| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Elämys | Reittihärveli | Verkkovihko | Harjoituspäiväkirja | Kuvapankki | Päivitys | Kisaweb |

Uutispalsta

Vainiot viides SM-sprinttiviestissä 29.01.2012 klo 19:55

Eero-Matti ja Antti Vainio sijoittuivat viidenneksi parisprintin SM-viestissä Imatralla. Voiton vei Pellon Ponsi Olli-Markus Taivaisen ankkuroimana.

Pariviestin formaatissa joukkueen jäsenet hiihtavät vuorotellen kolme osuutta eli siis yhteensä kuusi osuutta. MS Parmassa aloituksesta huolehti Antti ja ankkuroinnista Eero-Matti.

- Kokonaisuutena meiltä ihan hyvä kisa, mutta tarkemmin analysoituna jotain pientä olis voinu tehdä paremmin. Virheitä tuli todella vähän, kertoi Antti.

- Ekalla rundilla pieni nukahdus/pysähtely ja suksien kääntely maksoi 15 sekkaa ja tipuin letkan kärjestä viimeiseksi. Lopussa vielä kaaduin ohittaessani kapealla uralla junnua ja siihen meni 10 sekkaa.
- Toka kiekka meni ihan hyvin, suurin virhe kaatuminen jossa meni 10 sekkaa. Viimeinen meni heikoiten. Siinä tein yhden ohiajon, jossa menetin ehkäpä 15 sekkaa. Kokonaisuudessaan virheitä joku reilu 30 sekkaa ja kaatumisista 20 sekkaa. Hiihto oli parempaa kuin eilen ja suksi liukas.
- Täydellisellä suorituksella oltaisiin otettu mitali hyvinkin, mutta nyt ainakin omalta osalta hieman jäi hampaankoloon. Mitali oli kova tavoite, mutta viides sijakin kelpaa ihan hyvin. SM-viestissä on revanssin paikka.


- Ensimmäinen oma pätkä lähti hyvin liikkeelle. Kolmoselle tuli yksi pieni ohiajo, kun en ollut ihan varma, mitä uraa tulinisolle hiihtobaanalle. Loppuosuus liukui Keskinarkauksen kannoilla, Eero-Matti kertaili edesottamuksiaan.
- Toinen osuus meni lähes virheettömästi. Aika yksin sai koko matkan mennä, kun oli sen verran paljon hajontaa.

- Kolmas osuus selvästi lyhin omista hajonnoista. Alku matkasta kuittasin Femmanin Rantalan ja lopussa näin vielä vilahduksen Suunta 2000:n Saarelasta, mutta en saanut kiinni. Hiihto oli hyvän tuntusta koko matkan.Kovaa ja virheettömästi pitää mennä, että tällaisessa näin nopeatempoisessa kisassa pärjää, kun viivalla on paljon tosi kovia joukkueita, totesi Eero-Matti.

Eero-Matille heti SM-plaketti 28.01.2012 klo 22

 Eero-Matti Vainio vauhdissaEero-Matti Vainio hiihtosuunnisti hienosti SM-plaketille kuudenneksi heti ensimmäisessä pääsarjan SM-kisassaan, kun sprintin SM-kisat alkoivat Imatralla. Sen verran pakkanenkin kiusasi, että aamun karsinnan alkua siirrettiin tunnilla.
Matti Keskinarkaus oli suorastaan ylivoimainen mestari monen huippumiehen sortuessa virheisiin. Mm. maailmanmestari Olli-Markus Taivainen jäi Eero-Matti Vainion taakse parilla sekunnilla

- Karsinnassa tein pari 20 sekunnin virhettä, mutta muuten hiihto sujui hyvin. Olin seitsemäs ja jäin kuusi sekkaa Antille.
Finaalissa heti ykköselle tuli huononko reitinvalinta ja kakkoselle selvä 15 sekunnin ohiajo eikä kolmosen reitinvalintakaan ollut ihan paras, sillä sen verran jäin nopeimmille, Eero-Matti kertaili.

Loppuun olen tosi tyytyväinen, se meni täysin virheittä.
- Vähän jäi harmittamaan 11 sekunnin tappio kakkospostista ja ehkä jopa EM-kisoista. Kisa oli tosi tasainen ja moni teki virheitä varsinkin loppupätkällä, missä oli selvästi teknisempää kuin alun hiihtoväleillä.

Antti Vainion loppusijoitus oli viidestoista oltuaan 22 sekuntia Eero-Matti hitaampi. Poikien 18-sarjassa Arto Talvinen oli kahdestoista.


- jamo -

Vainion veljekset ovat lajinsa valinneet 24.01.2012 klo 21:25

 Eero-Matti Vainio on hiihtosuunnistajaMS Parman Eero-Matti ja Antti Vainion valmistautuminen viikonvaihteessa suunnistettaviin sprintin SM-kisoihin sujui hyvin, kun molemmat kolkuttelivat kärkisijoja Töysän sprinteissä sunnuntaina.
Henkilökohtaisessa kisassa Eero-Matti oli toinen ja Antti neljäs SK Vuoksen Simo Turusen voittaessa. Iltapäivän sprinttiviestissä veljekset olivat kakkosia Suunta Jyväskylän jälkeen.
Kaikissa suunnistuksen muodoissa menestyneet veljekset keräsivät juniorivuosinaan kenkälaatikollisen SM-mitaleja ja myös nuorten arvokisoista molemmilla on mitaleja.
Menestyksen metsästys pääsarjassa vaatii erikoistumista ja molemmat Aalto-Yliopistossa opiskelevat veljekset ovat nyt ratkaisunsa tehneet.

EERO-MATTI HIIHTOSUUNNISTAA

– Hiihtosuunnistus on ollut päälajini jo jonkin aikaa. Junnuvuosina tuli enemmän suunnistettua, mutta nyt kun siirryin miesten sarjaan, niin taitaa satsaus kesäpuolelle vähentyä. Silti pyrin kesällä käymään suunnistuskisoissa ja sprintit kiinnostaa sekä myös suurviesteissä olisi nättiä painella avauksessa kärkiletkoissa, Eero-Matti Vainio toteaa.
Hän onkin ahkerasti viihtynyt pohjoisen ja Vuokatin lumilla alkutalvesta. Nyt viikonloppuun mahtui neljä kisastarttia. Lauantaina Haapamäellä hiihto kulki hyvin, mutta osittain kartan epätarkkuuksista johtuen tuli virheitä. Iltapäivän parisprintti meni jo putkeen, eikä Petri Kiiskisen vauhdissa pysymisessä ollut vaikeuksia.
– Sunnuntain kakkossija tuli suht puhtaalla suorituksella. Viestissä olin kärkiparissa mukana vielä ankkuriosuudelle lähdettäessä, mutta nyt tein virheitä minuutin verran ja voitto karkasi hyppysistä, Eero Matti harmitteli.
Talven tavoitteena hänellä on hiihtää hyvin SM-kisoissa ja havitella näin EM-kisalippuja tai paikkaa MC-päätöskisoihin Ruotsiin.

ANTTI SATSAA KESÄSUUNNISTUKSEEN JA JUOKSUUN
 Antti Vainio panostaa sprinttiin ja juoksuun
Suoraan neljän viikon juoksuleiriltä Portugalista Töysän saapunut Antti Vainio totesi, että siirtyminen tossuilta suksille oli todella vaikeaa. Kroppa oli matkustuksesta väsynyt ja unet olivat jääneet tosi vähiin.
– Kisassa lihaksisto yllättäen ei ollut oikein hereillä ja sykkeet olivat todella alhaalla. Itse kisassa tuli muutama reitinvalintavirhe, joilla hävisin vaihtelevasti, mutta suurin tappio oli täysin ponneton hiihto, Vainio kertoi.
Portugalin leiri onnistui Vainion mukaan erinomaisesti ilman ongelmia. – Vähän lonkka kipuili muutamana päivänä ja ihan varmuuden vuoksi pyöräilin vähän aikaa päivän toisen treenin. Muuten treenit kulkivat mukavasti ja kovan treeniviikon päälle juostu pitkä kisa tuntui positiivisesti hyvältä. – Vaikka Thierry Guergiou kulkikin sen 6 minuuttia kovempaa, niin onhan kyseessä maailmanmestari, joten en ole huolissani. Leiri ajoi asiansa, eli juoksuvauhti on kehittymässä pikkuhiljaa ihan hyväksi, Vainio visioi.
Talven tavoitteet hiihtosuunnistuksen puolella ovat SM sprinttiviestissä ja sprintissä ja SM viestissä. – Ainakin SM-pitkän taidan jättää väliin ja keskimatka on auki vielä, mutta jos se sopii ohjelmaan, niin taidan sen hiihtää.
– 22-vuotiaiden SM-hallit on myös yksi tärkeä kisa, jossa yritän juosta alle 9 minuutin 3000m. Harjoittelu rakentuu sillä tavalla, että hiihto tukee juoksu harjoittelua. Ennen se on mennyt toisin päin, että juoksulla on tuettu hiihtoharjoittelua.

HiSu-Tulokset: H21: 1. Turunen Simo, SKVuoksi, 14.50, 2. Vainio Eero-Matti, MSParma, 14.54, 3. Reponen Tommi, S-JKL, 15.11, 4. Vainio Antti, MSParma, 15.45.
H21: 1) Suunta Jyväskylä-1 46.14 (Misa Tuomala 11.25/1, Tommi Reponen 11.43/2, Misa Tuomala 11.38/1, Tommi Reponen 11.26/1), 2) MS Parma-1 47.24 (Antti Vainio 11.38/2, Eero-Matti Vainio 11.24/1, Antti Vainio 11.47/2, Eero-Matti Vainio 12.33/3), 3) Kyrös-Rasti-1 49.06 (Tero
Linnainmaa 12.08/4, Lauri Linnainmaa 12.15/4, Tero Linnainmaa 12.02/3, Lauri Linnainmaa 12.39/4).



- jamo -

Sami Virta valmennuksen johtoon 23.01.2012 klo 16:08

 Sami Virta valmennuksen johtoonMS Parman valmennusorganisaatio saa lisävoimia, kun Sami Virta, 38, palaa muutaman vuoden tauon jälkeen tosi toimiin ja "toppatakkien" johtoon valmennusjaoston vetäjänä. Samalla valmennusta luotsannut Reima Rantanen siirtää painopisteensä enemmän henkilökohtaisiin valmennettaviin ja uuden suunnistajapolven ympärivuotiseen kehittämiseen muun seuratyön ohella.

Virran vahva suunnistustausta lähtee TuS:in oravapolulta. - Urpo Vaininen teki pyyteettömällä, pitkäjänteisellä työllä minusta ja monesta muusta suunnistajan jatkaessaan Jalo Hellstenin aloittamaa työtä. Näihin kahteen nimeen tiivistyy TuSin 90- ja 2000-luvun menestyksen pohja. Matti Lehtonen organisoi sitten timanttien hionnan ja loppu on historiaa. Laiskuuttani jätin historian kirjoittamisen muille, mutta seurasin kynän jälkiä läheltä. Menestyksen hetkellä koin itseni ulkopuoliseksi ja päätin vaihtaa maisemaa, tiiviimpään ryhmään.

- 1995 liityin TuMen mustaan joukkoon, ratsastettiin rahalla ja kaikki pääsivät vankkureihin. Naisten ja nuorten puuttuessa ryhmä oli hyvin tiivis ja kaikki toiminta keskittyi viesteissä menestymiseen. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta henkilökohtainen menestys oli Latviassa, suomalaisten kausi päättyi Jukolaan.
- Harjoittelu ja ajatustyöskentely suunnattiin Jukolan ja Tiomilan voittamiseen. Hyvin lähelle pääsimme ja menestyskrapula oli sen mukainen. Menestyksen vuosina toimin manageritrion osana, mutta "raskaan työn raskaat huvit" olivat liian raskaat minulle kannettavaksi. Käyttäytymisen rajat tulivat vastaan ja päätin vaihtaa seuraa.

- 2004 vaihdoin MS Parmaan ja puin toppatakin päälle. Tuolloin MS Parma oli vain miesten edustusseura. Minulla oli halu nostaa suurviesteissä alisuorittava joukkue tasolleen. Tuolloin en vielä ymmärtänyt alisuorittamisen syitä ja koin olevani varsin hampaaton yrittäessäni toistaa samoja teemoja kuin TuMe:ssa. Mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi toiselle. Häivytin itseni pois lapsia kasvattamaan ja miettimään mikä tekijä puuttuu.

- Kun kutsu nyt kävi, niin mietinnän jälkeen päätin ottaa haasteen vastaan. MS Parmalla on valtava määrä tietotaitoa ja paljon ihmisiä vapaaehtoisesti sitä jakamassa, kun aikeisemmat kokemukseni pohjautuivat muutaman tekijän joukkoon. Jotain kuitenkin vielä puuttuu, jotta parempi menestys olisi mahdollista.

- Seuralla on taustat kunnossa ja toimiva organisaatio. Tavoitteen asettelu ja sen sisäistäminen yhteisissä keskusteluissa on oleellista. Kun mahdollisimman monella on riittävät henkilökohtaiset tavoitteet, niin edustusjoukkueiden tavoitteet edellämainittuihin sidottuina tasoittavat tietä menestykseen auttaen myös selkeiden johtohahmojen esiinnousun. Menestyvä joukkue tarvitsee johtohahmonsa.
- Ymmärtääkseni meillä on jo selkeä tavoite, seuraavaksi se täytyy vaan selkeästi pureskella, niin että seuran jokainen jäsen on siitä tietoinen. Nyt on oikeastaan menossa sisäänajovaihe ja organisaatioon tutustuminen, minkä jälkeen on johtopäätösten ja toiminnan aika.


- jamo -

Yhteistyökumppanin asennetreeni 16.01.2012 klo 15:33

Samaan aikaan, kun suurin osa MS Parman väestä hytisi YO-kylän sprintissä, kävi yhteistyökumppanimme Sormat OY:n TJ Ismo Laitakari lunastamassa Pauken hänelle asettaman haasteen ja kävi suorittamassa Linnavuoressa asennetreenin.

Minkälainen mies ja millä mielellä liikenteessä, selviää oheisesta Pauken tekemästä haastattelusta:

▲ Kerro muutamalla sanalla itsestäsi ja liikuntaharrastuksistasi
Yhteityökumppanimme tj. Ismo Laitakari Sormat Oy
– Olen 45-vuotias kaarinalainen perheenisä ja ”on-off” kuntourheilija. Töikseni vedän Sormat Oy -nimistä yritystä, joka valmistaa Ruskolla rakennuskiinnikkeitä kotimaahan ja vientiin. Penkkiurheilua en harrasta ollenkaan ja kilpaurheiluun eivät ole kyvyt riittäneet, joten viimeiset 45 vuotta homma on toiminut suurinpiirtein näin:

Kuuskytluvulla Oulussa yritin saada maahan jäätynyttä potkupalloa irti. Seitkytluvulla kaivoin kiekkoja selkäni takaa Liedon Parman jääkiekkojoukkueen veskarina. 1973 alkoi partioharrastus ja PT-kisat Liedon Eränkävijöissä. Se on muodossa tai toisessa kestänyt läpi elämän. Karatea harrastin suht vakavasti 1979-85, taisin käydä nuorten SM-kisoissakin.

Varusmiesten kasarimuotia harrastettiin Rannikkojääkärikoulussa Upinniemessä - välillä uitiin saaristossa kumipuku päällä ja välillä ilman. Yliopistolla sain 90-luvun alussa kimmokkeen triathloniin Turun Urheiluliitossa. Viimeisin Bianchi - pyörä on vielä tallessa, mutta triathlonpuku ei kyllä mahdu mistään kohtaa päälle.
Jonkin sortin kestävyystausta, maantieteen opinnot ja partion opit oli hyvä yhdistää erävaelluskisoihin. 11 kertaa on tullut Erä SM -kisoissa käytyä, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Kun tieto- ja taito eivät riittäneet eräkisoissa, suostuin Mattilan Ollin ehdotukseen kokeilla 24h Rogaining -kisoja. Etenimme Majakka ja Perävaunu asetelmalla - minä olin se perävaunu ja Opa kiskoi keulilla. Heti ekalla yrittämällä 2008 saimme veteraanisarjan SM kultaa. Viime aikoina on tullut keskikehon rakentamisen ja lasteni karateryhmän valmentamisen ohella mietittyä josko 24h kisan henkiset vammat olisivat jo parantuneet, ja voisi lähteä kokeilemaan uudestaan...

▲ Minkälainen kokemus oli tehdä tuollainen tavallinen kilpasuunnistajan
perustreeni?

– Mukavaahan se oli. Ohut lumikerros paransi pitoa nastareiden alla ja antoi myös otsalampun valolle lisä tehoa. Täytyy tunnustaa, että vatsan päälle pesiytynyt vararavinto alkoi viimeistään puolivälissä tuntua, eikä enää tehnyt mieli juosta ylämäkeen. Ero kilpasuunnistajaan on ilmeinen. Pääsin kunnialla perille ja kotiin saunaan. Seuraavan päivän Telemark-laskuissa tuntuivat reidet aika voimattomilta, mutta onneksi hissillä pääsi ylös ja painovoima vei alas ☺

▲ Millaisia hyötyjä näet yhteistyökumppanuudessa suunnistusseuran
kanssa / suunnistuksesta ylipäänsä?

– Suunnistus ja metsässä liikkuminen ovat osa suomalaista identiteettiä. MS Parma toteutti syksyllä Sormat Oy:n TYKY -päivän Valpperissa. Koko henkilökuntamme osallistui päivän monipuoliseen ohjelmaan, ja makkaranpaiston ympärillä käyty jälkipuinti osoitti kaikkien olleen erittäin tyytyväisiä. Uskon, että siitä sai moni kimmokkeen uuden harrastuksen aloittamiseksi. Samalla tuli perustettua Team Sormat, jonka nimen alla firman oma väki tai lainaporukka voivat osallistua erilaisiin kestävyys- ja seikkailukisoihin.

▲ Aiotko jatkossa ottaa vastaavia haasteita vastaan?

Aina valmiina!


- jamo -

Turku SprintCup käynnistyi 16.01.2012 klo 12:47

Anastasia Tikhonova voitti 1. osakilpailunTurku Sprint Cup:in kahdeksan osakilpailun sarja käynnistyi varsin arktisissa olosuhteissa Aurajoen Urheilulukion maisemissa. Pakkasmittarit näyttivät noin kolmea miinusastetta, mutta koillisesta puhaltanut kova tuuli pöllytti lunta ja monikertaisti pakkasen vaikutusta. Kilpailu oli tasokas, sillä mukana oli mm. Suomen sprinttimaajoukkueet.


Suoraan Ukrainan leiriltään palannut MS Parman tuore vahvistus Anastasia Tikhonova sai jo verryttelyvaiheessa tuta sään kylmyyden ja hyvä oivallus oli paksumpien hiihtohanskojen haku kassista, se oli oikeaan osunut valinta. Parista pienestä virheestä huolimatta hän osoitti olevansa hyvässä iskussa, eikä edellisen illan tasotesti tuntunut enää painavan jaloissa. Taakse jäi koko sprinttimaajoukkue. Toiseksi tullut Sofia Haajanen jäi 9 ja kolmonen Merja Rantanen 12 sekuntia. Nelospaikan nappasi MS Parman Tuulia Viberg 20 sekuntia Tikhonovasta ja Maija Sianoja oli kymmenes.


