Pitkälti Turku Sprint Cupin ansiosta maahamme on syntynyt useita erilaisia talvisprintin kisasarjoja. Laadukas yhdeksän osakilpailua sisältävä Winter Sprint Cup (WSC) suunnistettiin eri puolilla Satakuntaa – tänä vuonna jo kolmannen kerran. Vastuuseuroina toimivat alueen suurimmat seurat ja vastuuhenkilönä Rasti-Lukon Kimmo Mieskoski. Kisasarjasta tekee mielenkiintoisen sprinttien monipuolisuus. Porissa ja Raumalla tarjolla oli tiukkaa kaupunki -tyylistä haastetta useine…
Arto Talvinen , Sami Hämäläinen ja Antti Vainio ovat leireilleet ja treenanneet jonkin aikaa Espanjan auringossa. Torstaina Alicanteeen lensi myös seuran pieni junnuporukka Marja-Leena Antikaisen johdolla. Viikonvaihteessa oli tarjolla kolme kisaa, pitkä, sprintti ja keskimatka. Tosin junnuryhmä jätti iltapäivän sprintin suosista väliin. -Kunto on tällä hetkellä ihan hyvä. Siitä on osoituksena 10km testijuoksun aika 34.08 ennen reissuun…
Vaikka näiltä kulmilta lumet ovat jo tyystin kadonneet, niin lunta oli ihan riittävästi pitkän matkan SM-kisoissa Kouvolan Kuusankoskella. MS Parmalle viikonvaihde toi Rantasen hopean lisäksi neljä SM-plakettisijaa. Essi Rantanen teki onnistuneen kokonaissuorituksen, vaikka kotopurtsilla ei lunta ole ollut suksen alle enää pariin viikkoon. Ensimmäisen kolmasosan radasta hän oli vielä kärkivauhdin mukana, mutta sen jälkeen…