| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Viisi mestaruutta am-yöstä

Emilialle sarjavoitto Fiskarista

Emilia Rantanen oli ainut seuramme sarjavoittaja  Fiskarissa pidetyissä kahden alueen yhteisissä aluemestaruuskisoissa. Kisat olivat yhteiset Uudenmaan  ja Varsinais-Suomen alueille.

Aluemestareiksi suunnistivat Juha Hellsten H35, Pekka Lapila H40, Eero Lapila H16 ja Emilia Rantanen D20 ja Hanne-Line Ekström D18.

Meni ihan hyvin! Pieniä virheitä tuli  kakkoselle, neloselle, seiskalle ja kasille, mutta ei niissä mennyt paljoa aikaa, kertoi Emilia, jolla on ollut lamppu otsassa tavanomaista useammin tällä kaudella.

Lisäksi msparmalaiset saavuttivat seitsemän hopea- ja neljä pronssitilaa.

Ajankohta kisoille oli hieman ongelmallinen. Arki-ilta ja tulevan viikonlopun sprintti SM ja SM- viestikisat eivät tarjonneet parasta ajankohtaa. Lisäksi moni suunnistaja lähti tutustumaan pimeään metsään treenivauhdilla, tulevan viikonlopun vuoksi.

SM -yö kilpaillaan Savonlinnan Tanhuvaarassa reilun viikon päästä.

- Jamo -

 Kuvia

Kisasivut