Miehissä TuS:n Mikko Huhtinen oli varsin ylivoinen ykkönen. 20 sekuntia jäi kakkonen,tosi toimiin palaamassa oleva MS Parman Matti Koivisto ja hänelle sekunnin Samuli Salmenoja kolmantena. Yury Tambasau oli yhdestoista. Miesten osalta sprinttimaajoukkue oli vain osittain lähtöviivalla ja yllättävän kesysti.


Sarjavoittoihin ylsivät MS Parman Anni Valtonen D15, Arto Talvinen H18, Aaro Ruohola H16 ja Niklas Ekström H12.


Yury Tambasau oli TSC 2:n kakkonen


TAMBASAU KAKKONEN TSC 2:ssa

MS Parman Yury Tambasau liikkui ketterästi Luolavuoren kivikkoisessa maastopohjassa ja sijoittui kakkoseksi rikkomalla sprinttimaajoukkueen rintaman Angelniemen Tuomo Mäkelän voittaessa 21 sekunnilla. Samuli Salmenoja oli yhdeksäs. Keli oli lauantaista mukavampi tuulen tyynnyttyä kymmenen asteen pakkasesta huolimatta. Taitovaatimukseltaan muutos oli melkoinen, kun siirryttiin kerrostalojen ja yo-kylän sokkeloista metsäsprintiin.

Naisissa sprinttimaajoukkue valtasi kärkisijat Katri Lindeqvistin johdolla. Anastasia Tikhonova oli hitain ykkösvälillä ja lisäksi minuutin virhe kasilla pudotti hänet pois voittokamppailusta, mikä riitti nyt viidenteen tilaan. Laura Lammila oli kuudes ja Outi sareila yhdeksäs.

Nuorista Anni Valtonen, Arto Talvinen ja Niklas Ekström ottivat tililleen toisen voiton, kun Aaro Ruohola joutui tyytymään kakkostilaan.


- jamo -

Tommi Tölkkö MS Parmaan 21.12.2011 klo 22:54

 Tommi Tölkkö vauhdissa Taivassalon helteessä 2010 V-S RastipäivilläKaarinasta tokoisin oleva Turun Suunnistajien kasvatti, viimeiset 10 vuotta Kalevan Rastin väreissä suunnistanut suurviestien yöosuuksien menestyjä Tommi Tölkkö siirtyy MS Parmaan kahden vuoden sopimuksella.

- Uskon, että minulla voi olla vielä jotain annettavaa MS Parmalle sen parhaassa joukkueessa ja myös nuorten valmennuspuolella,vaikka se näyttäiskin olevan jo hyvissä käsissä, toteaa nykyään Espanjassa Barcelonan lähellä perheineen asuva 37-vuotias pienen pojan isä.

- Halusin myös lähtökohtaisesti tulla seuraan, jossa on on paljon nuoria potentiaalisia menestyjiä, joiden kehitystä voin seurata sivusta tai vaikka jouduttaa. Veljeni Pasi on pitkään suunnistanut MS Parmassa, sekään ei ollut vailla merkitystä.

Tölkkö on ollut voittamassa Jukolan Viestiä viisi kertaa, ensimmäinen Pyhä-Luostolla -94 sitten Rautavaarassa -96 ja loput kolme KR:n väreissä 2000-luvulla.. Tiomilavoitto hänelle tuli jo vuonna 1994 TuS:in väreissä ja vuonna 2010 KR:n punamustissa..

- Tommi tuo joukkueeseemme rutkasti kokemusta ja varmuutta yö-osuuksille. Osaltaan Tommi tuo myös mukavaa kilpailuasetelmaa joukkuepaikoista ja on varmasti tärkeä tekijä nostamaan joukkuetta tavoitteiden mukaiselle tasolle niin omilla suorituksillaan kuin sparraajanakin, miesten manageri Petri Paukkunen visioi tyytyväisenä.


- jamo -




Jamolle Mynämäki-mitali 10.12.2011 klo 13:50

 Jamo tositoimissaJarmo Jokila palkittiin itsenäisyyspäivänä Mynämäki-mitalilla ansioistaan paikkakunnan hyväksi mm. paikallisen urheilu- ja musiikkielämän hyväksi tehdyistä monista töistä.

Jamo on tehnyt pitkän päivätyön MS-52:n hyväksi toimien valmentajana sekä harjoitusten, leirien ja suunnistuskoulujen järjestäjänä vuosikymmeniä. Vakka-Suomen Sanomiin hän on kirjoittanut 1970-l uvulta lähtien säännöllisesti seuran toiminnasta ja toiminut seuran järjestämien kilpailujen tiedottajana useissa kilpailuissa etenkin 2000-luvulla. Suunnistusjuttujen lisäksi Jamo raportoi myös Mynämäen Pallon jalkapallo-otteluista.

Seuran ensimmäisen valioluokan ratamestarikortin vuonna 1980 saanut Jamo on toiminut ratamestarina mm. SM-yössä 1977 ja 2010, SM-hiihtosuunnistuksissa 1986 yhdessä Olli Mäkipään kanssa (kommentti tuolloin: "Parhaat hiihtosuunnistukset, mitä Suomessa on koskaan järjestetty"), IsoTonic-viestissä 1992, Nuorten Jukolassa 1996 ja KLL:n SM-kisoissa 2004. Nyt työn alla ovat ensi vuoden Nuorten Jukolan radat. Ratavalvojan vastuullisen tehtävän Jamo on hoitanut mm. SM-pitkällä Nousiaisissa 1979, Laitilan Jukolan viestissä 1985, SM-viestissä 1986 Nousiaisissa. TA:n tehtävät olivat Jamon vastuulla SM-yössä Maskussa 1991.

Vuonna 1986 Jamo ideoi Oravatonnin seurakilpailun säännöt. Jamon perustama on myös Vallimaili, joka alkuvuosina 1985 lähtien kilpailtiin Jokiloiden kesämökin maastoissa Laitilassa.

Hisu-kausi käyntiin Tievalla 07.12.2011 klo 13:05

Ensilumen Rastit avasivat hiihtosuunnistuskauden Kakslauttasen naapurissa Tievatuvalla sprintillä jatkuen seuraavana päivänä pitkän matkan yhteislähtökilpailulla. SM-sprintin pariviesti tähtäimessään veljekset Antti ja Eero-Matti Vainio hakivat lumituntumaa pääsarjassa osallistuessa samalla viikon verran hisu-leiriin.Lunta metsäpohjaisella alueella oli juuri riittävästi kisojen läpiviemiseen.

- Eipä ollut asiaa tuloslistan paremmalle puoliskolle tällä hiihtotaustalla. Hyvät kisat oli ja hauska oli hiihdellä, totesi Antti sprinttiavauksestaan. Eero-Matilla oli selkeästi parempi tahti. +3.29 Keskinarkaukselle tuli takkiin ja sija oli 20. Kauden ekaksi kisaksi ja hiihtokilometreihin nähden ihan hyvä kisa. Virheitä ei juurikaan tullut, mutta hiihto oli aika vaisun olosta, kertoi Eero-Matti.

Pitkän matkan yhteislähtönä oli erittäin hyvä kisa ja meni yläkanttiin. Pääsin takarivistä varkain kärkiryhmään ovelalla oiolla, niin oli pakko hiihtää alku elämä pelissä. 25min jälkeen olin Taivaisen kannoilla kärkiletkassa, mutta sit pojat karkas, totesi Antti. Aavistuksen jäin hiihtovauhdissa. Virhettä 1min, reitinvalinnoilla 1min ja muutamalla oion missaamisella puolisen minaa. Ei mitään suurta hyytymistä kuitenkaan.

Eero-Matti viipyi pitkällä vähän kauemmin, mutta oli yhteistuloksissa veljeään reilut 2 minuuttia nopeampi poikien ollessa sijoilla 17. ja 23.

Miesten kuusvitosissa Olli Mäkipää oli kuudes ja Miesten C-sarjaa hallitsi Antti Koivuniemi.


PARISPRINTTIVIESTI


Itsenäisyyspäivän sprinttiviestissä Antti ja Eero-Matti Vainio testasivat vauhtinsa riittävyyttä ko viestityypissä, joka oli samalla Hisuliigan avauskilpailu. Avausosuus taittui Antilta sijalle 20. Osuus osuudelta pojat hilautuivat sijoituksellisesti ylöspäin päätyen sijalle 10. Näillä hiihtotaustoilla 2,5 minuutin tappio kotimaisille mitalisijoille ei ole kovin huolestuttavaa. Kun kisa tuli tempaistua pitkä lenkin päivän puolivälissä ilman suurempaa keskittymistä ja tunnin hiihtelyn jälkeen jo luistamattomilla suksilla, ajatuksella on katetta.
- Positiivista, että pystyin pistämään itseni tiukille ja toinen kierros menikin puhtaasti, Antti totesi.

Anastasia Tikhonova MS Parmaan 01.12.2011 klo 11:07

Anastasia Tikhonova (Wordofo.com)
MS PARMAN VALMENNUSRYHMÄT UUDISTUVAT

MS Parma uudistaa tulevalle kaudelle valmennusryhmiään. Petteri Vuorisen luotsaama nuorten urheilijoiden kehitysryhmä supistuu ja suomalaistuu. Kehitysryhmän rinnalla toimii tällä hetkellä vain ulkomaalaisvahvistuksista koostuva MM-ryhmä sekä neljän urheilijan edustusryhmä. Ryhmiin nimetyillä urheilijoilla on menestystavoitteita myös henkilökohtaisissa kilpailuissa, mutta ryhmien ulkopuolella on edelleen suuri joukko sparraajia, jotka tavoittelevat joukkuepaikkoja ja sitä kautta menestystä suurviesteissä.

TIKHONOVA MS PARMAAN, MATTILA ANKKURIIN

MS Parman naisjoukkue saa kovan luokan vahvistuksen Hiisirastista seuraamme siirtyvästä venäläisestä maajoukkuesuunnistaja Anastasia Tikhonovasta. Tikhonova, 21, tunnetaan erittäin juoksuvoimaisena urheilijana ja hän on tuttu näky suurviestien avausosuuksien kärkiletkoissa. Uran tähänastinen huippusuoritus löytyy kuitenkin viime vuoden Ranskan MM-sprintistä, missä hän sijoittui upeasti viidenneksi! Ovi on käynyt myös toiseen suuntaan, kun Tomi Mattila lähtee hakemaan uralleen uutta nostetta Angelniemen Ankkurin väreissä.

MS PARMAN VALMENNUSRYHMÄT 2012

Kehitysryhmä: Maija Sianoja, Laura Lammila, Tiia Miettinen Tuulia Viberg, Antti Vainio, Sami Hämäläinen ja Arto Talvinen. Valmentaja: Petteri Vuorinen

MM-Ryhmä: Anastasia Tikhonova, Liis Johansson, Peeter Pihl, Stepan Kodeda ja Yury Tambasau

Edustusryhmä: Susanna Tervo, Samuli Salmenoja, Lasse Suonpää ja Tuomo Stenberg

MM- ja edustusryhmien taustalla häärii kolmikko Veli-Matti Hanhela, Petri Paukkunen ja Mikko Määttä tukien osaltaan luonnollisesti myös kehitysryhmän toimintaa.


- jamo -
,

Asennetta ja Joulujuhlaa 29.11.2011 klo 19:11

 Joulupukilla oli suuntavaisto tallella ja hän löysi hyvin MSParman juhlaanMS Parma vietti monitoimipäivää Parmaharjussa lauantaina. Nuorilla oli leiripäivä taitoharjoituksineen ja kokeneemmat tempoivat asennetreeniä rankalla X-trail-radalla, suunnistivat pelkällä käyräkartalla, saunoivat ja päivä päättyi yhteiseen joulujuhlaan ja palkintogaalaan.

Avauspuheenvuorossaan seuran puheenjohtaja Jukka Taimisto kiitti aktiiveja ja seuratyöntekijöitä seuran hyväksi tehdystä merkittävästä työstä. SM-tilastossa seura on seitsemäntenä edellään vain isojen kaupunkien suurseuroja.
Ei kun treenaamaan!!!
Kansainvälisissä arvokilpailuissa seurasta ovat suunnistaneet Peeter Pihl ja Stepan Kodeda sekä Eero-Matti Vainio ja Sami Hämäläinen junioreissa.
– Pääsarjoissa palattiin taas monen vuoden jälkeen mitalikantaan SM-tasolla, kun Laura Lammila suunnisti pronssia ja naisten viestijoukkue Laura Lammila, Outi Sareila ja Maija Sianoja oli myös pronssilla. Myös nuoret menestyivät SM-pisteiden valossa hyvin, Taimisto totesi.Asennetta, asennetta!!!
Positiivisena asiana hän näki päättäjäisissä paikalla olleen suuren lapsi- ja nuorisomäärän, joista asiantuntevassa ohjauksessa on hyvää vauhtia kehittymässä uusia menestyviä suunnistajia.




Kisajärjestelypuolella perusseurat ovat olleet ahkeria. Yhteisen Masku-sprintin lisäksi LiePa järjesti onnistuneet SM-pitkänmatkan kisat Yläneellä sekä MS-52 Varsinais-Suomen Rastipäivät ja Oravatonnin jatkaen ensi vuonna arvokilpailuputkeaan Nuorten Jukola 2012 järjestäjänä.

Vain Ekström-Mattila Nenänvalkaisussa maaliin 18.11.2011 klo 08:14

MS Parman 12-14-vuotiaat kokeilivat Nenänvalkaisua onnistuneestiLähipusikkolaisten ja Nenänvalkaisun Perinneyhdistyksen järjestämä ultrapitkän matkan parisuunnistus pitää vankkumattomat kannattajansa. Nelisenkymmentä paria starttasi nytkin Kaariaisten entisen koulun ympäröiviin maastoihin myöhäissyksyn nopeasti pimenevään iltaan.

Miesten 25 kilometrin urakan selvitti hyväksytysti vain MS Parman konkaripari Thomas Ekström ja Olli Mattila käyttäen aikaa vähän alle neljä tuntia. Vuoden takaisen voittajaparin Timo Ritasalo-Petri Paukkunen kone hyytyi, kun Paukkusen palautuminen maratonilta oli vielä vaiheessa ja oikaisu kisakeskukseen onnistui lämpimässä autossa. Ritasalo taisteli lopun reitin yksin ajalla 4 tuntia kymmenen minuuttia.

Naisissa MS Parman Outi Sareilalle ja Tuulia Vibergille ei löytynyt vastusta. Kakkoseksi tulleet junioritytöt Ida Kujansuu ja Emilia Rantanen viipyivät reilun tunnin kauemmin.

Pojankloppien sarjassa MS Parman 12-14-vuotiasta koostuneet kolme paria selvisivät kymppistä otsalamppuineen kaikki alle kahden tunnin, mikä on varsin hyvä suoritus junnuilta.

Tulokset:

Miehet 25 km: 1) Thomas Ekström ja Olli Mattila MS Parma 3.41,34.

Naiset 15 km: 1) Outi Sareila ja Tuulia Viberg MS Parma 2.15,12, 2) Emilia Rantanen ja Iida Kujansuu MS Parma 3.32,39, 3) Sari Vepsäläinen-Putiainen ja Kristiina Vaano HH 3.41,09, 4) Helena Koistinen ja Kirsi Laine VaRa 3.44,55.

Sekaparit 15 km: 1) Päivi Autio ja Jukka-Pekka Seppänen Hiisi 2.15,42, 2) Sanna Heinonen ja Matti Koivisto MS Parma 2.15,49, 3) Anne Pelto-Huikko ja Timo Asikainen Hiisi 2.41,17, 4) Jenni Pulkkinen ja Erkki Pulkkinen RaLu 3.12,16, 5) Reetta Merilä ja Matti Lehto TPR 3.49,45.

Miehet 15 km: 1) Tomi Tasanen MS-52 ja Reima Rantanen NoAlku 2.13,55, 2) Vesa-Matti Eura ja Kimmo Valtonen MS-52 2.14,07, 3) Jari Jaakkola MaMa ja Markku Mänty TuMe 2.22,53, 4) Risto Ruohola ja Eero Kujansuu MS Parma 2.31,40, 5) Jyrki Kajavalta TuS ja Aki Tapper MS Parma 2.32,18,6) Marko Jaatinen ja Jari Uutela MuurVi 2.40,54, 7) Kari Tirkkonen ja Esa Viitanen MT 2.54,38, 8) Juho Pulkkinen ja Matti Raitoharju RaLu 2.55,40, 9) Lasse Fagerlund HirvHe ja Pasi Viberg TuS 3.40,37.

Koukkupolvet 15 km: 1) Pekka Ylijoki ja Simo Valtanen HinnYr 2.16,03, 2) Hannu Arki ja Rauli Helkkula TuMe 2.16,19, 3) Hannu Kurppa ja Ilkka Saarimäki AngA 2.22,40.

Kävelykeppi 10 km: 1) Pekka Kanste OK Raseborg ja Tuomo Peltola MS Parma 1.57,40, 2) Veikko Rautarae ja Pentti Tammisaari HirvHe 2.06,29, 3) Koitto Verha ja Matti Ritasalo VaRa 2.20,32, 4) Maija Verha ja Maaria Ritasalo VaRa 2.21,41, 5) Stig Heerman ja Kalle Virtanen RaLu 2.30,34, 6) Helena Kanste OK Raseborg ja Liisa Veijalainen MS Parma 3.38,34.

Daamit 10 km: 1) Auli Hovikorpi HlS ja Anja Mäkelä RiSu 1.59,43, 2) Arja Pajunen ja Marita Saari SuSe 2.11,22, 3) Mari Mäkelä ja Sonja Eura NoAlku 2.27,54.

Pojanklopit 10 km: 1) Akseli Ruohola ja Eero Lapila MS Parma 1.48,04, 2) Eero Heinonen TuS ja Aaro Ruohola MS Parma 1.53,41, 3) Joona Parjanen ja Konsta Piironen MS Parma 1.59,52.

Myös valkaistuneet, oman ratansa suorittaneet: 1) Arto Talvinen MS Parma 2.02,24, 2) Anna-Erika Korpi TuS 2.23,07, 3) Antti Korpi TuS 2.23,17, 4) Heikki Stenberg NoAlku 2.25,30, 5) Heikki Andersson NoAlku 2.25,34, 6) Jarmo Kerttula LaJy 2.39,52, 7) Mikael Lähteenmäki LaJy 3.03,09, 8) Petri Paukkunen MS Parma 3.16,53, 9) Timo Ritasalo MS Parma 4.10,50.

Veli-Matti Hanhela MS Parman naisten peräsimeen 08.11.2011 klo 13:12

Veltti ja Huuko Midnatsolgaloppenin jälkipeleissä MS Parman naisten manageriportaassa tapahtuu muutoksia, kun heitä luotsannut, Porvoon seudulla nykyisin asuva, Jussi Aumo keskittyy jatkossa oman katraansa johdattamiseen rastipoluille OK Orientin hippokoulussa. Uusi manageri tulee seuran sisältä. Hän on monipuolisen suunnistustaustan niin kilpailijana kuin valmentajanakin omaava Veli-Matti Hanhela.

