| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

AM-pitkillä huippumaasto

Eero Heinonen oli ylivoimainen H20-sarjassa.

Pitkien matkojen aluemestaruudet ratkottiin Yläneellä, legendaarisen MS-52:n veteraanin Erkki Ristisuon kotitilan maastossa. Tarjolla oli todella upeaa suunnistusmaastoa kaikille reiteille. Kun ammattimiehet vastasivat vielä ratamestaroinnista, saatiin käydä kunnon pitkän matkan kisa.

Yllättävän moni sai matkanteosta tarpeekseen ja varsinkin ikäsarjoissa keskeyttäneitä oli runsaasti, vaikka olosuhteet kisan aikana olivat ihanteelliset. Radat olivat vaativia.

MS Parma oli mukana isolla joukolla ja suunnistajamme saavuttivat peräti 28 mitalisijaa, joista 7 kulta 13 hopeaa ja 8 pronssia.

Miesten pääsarjassa odotettiin kovasti Jussi Sunan ja Arto Talvisen yhteenottoa, mutta siitä jäätiin paitsi, Talvinen ei ehtinyt toipua puolesta viikosta alkaneesta kurkkukivusta.

Henrik Väisänen neljäs, kun mestari Suna oli 6,5 minuuttia nopeampi. MS Parma miehitti seuraavat neljä sijaa Akseli Ruoholan, Asgeir Mjösundin, Tommi Tölkön ja Aaro Ruoholan voimin.

Naisissa Anni Heikkonen oli viides 5,5 minuuttia mestari Sanni Kivelästä.

Johanna Helanderin hyvä juoksu toi kultaa D12-sarjassa.

Mestaruuksia nappasivat pojista Eero Heinonen H20, Jussi Ankelo H12 ja Tuomas Ankelo H10RR. Tyttöjunioreista kultaa vuolivat Elsa Ankelo D16 ja Johanna Helander D12. Ikätytöistä saman tempun tekivät Outi Sareila ja Eija Koskivaara.

Ankelon perheelle kisa oli juhlaa, sillä kaikki kolme lasta nousivat korkeimmalle pallille. Kolmoisvoittoa juhlivat D16-tytöt. Elsa perässä olivat Emma Katajamäki ja Essi Valtonen. H20-pojissa kaksoisvoiton varmisti Tuukka Mäkinen, H12-pojissa Matias Karru ja D40-sarjassa Sanna Paukkunen.

D20-sarjan hopeamitalisti Anni Valtonen oli tyytyväinen päiväänsä. – Meni ainakin selvästi paremmin kuin viime aikoina. Puolimatkaan saakka johdossa ollut Anni teki pitkällä rastivälillä reilun parin minuutin virheen, jolloin TuS:in Enni Jalava tavoitti, eikä lopussa  tilanne enää muuttunut.

Kilpailukeskuksen tilan isäntä Erkki Ristisuo myhäilee tyytyväisenä järjestäjien luovuttaman upean selkärepun kanssa!

Muut mitalistit H35 Petri Paukkunen hopeaa, H40 Jussi Karttila pronssia,H45 Veltti Hanhela pronssia, H55 Markku Keskitalo hopeaa, Osmo Viili pronssia, H70 Hannu Vannas hopeaa, H85 Antti Keskitalo pronssia, H18 Aleksi Hellman hopeaa, Rasmus Ekström pronssia, H10 Rasmus Mjösund pronssia, D35 Sanna Salmenoja pronssia, D45 Anu Ekström hopeaa, D70 Kati Peltola hopeaa, D14 Lotte-Line Ekström hopeaa ja D10 Saana-Mari Ekström hopeaa.