Viime kevään seiskasijaa puolustamaan lähtenyt ennakkoon vahva joukkue ei pääsyt alkua pidemmälle. 365 joukkuetta läksi 25-mannaan ja MS Parman kohtalona ainoana joukkueena tulla hylätyksi avausosuudella…
Koko seuraväen tapahtumapäivää, vietetään lauantaina 21.11. Nousiaisissa. Marraskuun loppupuolen lauantaina on tiedossa alkuun perinteinen Vallimaili. Kyseessä on siis ns. seuran mestaruuskilpailu, jossa kaikki suunnistavat saman…
SM-yö suunnistettiin lauantai-iltana upeassa syysillassa Yläneellä kisakeskuksen sijaitessa aivan kunnan ytimessä koulukeskuksessa. Yösuunnistukseen sopivan pienipiirteinen ja hyväkulkuinen avokalliomaasto tarjosi riittävästi suunnistushaasteita. Ratamestarit olivat hyvin ajan…
MS Parman voittajajoukkueessa juoksivat Lassi Ekström, Samuli Salmenoja, Petri Paukkunen, Sonja Julkunen, Anu Ekström, Laura Lamppu, Timo Pihl, Elmo Salmenoja, Miina Hyytiäinen, Eero Karttila, Elias…
Keskimatkalta Suomen Venla Harju suunnisti EM-pronssille. Maija Sianoja oli kolmastoista ja Akseli Ruohola kahdestoista. Keskimatka oli vaativa kisa. Etenkin alkumatkasta piti ottaa rauhassa, jotta pysyi…
MS Parmalla on kaksi kilpajoukkuetta ja yksi kuntojoukkue.
Liettuan tiheät maastot teettivät reitinvalintojen kanssa paljon töitä, kun mitään suoraa reittiä ei ollut oikeastaan millään rastivälillä tarjolla. Pieniä pitempiäkin mutkikkaita polkureittejä oli pisimmillä rastiväleillä…
Liettuan suppamaasto karsi hyvin jyvät akanoista, kun suunnistajat hakivat jatkopaikkoja niin pitkälle kuin keskimatkallekin. Miehissä Akseli Ruohola oli oman eränsä kakkonen puhtaalla vedolla. Jürgen Joonas…
Aurinkoinen lämmin sää tarjosi suunnistajille erinomaiset olosuhteet. Kun ratamestarit olivat tehneet huolellista työtä käyttäen kisammaaston parhaat alueet oli päivä täydellinen. Lapsille oli viimeisen päälle sopiva…
MS Parma oli ylivoimainen C-sarjassa voittaen viestin 17 minuutilla Hirvensalossa. Joukkueessa juoksivat Eero Karttila, Lassi Ekström ja Aleksi Karttila. Eero pysyi kärkiletkan vauhdissa koko osuuden…
Suunnistuksen SM-viikonloppu jatkui sunnuntaina Inkoossa SM-viestin ja Viestiliigan finaalin merkeissä Inkoossa. Tarjolla oli keskimääräistä haastavampaa ja jyrkkäpiirteisempää länsiuusmaalaista avokalliomaastoa. Kokonaisnousu radoilla saattoi yllättää monet suunnistajat.…
Suunnistuksen syksyn SM-kilpailut jatkuivat lauantaina Kirkkonummella Lynxin järjestämänä. Mukaan oli ilmoittautunut yli 2200 suunnistajaa nauttimaan Eestinkylän vauhdikkaista ja suunnistusteknisistä kalliomaastoista. Pääsarjoissa mestareiksi suunnistivat Tampereen Pyrinnön…