Suunnistustaustasta löytyy muutama plaketti junnusarjoista kesältä ja mitali hisusta. Menestyksekkäät vuodet huippuseura SK Pohjantähden joukkueenjohtajana vuosituhannen lopulla toivat myös hänelle menestystä, kun joukkue oli vakiosti kymppisakissa niin Tiomilassa kuin Jukolassa. Parhaimmillaan SK Pohjantähti oli 6 sekuntia voitosta Hiisi-Jukolassa, joukkueessa mm Parkkinen, Ikonen, Karppinen ja Heimonen.

Sen jälkeen 2001-2004 kuluivat SK Pohjantähden junioripuolen vetäjänä, jolloin nykysuunnistajista mukana mm Haajasen Sofia ja Kivelän Matti. Junioripuolen vetotehtävät niin seuroissa kuin kuusi vuotta Pohjois-Pohjanmaan alueen juniorivastaavana sekä henkilökohtaiset valmennettavat niin hiihdossa, hiihtosuunnistuksessa kuin suunnistuksessa kertovat Hanhelan laajasta valmentajakokemuksesta.Viime vuodet MS Parman nuoret ovat saaneet nauttia Hanhelan palveluksista.

– Naisten vetäjänä tavoitteen asettavat urheilijat ja minä osaltani yritän auttaa sen saavuttamisessa. Kovien henkilökohtaisten tavoitteiden ja niihin yltämisen myötä tulee myös menestyvä joukkue, Hanhela tietää.

Itselleen opeteltavana Hanhela näkee naisten viestin erilaisen "henkilökohtaistyyppisen" viestiasetelman verrattuna miesten taktiseen kuvioon, jonka muodostaa yön mukana roikkuminen ja sitten "isot pyssyt" ratkaisevat loppusijoituksen.
Veltti ja reppu

– Naisissa on mielestäni alusta asti pyrittävä kärkeen ja jokaisen on oltava valmis menemään niin kärjessä kuin tietenkin myös tilanteen niin muodostuessa taustallakin, mutta luottaen omaan tekemiseen.


– Joukkueelta toivon tekemisen meininkiä, hurttia huumoria ja kovaa kamppailua viestipaikoista. Itselleni tämä on mielenkiintoinen haaste, johon sitten lupauduin kun olin keskustellut urheilijoiden kanssa ja vakuuttunut siitä, että saamme joukkueen, jolla voi taistella kärkisijoista kisassa kuin kisassa, Hanhela toteaa.

– Naisina meillä on tarjota dynaaminen ja monitaitoinen tiimi, jossa into, kehityshalu, suunnistusäly ja kokemus kohtaavat. Joukkue ollaan me ja meistä jokainen kuntotasoon katsomatta voi tehdä oman panoksensa tiimin eteen hymyssä suin. Tervetuloa Veltti ja kausi 2012, toivottaa naisten äänitorvena toiminut Outi Sareila!

- Jamo -
kuvat: Krista

Menestystä Smoolannista 03.11.2011 klo 10:12

 Smolkku oli MSP:n pojille tuuletuksen paikkaMS Parma menestyi hyvin viestisuunnistuskauden päättäneessä Smålandskavlenissa Ruotsin Mariannelundissa. Miehet olivat seitsemäs Kalevan Rastin voittaessa ja naiset yhdestoista parhaana suomalaisjoukkueena.
Voiton vienyt Kalevan Rasti oli kärjessä jo illan kahden yöosuuden jälkeen ja karkasi omille teilleen aamun kolmannella kiepillä. Välillä kakkoseksi jäänyt Södertälje oli jo hetken edelläkin, mutta KR:n ranskalaisankkuri Philip Adamski oli selvästi taitavin lopussa.

MS Parman Stepan Kodeda ja Peeter Pihl olivat varsin ratkaisevien yöosuuksien jälkeen viidentenä vain 4,5 minuuttia kärjestä, mikä on seuran parasta sitten vuoden 2000. Stepanilla oli ollut pientä värinää kartan vihreitten alueiden tulkinassa kun taas Peeter näki ainoaksi virheekseen muitten vilkuilun.

Aamun vauhdikkaalla kolmannella osuudella Tomi Mattila teki voitavansa, mutta kärjen vauhti oli liikaa. – Rata oli lähinnä rasteilla merkittyä maastojuoksua. Juoksemalla jäin mitä jäin. Parilla suunnistusrastilla sain porukkaa kiinni, totesi yhdentenätoista vaihtoon tullut Mattila.

11,5 kilometrin neljännellä osuudella Samuli Salmenoja teki vakuuttavaa työtä tavoittaen kärkeä 3,5 minuuttia ja nousten kahdeksanneksi.- Virhettä tuli vain noin 20 sekkaa. Verenmaku suussa menin 3/4 radasta. Vauhdikkaan matkaseuran avustamana tuli tehtyä ehkäpä kauden kovin juoksu... Kaverien minuutin lyhyempi hajonta kolmanneksi vikalla muokkasi vaihtojärjestystä.

Myös Yury Tambasau onnistui hyvin pitkällä ankkuriosuudella pystyen parantamaan sijoitusta vielä yhdellä ja MS Parma oli toiseksi paras suomalaisjoukkue. Yury'lta raportti lopussa.

Naisissa Susanna Tervo oli yön yhdestoista, mutta kuitenkin erinomaisissa asemissa jatkon kannalta. Voiton vieneen OK Pan Århusin Ida Bobach oli ylivoimainen, mutta kakkostilaan ei ollut eroa kuin 3.38.
Reeta Rantaselle kärkivauhti oli aamulla liikaa ja joukkue sai hakea vauhtia sijalta 21. Maija Sianoja pystyi toipilaanakin hyvään suoritukseen ja mainioon syysvireeseen päässyt Laura Lammila ankkurina taisteli täysin tasapäisesti maailmanluokan ankkurien kanssa.
Laura oli ankkuriosuuden viidenneksi nopein. Kun jää kaksi minuuttia osuuden nopeimmalle Therese Klintbergille, vain minuutin Tove Alexanderssonille ja 30 sekkaa Maja Almille, niin maailmanluokan vauhtia on ollut tarjolla.


YURY's report

Yury kirjoitti:
When we came to these competitions our goal was to be among best 10 teams. On these kind of races very important to have very good performance from night legs. And we did! Guys Stepan Kodeda and Peeter Pihl gave good start position for day crew. We began our morning little bit less than 5 min behind first starter. Our night runners done some small mistakes but anyway they done it great! Stepan had some misunderstanding with the map about the green. Peeter Pihl ran well and commented that he done only mistake when he started to look at others orienteers.

Sundays morning was much warmer than night. It gave a lot of positive energy. Tommi Mattila began our day relay. MS Parma started 5th with less than 5min gap. Tommi sad that it was too much running for him. He came 11th. Samuli Salmenoja done great run. He managed to take back time. And last leg started from 8th position with almost same time behind like it was after the night fight. Yury Tambasau did two small mistakes during the race and he says that probably it did not make any influence to the final placement. Only thing wich he is angry about that runner from Halden SK passed him. Yury won the final finish against Gernot Kerschbaumer from Pan-Kristiansand.

So MS Parma 1th team was 7th. Terrain was great! Nice and open, really fast forest was just next to green hill side. So runners have got diference orienteering. But it was sad taht forking system was not perfect. Come teams where in hard situation just before the finnishing speed up.


- Jamo -

Vallimailit suunnistettu 03.11.2011 klo 10:12

 Timo Grönroos, Vallimaili 2010:n voittajaKansainvälinen MS Parman viraton mestaruuskilpailu Vallimaili suunnistettiin tuplana Mynämäen Mahliossa sunnuntaina Perinneyhdistyksen vastessa sen järjestelyistä. Vuoden 2010 mailihan jäi väliin runsaan lumen ja pakkasen takia.

Perinneyhdistys sai tuskailla tosissaan kisan sijoittamisen kanssa, kun suunnittelu tuli aloitettua väärästä päästä ilman yhteydenottoa hirvimiehiin. Ulkopuolinen vihje herätti kuitenkin toimintaan juuri riittävän ajoissa ja radat kuntoon, siitä kiitos, sille jolle se kuuluu. Pari päivää tarjolla ollut tieto muutoksesta nettisivuilla ei kuitenkaan tavoittanut kaikkia ajoissa, vaan osa haki vauhtia Kärryisten kulmilta matkalla Vallimailiin.

Ensimmäinen veto Neittelinnan kupeesta tehtiin sopuisasti hirvimiesten lahtivajan suuntaan ja toinen vajaan tunnin paussin jälkeen vastakkaiseen Hyrvuoren suuntaan. Ensimmäinen rata peitteisemmässä maastossa suosi taitavia kompassiin luottavia kaarnanpurijoita ja tasoituksen jälkeen kiertopalkkinon pokkasi ensimmäisenä matkaan lähtenyt Timo Grönroos, 68, joka teki optimisuorituksen. 2,0 kilometriä meni aikaan 18.53, mikä tasoituksen jälkeen sieveni aikaan 9.53. Kakkonen, Eero Lapila, 13, jäi vain 10 sekuntia.

Tämän lyöminen olisi vaatinut miesten huipuilta viiden minuutin kilometrivauhtia, mihin Halikkoviestin jälkeinen verryttelykään ei antanut eväitä. Tosin suoritukset eivät olleet puhtaita, virheisiin meni vaajaat minuutti. 12 minuutin tavoiteaika alittui vain nopeimmalta Stepan Kodedalta ja Yuri Tambasaulta. Maililla Stepanin sijoitus oli viides.
Arto Talvinen, Vallimaili 2011 voittaja
2011 Vallimailin vei nimiinsä Arto Talvinen, 16, ja vain 20 sekuntia jäi kakkonen Essi Rantanen, 12. Uusi tuttavuus, Eero Heinonen, 14, kuittasi päivän toisen kolmannen tilansa.
Tosimiesten palautuminen ei onnistunut yhtä hyvin kuin hyvin valmistauneella Talvisella, joka juoksi viiden sekunnin päähän Kodedasta. Tambasaun menoa rasitti lisäksi puolen minuutin virhe Neittenlinnan rinteessä. 2,1 kilometrin radalla 13 minuutiakin jäi kaikilta puhkaisematta.

Perinneyhdistyksen hallituksen jäsen teki taitoteknistä tutkimusta suunnistajien edesottamuksista kameran kera eka vedon viimeisellä suorastilla ja toka vedon Neittenlinnan rinteessä olleella jyrkännerastilla.
Tutkimuksen tieteellinen arvo jäi vähäiseksi, kun tuiki tarpeellinen "selitysosuus" jäi kiireen vuoksi kuuntelematta.

Maili 2010, rasti 6, suo avoimella paikalla tasaisella kallioalueella. Vain neljäsosa juoksijoista otti rastin avoimelta puolelta ylärinteen kautta, mikä oli selkeästi paras vaihtoehto.Heistä erityismaininnan saavat Aki Tapper ja Reima Rantanen onnistuneesta rastilipun ja tutkijan ohituksesta noin 10 metrin etäisyydeltä parinkymmenen sekunnin pummin kera.
Alarinteessä mäntytaimikossa kulkeneista viisi teki selvän pummin tultuaan rastille takakautta. Ko. rastille tullessa joitain kiinnosti jo 120 metriä aiemmin ollut toisen startin vimppa kumparerastilla leimaaminen.

Maili 2011, rasti 4, upean Neittenlinnan vuoren luoteisrinteellä.Rastinotto laella olleiden kahden selkeän pallokumpareen kautta olisi tarjonnut satavarman vaihtoehdon, jota kuitenkin käytti vain kolmasosa. Risteessä kulkeneista selvän pummin teki viidesosa. Erityismaininnat, Eero Lapila avoimella paikalla olleen lipun ohi alle 5 metrin päästä parhaimmillaan kolmen minuutin aikana ja Aki Tapper parin minuutin seikailuista risteessä ja laella.
Lyhyelle viitosvälille suunnistajan lähtösuunnasta avonaisessa alarinteessä olleelle notkorastille oli helppo aavistaa, että pieleen menee ja sen näkee tutkailemalla rastiväliaikataulukkoa.

Tuplamailista saatujen kokeellisten tulosten pohjalta Perinneyhdistyksen hallitus tulee lyömään päänsä yhteen ja pohtimaan tasoitustaulukon toimivuutta laajassa perspektiivissä.
Perinneyhdistys on varautunut ottamaan vastaan perusteltuja kirjallisia ja suullisia vihjeitä taulukon kehittämiseksi asiasta kiinnostuneilta.

Nähdään ensi vuonna!

Perinneyhdistys kiittää.


- Jamo -

MS Parma Halikkoviestin kakkonen 03.11.2011 klo 10:12

 Kakkossijaa kannattaa tuulettaaMS Parma paistatteli Halikkoviestin parrasvaloissa koko 15-osuuksisen viestin ajan pystyen pitämään johtopaikan Stepan Kodedan avausosuudesta lähtien aina ankkuriosuuden kiivaaseen taistoon saakka.

Rajamäen Rykmentin Tuomas Tervo nousi minuutin marginaalilla kärkeen jo yleisörastilla ja Samuli Salmenoja MS Parman ankkurina joutui tyytymään kakkossijaan jättäessän kuitenkin Deltan Valentin Novikovin viimeisellä kilometrillä selvästi taakseen.

- Kutosella ja seiskalla tein virhettä ja siinä Novikov sai kiinni, mutta Tervoa en nähnyt. Lopussa huomasin, että Novikov lähtee ottamaan rastia hieman vasemmalta rinteestä ja sitten en miestä enää nähnyt. Eihän tuo kakkosija nyt kovin hyvältä maistu. Ilman virhettä mulla olis ollut mahdollisuus taistella voitosta, mutta sen nyt mokasin, Salmenoja tilitti. Kakkosija tuntui kuitenkin hyvin mahtuvan raamiin MS Parman muulle porukalle.
Stepan Kodeda vanavedessään KR:n Jere Pajunen kuittaa avausosuuden kärkipaikan

Suunnistuksellisesti Halikon radat jätti isoveljensä 25Mannan kauas varjoon. Ilkka Saarimäen luoma ja vuosia toteuttama halikkoclass säilyi ratamestarin vaihtuessakin.Vaikka hajonnan konsepti on yksinkertainen niin sen toteuttaminen on taidetta, josta jokainen suunnistaja pääsee parhaiten nauttimaan keskittymällä vain omaan suoritukseen, siis viestiä parhaimmilllaan. Vielä avausosuudella vauhdikkain trio juoksi saman hajonnan, mutta sen jälkeen pakka oli hajalla.
MS Parmalle suunnistuksellisuus sopi mainiosti ja vaikka lähes kaikilta löytyi helposti minuutin pari parannettavaa, niin piikissä mentiin joukkueena.

Tulospalvelun osalta Halikko löi Mannan 100-0.

Avausosuudella Stepan Kodeda, KR:n Jere Pajunen ja TuMe:n Jussi Suna irtaantuivat muista jo ennen yleisörastia ja tulivat kärkikolmikkona vaihtoon.

Kolmikko Pekka Lapila, Tuomo Stenberg ja Arto Talvinen kasvattivat eroa kärjessä väliaikarastille mennessä jo kahteen minuuttiin, mutta viimeisen mäen rinne ja hajontarypäs oli jokaiselle kompastuskivi, jossa aikaero kaventui 54 sekuntiin.
 Laura Lammila teki hienon juoksun osuudella 14


Junioritrio Aaro Ruohola, Akseli Ruohola ja Emilia Rantanen pysyivät kärjessä kuuden sekunnin turvin vaikkei suunnistus ihan putkeen mennytkään.Tässäkin ratamestari oli onnistunut luomaan toimivan oikantasoisen ratanipun, jossa samoihin vähäisiin polkuihin tukeutuneet pitkittäishajonnat kyykyttivät sopivasti niitä, joilla keskittyminen omaan suoritukseen ei ollut tapissaan.
Sama tahti jatkui myös Olla Mattilalla,Outi Sareilla ja Tuulia Vibergillä Helsingin Suunnistajien kolkutellessa 25 sekunnin päässä neljännen osuuden jälkeen.

Viimeiselle kolmiosuudelle lähdettäessä MS Parman vaihtohaarukka oli venynyt sen verran, että Sami Hämäläinen ja Peeter Pihl saivat varsin rauhassa hoittaa osuutensa, mutta Juha Peltola sai tehdä vaihtopuomille saakka täysillä töitä tosissaan.

Laura Lammila pääsi 14. osuudelle 41 sekunnin marginaalin turvin ja hoiti sen varsin vakuuttavalla tavalla. - Ykkösellä tein pienen pummin ja näin jo Deltan Jenny Paulinin, mutta sen jälkeen en uskaltanut enää taakseni katsoa, vaan keskityin omaan tekemiseen ja hyvinhän tuo sujui vaihtoon saakka.
Lopussa ero takaa-ajajiin kasvoi vielä varoitusrastin jälkeen ollen vaihdossa 1.38.

MS Parman kakkosjoukkue juoksi myös hienosti nousten Yury Tambasaun ankkuriosuudella kymmenen pykälää sijalle 17 toiseksi parhaana kakkosjoukkueena Delta 2:n jälkeen. Kolmoselta jäi yksi rasti väliin.

Seurakilpailussa MS Parma oli neljäs Deltan voittaessa.


- Jamo -

Rastijahtailua ja pähkäilyä 19.10.2011 klo 14:50

Juha Peltola oli vaudikkain ja taitavin Rastijahdissa ja kisan moraalinen voittajaPerinteinen Rastijahti päätti henkilökohtaisen kilpailukauden Pöytyällä sunnuntaina. Hienossa maastossa hyvin sujuneeseen tapahtumaan jäi kuitenkin runsasta jälkipolemiikkia aiheuttanut särö, kun miesten pääsarjan nopeimman miehen, MS Parman Juha Peltolan, suoritus tuli hylättyä tuomarineuvoston päätöksellä suorituksesta jätetyn protestin tultua hyväksyttyä.

Peltolan päänavaus Suunnistusnetin ruutuun lävähti tuoreeltaan kilpailupäivänä klo 16:08:38 ja osui suoraan ajanhermolle mielipiteitä kirvottavalla tavalla. Siitä ei paistanut läpi katkeroitunut tunteenilmaus, vaan aito huoli teknistyneen lempilajin tulevaisuudesta. Tapaus on saanut poikkeuksellisen paljon pykälänikkareita selaamaan suunnistuksen sääntökirjaa ja tulkitsemaan lähdesuojan takana sen sanomaa pesupaikalla, tosin pääasiassa vain tämän yksittäistapauksen tiimoilta.

– Kyllä hylätyksi tuleminen jäi hiukan harmittamaan henkilökohtaisesti ja mietityttämään systeemitasolla. Tulin ensimmäisenä maaliin. Maalissa emit-kortti oli kuitenkin mykkä, mutta onneksi tarkistusliuskalla leimat toki olivat, Peltola vakuutti.

