| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Eino ei haitannut Vallimailia

Peeter Pihl voitti XXIX Vallimailin.

Muualla Suomessa tuhoja tehnyt EINO-myrsky oli suosiollinen Vallimailin osanottajille, sillä Nousiaisten Mustakulma ei osunut sen silmään. Toki tuulta oli ja sen tuomasta "käpysateesta" myös Perinneyhdistyksen tarkkailija sai osansa. Jo tulomatkalla auton kattoon pamahtanut käpy säikäytti ja matkalla maastotarkkailupisteeseen iso kuusenkäpy posahti selässä olleeseen reppuun. Syystäkin harhaileva katse osui tavallista useammin huojuviin isojen puiden latvoihin, varsinkin kun kohdalle osui yksi tuore iso kaatunut kuusi.

Aurinkoinen sää ja hyväkulkuinen maasto suosi kisailijoita ja ylivauhtikoukeroihin tuntui sortuvan yks sun toinen. Toisilla rytmin löytäminen kolmella eka välillä tuotti ongelmaa  ja aika moni sortui ohiajoon kolmanneksi viimeisellä eli rastilla numero 6.

Perinneyhdistyksen tarkkailija oli sijoittunut nelosrastin taustalle. Sitä edelsi 130 metrin rastiväli harvassa kuusikossa (kuvat 71-72). Pääsääntöisesti se löytyi erittäin hyvin, sillä ison kumpareen saattoi oikeassa suunnassa kulkenut havaita 50-80 metrin päästä. Erikoismaininnan koukkauksestaan saa Ruoholan Risto käydessään tekemässä ylimääräisen mäkivedon rastin takana olevasta notkosta.

Myös Aaltosen Tommi kävi kurvailemassa nelosen tuntumassa, mutta kolmonen oli silloin vielä leimaamatta. Ilkka Lainema sai todeta, ettei maratoonarin askellus sopinut Falkin maastoon. Heti ekalla mies oli ollut niin  hukassa, että epäili  käyneensä jopa käytössä olleen kartan ulkopuolella. Nelosella meno oli jo leppoisaa käyskentelyä ja aikaa liikeni myös tarkkailijan kanssa turinointiin. Miinuspuolelle meni yksi nelosen jälkeen rinteessä vääntynyt nilkka, mutta silläkin matka suoraan kisakeskukseen onnistui pienen palautumisen jälkeen.

Tuloksiakin on jo saatu. Päivän nopein oli Peeter Pihl ja hän voitti myös Vallimailin. Tasoituksen jälkeen kakkospaikan nappasi Anni Valtonen 13 sekuntia hitaampana.

Perinneyhdistys kiittää ja toivottaa kaikki tervetulleeksi Vallimailin 30-vuotisjuhlatapahtumaan noin vuoden kuluttua!

- Jamo -

Kuvia perinneyhdistyksen tarkailupisteestä nelosen ympäristöstä

Linkit härveliin ja tuloksiin ilmestyneet seuraavaan linkkiin, EI KUN KAIKKI PIIRTÄMÄÄN REITTIÄÄN!!!!

 Mynärastisivuilta väliajat kts alimmainen

1

Pihl Peeter

H29

0:12:45

1

0:00:00

12:45

2

Valtonen Anni

D16

0:17:58

10

0:05:00

12:58

3

Tambasau Yury

H23

0:13:10

2

0:00:00

13:10

4

Sianoja Maija

D25

0:16:42

6

0:03:00

13:42

5

Ruohola Aaro

H17

0:15:17

3

0:01:30

13:47

6

Ruohola Akseli

H15

0:16:50

7

0:03:00

13:50

7

Jalli Eero

H16

0:16:05

4

0:02:10

13:55

8

Keskitalo Markku

H52

0:17:42

9

0:03:45

13:57

9

Ekström Niklas

H11

0:22:02

23

0:08:00

14:02

10

Grönroos Timo

H70

0:23:47

29

0:09:40

14:07

11

Lapila Pekka

H42

0:16:24

5

0:01:30

14:54

11

Mattila Olli

H46

0:17:09

8

0:02:15

14:54

13

Vannas Hannu

H68

0:24:01

31

0:09:00

15:01

14

Tervo Susanna

D28

0:18:05

12

0:03:00

15:05

15

Rantanen Emilia

D18

0:19:59

15

0:04:00

15:59

16

Ekström Thomas

H47

0:19:04

13

0:02:30

16:34

17

Koskivaara Eija

D48

0:22:21

25

0:05:45

16:36

18

Hellman Aleksi

H14

0:20:37

17

0:04:00

16:37

19

Lapila Eero

H15

0:19:43

14

0:03:00

16:43

20

Valtonen Kimmo

H49

0:20:32

16

0:03:00

17:32

21

Ekström Rasmus

H14

0:21:35

21

0:04:00

17:35

22

Viberg Tuulia

D21

0:20:59

18

0:03:00

17:59

23

Suonpää Olli

H24

0:18:04

11

0:00:00

18:04

24

Sareila Outi

D37

0:21:56

22

0:03:40

18:16

25

Aaltonen Anniina

D15

0:23:56

30

0:05:30

18:26

26

Valtonen Essi

D12

0:26:18

35

0:07:30

18:48

27

Heinonen Eero

H16

0:21:07

19

0:02:10

18:57

28

Eura Vesa-Matti

H44

0:22:08

24

0:01:50

20:18

29

Tuokko Esa

H39

0:21:24

20

0:01:00

20:24

30

Ruohola Risto

H47

0:22:57

27

0:02:30

20:27

31

Piironen Konsta

H14

0:24:45

33

0:04:00

20:45

32

Aaltonen Tommi

H51

0:24:23

32

0:03:30

20:53

 

33

Ekström Hanne-Line

D16

0:25:57

34

0:05:00

20:57

34

Karttila Jussi

H40

0:22:46

26

0:01:10

21:36

35

Helander Mika

H42

0:23:16

28

0:01:30

21:46

36

Laavainen Matti

H77

0:33:57

40

0:12:00

21:57

37

Lepistö Oskari

H12

0:31:24

37

0:06:30

24:54

38

Karttila Aleksi

H12

0:32:03

39

0:06:30

25:33

39

Maisila Mirkka

D35

0:31:18

36

0:03:30

27:48

40

Piironen Timo

H47

0:31:03

38

0:02:30

28:33

41

Lainema Maija

D72

0:43:38

41

0:13:20

30:18

42

Katajamäki Emma

D11

0:49:57

42

0:08:40

41:17

43

Viitasalo Veijo

H73

0:56:35

44

0:10:40

45:55

44

Parjanen Mika

H48

0:55:57

43

0:02:45

53:12