| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Aarolle kultaa, Tuulialle pronssia

Kaksi kisaa 30 asteen helteessä otti koville myös Tuulia Vibergillä, mutta SM-pronssi vie väkisin kasvot aurinkoiseen hymyyn.

Viime syksynä pitkän matkan SM-kultaan hieman yllättäenkin suunnistanut MS Parman Tuulia Viberg puristi keskimatkan pronssille Joutsenon kovassa helteessä lauantaina. Jo karsinnassa ykköstilan ottanut MS Parman Aaro Julkunen ei antanut itseään yllättää finaalissa, vaan poika otti H16-sarjan SM-kultaa.

Naisten mestaruuden vieneelle Paimion Rastin latvialaissuunnistaja Inga Dambelle peitteinen maasto sopi mainiosti, eikä virheitä juurikaan tullut. Suomen mestaruus oli hänelle kuudes. Ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt Pyrinnön Venla Niemi aloitti kovinta vahtia, mutta kompastui yhteen rastiin sen verran, että joutui tyytymään hopeaan.

Viberg jäi Niemestä vain neljä sekuntia, mikä ei tuntunut kuitenkaan msparmalaista harmittavan, hän oli tyytyväinen suoritukseensa.

- On tämä vaan niin siistiä päästä mitaleille. Sijoitustavoitetta ei minulla ollut, mutta osasin aavistaa, että onnistuminen saattaa tarkoittaa mitalia. Tiesin maaston vaativuuden ja sitä olivat myös radat. Siksi panostin suunnistuksen sujuvuuteen. Vauhdin säätely oli olennaista tänään, Viberg kertasi suoritustaan.

MS Parman Aaro Julkunen on H16-sarjan Suomen mestari keskimatkalla.

Kaksi starttia, karsinta ja finaali, samana päivänä ja 30 asteen helle asettivat oman vaatimuksensa kisalle.

SM-pronssi oli hyvä näyttö maailmancup-valintoja ajatellen ja samanlaisen suorituksen metsästys jatkuu helatorstaina Huippuliigassa. Maailmancupin lisäksi myös Italian Asiagon MM-kilpailut kiinnostavat, Viberg myöntää.

Yhdeksi kesän kohokohdaksi Viberg nimeää Venlojen viestin. - Meillä MS Parmassa on Vehmersalmella kova joukkue, joka lähtee taistelemaan viestin kärkisijoista.

- Karsinnan otin lönkötellen, mutta finaalissa pidin vauhtia enemmän. Pari pientä koukkua  ja yksi selvä virhe tuli tehtyä, mutta muuten meno oli hanskassa.  Raskasta oli, mutta tarpeeksi jaksoin kuitenkin painaa, Julkunen kertoi.

Miehissä karsinta lupasi enemmän, mitä finaali lopulta antoi. Sijoitukset jäivät päälle 25:n, kun karsinnassa Peeter Pihl oli kakkonen, Sami Hämäläinen neljäs ja Yury Tambasau viides. Mestaruuden vei selvällä erolla Vaajakosken Pasi Ikonen.

Neljänsiksi sijoittuneet Arto Talvinen, H20,  Eero Heinonen, H17 jäivät SM-kullasta vajaan minuutin päähän. D20-sarjassa neljänneksi sijoittunut Elisa Mäkinen jäi pronssista 38 sekuntia.

SM-plaketille sijoittuivat vielä Essi Rantanen D15-sarjan seitsemäntenä ja Akseli Ruohola H6-sarjan yhdeksäntenä.

- Jamo -

Kisasivut