Rastijahdissa kilpailumuotohan on normaalista poikkeava, ja emitin tarkistusliuska ei anna varmuutta, missä järjestyksessä rastit on käyty tai onko keskusrastilla joka kerta käyty.

– Henkilökohtaisella tasolla on mahdoton sulattaa ja mahdoton unohtaa, jos joku epäilee huijariksi. Muita syitä protestin jättämiseksi en pidä erityisen urheilullisina. Tällä ei kuitenkaan ole isossa kuvassa suurta merkitystä tai kiinnostavuutta, Peltola kuittaa.

Eniten Peltola jäi miettimään urheilijan oikeusturvaa esimerkiksi arvokilpailussa, jossa on ristirata ja emit-kortti mykistyy kilpailun aikana. Tämän ennakkotapauksen pohjalta kilpailija tulisi aina hylätä.

– Emit toimi nollauksessa, minulla ei ollut siis mitään järkevää syytä olettaa emitin mykistyvän kisan aikana. Toivonkin, etten näe päivää, jolloin arvokilpailuissa joku hylätään tämän takia ristiradalla, moninkertainen arvokilpailumenestyjä Peltola toteaa.

Tarkistusliuskaa käytetään, jotta suunnistajan oikeusturva säilyy järjestelmän toimimattomuuden sattuessa. Nyt Rastijahdissa tiedettiin etukäteen, ettei tarkistusliuskalla ole merkitystä ainakaan oikean rastienkäyntijärjestyksen todentamisessa.

* Olisiko järjestäjän kuulunut toimia etukäteen niin, että kilpailijan oikeusturva säilyy!
* Olisiko kilpailijan tarvinnut vuokrata ja nollata ns. varaemit taskuun, jotta toimimattomuuden sattuessa olisi suurempi todennäköisyys saada rastien informaatio maalilukijaan!
* Onko nyt niin, että järjestäjän tulee hylätä automaattisesti kaikki sammuneella emitillä maaliintulleet ns. riskimuotoisilla ratatyypeillä, tai jos järjestäjä hyväksyy suorituksen, niin asian parhaiten tunteva tuomarineuvosto tekee hylkäyksen,jos joku sattumalta on tehnyt protestin suorituksesta!
* Olisiko tuomarineuvoston päätös ollut sama, jos Juhan sijoitus olisi ollut vaikka neljä! Siinäpä suunistuslottoa kerrakseen, tosin pienillä panoksilla toistaiseksi, onneksi!


Rastijahdissa voittoihin suunnistivat MS Parman Aaro Ruohola, Akseli Ruohola, Antti Laine, Anni Valtonen ja Essi Valtonen.

- Jamo -

Valopäitä liikkeellä 15.10.2011 klo 16:02

Valopäitä nähty liikkuvan pienissä laumoisa Eurajoen ja Lapijoen välimaastoissa perjantai-iltana. Paikallisten havaintojen mukaan aika monella on ollut sinikeltaista päällä.Heitä ei toistaiseksi epäillä mistään. Hämmmennystä on herättänyt valopäiden poikkeukselliset kokoerot.Toimituksen tuntemattomattomaksi jääneeltä lähteeltä saamansa vihjeen perusteella lienevät olleen kuitenkin suunnistajia jostain Varsinais-Suomesta.

MS Parma 8. 25Mannassa 10.10.2011 klo 08:11

 Yury kärkikomikossa K-pisteellä  Naisnelikko valmistaumassa osuudelleen, Stepania odotetaan jo!Tampereen Pyrintö valtasi 25Mannaviestin voiton yhdentoista vuoden yrittämisen jälkeen Södertäljessä. Palkintopallille nousi sen kanssa kolmanneksi sijoittunut Delta ja kakkonen viime vuoden voittaja Stora Tuna OK. MS Parma kolmanneksi parhaana suomalaisjoukkueena oli kahdeksas tasaisen varman suorituksen jälkeen.
Pyrinnön nosti voittotaisteluun Jarkko Huovila 7. osuuden kerääjänä huikealla juoksullaan. Mikko Heinämäki karkasi osuudella 23 ja Florian Howald ja ankkuri Anni-Maija Fincke pystyivät säilyttämään etumatkan jahtajiin riittävän suurena.

Varsin pieneen alueeseen ahdettu kisa ei tarjonnut suunnistuksellisesti kovin kummoisia haasteita. Loppua kohti jonkinlainen ongelma tuntui olevan, onko maastossa oleva kulku-ura kartalla vai onko se kisan aikana syntynyt.Hajontaa oli tehty runsasrastiselle riittävästi, jolloin omakohtainen työskentely oli kuitenkin avainasemasssa. Eero Lapila tulossa 4. osuuden toiseksi viimeiselle rastille
Monin paikoin samaa kulku-uraa kuljettiin massoittain vastakkaisiin suuntiin, kun kilpailijoita oli eri osuuksilla 1400 yht'aikaa. Törmäyksiä välttääkseen oli pakko hidastella.
- Minulla oli ongelma päivän suunnistuksessa, kun en onnistunut kertaakaan pääsemään pois polulta, totesi Martti Alilonttinen suoritustaan analysoidessaan. No, neljännen osuuden kaikki rastit olivat polulla, polkujen haaroissa tai risteyksissä.

Yury Tambasau ja Stepan Kodeda alkuosuuksien hyvillä juoksuillaan lähettivät naisten neliosuuden vauhtiin sijalta yksitoista, 2.02 kärjen takaa. MS Parma pysyi tiiviissä paketissa koko seuranneen viiden neliosuuden ajan ollen parhaimmillaan Arto Talvisen vahvistaman kuudennen osuuden ikämiesryhmän jälkeen sijalla neljä ja vain 2.27 kärjestä.

Petri Paukkusen repiessä kerääjänä seiskaosuuden täyteen kolmen osuuden loppuputki kaynnistyi sijalta kuusi, 2.35 johtaneesta Pyrinnöstä. Outi Sareilan suoritus hipoi täydellisyyttä ykkösen 10 sekunnin pummin jälkeen, mutta vastustajina olleet yli viisikymppiset ukot vaan kulkivat karvan kovempaa.

Peeter Pihlille tarjoutui kuitenkin herkkupaikka yhdeksän sekuntia Halden Olav Lundanesin perään. Alun tiukka rypistys kaksivaunuiseen alkoi kostautua parin kilsan suunnistuksen jälkeen ja akselivälin vähitellen kasvettua veturi häipyi lopullisesti pimentoon.- Tuli vedettyä mulle vähän liian lujaa ja sitten vähän kompuroin suunnistuksessa. Ennen varvausta sain kaveriksi puolisen minuuttia takaa lähteneen Lidingön miehen. Metsässä ei ollut mitään vaikeuksia pysyä mukana, mutta annas olla kun tultiin tielle, kaveri meni tosi kovaa.

Pihl veti osuutensa kuitenkin kärjessä menneen Pyrinnön Howaldin kanssa ihan samaa vauhtia vaihtaen seitsemäntenä. Jos Pihlillä tuuria vaihdossa, niin myös Maija Sianoja sai tutkailla lähietäisyydeltä pitkän matkan maailmanmestarin Lidingön Annika Bilstamin vauhtia.
 Peeter tuo, Maija lähtee ankkuriosuudelle
- Ykkösellä vielä Annika tuli vastaan, kun oli juossut ensin ohi. Eihän tuossa vauhdissa voinut pysyä lainkaan.
Sianoja joutuikin vetämään lähes koko osuutena tyhjässä välissä yksin. Jo puolimatkassa kiveen tärähtänyt polvi alkoi haitata juoksemista ja suunnistukseen keskittymistä ja loppu olikin melkoista tuskaa turvonneen jalan kanssa. Vasta viimeiselle rastille tullessa Järlan juniorityttö puhalsi ohi ja otti seitsemämnen tilan.

- Teimme tasomme mukaisen suorituksen pummien jäädessä tosi vähiin. Myös juoksujärjestykset tuntuivat onnistuneen lähes parhaimmalla mahdollisella tavalla. Vaikka matkalla menee hyvin, niin loppukahinoissa tarvittaisiin MM-mitalitason vauhtia, mikäli haluaa taistella ihan kärjessä, joukkkueen johtaja Mikko Määttä totesi.

Kahdeksannen tilan muistopalkinto ja 25 sen pienoismallia jäivät varmasti ainakin niitä vastaanottamassa olleen juniorinelikkomme mieliin.

Seuraavaksi katseet kääntyvätkin jo 15-osuuksieen Halikkoviestiin, jossa MS Parmalla on vahvoja perinteitä.
Millä kokoonpanolla ja missä järjestyksessä selvinnee lähimmän viikon aikana.

MS Parma Mannassa: Yury Tambasau, Stepan Kodeda, Katja Mjösund, Laura Lammila, Tiia Miettinen, Tuulia Viberg, Eero Lapila, Emilia Rantanen, Anni Valtonen, Akseli Ruohola, Matti Koivisto, Asgeir Mjösund, Sami Hämäläinen, Samuli Salmenoja, Olli Mattila, Jussi Aumo, Arto Talvinen, Pekka Lapila, Tuomo Stenberg, Petri Paukkunen, Antti Vainio, Tomi Mattila, Outi Sareila, Peeter Pihl, Maija Sianoja.

- Jamo -

Talviselle SM-yön hopeaa, Lammilalle pronssia 03.11.2011 klo 10:13

Laura Lammilan ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali naisten pääsarjassa on tosiaasia, se on yön SM-pronssi. Kuva Veijo Viitanen)Laura Lammila nappasi ensimmäisen naisten sarjan henkilökohtaisen SM-mitalinsa sijoittumalla kolmanneksi Sastamalan Mouhijärven yössä. Mestaruuden vei Paimion Inga Dambe ja Pohjantähden Marttina Joensuu oli toinen.
Arto Talvinen jatkoi mitaliketjuaan yön hopealla. Mestari KR:n Santeri Silvennoinen oli minuutin nopeampi.

Kivikkopohjainen, useita erilaisista harvennushakkuista kärsinyt, erämaatyyppinen maasto tiheikköineen karsi tehokkaasti jyvät akanoista. Ylivauhti kostautui nopeasti suurina pummeina, kun maltti oli valttia. Monen kärsivällisyys petti ja loppu tultiin tietä pitkin kisakeskukseen sitkeimpien sissien nautiskellessa koko rahan edestä.

Naisissa suvereeni voittaja oli Paimion Inga Dambe, joka ei näkynyt väliajoissa emitin tiltattua. Gps-seuranta piti jännärit kuitenkin riittävästi ajan tasalla tilanteesta. Lammila oli alusta saakka kärkivauhdissa mukana ja oli kakkosena vielä 45 minuutin juoksun jälkeen rastilla 8. Loppumatkaan osui muutama kulkukelpoisuudeltaan huonompi maastopohja hidastaen menoa ja maalissa eroa Dambeen oli 4,5 minuuttia.

– Nyt tuli tehtyä sellainen perushyvä suoritus, ei suuria virheitä vaan sujuvaa etenemistä, mutta kyllä mitali vähän yllätti. Alussa tein pitkällä kakkosvälillä huonon reitinvalinnan. Huomasin polkukierron vasta kun olin jo lähtenyt suorempaa reittiä ja siinä hävisin noin minuutin verran, Lammila kertoi.

– Lisäksi tehtiin edellä lähteneiden tyttöjen kanssa yhdessä virhe viimeisen väliajan jälkeen, kun ei osuttu polulle vaan hypittiin kivikossa. Muuten virheet jäi pysähtelyihin eikä ylimääräisiä koukkuja tullut tehtyä.Fyysisesti oli hyvä päivä ja juoksu tuntui huonosta maastopohjasta huolimatta helpolle. Eka henkilökohtainen mitali aikuisissa maistuu kyllä hyvälle, Lammila hehkutti.

Arto Talvisen kausi on ollut mahtava, sillä poika on sijoittunut viiden joukkoon jokaisessa ikäluokkansa SM-kisassa.

– Oma suoritus meni hyvin. Pari ihan pientä koukkua tuli, yhteensä noin 50s, eli voittoon ei olisi ollut mahdollisuuksia. Menin niin rauhassa, ettei virhettä varmasti päässyt syntymään. Olisin jaksanut jatkaa suoritusta vielä muutaman kilometrin. Moni oli juossut minua kovempaa, mutta sortunut ylivauhdin vouksi virheisiin. Esim letka Niemi-Raitanen-Ahola olivat pitäneet kuulemma todella kovaa vauhtia, mutta sitten tehnyt yli 10 minuuttia virheitä. Tästä on hyvä jatkaa massaviesteihin., Talvinen totesi.
Asgeir Mjösund sarjassa H35 ja Tuulia Viberg sarjassa D20 olivat neljänsiä ja Sami Hämäläinen kuudes sarjassa H20.
Katja Mjösund oli plaketilla kymmenes ja vielä rastilla 7 neljäntenä ollut Maija Sianoja puolen minuutin päässä sijalla 12.

- Jamo -

XXVI ORAVATONNI 03.11.2011 klo 10:13

 Anni Valtonen kiri arvostettuun Oravatonnivoittoon sarjassa D14.26. Oravatonnin seurakilpailu huipentui äärimmäisen tiukaksi loppumetreillä, kun kolme seuraa oli neljän pisteen sisällä. Kangasala SK kukisti vaivaisella pisteellä suurimman suosikin Tampereen Pyrinnön Helsingin Suunistajien oltua kolmas. MS Parman sijoittui viidenneksi tässä nuorisosuunnistuksen klassikossa.

Erinomainen syyssää houkutteli paikalle vielä viitisenkymmentä kuntosuunnistajaa, joten 1200 osanottajan raja ylittyi komeasti. MS-52:n rutinoitunut järjestelykoneisto rullasi jälleen kiitosta ansaiten valmistautuen samalla jo ensi vuoden Nuorten Jukolan järjestelyihin.

Nuorista arvokkaaseen Oravatonnivoittoon suunnisti MS Parman Anni Valtonen D14-sarjassa ollen 1.40 nopeampi KooVee Iris Tauberttia.Oravatonnipisteitä seuralle toivat Aaro Ruohola, Akseli Ruohola, Rasmus Ekström, Niklas Ekström, Essi Hakala, Anni Valtonen ja Essi Valtonen.
 Essi Hakala oli D16-sarjan kolmonen
Tulevaisuuden lupausten H/D ysisarjoissa kymppisakkiin mahtuivat 2) Samuli Rousku, 8) Vertti Kolkkala, 9) Eeli Jaakola, ja 6) Lotte-Line Ekström.

Miesten pääsarjassa MS Parman kokenut Juha Peltola suunnisti voittoon. Peltola johti miesten kisaa aivan ensimmäisestä rastista saakka kasvattaen eron Paimion Daniel Stenlundiin neljään minuuttiin 12,4 kilometrin matkalla.. – Pyrin suunnistamaan mahdollisimman suoraan, enkä tehnyt virheitä. Itse asiassa en tullut tänne voittamaan, seuratakki jäi kotiin, kun se olisi palkintojen jaossa ollut ihan paikallaan. Yllättävän hyvin kulki eilisen sprinttiviestin jälkeen, totesi Peltola, Takavuosien moninkertainen arvokisamitalisti.
Juha Peltola on edelleen hyvässä iskussa, siitä kertoo H21:n ylivoimainen voittoNyt tärkeimpänä olikin isän rooli, Arttu Peltola sijoittui kolmanneksi 9-poikien rastireitillä.

– Kyllä Juspo on mennyt lujaa, ei suoritukseni ollut niin huono kuin ajoista näyttää. Hävisin kaikilla pitkillä väleillä parikymmentä sekuntia, kun käytin liikaa kiertäviä reitinvalintoja ja loppuun tuli ihan selvä virhe toiseksi viimeisellä rastilla, kolmanneksi sijoittunut seurakaveri Samuli Salmenoja pohdiskeli.

OTAVATONNISARJOISSA PISTEILLÄ

H15 5,3 km: 3) Aaro Ruohola MSParma 44:34.
H13 3,3 km: 2) Akseli Ruohola MSParma 23:47.
H12 2,4 km: 9) Rasmus Ekström MSParma 20:48,
H10 1,3 km: 8) Niklas Ekström MSParma 13:03.
D16 5,4 km: 3) Essi Hakala MSParma 44:34
D14 2,9 km: 1) Anni Valtonen MSParma 21:22
D10RR 2,6 km: 3) Essi Valtonen MSParma 12:48,


- Jamo -

MS Parma Nuorisoviestin kolmonen 25.09.2011 klo 07:24

 Tässä he ovat, Nuorisoviestin kolmosetNuorisoviesti oli alusta saakka kahden kauppa, sillä Tampereen Pyrintö ja Helsingin Suunnistajat irtaantuivat jo nelososuudella omaksi kaksikokseen. Pyrintö piti kuitenkin selvää johtopaikkaa ja nopein ankkuri Aleksi Niemi kruunasi seuran voittoon.MS Parma nousi kärkikamppailuun heti toisella osuudella ja suunnisti tasaisen varmasti kolmanneksi.

Avausosuudelta Aaro Ruohola tuli pari minuuttia kärjestä sijalla 16. -Tein yhden huonomman reitinvalinnan ja siinä jäin.

Toisella osuudella joukkueen kuopus 9-vuotias Niklas Ekström teki tykkijuoksun nousten jo kuudenneksi ja vielä kärkeä kiinni kuroen osuuden toiseksi nopeimmalla ajalla.
- Viimeistelyharjoitus onnistui. Poika polki koulumatkat pyörällä yhteensä 18 kilometriä, halusi minun kanssa vielä lenkille, mikä rajattiin 20 minuuttiin. Sitten piti mennä illalla lenkille vielä Hanne-Linen kanssa ja touhuta kaverien kanssa, valaisi äiti-Anu. Mikä energia 9-vuotiaalla.
Ja minä menen ohi! Janni Mäkisen tyylinäyte viimeisessä jyrkässä nousussa
Akseli Ruohola oli vauhdissa 3. osuudella ja kärki lähestyi taas minuutilla sijalla neljä. Nelososuuden Anni Valtonen pinkasi vaihtoon jo kakkospaikalla Tampereen Teemu Eerolan karrattua jo neljän minuutin päähän.
Kahdelle seuraavalle osuudelle MS Parmalla oli laittaa 16-tytöt Emilia Rantanen ja Essi Hakala. Vikkeläkinttuisten poikien vauhtiin ei luonnollisesti ollut asiaa, mutta asemat pronssitilaan säilyivät.
Viimeisessä vaihdossa Kangasala lipsahti 14 sekuntia edelle, mutta jo ensimmäisellä radiorastilla Arto Talvinen oli omilla teillään ja piti kolmannen tilan Deltan noustua lopussa neljänneksi vajaan minuutin päähän. Kangasala oli viides.
Niklas menee eikä meinaa!
Oma erikoisuutensa kisassa oli, että alkuvaiheessa rastipukkeja leimasimineen vaan katosi ja avausosuuden juoksijat jäivät näin ilman leimaa yhdeltä rastilta. Omalaatuisia harrastuksia omaava paikkakuntalainen, ilman karttaa liikkeellä ollut kolmikko kuitenkin paljastui ilmoittaessaan RR:n kutosrastilla valvovansa. Asian tiimoilta kilpailun johtajakin teki tämän kauden juoksunopeusennätyksensä yrittäessään tavoittaa kahdella pyörällä pakenevaa kolmikkoa. Järjestäjien lisätessä rastien valvontaa ongelmia ei enää syntynyt.

