| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Kisaviikko Bulgariassa vauhtiin

Hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut ja 23-vuotiaiden MM-kilpailut alkavat Bulgarian Chepelaressa lauantaina. EM-kilpailujen ohjelmassa on viisi kilpailumatkaa ja ensimmäinen kilpailumatka on sprintti. Suomen joukkueessa on mukana myös 19-vuotias Niklas Ekström, jolle aikuisten arvokisat ovat ensimmäiset.

Chepelare sijaitsee Bulgarian pääkaupungista Sofiasta 210 km kaakkoon. Kilpailut käydään Rhodopes -vuoristossa 1500 – 1800 metrin korkeudessa, jossa rinteitä tullaan kapuamaan ja laskemaan vauhdilla niin kuusikossa kuin avoimilla alueillakin. Lumen syvyys kilpailumaastossa on 20 - 50 cm (20.1.).

  • Luottavaisella mielellä ja innoissani lähden kisoihin, kertoo Niklas, joka valmistautui lähtöön omalla karanteenilla kuten ajan henkeen kuuluu.

Kilpailuita on mahdollista seurata livenä, lukuun ottamatta gps-seurantaa, joka avataan vasta kilpailun jälkeen. Tähän on päädytty siksi, ettei kilpailussa ole koronan vuoksi, mahdollista järjestää lähtöjä ennen totuttua karanteenia kilpailijoille.