| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Palkintogaala

Vanhimpia junioreja palkintokuorineen.

MS Parman kauden päättäjäispäivään kuului perinteisesti Vallimaili ja palkintogaala joulupuuroineen ja -torttuineen. Perusseura MS-52:n organisoimaa tapahtumaa vietettiin Valpperin Urheilutalolla.

– MS Parma kuuluu Suomen parhaimpiin suunnistusseuroihin, sillä seura on kolmen-neljän parhaan huippuseuran joukossa monellakin mittarilla mitattuna, totesi puheenjohtaja Jukka Taimisto avauspuheenvuorossaan.

Seura on osallistunut kahden kauden ajan Olympiakomitean ja Suunnistusliiton järjestämään kuuden seuran Huippuseuraprojektiin tavoitteenaan seuratoiminnan parantaminen.

Kausi on ollut erityisen menestyksekäs. Kansainvälistä menestystä toivat Maija Sianoja Maailmancupin seitsemännellä sijallaan ja EM-pitkän matkan kuudennella sijallaan. Anastasia Rudnaya oli MM-viestissä pronssilla Venäjän joukkueessa ja MM-kisojen sprinttiviestissä kuudennella sijalla. Samassa joukkueessa juoksi myös MS Parman Arten Popov, joka oli myös MM-sprintin 9. sijalla. Akseli Ruoholan ja Ricardo Esteves Ferreiran parhaat hetket nuorten MM-kisoissa osuivat viestiin.

Nuorempia junnuja pokaaleineen.

Venlojen viestin kolmas sija joukkueella Anastasia Rudnaya, Tiia Istolahti, Tuulia Viberg ja Maija Sianoja oli vuoden todellinen jymypaukku. Naiset voittivat myös uusitun valtakunnallisen Viestiliigan ja miehet olivat neljäntenä.

Uutuutena mukaan tulleessa SM-sprinttiviestissä MS Parma otti kultaa joukkueella Tuulia Viberg, Artem Popov, Sami Hämäläinen ja Maija Sianoja. SM-viestissä naiset olivat pronssilla, 20-vuotiaat miehet ottivat kultaa joukkueella Akseli Ruohola, Ricardo Esteves Ferreira ja Aaro Julkunen. ja 16-sarjan tytöt hopeaa. Hiihtosuunnistuksen 20-vuotiaiden miesten SM-parisprintissä kultaa saivat Aleksi Hellman ja Eero Lapila.

Nuorten Jukolassa seura oli tänä vuonna sijalla seitsemän. Seurojen laajaa tasoa mittaavassa Ruotsin 25-Mannassa seura oli taas hyvin sijalla kahdeksan ja kolmanneksi parhaana suomalaisjoukkueena.
Nuorista Akseli Ruohola, Aaro Julkunen, Eero Lapila, Aleks Hiidenhovi, Aleksi Hellman, Ricardo Esteves Ferreira, Tuukka Mäkinen, Oskari Lepistö, Niklas Ekström, Tessa Salmia, Elsa Ankelo, Samuli Rousku, Aleksi Karttila, Wille Laitamäki, Emma Katajamäki, Ilona Ruohola, Noora Neuvonen, Essi Valtonen, Saara Tuomisto, Anni Aho, Lotte-Line Ekström, Elisa Pirilä, Erik Brysch ja Sami Karru palkittiin stipendein ja lahjakortein.
Ekstrastipendin kansainvälisestä menestyksestä saivat Maija Sianoja, Anastasia Rudnaya, Akseli Ruohola ja Artem Popov.

Pääsarjojen SM-menestyksestä palkittiin Tuulia Viberg, Tiia Istolahti ja Sami Hämäläinen. Nuorten SM-kultaa voittaneet Akseli Ruohola, Aaro Julkunen, Ricardo Esteves Ferreira, Aleksi Hellman, Eero Lapila ja Lotte-Line Ekström palkittiin.

14-vuotias Lotte-Line Ekström osoitti kauden aikana olevansa todellinen lupaus.

Alle 14-vuotiaissa palkittiin kaikki kilpailuissa käyneet: Lauri Aalto, Jussi Ankelo, Antti Isosaari, Aapo Jalonen, Matias Karru, Tuomas Ankelo, Janne Heinonen, Aarne Isosaari, Joose Krappe, Niila Kuusisto, Arttu Kääntönen, Alvan Laavainen, Aaro Lammimäki, Pauli Aalto, Lassi Ekström, Huuko Hanhela, Eero Karttila, Ossi Lehtiö, Carlit Tölkkö, Lotte-Line Ekström, Sini Heinonen, Johanna Helander, Inkeri Karttila, Elisa Pirilä, Kerttu Tuomisto, Saaana-Mari Ekström, Iina Päärni, Helmi Rantanen, Helka Hanhela, Alina Jalonen, Anna Kapanen, Emma Kapanen, Johanna Karru, Tove Krappe, Salla Kuusisto, Sanni Maisila, Venla Maisila, Siiri Paukkunen, Venla Ruohola, iida Vuorio, Tara Ruohola ja Minea Määttä.

Liedon Parma palkitsi perusseuran jäseniään seuraavasti : Maija Sianoja, paras pääsarjojen suunnistaja, Sanna Paukkunen, paras yli 35-sarjalainen, paras juniori.
Jukka Taimiston nuorten rahaston stipendit : Akseli Ruohola, Aaro Julkunen, Ricardo Esteves Ferreira, Aleksi Hellman, Oskari Lepistö, Elsa Ankelo, Lotte-Line Ekström ja Wille Laitamäki.
MS-52 jakoi seuraavat kunniapalkinnot: SM-tyttö Tessa Salmia, SM-poika Eero Lapila, Kasevan leili alle 12-vuotiaalle vuoden suunnistajalle Tuomas Ankelo, Mynärasti-palkinto Elina Heinonen, toimitsijapalkinto Oravapolkukoululle, Törnin malja vuoden parhaalle pääsarjan suunnistajalle Tiia Istolahti.