Nuorisoviestin A-sarjan formaatissa joukkueessa on oltava vähintään kaksi tyttöä ja joukkueen yhteisikä max 100 vuotta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kärjessä oltiin viidellä pojalla ja kahdella tytöllä ja vastapainona oli joukkueita, joissaa oli viisi tyttöä ja kaksi poikaa.
Suunnistuksen tyttöistymisen myötä formaatti ei ole tätä päivää. Hyvänä mittarina olevan Oravatonnin osanottajamäärät ovat kertoneet jo muutaman vuoden, että alle 16-vuotiaissa suunnistaa yhtä paljon tyttöjä ja poikia, tänä vuonna n. 330 kumpiakin. Olisi vähintään oikeutettua, että A-sarjan formaatti edellyttäisi vähintään kolmea tyttöä. Tällaisen ehdotuksen jätin kilpailun johdolle tänään perusteluineen.

- Jamo -

Tuplakakkoset Sprinttiviestissä 03.11.2011 klo 10:14

 Tiia Miettinen ja Tuulia Viberg sprinttasivat kaksoseksi Tomi Mattilan ja Juha Peltolan tyylinäyte vaihtopuomiltaSprinttiryhmään kuuluvat Angelniemen Ankkurin Tuomas Kari ja Tuomo Mäkelä oli vauhdikkain kaksikko Sprinttiviestissä Raisiossa. Parhaiten mukana pysyi Hiisin kaksikko, mutta kielletyllä alueella puokkoilu koitui sen kohtaloksi ja MS Parman Tomi Mattila ja Juha Peltola nousivat kakkoseksi. Ankkurin vauhtiin ei ollut asiaa, vaan ero kasvoi tasaisesti osuus osuudelta aina puolisen minuuttia lisää ja maalissa se oli 2.48.
Seuran toinen joukkue Olli Suonpää-Petri Paukkkunen oli kahdeksas.

Aneemisessa naisten viestissä oli vain seitsemän joukkuetta. MS Parman kakskymppisten duo Tiia Miettinen - Tuulia Viberg pysyi Paimion Rastin vauhdissa kaksi osuutta ollen vaihdoissa koko ajan kakkosena.Toisella kierroksella ero kasvoi 2,5 minuuttiin sijoituksen oltua kakkonen.


- Jamo -

SM-viestit 23.09.2011 klo 00:18

MS Parmalle kaksi SM-pronssia viesteistä

MS Parman naiset ja D20-tytöt palasivat hienosti mitalikantaan SM-viesteissä molempien sijoittuessa pronssille Vimpelin Lakeaharjulla sunnuntaina. Seuran menestystä täydensivät juniorijoukkueet kolmella SM-plaketillaan miesten jäätyä 2 sekunnin päähän palkintopallista.
Aikanaan Lakeaharjulla juostu Jukolan Viesti jo osoitti maaston vaativuuden ja SM-viestissä se oli todellista herkkua nykysuunnistajille. Monipiirteisissä, rikkonaisissa kalliorinteissä oli haastetta yllin kyllin ja kun vielä ottaa huomioon 80 metrin korkeuserojen tuoman fyysisyyden, suunnistuksen kaikki osa-alueet olivat tapissaan.
Virheittä ei suunnistanut varmaan kukaan ja yllättäviä 10–20 minuutin pummeja tuli monille rankin kärkipään suunnistajille.
– Hyvin meni kaikilla, virheet pysyivät kurissa. Rata vaati todellista oikea-aikaista rytminvaihtoa syherikkörinteestä polkujuoksuun, totesi naisten toisen osuuden juossut joukkueen konkari Outi Sareila.
Naisten SM-viestipronssi on MS Parman historian ensimmäinen. Kun viesti oli vielä neliosuuksinen, niin Sareila oli voittamassa Suomen mestaruutta 2003, silloin vielä Liedon Parman joukkueessa.
– Alkuun tuli pari minuuttia virhettä käytyäni väärillä hajonnoilla, mutta sitten keskityin vain omaan tekemiseen ja unohdin muut ympärillä. Nilkka jäi vitosen jälkeen kivenkoloon ja vääntyi tosi ilkeästi, mutta onneksi pystyin kuitenkin jatkamaan, avausosuuden neljänneksi suunnistanut Laura Lammila kertoi.
Ankkuriosuudella Maija Sianoja oli itse varmuus. Tampereen Pyrintö oli ylivoimainen mestari ja Paimio otti hopeaa.
D20-sarjan SM-pronssijoukkueessa juoksivat Tiia Miettinen, Reeta Rantanen ja Tuulia Viberg. Seuran menestystä täydensi samassa sarjassa kakkosjoukkue Laura Juntunen, Susanna Laakkonen ja Sarianna Hänti sijoittumalla kuudenneksi SM-plaketille.
Toisesta SM-plaketista vastasivat Anni Valtonen, Essi Hakala ja Emilia Rantanen D16-sarjan kuudennella sijallaan.
Miehissä parempi menestys oli itsestä kiinni. Loistavasti ankkuriosuuden juosseelta Peeter Pihliltä meni aivan lopussa yksi rasti karvan pitkäksi ja plaketti katosi loppukiritappioon. Tomi Mattilalla, Antti Vainiolla ja Juha Peltolalla suorituksiin tuli pieniä virheitä, mutta manageri Petri Paukkunen oli kuitenkin tyytyväinen joukkueensa suoritukseen.
Poikajuniorit joutuivat tyytymään H20-sarjan plakettiin sijalla kymmenen ja H16-sarjan joukkue jäi niiden ulkopuolelle sijalla kolmetoista, kun joukkueiden syömähampailla oli iso haku päällä.


SM-viesti R1:

H21: 1) Vaajakosken Terä 1 FIN 3:44:04, 11) MS Parma 1 FIN 4:01:30 (Tomi Mattila 1:00:00, Antti Vainio 1:02:21, Juha Peltola 1:02:33, Peeter Pihl 56:35), 26) MS Parma 2 FIN 4:33:34 (Asgeir Mjösund 1:00:02, Olli Suonpää 1:10:12, Matti Koivisto 1:13:26, Timo Ritasalo 1:09:53).
H20: 1) Rajamäen Rykmentti 1 FIN 2:15:08, 10) MS Parma 1 FIN 2:47:39 (Eero-Matti Vainio 58:52, Tuomo Stenberg 51:59, Sami Hämäläinen 56:46),
H16: 1) Helsingin Suunnistajat 1 FIN 1:45:58, 13) MS Parma 1 FIN 2:11:27 (Aaro Ruohola 40:53, Arto Talvinen 47:38, Akseli Ruohola 42:56),
D21: 1) Tampereen Pyrintö 1 FIN 2:17:38, 3) MS Parma 1 FIN 2:23:00 (Laura Lammila 48:18, Outi Sareila 47:15, Maija Sianoja 47:27), 19) MS Parma 2 FIN 2:59:30 (Katja Mjösund 46:52, Susanna Tervo 57:51, Liis Johanson 1:14:46),
D20: 1) Koovee 1 FIN 2:09:20, 3) MS Parma 1 FIN 2:18:00 (Tiia Miettinen 42:18, Reeta Rantanen 48:17, Tuulia Viberg 47:24), 6) MS Parma 2 FIN 2:36:45 (Laura Juntunen 49:33, Susanna Laakkonen 48:00, Sarianna Hänti 59:11),


SM-viesti R2

Alueemme ikäsuunnistajat jäivät mitaleitta 2-ryhmän SM-viesteissä Ypäjällä, mutta saaliina oli kuitenkin kolme SM-plakettisijaa.. Parhaana MS Parman Jussi Aumo, Olli Mattila ja Pekka Lapila olivat neljänsiä sarjassa H40. Seura oli viides H60-sarjassa ja kuudes H75-sarjassa.

SM-viesti R2:

H40: 1) Rasti-Kurikka 2:01:34 (Esa Kurki 41:57/6, Esko Ylikangas 41:39/4, Matti Vainionpää 37:58/1), 4) MS Parma 2:05:06 (Jussi Aumo 42:30/13, Olli Mattila 41:49/5, Pekka Lapila 40:47/4),
H60: 1) SOC Asikkala 1:21:06 (Matti Railimo 26:38/2, Jorma Karvonen 26:08/1, Martti Mäkelä 28:20/1), 5) MS Parma 1:28:45 (Martti Alilonttinen 32:06/14, Tarmo Mäkeläinen 28:27/8, Jaakko Hörkkö 28:12/5)
H65: 1) Rasti-Jyry 1 1:15:12 (Jukka Aunula 26:05/16, Juhani Kytöjoki 25:31/3, Paavo Inkinen 23:36/1), 8) MS Parma 1:21:08 (Timo Peltola 25:38/9, Timo Grönroos 31:23/11, Tuomo Peltola 24:07/8), 14) Vakka-Rasti 1:27:54 (Heikki Vennelä 25:52/12, Pekka Paukku 33:23/17, Koitto Verha 28:39/14)
H75: 1) Maarian Mahti 1:29:47 (Keijo Laurila 31:40/4, Risto Joonas 28:49/1, Mikko Heikkilä 29:18/1), 6) MS Parma 1:47:20 (Teuvo Hannukainen 39:02/10, Matti Laavainen 36:18/6, Antti Laine 32:00/6)
D55: 1) Rasti-Lukko 1:28:53 (Raija Nurmi 29:02/3, Paula Korpinen 35:42/3, Margit Suomela 24:09/1), 8) MS Parma 1:53:23 (Airi Toivonen 28:44/1, Sinikka Taimisto 53:53/9, Liisa Veijalainen 30:46/8)

SM keskimatkat 22.09.2011 klo 23:06

Vibergille SM-hopea keskimatkoilta

MS Parman Tuulia Viberg saavutti keskimatkan SM-hopeaa Alavudella lauantaina. SM-plaketeille sijoittui neljä seuran suunnistajaa.
Kisamaasto oli pohjalaisesta maastotyypistä poikkeavaa pienipiirteistä ja vaihtelevaa kallioaluetta johon mausteensa toivat hidaskulkuisemmat varvikot. Tarkoilla rastipisteillä tuli helposti virheitä ja monet karsinnassa hyvin menestyneet eivät yltäneet mitaleille. Keskimatkalle tyypillisesti kärjessä aikaerot olivat pieniä.
D20 voittaja Vaasan Kirsi Nurmi oli jo karsinnan nopein. Hänelle Viberg jäi vain neljäkymmentäkolme sekuntia. Samassa sarjassa seurakaveri Tiia Miettinen teki kauden parhaan suorituksensa ja oli SM-nelonen palaten näin huipulle pitkän ylikuntokauden jälkeen.
Naisissa MS Parman Maija Sianoja ylsi yhdeksänneksi Minna Kaupin otettua mestaruuden. Miehissä Samuli Salmenoja oli parhaana kahdeksastoista noin 3,5 minuuttia mestari Topi Anjalan takana.
Kovin toivein karsinnan jälkeen mitalijahtiin lähteneet Sami Hämäläinen ja Arto Talvinen eivät täysin onnistuneet. Jo neljäntenä olleen Sami Hämäläisen tiputti seitsemänneksi lähes minuutin virhe lopussa. Talvisella oli vaikeuksia jo kakkosella, mutta hyvä loppu nosti pojan viidenneksi.

SM-keskimatka R1:
H21 5,5km: 1) Topi Anjala IkNV 30:15, 18) Samuli Salmenoja MSParma 33:59, 36) Peeter Pihl MSParma 36:15, 41) Juha Peltola MSParma 37:06.
H20 4,1 km: 1) Florian Howald TP 23:41, 7) Sami Hämäläinen MSParma 24:59, 35) Markku Elo LaJy 31:44.
H18 3,8 km: 1) Eeli Viholainen S-JKL 23:33, 12) Tuomo Stenberg MSParma 26:31.
H16 3,0 km: 1) Santeri Silvennoinen KR 18:56, 5) Arto Talvinen MSParma 20:56.
D21 4,6 km: 1) Minna Kauppi AR 30:45, 9) Maija Sianoja MSParma 34:56, 15) Katja Mjösund MSParma 35:49, 18) Laura Lammila MSParma 36:45.
D20 3,6 km: 1) Kirsi Nurmi VaaSu 26:30, 2) Tuulia Viberg MSParma 27:13, 4) Tiia Miettinen MSParma 29:15, 16) Reeta Rantanen MSParma 32:04, 32) Laura Juntunen MSParma 34:34.
D16 2,8 km: 1) Eliisa Alatalo TP 21:21, 15) Emilia Rantanen MSParma 27:21.
H21B 4,9 km: 1) Ari-Pekka Lassila VetU 28:14, 15) Antti Vainio MSParma 30:33, 85) Olli Suonpää MSParma 35:36, 149) Risto Ruohola MSParma 45:10.
H20B 3,6 km: 1) Erik Haajanen Raseborg 23:44, 14) Eero-Matti Vainio MSParma 29:50.
H16B 2,7 km: 1) Niklas Sarparanta Lynx 18:23, 12) Aaro Ruohola MSParma 20:40.
D21B 3,9 km: 1) Anu Uhotoinen Delta 34:41, 11) Susanna Tervo MSParma 35:48, 39) Liis Johanson MSParma 40:00, 58) Heli Heikkilä MSParma 46:42.
D20B 3,0 km: 1) Eeva-Stiina Väätäinen ÄhtU 28:21, 5) Sarianna Hänti MSParma 33:44.


TIMO PELTOLALLE SUOMEN MESTARUUS
Ikäsarjojen SM-kisat keskimatkalla suunnistettiin Pöytyällä Rasti-88:n järjestäminä. Mitalit olivat alueemme ikäsuunnistajilla tiukassa. Tarkoilla radoilla mestariksi suunnisti kuitenkin MS Parman Timo Peltola sarjassa H65. Kun nykyään SM-plaketteja jaetaan ikäsarjoissa vain kuudelle, tämän kynnyksen ylittivät MS Parman Pekka Lapila sarjassa H40 ja Eeva Lempiäinen sarjassa D70 oltuaan viidensiä.

SM-keskimatka, R2:

H35 4,92 km: 19) Veli-Matti Rintala MSParma 39:44, 35) Sami Virta MSParma 44:01.
H40 4,64 km: 5) Pekka Lapila MSParma 30:52.
H45 4,46 km: 9) Jari Jaakkola MaMa 32:13, 20) Reima Rantanen MSParma 35:04, 49) Eero Kujansuu MSParma 51:46.
H60 2,60 km: 16) Kari Venho MaMa 24:12, 26) Jaakko Hörkkö MSParma 25:24, 33) Tarmo Mäkeläinen MSParma 27:13.
H65 2,30 km: 1) Timo Peltola MSParma 17:54, 39) Timo Grönroos MSParma 25:59.
H75 1,95 km: 22) Matti Laavainen MSParma 24:24, 25) Risto Joonas MaMa 29) Antti Laine MSParma 25:56, 34) Mikko Heikkilä MaMa 27:42,
D55 2,03 km: 8) Eija Suna MSParma 22:42, 13) Kirsti Moilanen MaMa 24:03, 15) Airi Toivonen MSParma 24:54, 36) Sinikka Taimisto MSParma 35:53.
D60 1,85 km: 11) Liisa Veijalainen MSParma 21:18.
D70 1,65 km: 5) Eeva Lempiäinen MSParma 25:07, 8) Maija Lainema MSParma 29:09.
H45B 3,36 km: 9) Thomas Ekström MSParma 26:35, 16) Tommi Aaltonen MSParma 27:59,
H55B 2,73 km: 8) Arto Etu-Huitti MSParma 24:02, 9) Kari Mikkola MSParma 24:24.
H60B 2,50 km: 23) Martti Alilonttinen MSParma 25:46, 34) Matti Ratia MSParma 27:07, 41) Ilkka Lainema MSParma 28:00.
H70B 1,98 km: 4) Matti Lainema MSParma 23:12.

Esi-Jukolasta menestystä 10.09.2011 klo 22:31

 Outi Sareila oli Esi-Jukolan kolmonenPasi Ikonen ja Inga Dambe veivät pääsarjojen voitot Esi-Jukola-suunnistuskilpailuissa Sipoon Viirilässä. Ennakkosuosikki Ikosen johdolla Vaajakosken Terä otti sarjassa kolmoisvoiton. Kuuden kilometrin mittaisella radalla toiseksi tullut Juha Sorvisto hävisi Ikoselle minuutin, kolmanneksi sijoittunut Jani Lakanen jäi voittajasta puolitoista minuuttia. MS Parman Stepan Kodeda oli yhdeksäs.

Naisten sarjassa Paimion Rastia edustava latvialainen Inga Dambe oli myös odotettu voittaja. Toiseksi tullut Pohjantähden Sofia Haajanen jäi voittajasta 45 sekuntia. Kolmas oli Outi Sareila MS Parmasta ja kymppisakkiin mahtuivat myös Maija Sianoja/4., Katja Mjösund/5., Laura Lammila/7. ja Susanna Tervo/10.

Voittajahaastattelussa Ikonen kertoi osallistuvansa mielellään tällaiseen kilpailuun kaiken MM-hopean tuomien kiireiden jälkeen.

”Radat olivat nautinnolliset suunnistaa, ja maasto on niin mukavaa kuin vain voi olla”, kiitteli Ikonen ensi kesän Jukolan harjoitusmaastoa ja arvioi sitten omaa suoritustaan:

”Kaksi kolmasosaa suorituksesta meni aivan tuubiin, mutta lopulle kolmannekselle jäi vielä parannettavaa. ”

Esi-Jukolassa suunnistajille tarjottiin mahdollisuus tutustua ensi vuoden Jukolan maastotyyppiin. Viirilän kilpailussa suunnistettiin Jukolan viereisessä maastossa ja uudessa Sipoonkorven kansallispuistossa. Pasi Ikosen seura Vaajakosken Terä piti saman tien harjoitusleirin Jukolan harjoitusmaasoissa.

”Jukolan Viesti on MM-kisojen jälkeen tärkein kilpailu, johon valmistaudutaan erittäin huolellisesti. ”

Valio-Jukolan 2012 järjestäjäseurat, Keravan Urheilijat ja Pihkaniskat vastasivat Esi-Jukolankin järjestelyistä.



