| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Eero Heinonen EM-kisoihin

Eero Heinonen vauhdissa, tässä SM-keskimatkalla.

Suomen joukkueet nuorten EM- ja MM-kisoihin julkaistiin SSL:n sivuilla. EM-kisat käydään Romaniassa kesäkuun lopulla.

Kevään mittaan on ollut useampia ns. näyttökilpailuja, joista valintoja tehtiin etukäteen ilmoitetun pisteytyssysteemin avulla. −Olen hyvin iloinen ja tyytyväinen, pisteitä keräsin kolmanneksi eniten, mikä oikeutti joukkuepaikkaan. On hieno edustaa Suomea, sain tehtyä kohtuullisen tasaiset näytöt katsastuskisoissa. Odotan innolla EM-kilpailuja. Olin jo pääsiäisenä Serbiassa vastaavanlaisissa maastoissa harjoittelemassa, Eero kertoi.

EM-kisoissa on vain kolme lajia, järjestyksessä pitkä, viesti ja sprintti, jotka kaikki sopivat Heinoselle erinomaisesti. − Täytyy koittaa saada puhdas veto pitkältä, jotta pääsisin juoksemaan myös viestin Suomen joukkueessa.

Eero Heinonen on erittäin juoksuvoimainen nuori mies, mikä on tuonut menestystä ensin sprinteissä. Nykyään sujuvat jo kaikki matkat, mistä kertoo viime vuoden SM-kulta erikoispitkältä matkalta, SM-pronssi pitkältä matkalta ja SM-hopea sprintistä. SM-plakettisijoja pojalla on plakkarissa kymmenen.

Edustustehtäviin nousu jo näin nuorena ei ole sinänsä ihme, sillä Heinosen perheestä löytyy vahvaa suunnistustaustaa. Äiti, Mynämäen Korvensuusta kotoisin oleva Eija Koskivaara aloitti suunnistuksen 9-vuotiaana MS-52:n suunnistuskoulussa ja oli maajoukkueessa 16 vuotta. Ensimmäisissä MM-kisoissaan hän oli 1985 ja saavutti urallaan henkilökohtaisella tasolla kaksi MM-hopeaa sekä viestissä MM-kultaa ja kaksi MM-pronssia. Koskivaara elää avioliitossa professori ja urheilulääkäri Olli Heinosen kanssa. Olli oli aiemmin myös  Suomen suunnistusmaajoukkueen lääkäri.

MS Parmalla oli useita potentiaalisia nuoria tavoittelemassa EM- ja MM-kisapaikkoja, mutta ailahteleva menestyminen katsastuksissa ei tuonut edustuspaikkoja

- Jamo -

EM-kisasivut