ok.  Joukkue kävi parhaimmillaan sijalla 13, mutta muutaman kaverin letkassa tilanne eli sekunneissa, sija 15 edelleen haarukassa. Jo kuudennen osuuden aikana alkoi sade, mikä sen kun voimistui ankkurien iloksi.

Tyrving, Lillomarkka, Ikaalinen, Stora Tuna ja Tisaren olivat ne joukkueet, joitten kanssa suunnilleen samoihin aikoihin Sami Hämäläinen pääsi matkaan. Tuosta 20 sekunnin letkasta Södertälje ja Haldenin kakkonen eivät olleet kaukana. Emil Svensk, Torgeir Nörbech ja Jonas Leandersson olivat vielä liian kovia ja loppurutistuksessa Filip Dahlgren sekä vielä Nicholas Oskarsson oli sekunnin ennen maalissa.  Ainakin Mathias Kyburzin päänahka tuli.

– Ihan hyvä suoritus, muutama virhe tuli tehtyä, yhteensä n. 2min. Kovia kavereita oli ympärillä, omaan työhön kuitenkin keskityin. Pienestä se tavoite oli  kiinni, mutta kaikkemme annettiin. Kyllä me joukkueena ihan tyytyväisellä mielellä oltiin. Tasaisia suorituksia tuli, ei mitään huippusuorituksia, mutta kuitenkin hyviä onnistumisia. Se 15:n joukkoon olisi kyllä voitu laskea huippuonnistumiseksi, Sami analysoi ankkurivetoaan, todeten sen olevan juuri se paikka, jossa hän haluaa jatkossakin juosta ja tehdä hyviä suorituksia.

MS Parman miehet nostivat tasoaan huomattavasti Kuopio-Jukolasta.  Nuorten miesten kakkosesta näkee, että tulevaisuutta on. Akseli Ruohola ja Aaro Julkunen kutittelivat jo ykkösen miesten tasoa ilman samaa naapuriapua ja kautta linjan tuli kohtuu-onnistumisia. Kolmonen päättyi sijalle 122 Jussi Tokolan oltua ykkösen tasoa. Muitten sijoja 244, 363, 416, 564, 585, 1009, 1114, 1389.

- Jamo -

Kuvamaailma

ONLINE