Tuloksia

Esi-Jukola 2011, Sipoo

H21A 6,0 km

1) Pasi Ikonen VaajTe 35:02, 2) Juha Sorvisto VaajTe 36:08, 3) Jani Lakanen VaajTe 36:38, 4) Tuomas Mattila VeVe 37:22, 5) Jonne Lakanen VaajTe 37:27, 5) Petteri Huikko VaajTe 37:27, 7) Teemu Väre PR 37:28, 8) Einari Heinaro HS 37:38, 9) Stepan Kodeda MSParma 38:10, 10) Toni Saari VaajTe 38:19


D21A 5,0 km

1) Inga Dambe PR 38:43, 2) Sofia Haajanen Pohjant 39:28, 3) Outi Sareila MSParma 40:33, 4) Maija Sianoja MSParma 40:50, 5) Katja Mjøsund MSParma 45:19, 6) Laura Leijola Delta 45:22, 7) Laura Lammila MSParma 45:28, 8) Salla Töyrylä VeVe 46:28, 9) Sari Nurmela VeVe 46:52, 10) Susanna Tervo MSParma 46:54

MS Parma mitalirohmuna Nuorisuunta-viesteissä 07.09.2011 klo 09:05

 Ilona Ruohola, Janni Mäkinen ja Essi Valtonen kultaa D10RR:llä Kymppipoikien kaksoisvoittajat mitaleineen H11-16-voittajilta irtoaa myös tuuletus  11-16-tytöt hopealla MS Parma oli todellinen mitalirohmu saalistaen kolme mestaruutta, kaksi hopeaa ja yhden pronssin Alueen Nuorisuunta-viesteissä Raisiossa.
Mestaruudet tulivat sarjoissa H10RR, H11-16 ja D10RR. Poikien kymppisarjassa kakkosjoukkueelle tuli hopeaa , kuten myös isojen tyttöjen D11-16-sarjassa. Pronssilla oli poikien H11-16-joukkue.

Bauhausin takametsä sisältää paikoin jyrkkiä kallioita ja tiheääkin maastoa. Suunnistusta on helpottamassa kuitenkin vahva uraverkosto, mikä loi sopivasti pohjaa nuorimpien suunnistukseen. Kun kartalla on paljon tavaraa, olivat rastit kuitenkin tarkkoja ja vähemmän suunnistateille tosi haastavia. Kaunissa säässä osanottajia oli vuoden takaiseen verratuna huomattavasti enemmän, mikä lupailee parempaa tulevaisuutta.
Myös kannustusjoukkoja oli runsaasti mukana TuS:in järjestämässä tapahtumassa.

MS Parman tulokset:

H11-16 (10)

1 432 MS Parma 1 1:19:06
Joona Parjanen 17:38
Rasmus Ekström 19:58
Eero Lapila 21:13
Aaro Ruohola 20:17

3 426 MS Parma 2 1:38:17
Konsta Piiroinen 18:21
Aleksi Hellman 32:55
Akseli Ruohola 18:52
Oskari Kuusisto 28:09

D11-16 (8)

1 444 Turun Suunnistajat 1 1:27:30

2 446 MS Parma 1 1:38:09
Jenna Rantala 25:42
Anniina Aaltonen 26:03
Hanne-Line Ekström 24:29
Anni Valtonen 21:55

6 442 MS Parma 2 2:25:33
Janina Sinkkonen 25:43
Anni-Martta Viili 53:17
Jessi Mäkinen 36:34
Annika Sinkkonen 29:59

H10RR (9)

1 322 MS Parma 1 39:53
Samuli Rousku 13:56
Vertti Kolkkala 15:18
Niklas Ekström 10:39

2 323 MS Parma 2 40:57
Oskari Lepistö 11:43
Lotte-Line Ekström 15:54
Topias Pökkönen 13:20

D10RR (5)

1 237 MS Parma 46:10
Ilona Ruohola 14:18
Essi Valtonen 15:36
Janni Mäkinen 16:16

Talvinen kultaa, Hämäläinen hopeaa 04.09.2011 klo 19:17

 Arto Talvinen H16-Suomen mestari viimeisellä rastillaYläneen Isosuon vaativiksi mainostetut rantametsät olivat maineensa veroisia, kun 900 suunnistajaa ratkoi ykkösryhmän mestaruuksia Liedon Parman joukkoineen hoitaessa järjestelyt tyylikkäästi. Pääsarjojen mestareiksi leivottiin KooVee:n Merja Rantanen ja KR:n Thierry Gueorgiou tiukan kisan jälkeen.
MS Parman parhaana miehissä oli Peeter Pihl B-finaalin kakkonen ja naisissa Laura Lammila naisissa A-finaalin sijalla 21.

Suomen mestaruuden otti H16-sarjan Arto Talvinen selviten vaativasta radastaan varsin hyvin. - Otin alun vähän liiankin rauhallisesti, kun jäin ekavälillä parikymmentä sekuntia. Kasilla en nähnyt lippua heti, vaikka olin ihan vieressä, piti suunnastaa karttaa, siinä meni 50 sekuntia. Pitkällä välillä oli vähän epävarmuutta ja ihan lopussa muut kilpailijat helpottivat rastinottoa, Talvinen kertoi .

Sami Hämäläinen teki oman päivän kunnon mukaisen suorituksen ottaen hopeaa maailmanmestari Topias Tiaisen jälkeen.
 Sami Hämäläiselle SM-hopeaa pitkiltä.- Topi juoksi tänään tosi kovaa, siihen ei vauhti riittänyt. Karsinnan juoksu eilen kulki hyvin, mutta nyt ei ollut ihan parasta. Toisaalta missasin molemmat juomapaikat ja tunti kahdenkymmenen kisassa juomaa olisi tarvinnut, nyt vauhti hiipui lopussa. Ekassa ei juoma tullut vielä mieleen ja tokassa hokasin sen liian myöhään, Hämäläinen analysoi. Kolmosella meni 30 sekkaa ja pari ajautumista myös, ehkä puolitoista minuuttia yhteensä.

Tiia Miettisen vauhti D20-sarjassa riitti plakettisijaan yhdeksän. - En vaan uskaltanut suunnistaa kovempaa, rata oli vaativa. Pelkäsin lisätä vauhtia välttääkseni virheitä, ne jäivätkin pariin minuuttiin.

Emilia Rantanen oli D16-sarjan kolmastoista, Tuomo Stenberg H18-sarjan kahdeskymmeneskahdes ja Eero-Matti Vainio H20-sarjan kahdeskymmenesneljäs.

Mitaleja haussa SM-pitkämatkalta 03.09.2011 klo 18:31

Karsinta käynnisti SM-pitkämatkat Yläneeltä Liedon Parman vastatessa järjestelyistä. Naisten pääsarjassa A-finaalin selvisivät Maija Sianoja ja Laura Lammila peräkkäisillä karsintasijoituksillaan. Miehissä sen sijaan A-finaali juostaan ilman msparmalaisia. Lähimmäksi pääsi Peeter Pihl sijallaan 12.

Sen sijaan junioreissa kaikki on mahdollista. Sekä Arto Talvinen, H16 ja Sami Hämäläinen, H20 olivat karsinnan nopeimpia ja starttaavat finaaliin viimeisenä.
Tytöissä lähimpänä mitalisijoja ovat lohkossaan neljänneksi juossut Tiia Miettinen, D20 ja karsinnan viitonen Emilia Rantanen, D16.

Lieto KLL viestimestari 31.08.2011 klo 21:24

Liedon mestarikoukkueMS Parman nuorista muodostunut Liedon alle 13-vuotiaiden joukkue suunnisti Koululiikuntaliiton mestariksi viesteissä Lapualla lauantaina. Joukkueessa juoksivat Eero Lapila, Janina Sinkkonen ja Akseli Ruohola.
Voitto oli lopulta varsin ylivoimainen kakkoseksi tulleen Pirkkalan jäätyä yli kahden minuutin päähän. Lietolaistrion esitys oli vakuuttava, sillä missään vaiheessa joukkue ei ollut kakkossijaa alempana.
¬ – Ykkösellä pääsin jo johtoon ja sen jälkeen otin suunnistamisen varman päälle. Rata oli helppo ja juoksuvoima ratkaisi voiton, kun en tehnyt yhtään pummeja. Kaverit tekivät hyvän pohjatyöntyön joukkueen eteen, ankkuri Ruohola kehui.
Ns. yhdistelmämäsarjassa on yksi juoksija jokaiselta kouluasteelta. Mynämäen ja Nousiaisten yhdistelmäjoukkue oli sarjan paras tytöistä koostunut joukkue ja sijoittui hienosti seitsemänneksi. Liedon joukkue Aaro Ruohola, Konsta Piironen ja Ida Kujansuu oli kahdeksas.
Tulokset:
A (2,4+2,4+2,4): 1) Lieto 1 FIN 54:51 (Eero Lapila 17:05, Janina Sinkkonen 21:52, Akseli Ruohola 15:54),

D: (2,8+2,8+2,8): 1) Mäntsälä 4 FIN 51:00 7) Mynämäki 1 FIN 1:01:01 (Anni Valtonen 20:51, Emilia Rantanen 20:09, Essi Rantanen 20:00), 8) Lieto 1 FIN 1:01:05 (Aaro Ruohola 18:20, Konsta Piironen 20:22, Ida Kujansuu 22:23).

MS Parmaa edustavat nuoret saavuttivat yhden mestaruuden ja kolme pronssia Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa Lapualla perjantaina. Suunnistus lajina on vuosi vuodelta selvästi suurin KLL:n oppilasurheilutapahtuma. Henkilökohtaisessa kisassa oli peräti 1600 osanottajaa ala-asteelta lukioon.
Itse kisa juostiin Lapuan kupeessa olevan Simpsiönvuoren hienoissa rinnemaastoissa. Mestaruuden saavutti Niklas Ekström 9-vuotiaiden rastireitillä 25 sekunnin marginaalilla seuraavaan. KLL:n pronssia nappasivat Tuulia Viberg D18-, Rasmus Ekström H12 ja Essi Rantanen D12.
Palkintosijan saavuttivat myös Essi Hakala D16-sarjan kuudentena, Janina Sinkkonen D12- sarjan seitsemäntenä, Eero Lapila H13-sarjan kahdeksantena ja Akseli Ruohola saman sarjan yhdestoista.

H15 5,2 km: 1) Aleksi Sopo Kuopio 38:32, 20) Aaro Ruohola Lieto 51:18.
H14 3,5 km: 1) Olli Ojanaho Rovaniemi 23:19, 54) Joona Parjanen Lieto 46:36.
H13 3,0 km: 1) Tuomas Heikkilä Mäntsälä 17:46, 8) Eero Lapila Lieto 22:12, 11) Akseli Ruohola Lieto 22:34.
H12 2,7 km: 1) Niilo Ojanaho Rovaniemi 21:04, 3) Rasmus Ekström Turku 21:12, 43) Konsta Piironen Lieto 31:40.
H9RR 2,5 km: 1) Niklas Ekström Turku 6:51 17) Samuli Rousku Masku 11.59.
D18- 4,6 km: 1) Kirsi Nurmi Vöyri 35:24, 3) Tuulia Viberg Turku 36:05.
D17 4,2 km: 1) Elisa Mäkinen Mäntsälä 33:28, 21) Ida Kujansuu Lieto 43:23.
D16 3,8 km: 1) Eliisa Alatalo Ylöjärvi 28:34, 6) Essi Hakala Turku 33:53, 19) Emilia Rantanen Mynämäki 37:53.
D14 3,0 km: 1) Alexandra Enlund Mustasaari 24:59, 13) Anni Valtonen Nousiainen 29:22, 64) Hanne-Line Ekström Turku 44:23, 98) Jessi Mäkinen Lieto. 1:11:45.
D13 2,4 km: 1) Josefina Sundman Raasepori 17:58, 83) Jenna Rantala Turku 43:02.
D12 2,1 km: 1) Henna Pylvänäinen Kouvola 16:21, 3) Essi Rantanen Mynämäki 18:13, 7) Janina Sinkkonen Lieto 19:01.

Eero-Matti Vainiolle sprintin ja viestin MM-pronssit 04.09.2011 klo 21:08

MS Parman Eero-Matti Vainio menestyi hienosti pyöräsuunnistuksen juniori-MM-kisoissa saavuttaen kaksi pronssimitalia Italian Vicenzassa viime viikolla. Ensiksi hän nousi palkintokorokkeelle Suomen joukkueessa viestin jälkeen ja kisat kruunasi henkilökohtainen MM-pronssi viimeisen kisapäivän sprintissä. Mestaruus oli 28 sekunnin ja hopea seitsemän sekunnin päässä.

Ensimmäinsenä pitkämatkan kisa oli vielä totuttelua paikallisiin olosuhteisiin, kun lämpötila oli 38 astetta ja radalla korkeuseroa peräti kahdeksansataa metriä. – Alkumatkan iso virhe verotti jaksamista ja kun vielä mukana ollut toinen isompi juomapullo oli tipahtanut jyrkässä kivikkoisessa rinteessä, oli pakko selvitä ilman juomaa reilu puoli tuntia. Lopussa taistelin vaan maaliin ja meinasinkin matkalla, että ei tällaisella suorituksella voi kovin korkealla olla, joten sijoitus seitsemäntenä vähän yllätti, Vainio totesi.

Keskimatkalla olosuhteet olivat pysyneet samoina. Syheröisillä urilla tuli paljon pysähtelyä ja yksi huono reitinvalinta ja hetkellinen eksyminen söivät lopputulosta. – Maalissa harmitti virheiden suuri määrä, mitaleja olisi taas ollut tarjolla, mutta kahdeksanneksi jäätiiin, Vainio tokaisi.

Viestin ensimmäisellä osuudella Vainion suunnistus sujui jo odotetusti ja yhdestä kaatumisesta huolimatta poika toi Suomen viestin kaksosena puoli minuuttia kärjestä.

Sprintti oli minulle viikon tärkein kisa ja oikeastaan ainoa johon olin panostanut tekemällä kesän aikana useita tyyppitreenejä, Vainio kertoi.
– Reitin alkuosa urbaanialuetta, ei virheitä ja pyöräkin kulki hyvin. Puolen välin jälkeen noustiin 130 metriä ylös ja maasto muuttui viinitarhaksi, jossa polkuja meni sikin sokin joka välissä. Lopussa tuli kaksi pientä virhettä ja pari pysähdystä, mutta moni kilpailija hävisi kisan juuri tuossa lopun viinitarharinteessä, Vainio kertasi sprintin tapahtumia.

Naisille viestin am-kulta 15.08.2011 klo 23:30

MS Parman naisjoukkue Sanna Heinonen, Outi Sareila ja Laura Lammila yllätti positiivisesti suunnistamalla mestaruuteen ja samalla kukistui nimivahva Paimion Rasti yli viidellä minuutilla aluemestaruusviesteissä Sauvossa. MS Parma saavutti yhteensä seitsemän mestaruutta.

Viiden minuutin marginaalin turvin ankkuriosuudelle päässyt Lammila sai takaa-ajajakseen voitosta voittoon kulkeneen Inga Damben. Mitään kovaa taistelua ei kuitenkaan tullut, sillä Lammilan juoksu oli tikissä ja päivän nopeinta vauhtia juosten Dambekin joutui tällä kertaa taipumaan parikymmentä sekuntia.

– Oli kiva huomata, että pystyin jälleen juoksemaan täysillä.Aika siistiä, onhan tässä vaikeuksia jo ihan tarpeeksi ollutkin. Avausosuus sujui täydellisesti ykkösen koukkua lukuunottamatta (K-piste väärässä paikassa sai keskittymisen herpaantumaan). Nelosella näin Lindeqvistin Katrin pummaavan ja lopussa pääsin myös Angelniemestä karkuun lyhyemmän hajontalopun takia, avausosuuden voittanut Sanna Heinonen iloitsi.

– Oli mukava päästä rauhassa lähtemään, mutta pummasin kuitenkin heti kakkosta. Muuten sujui, vaikka eilinen vähän painoi jaloissa. Edessä nilkkansa nyrjäyttäneeltä piti vähän kysellä vointia, mutta hän uskoi pääsevänsä omin voimin pois. Sen jälkeen keskittymisessä oli jonkin aikaa vaikeuksia. kakkososuuden juossut Outi Sareila kertoi.

Miehissä MS Parman meno takkuili, mutta Samuli Salmenoja ankkurina pystyi kuitenkin nousemaan pronssille Angelniemen voittaessa selvästi.

MS Parman mestaruudet tulivat sarjoissa H210, H240, H18, H14, D21, D17-20 ja D16. Erityisen ilahduttaavaa Tiia Miettisen, Reeta Rantasen ja Tuulia Vibergin tasaisen varma esitys viestissä ja myös D16-tytöt onnistuivat, mikä tulevan SM-viestin kannalta nostaa odotuksia.

Valitan, ettei kameran zoomi ylettynyt kuvaamaan tällä kertaa viestin tapahtumia.

Am-pitkältä 21 mitalia 14.08.2011 klo 13:55

 Janina Sinkkonen, D12-mestariMS Parman menestys alueen pitkillä matkoilla oli hyvä. Sauvossa suunnistettiin Silja-rasteilla 2010 hyväksi todetussa maastossa.
- Emme me olleet tätä kisaa hakeneet, mutta kun muita ei ollut, niin sanoin Pyylle, että kyllähän se pitää kärjestää, totesi PR:n pj. Anssi Saarinen. - Kovin on aluekisa kuihtunut vuosien varrella, joskus oli 700 osanottajaa, nyt rapiat päälle 400 ja ellei omat olisi mukana, niin oltais jääty alle.

Miehissä mestaruuden vei TuMe:n Jussi Suna kahdeksan sekunnin marginaalilla PR:n Markus Lindeqvistiin. Pronssin kuittasi Teemu Väre ennen MS Parman parasta miestä, Sami Hämäläistä.

- Aloitin kisan rauhallisesti ja alku menikin virheittä. Nelosella lippu oli sen verran kuusen alla, että hukkasin minuutin, mutta seiskalla johdin kuitenkin 35 sekuntia. Kasirastin juoksin sitten aivan vierestä rastin yläpuolelta ohi ja 3,5 minuutin päästä leimasin. Kun pieniä virheitä oli muitakin, aloin jo odottelemaan neljä minuuttia jälkeen lähtenyttä Markusta. Kartanvaihdossa (7,6km:n kohdalla) oltiinkin sitten samaan aikaan ja loppu tultiin yhdessä, Hämäläinen totesi.
- Tänään ei lippu löytynyt, heti ykkösen tiheikössä hain oikeaa jyrkännettä kolme minuuttia, kuudenneksi sijoittunut Samuli Salmenoja kertoi.

Naisissa Inga Dambe oli aivan ylivoimainen. MS Parman Laura Lammila oli neljäs ja Sanna Heinonen toipilaana viides.
- Ryssin kisan jo kakkosella, kun tein oikein mehevän noin 3minuutin samaistusvirheen pitkällä välillä. Olin jo hetken luovuttamassa,koska jalatkaan eivät tänään toimineet. Eilinen hieronta varmaan veti jalat veteläksi, Lammila harmitteli.
Aluemestarit: Timo Peltola, Antti Keskitalo, Arto Talvinen, Akseli Ruohola, Niklas Ekström, Outi Sareila, Anu Ekström, Janina Sinkkonen.

Xtrail-Parmaharju 03.08.2011 klo 06:04

ENSIMMÄINEN XTRAIL-PARMAHARJU TAKANA - JUOKSIJAT VÄSYNEITÄ, MUTTA TYYTYVÄISIÄ
Xtrail käynnistynyt Peeter Pihlin johdolla
Historian ensimmäisen Xtrail Parmaharju juostiin lauantaina MS Parman vastatessa tapahtuman järjestelyistä. Tavallista raskaamman maastolenkin voittajia olivat kaikki reitin läpäisseet ja heitä oli kaikenkaikkiaan 33 kappaletta.
Sarjojensa noipeimpia olivat Riitta Siltanen, Sari Hautala sekä Samuli Salmenoja ja Peeter Pihl.

- Enemmänkin reitille olisi toki mahtunut, mutta olemme tapahtuman vastaanottoon varovaisen tyytyväisiä. Myös juoksijoilta saatu positiivinen palaute innostaa jatkamaan, joten Parmaharjulla kisaillaan itseään ja muita vastaan ensi vuonnakin, MS Parman toiminnanjohtaja Tomi Mattila vakuuttaa.

- Etukäteen tietenkin hieman jännitti, miten juoksijat ottavat radan vastaan. Reitin erikoisuutena on luonnollisesti Parmaharjun portaat, joiden alapäässä oli iloinen tunnelma ja kilpailijoista oli aistittavissa, että moni oli tullut haastamaan itsensä juuri niissä, ratamestari Lasse Suonpää totesi.

Peeter Pihl piti rataa hyvänä kunnon mittarina matkalla kohti parin viikon kuluttua alkavia Ranskan suunnistuksen MM-kisoja. - Fyysinen kunto tuntui tänään tosi hyvältä, juoksin sen minkä pystyin. Vetoavusta olisi ollut loppulenkillä hyötyä, nyt sitä ei ollut, Pihl kertoi.
- Yllätin itseni täysin ja juoksin historian ensimmäisen X-trailin pitkänmatkan voittoon! Jostain syystä elimistö ei ollut tänään tukossa ja kun vauhdinjakokin onnistui, meno tuntui välillä jopa nautinnolliselta, Samuli Salmenoja riemuitsi. ¬ Melkoinen rata, kun Garmin näytti noususummaksi 541metriä.
 Samuli Salmenoja (109) pitkän matkan voittoon
Maratoonaritkaan eivät säikähtäneet nousuja ja muutamaa kuraista osuutta. Heille rata oli vain liian lyhyt ja osa kiersikin vielä maaliintulon jälkeen yhden lisäkierroksen.
- Kunnon maastojuoksua, näitä lisää, Rami Manninen toivoi.
Lahdesta saakka tapahtumaan matkannut Jari Hautala ihmetteli osanottajien vähyyttä. - Reitti oli vaativa, sitä luvattiin ja saatiin. Kaikki järjestelyt olivat huippulaatua.


M-LYHYT, 6,2km:1) Peeter Pihl, MS Parma, 25.22,8, 2) Seppo Kauppinen, OripU, 27.36,6, 3) Arto Ranki, AngA, 29.08,1, 4) Juha Orte, MasKa, 29.42,7, 5) Janne Ruohonen, FMR, 33.08,8, 6) Jesse Ojansivu, , 34.42,5, .

N-LYHYT, 6,2km: 1) Sari Hautala, LahdA, 33.27,4, .

KUNTO-L, 6,2km: 1) Rami Manninen, , 30.40,1, 2) Antti Korpi, TuS, 34.26,5, 3) Seppo Rosnell, NokiaRR, 35.08,5, 4) Mikko Heinonen, NokiaRR, 35.42,5, 5) Alpo Gustafsson, VSVU, 36.17,7, 6) Jouni Moukolainen, 36.23,2, 7) Ville Eskelinen, UskU, 38.35,5, 8) Esa Högblom, , 38.43,8, 9) Pentti Tunnela, VSVU, 40.52,0, 10) Jarmo Heino, Halikko, 44.43,2, .

M-PITKÄ, 12,5 km: 1) Samuli Salmenoja, LiedLu, 51.57,9, 2) Mikko Huhtinen, TuS, 53.05,8, 3) Janne Klasila, FMR, 54.45,1, 4) Petri Paukkunen, MS Parma, 56.49,2, 5) Jouko Jääskeläinen, ForssanSal, 57.57,9, 6) Kimmo Niukko, , 1.10.30,8, 7) Tommi Laitervo, Navigreen, 1.10.54,6, 8) Mika Niinimaa, , 1.12.26,1, 9) Mika Kurkilahti, RaisioTUM, 1.19.54,0, .

N-PITKÄ, 12,5 km: 1) Riitta Siltanen, ScandOutdo, 1.09.28,7, 2) Riikka Oksala, TarU, 1.11.08,7, 3) Katri Hujala, Masku, 1.28.01,0, .

KUNTO-P, 12,5 km: 1) Taisto Mettälä, Turku, 1.06.03,5, 2) Mika Talvisilta, LHR, 1.07.21,4, 3) Jari Hautala, VRU, 1.08.16,1, 4) Tapio Haapanen, Kaarina, 1.19.17,9, .

Neljä SM-pyöräsuunnistusmitalia 01.08.2011 klo 18:15

Maarit Hynninen on Suomen mestariKolmihenkinen MS Parma-ryhmä kilpaili Liperissä Pyöräsuunnistuksen Suomen mestaruuksista sprintissä ja pitkämatkalla.
Pitkän matkan Suomen mestari on Maarit Hynninen MS parmasta ja sprintissä hän oli pronssilla. Tiia Miettisen kesäduuni poiki innostuksen pyöräsuunnistukseen ja minimitavoite kaksi SM-pronssia tuli saavutettua.
Neljävitosissa Immo Laineen sijoitukset olivat 2 kertaa 11.

V-S Rastipäivät 28.07.2011 klo 17

Esi Hakala palasi rasteille voittokkasti Peeter Pihl oli päivän kakkonen, vaikka juoksu ei kulkenutkaan toivotusti
Angelniemen Aleksei Bortnik ja Paimion Inga Dambe suunnistivat kärkeen Varsinais-Suomen Rastipäivien käynnistyessä keskimatkoilla Nousiaisten Vainionpohjassa. Kilpailu aluetta kolmen tuntia piiskannut raju ukkosrintama taukosi sopivasti ennen kisan alkua tehden kuitenkin kelistä raskaan. Märässä metsässä rasteili 900 suunnistajaa.

– Tänään tuli hyvä suoritus, juoksu kulki ja tein vain pari pientä virhettä, alkupäässä startannut Bortnik totesi.
– Suunnistin todella hyvin, virheet jäivät alle 10 sekuntiin, mutta kovan viikon jälkeen juoksu ei kulkenut yhtään.Minimitavoite tuli kuitenkin saavutettua. Ajattelin toisen kisan ottaa rauhallisemmin, mutta nyt pitää yrittää, Bortnikista 37 sekuntia jäänyt MS Parman Peeter Pihl sanaili.

– Kankean oloistahan meno oli kovan harjoitusjakson päätteksi, kuten olin odottanutkin. Nyt pitää vähän keventää ennen Sveitsin Rastiviikkoa, ettei tule liikaa kuormitusta, kolmanneksi sijoittunut Vaajakosken Jani Lakanen totesi.
– Nelosella lippu pysyi piilossa parikymmentä sekuntia ja lopussa tuli monella rastilla pieni ajautuminen, kun en saanut kartasta kiinni,. Lakasella on kärkeen kirittävää 1.34.
Kakkosen lähes minuutin pummistaan huolimatta Dambe selvisi radastaan pienimmillä virheillä ja kukisti Angelniemen Natalia Vinogradovan 49 sekunnilla. Kolmas oli MS Parman Sanna Heinonen, joka teki hyvän suunnistuksen. Sanna teki uuden aluevaltauksen olemalla viitoituksen nopein.

D16-sarjassa Essi Hakala teki hienon paluun rasteille ja otti selvän voiton. Kärkipaikka pitää myös Niklas Ekström rastireitillä.

2.PÄIVÄ

Angelniemen Aleksei Bortnik ja Paimion Inga Dambe hallitsivat pääsarjojen Varsinais-Suomen Rastipäivillä Nousiaisissa. Voitot sekä keskimatkalla lauantaina että pitkällä matkalla sunnuntaina takasivat molemmille selvän voiton kokonaiskilpailussa. Osanottajia oli yli 900.
Juuri ennen kisojen alkua rankka ukkosrintama piiskasi kilpailualuetta kolmen tunnin ajan ja kisan alkua oltiin jo siirtämässä, mutta järjestäjien onneksi taivas aukesi parahiksi ensimmäisten lähtiessä maastoon. 40 millimetriä vettä ei voinut olla vaikuttamatta maaston kulkukelpoisuuteen, rinteet olivat liukkaita ja notkoissa oli märkää. Kaiken kaikkiaan keli oli raskas.
Kilpailussa kokeiluna ikäsarjoissa oli tavallista vaativammat radat ja ne saivatkin kokeneen kaartin varauksettoman kiitoksen. Sen sijaan kartan painoasun värityksessä ja viivapaksuuksissa kaivattiin selkeyttä.
Myös nuorimpien radat olivat keskimääräistä vaativammat, mutta toisaalta ratojen turvallisuuteen oli onnistuneesti kiinnitetty erikoishuomio ja lapset olivat tyytyväisiä.
Peeter Pihlillä rankan harjoitusviikon jäljiltä oli sunnuntaina rauhallisen lenkin päivä. Essi Hakala pitkä matka ei sujunut lauantain malliin malliin. Pienpiirteisellä alueella meni aikaa.
Paikallismenestys oli paljolti nuorten varassa. Ainoan voiton nappasi MS Parman Niklas Ekström rastireitillä. Kakkospallille nousivat Aaro ja Akseli Ruohola sekä Anni ja Essi Valtonen.

Neljä voittoa FIN5-viikolta, Sianoja MM-katsastuksen nelonen 21.07.2011 klo 15:15

Arto Talvinen sai siirtyä kotimaisemiin nopsasti Nopsalla FIN5-voittajana.MS Parman Arto Talvinen, Essi Rantanen, Niklas Ekström ja Tuomo Peltola suunnistivat FIN5 rastiviikon Lohjalla. Kisakallion Urheiluopiston ympäristön vaativat maastot tarjosivat 21 maasta tulleille 3600:lle osanottajalle haasteellista suunnistusta niin taidollisesti kuin fyysisesti. Viisi starttia samalla viikolla on melkoinen urakka.
Miesten pääsarjassa Ranskan MM-kisoihin valmistautuva Peeter Pihl hioi kuntoaan tasaisen varmasti sijoittuen kolmanneksi.
– Takaa-ajo finaalissa tuntui kyllä enemmän henkilökohtaiselta kisalta, kun aikaerot olivat venyneet. Hyvä alun jälkeen päätin testata tiekiertoa pitkällä rastivälillä ja se onnistui hyvin, päätöskisassa kakkossijan napannut Pihl analysoi.
– Aika rauhallista vauhtia vedin maalin asti, kyllähän tällainen viikko aina väsyttää. Viikko oli onnistunut. Pikkuisia virheitä tuli mutta juoksut olivat silti juuri niin hyviä, että semmoisilla pääse MM-kisoissa finaalin, Pihl visioi.
– Hyvältä tuntuu rastiviikon voitto. Menin varmistellen, mutta muutama hermokoukku pääsi tulemaan, H16-sarjan 13,5 minuutin marginaalilla voittanut Arto Talvinen totesi maalissa. Talvinen otti viikolla kolme ykkössijaa ja kaksi kakkossijaa.
Kolme ykkössijaa oli myös Essi Rantasella, jonka kokonaisvoitto tuli parin minuutin erolla seuraavaan. Tuomo Peltola H65:ssa oli ylivoimainen kahdeksan minuutin marginaalilla ja kolmella osavoitolla.

Pääsarjassa kolmantena päivänä Lohjan kaupungissa juostu huippuliigan sprintti ja MM-katsastus oli kovatasoinen ja kansainvälinen. Naisissa MS Parman Maija Sianoja vauhti riitti loppuun saakka kulkuvaikeuksista huolimatta ja hän nousi peräti neljänneks. Anni-Maija Fincke oli ylivoimainen ja 58 sekuntia Sianojaa nopeampi. Merja Rantasen kakkosija oli 16 sekunnin päässä ja Venla Niemen kolmas viiden sekunnin päässä.
- Tarvittavien pysähdysten taktiikka toimi tänään, sillä tällä virhemäärällä tuli kauden puhtain sprinttikisa mulle. Huonosta kulusta johtuen sijoitus oli itselleni pieni yllätys ja etenkin se, että olin loppumatkalla vielä noussut monen ohi. Ilmeisesti kuitenkin jaksoin hyvin pitää vauhtia yllä loppuun asti, vaikka raskaalta tuntukin, Sianoja totesi.

Miehissä vahvasti jälleen aloittanut Antti Vainio jäi voittajalle Tuomas Tervolle 32 sekuntia ja oli kuudestoista.
– Parikymmentä sekuntia tuli koukkuja ja juoksukaan ei ollut ihan parasta. Tasaisella kulki, mutta nousuissa en pääsyt mihinkään, Vainio harmitteli.

JWOC 2011, KODEDA y.m 06.07.2011 klo 15:30

MS Parman Sami Hämäläisen ensimmäinen startti nuorten MM-tasolla on sprintti sunnuntai-iltapäivällä. Viimeisessä arvontaryhmässä Sami starttaa klo 16.27 paikallista aikaa, kun ensimmäinen piippaus on klo 14.00. Peräti 160 poikaa lähtee tavoittelemaan MM-mitaleja minuutin välein.
Kaiken kaikkiaan suomalaisten esitys oli vaisu. Samin avaus tuotti sijan 61.

 Stepan Kodeda lunasti paikan MM-kisoihin Tsekin joukkueessa
MS Parman STEPAN KODEDA on varmistanut paikkansa MM-kisoihin voittamalla tsekkien sekä sprintin että pitkän matkan katsastuksen. Onnittelut Stepanille!


Pyöräsuunnistuksen MM-KATSASTUKSISSA Kuopiossa Eero-Matti Vainio oli sprintin kakkonen ja keskimatkan nelonen H20:ssa- Antti vainio oli H21:ssa sprintin yhdestoista ja keskimatkan kahdeksas.


Kesälaitumen rasteilla Punkalaitumella SAMULI SALMENOJA sijoittui kakkoseksi niukalla sekunnin tapiolla Hiisin Juha Tommilalle. Peeter Pihl kolmantena jäi 25 sekuntia.


KARJAA-RASTEILLA voittoihin ylsivät Eero Lapila ja Rasmus Ekström. Pekka Lapila oli pääsarjan seisemäs ja naisissa Laura Lammila kolmas sekä Susanna Tervo viides. Kisat käytiin uuvuttavassa helteessä.


Myös KAINUUN RASTIVIIKKO käynnistyi. Avauspäivänä MS Parman Tuulia Viberg oli kakkonen D20-sarjassa.

Antti Vainio sprinttaili lupaavaa vauhtia ja alussa ihan piikkipaikalla. 30 sekunnin virhe ysillä ratkaisi pelin, ettei jyrähtänyt kunnolla ja lopussa tuli vielä yksi 10 sekunnin viive. Nyt kärkeen jäi eroa 50 sekuntia ja sijoitus oli kahdeksastoista.

MIDNATTSOLGALOPPENISSA Liisa Veijalainen ja Tuomo Peltola voittivat sarjansa kokonaiskilpailun. Naisissa Outi Sareila oli neljäs ja Sanna Heinonen kuudes.


JWOC:n pitkällä matkalla Hämäläinen paransi sijoitustaan, mutta muiden suomalaisten tavoin vauhti ei ollut huippusijoille riittävää, tulos 37.

Keskimatkan karsinta sen sijaan jo odotetusti ja paikka finaaliin aukesi puhtaasti ensimmäisestä lohkosta sijalla 8., kun jatkoon meni 20 parasta.

Pihl 3. Crecent-iltapikassa, Sianoja ykkönen Pellavarasteilla 30.06.2011 klo 09:58

 Peeter Pihl teki hyvän suorituksen Crescent-iltapikassa. Maija Sianoja Pellavarastien ykkönenMS Parman Peeter Pihl nappasi Crescent-iltapikan kolmannen tilan Sastamalassa Harsunrahkan mukavantuntuisessa soitten ryydittämässä avokalliomaastossa. Kisan voiti Tero Föhr 20 sekunttia ennen TuMe:n Jussi Sunaa, jolle puolestaan Pihl jäi 22 sekuntia.

- Erittäin hyvä suoritus. Yritin aloittaa aggressiivisesti, mutta ihan sataprosenttisesti en saanut sujumaan. Virheitä ei kuitenkaan tullut, mutta hieman paremmin olisi voinut juosta aggressiivisuuden kadotessa väsymyksen myötä. Yritin vain mennä puhtaasti loppuun saakka. Tuskinpa kuumuus suosi juuri ketään, Pihl analysoi kisaansa.

Samuli Salmenoja oli kuudes +1.37 ja Antti Vainio 21.

Naisten sarjassa Laura Lammila oli viides PR:n Inga Damben voittaessa.

Sarjavoittajia olivat Tommi Kallikari H35, Jaakko Hörkkö H60, Akseli Ruohola H13 ja Ilona Ruohola D10RR sekä Konsta Piironen oli kakkonen H12:ssa.

Pellarasteilla Jalasjärvellä Maija Sianoja oli naisten sarjan ylivoimainen ykkönen johtaen kisaa alusta saakka. Keskimatkalla Maija Smeds jäi vajaat kolme minuuttia.

Neljä voittoa Kukkosunnistuksista 26.06.2011 klo 19:31

 Salmuli Salmenojan vauhti ei ihan riittänyt kukkoilun voittoonKoko päivän jatkunut varsin rankka sade hellitti hieman Kukkosuunnistuksen käynnistyessä, mutta jatkui kuitenkin lähes koko kisan ajan. MS Parman jukola-ykkösen viisikko läksi kisaan ajatuksella, joku meistä vie kisan, mutta toisin kävi. Hiisin nopeajalkainen Johannes Pohjala taisi paremmin satkuntalaistyyppisen tasainen pusikkomaaston ja kukisti 1,5 minuutilla toiseksi tulleen Samuli Salmenojan.

- Kyllä täytyy rehellisesti sanoa, että olen hieman pettynyt, ettei tällä suorituksella irronnut voittoa. Parissa kohtaa olin hieman epävarma. Seiskalle mennessä ja kympille lähtiessä samassa paikassa ihmettelin kulkukelpoisuuskuvauksia, mutta voittoon en olisi pystynyt, sen verran kovin kaveri on vetänyt, Salmenoja analysoi siirtäen ajatuksen jo myöhäisillan Jurttijuoksuun.
Kolmanneksi ehti Angelniemen Mikko Siren ja hieman jurttia varten säästellyt Antti Vainio neljäs.

Naisissa Tuulia Viberg oli kolmas Paimion Inga Damben voittaessa.
Sarjavoittoihin ylsivät Antti Rousku, Niklas Ekström, Liisa Veijalainen ja Essi Rantanen.

MS Parma 17. Salpa-Jukolassa 20.06.2011 klo 09:47

 Yury saa viestin SamiltaEnnakkosuosikit hallitsivat Jukolan viestin ratkaisuhetket parhaiten Haldenin Olav Lundanesin oltua ankkuriosuuden kuningas. Haldenin voitto oli lopulta neljä minuuttia ennen viime vuoden voittajaa Kalevan Rastia. MS Parman tavoitesijoitus 15 oli loppusuoralla samanaikaisesti, mutta joukkueen oli tyytyminen sijaan 17 kolmen joukkueen loppurutistuksessa.
Manageri Paukkunen oli kuitenkin tyytyväinen saavutukseen. - Emme pystyneet täysin etenemään suunnitellusti, sillä mukaan mahtui muutama 1-3:n minuutin virhettä ja muutamia pienempiä koukkuja. Tämä on vielä opettelua kohti virheettömämpiä suorituksia viesteissä. Hyviä suorituksia tuli monta, joukkueemme on vielä nuori ja sen tavoitteet ovat tulevaisuuden viesteissä, Paukkunen analysoi Salpa-Jukolan yötä.

MS Parma sai erinomaisen alun Salpa-Jukolaan,kun Peeter Pihl säilytti tuntuman kärkeen koko matkan ja nousi jopa kärkipaikalle 9,7 kilometrin väliaikarastilla. - Tein vielä parin minuutin virheen alkupuolella, mutta sitten tavoitin kärjen uudestaan. Pihl vaihtoi kuudentena 17 sekuntia kärjestä.

Kovaan paikkaan joutunut Sami Hämäläinen ei ollut tyytyväinen suoritukseensa. - Häsäsin alussa liikaa. Kun olin letkassa niin kellään muulla ei ollut samaa hajontaa, siinä vauhtia oli pakko vähän rauhoittaa. Kyllä pikkusen tuli perhosia vatsaan, kun kuulin Peeterin johtavan. Manageri Paukkuselle Hämäläisen veto oli hyvin riittävä, kun kaikki oli mahdollista jatkossa. Vaihto 17./+ 3.18.
Vaihto 20./+11.58. Lyhyiden osuuksien miehet Juha ja Antti vaihtopuuhissa
Stepan Kodedalle startti pitkälle yölle osui tyhjään saumaan, mutta alku meni hyvin kärkeä tavoittaen ja 3 kilometrin kohdalla mies oli neljästoista. - Sitten tein ison virheen,kun olin liikaa oikealla, siinä meni mm. Thierry Gueorgiou´n letka ohi. Etenin pitkään yksin ja lopussa oli vain Göteborg-Majornan kaveri mukana. Virhettä tuli vielä lopussakin, kun pidemmällä välillä ajauduin reitiltä oikealle ja jouduin nousemaan ylimääräisen ison mäen.
- Niin meni kuin sovittiin, en tehnyt virheitä. Kyllä tunsin ettei meno ollut samaa kuin silloin joskus, mutta menin tasaisesti. Lopussa Kristiansandin pojalla oli vähän lyhyempi hajonta, kun tiellä olimme yhtaikaa, joukkueen ikä-presidentti, osuutensa neljänneksi nopein, Peltola sanaili. Osuuden selvästi nopein oli Deltan Lauri Sild. Vaihto 17./+13.39.
Antti Vainio rauhallinen olemus vaihtoa odotellessa viestitti keskittymistä oleelliseen ja kun kartta oli kädessä vauhtia löytyi. Vitosen väliajoissssa poika oli sijalla yksitoista ja kärkikin vähän läheni. - Pitkällä välillä ajauduin sivulle siinä meni 1,5 minuuttia ja lopussa vielä pieni kosmeettinen puoli minuuttia. Nyt tuli sellainen suoritus kuin piti, totesi Vainio tyytyväisenä. Vaihto 14./+11.24.
MS Parman poikien ilmeet kertovat tyytyväisyydestä Virolahden aamuauringossa.  Peeter Pihl, Sami Hämäläinen Stepan Kodeda, Samuli Salmenoja, Yury Tambasau, Antti Vainio ja Juha Peltola


- Yhden kolmen minuutin virheen tein. Luotin, että näen ison kiven ennen rastia, kun se osunut silmään, jäin liian aikaisin pyörimään, ja sitten isoja kiviä oli niin paljon etten osannut päätellä mikä on kartalla mikä ei. Hyvä maku jäi kuitenkin suorituksesta, sillä muuten homma pelasi. Juoksu oli kevään parasta, Salmenoja kertoi analyyttiseen tapaansa.

Yury Tambasau teki ankkuriosuuden alkupuoliskolla pari minuutin virhettä, mutta yhdeksän kilometrin jälkeen kaikki sujui hyvin. Taistelu Rehns BK:n ja Järlan kanssa sijasta 15 oli loppuun saakka tiukkaa.

MS Parman kakkonen oli sijalla 77 ja kolmonen sijalla 80, eli kolme joukkuetta sadan joukossa. Reservien parasta antia olivat juniori Arto Talvisen huippujuoksu 5.osuudella ja Matti Koiviston vauhdikas paluu rasteille.


- Jamo -

Venlat 27. ja 50. 20.06.2011 klo 09:49

 Sanna Henonen oli toisen osuuden kolmanneksitoista nopein venlaRuotsalaisseura Domnarvets GoIF ratkaisi Venlojen viestin voiton toiseksi viimeisellä rastilla, kun siihen saakka 1,5 minuutilla johtanut Tampereen Pyrinnön Anne-Maija Fincke juoksi rastivälin pitkäksi. Eroa maalissa oli 35 sekuntia.

MS Parma paransi sijoitustaan neljä pykälää vuoden takaisesta, mutta jäi 28 sekunnin päähän Hiidenkiveltä sijalle 27 ankkurien loppukiritaistossa, jossa puolen minuutin sisällä on kymmenkunta joukkuetta.

- Ei ollut fyysisesti paras päivä, en vaan jaksanut kovempaa, totesi juuri Saksasta työmatkalta kotimaahan palannut Outi Sareila. - Maasto oli sateen jäljiltä yllävän raskasta juosta. Suunnistus ei ollut myöskään riitävän sujuvaa, vaikka suuria virheitä en tehnyt. Vaihdossa eroa kärkeen oli viisi minuuttia.

- Tänään tuli optimisuoritus, tiesin etten vauhdissa ihan pärjää kärjen kanssa, mutta suunnistin tarkasti oman suorituksen niinkuin olin etukäteen päättänyt ja siinä onnistuin, 74 suunnistajaa ohittanut Sanna Heinonen iloitsi.

Napakasti liikkeelle lähtenyt Katja Mjösund niputti eka väliaikaan mennessä jo 18 joukkuetta lisää, mutta jotain tapahtui loppumatkasta, kun vaihtopuomi sai osansa tunteen purkauksesta. Valtava hitaampien suunnistajien ohittelu kulutti keskittymistä pois suunnituksesta. Putosin rinteessä liian alas ja en saanut heti kiinni niin ylimääräistä aikaakului, paljasti joukkueen manageri Jussi Aumo. Kärki karkasi lähes neljä minuuttia lisää, kun Maija Sianoja ankkurina pääsi matkaan sijalta 24.
 Ellu tuo, Maija vie

- Ei tullut mitään isompia virheitä, vähän tarkempi olisin saanut olla. Näin lipun, mutta en uskonut sen olevan omani, sitten piti hetken päästä kääntyä takaisin ja palata leimaamaan. Juoksukaan ei ollut ihan parasta, mutta kohtuuhyvää kuitenkin.

MS Parman kakkosjoukkue oli vielä ankkuriosuuden toisella tv-rastilla 4,8 km:n kohdalla ykkösen tuntumassa 39 sekunnin päässä, mutta sitten väärällä hajonnalla käynti pudotti joukkueen sijalle 50 Tuulia Vibergin kuljettaessa viestiä. Letka meni sen verran lujaa, etten ehtinyt kunnolla lukea karttaa ja pummi oli valmis.
Avausuudella Johanna Tervo parin pikku virheen rasittamana oli 86., josta Susanna Tervo nosti parin minuutin lopun virheestä huolimatta sijalle 48.
Lähes kolme viikkoa harjoittelutaukoa rasitusvamman vuoksi pitänyt Laura Lammila juoksi hyvin vaihtaen sijalla 33.

MS Parma 3:n Liis Johanson oli msparmalaisista avausosuuden nopein 70./+3.17, Tiia Miettinen kakkososuudella paransi 11 sijaa. Junioriosastosta Emilia Rantanen toi viestin vaihtoon sijalla 98 ja Reeta Rantanen ankkuroi sijalle 134, yhtä venlakokemusta rikkaampana.

MS Parma nelonen kulki nousujohteisesti. Eveliina Muukkonen 219., Sanna Laaksonen 142., Sanna Salmenoja 118. ja Anna-Kaisa Harju 118.
Kaikki MS Parman joukkueet menivät hyvin maaliin saakka.

Köden mietteitä ja analyysiä reilu vuorokausi kisan päättymisestä:

Ohjeeni naisille oli, että lähdetään selkeästi hakemaan huippusijoitusta eli 10 sakkiin. Kun Outi epäonnistui fyysisesti, ei ollut enää menetettävää. Sanna onnistui kelauksessa, samoin Katja alussa ja oltiin jo lähestymässä 15 sakkia. Sitten riskinotto kostautui ja tuli virhe. Maijalla olisi teoriassa ollut mahdollisuus nostaa 20 sakkiin, mutta hyvästä juoksusta huolimatta muu porukka oli loppuratkaisuissa liian kovaa.
Kakkonen juoksi lähelle optimisuoritusta. Ilman Tuulian yhden välin pimeää hetkeä, olisi kakkonen ollut 35 paikkeilla ja 30 joukkoon olisi voinut päästä, jos Suski ja Laura olisivat jättäneet loppumatkan pummin pois. Kaiken kaikkiaan vanha virsi toistuu: meillä on 10 hyvää naista, mutta lisää terävyyttä tarvittaisiin.
Kärkijoukkueet ovat fyysisesti niin kovia, että meillä ei ole ainakaan nopeissa maastoissa varaa kuin 1' pummiin/osuus. Nyt toivon, että saisin naiset taistelemaan tosissaan paikasta SM-viestin ykköseen, jolloin voitaisiin lähteä hakemaan mitalia.
Kolmosessa Liis ja Tiia tekivät hyvät juoksut. Tänhetkisellä kunnolla kolmonen olisi voinut ihan huippujuoksuilla olla kahden osuuden jälkeen 3' parempi. Tärkeintä kolmosessa oli se, että sekä Tiia että Emilia saivat juosta hyvässä paikassa ja Reetakin vielä kohtuullisessa

- Jamo -

MS Parman tavoitteet korkealla Salpa-Jukolassa 14.06.2011 klo 13:23

Salpa-Jukola
15000 suunnistajaa osallistuu tulevassa viikonvaihteessa Jukolan viestiin Virolahden Ravijoella. MS Parma on tapahtumassa mukana yhdeksällä veljessarjalla ja kahdeksalla Venla-kvartetilla ja lisäksi sen yksittäisiä suunnistajia aistii jukolan huumaa harrastuspohjalla olevissa joukkueissa.

Sotahistoriaa ja agraarikulttuuria 

Kilpailukeskus sijaitsee sotahistoriallisesti merkittävällä alueella, jonne kesällä 1940 ryhdyttiin rakentamaan koko itärajanpituista linnoitusketjua ns. Salpa-asemaa. Kilpailukeskuksessa on nähtävänä bunkkereita ja kivistä panssariestettä. Kisan nimellä, Salpa-Jukola, haluamme osoittaa kunnioitusta niille kymmenille tuhansille linnoitustyöläisille, jotka tekivät arvokasta maanpuolustustyötä, kertoo kilpailun johtaja Markku Seppä.
1810-luvulla syntyneessä Harjun Hovissa on annettu opetusta maa-, karja-, sika- ja hevostaloudessa yli 120 vuoden ajan. Nykyään hevoskasvatus sen eri muodoissa on opetuksen tärkein alue. Vanhat hyvin hoidetut rakennukset ja puistoalue monisatavuotisine puineen luovat viihtyisän ympäristön kilpailutapahtumalle. 

Moni-ilmeinen maasto 

Haminan ja Virolahden alueiden yleisilme on sangen luonnonläheinen tarjoten jylhine maisemineen, jokineen, lukuisine järvineen ja merkittyine vaellusreitteineen nautittavia luontoelämyksiä. Kilpailumaasto jakautuu useaan laajahkoon 30 - 40 m korkeaan mäkialueeseen. Suurin osa maastosta on pienipiirteistä, paikoitellen peitteistäkin ja osittain myös nuorehkoa mäntymetsää. Alueella on peltoalueita, metsäautoteitä ja polkuja mahdollistaen erinomaisia reitinvalintoja, ratamestari Janne Weckman toteaa.

MS Parman tavoitteet korkealla molemmissa viesteissä
Otsalamppujen valomeri valtaa Salpa-Jukolan
Valmistauminen kisaan alkoi jo viime syksynä, jolloin teräväpää kävi leireilemässä Jukolan harjoitusmaastoissa ja osallistui esi-jukolaan. Huollon ja juoksijoiden kärkijoukot matkaavat paikalle jo keskiviikkoiltana valmistautumaan tulevaan tapahtumaan.

– Hyvin menneen Tiomilan jälkeen tilanne naisten osalta ei ole juurikaan muuttunut. Uskon, että todella kokenut ykkönen taistelee edelleen sijoituksesta kymppisakkiin ja kakkosella on kaikki mahdollisuudet olla 30 joukossa eli tänä vuonna voidaan ottaa ne sijoitukset, jotka viime vuonna olivat jo melkein taskussa, mutta jotka sitten jäivät saamatta, manageri Jussi Aumo totesi.

- Ykkönen muotoutui lopulta siltä pohjalta, että valitsin siihen Tiomila-ykkösestä ne, jotka ovat tällä hetkellä terveen kirjoissa; kokeneet alkuun ja nuorta energiaa ankkuriksi. Outi viestitti Saksasta olevansa vuoden parhaassa kunnossa ja vireessä tällä hetkellä, siksi aloittaa.
Ykkönen juoksee järjestyksessä Outi Sareila, Sanna Heinonen, Katja Mjösund, Maija Sianoja ja kakkonen Johanna Tervo, Susanna Tervo, Laura Lammila ja Tuulia Viberg.

- Kolmoseen nostin kahden kakkosjoukkuekaavailuissa mukana olleen juoksijan seuraksi junioreja kartuttamaan kokemusta, koska kaiken järjen mukaan kolmonenkin on kahden osuuden jälkeen hyvillä sijoilla.

Miesten ykkönen juoksuvoimaisena Impivaaraan

– Kyllä me taistelemme paikasta viidentoista sakkiin ja mahdolliseen kärkikymmenikköön vaadittaisiin jo pientä riskinottoa ja kaikkien täydellistä onnistumista. Taktiikkana on edelleen opetella juoksemaan virheettömiä viestisuorituksia vauhdin kustannuksella, manageri Petri Paukkunen visioi.

Sisäisenä katsastuksena ollut Suunto-Games antoi managerille selvyyttä tasaisen ryhmän päivän kunnosta.
Huippukuntoisen Peeter Pihlin suunnistus on Suomeen muuton jälkeen alkanut sujua hyvin ja hän aloittaa viestin.

- Nousukuntoinen nuorten maajoukkuemies Sami Hämäläinen hoitaa kakkososuuden ja Tiomilassa huippusuorituksen tehnyt tsekkivahvistus Stepan Kodeda saa tehdä pitkällä yöllä tarvittaessa omia ratkaisujaan. Nelososuudella viestiä vie väliosuuksien takuu-mies Juha Peltola, jonka into Jukolan lähestyessä vaan kasvaa.

- Vitososuudelle on asettaa itseluottamuksensa takaisin saanut Antti Vainio, jonka vauhti ja kunto riittäisivät mihin tahansa. Taktiikkana on juosta ihan viimeistä puristamatta virheetön suoritus, Paukkunen toteaa.
- Kutososuudelle löytyy pakasta sen erikoisosaaja Samuli Salmenoja, jolle tunnin osuus kinkkisessä maastossa sopii täydellisesti. Omat ratkaisut ja mies miestä vastaan tilanteet vain lisäävät latausta.
Parman viestin päättää valko-venäläinen Yury Tambasau. Myös Yury on iskussa, mistä on osoituksena hyvät suoritukset Baltian mestaruuskisoissa.

- Kakkosjoukkue on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa, josta vastaa joukkueeseen noussut 16-vuotias Arto Talvinen. Alkupään osuuksia juoksevat Tomi Mattila ja Asgeir Mjösund ovat täysin mitat täyttäviä varamiehiä ykkösjoukkueeseen. Kakkonen taistelee onnistuessaan sijoituksesta 40 joukkoon.

Jukolan tapahtumia voi seurata suorina läpi yön Ylen kanavilta ja netistä. Venlat starttaavat lauantaina klo 14.10 ja Jukolan viestin lähtölaukaus pamahtaa klo 22.55.

- Jamo -

Hämäläinen MM-kisoihin, Viberg varalle 13.06.2011 klo 18:17

Valinnat julkaistu: Sami joukkueessa, Tuulia varalla.
Tiia, Eero-Matti, Tuulia ja Sami nuorten  MM-katsastuksissa MS Parman Sami Hämäläinen onnistui nuorten MM-katsastuksissa Puolassa niin hyvin, että aikaisemmat hyvät näytöt huomioiden paikka MM-joukkueessa on itsestään selvyydeltä. Kuudes tila keskimatkalla ja pitkän matkan kakkostila olivat vahvoja näyttöjä MM-kisojen tyyppimaastoissa. Joukkueen (6+6) valinta julkaistaan alkuviikosta.

Katsastusmaastot olivat suomalaisittain ottaen todella rankkoja, totesi nuorten valmentaja Jani Lakanen. Lakasen mukaan katsastuskisa oli nuorille hyvää harjoitusta heinäkuisiin nuorten MM-kisoihin, joiden virallisissa harjoitusmaastoissa suomalaisnuorten katsastukset käytiin.

– En saanut keskimatkalla hommaa toimimaan, kun vasta puolen välin jälkeen. Suunnistus oli sellaista ryntäilyä ja pelkäsin maaliin tullessani sijoituksen olevan huonompi. Väliaikojen mukaan vauhti oli ihan hyvää ja se loi uskoa pitkälle matkalle, kuudenneksi sijoittunut Hämäläinen totesi.
– Pitkän matkalle lähdin rauhallisesti liikkeelle ja tein mm. ison tiekierron 2-3 välille ja alku menikin virheittä. Sitten tuli muutamia pieniä ajautumisia, mutta kartanvaihdossa 8,2 km:n kohdalla olin vain 12 sekuntia Heinäaron Eikkaa perässä. Loppulenkillä menetin minuutin verran ja lopussa hieman alkoi tossu painaa, Hämäläinen analysoi.
– Maaliin tullessa tiesin suorituksen riittävän korkealle ja samalla putosi aikamoinen apina selästä, kun sain katsastuksissa kunnon mukaisen suorituksen, iloitsi Sami uskoen paikan MM-kisaan varmistuneen.
MS Parman tytöt Tuulia Viberg ja Tiia Miettinen onnistuivat katsastuksissa vain puolittain. Miettinen oli keskimatkan viides ja Viberg pitkän matkan viides.

Nuorten MM-katsastus, Puola 11.-12.06.

Keskimatkan tulokset:
Miehet, 5,4 km: 1) Jesse Laukkarinen RR 34.32, 2) Einari Heinaro HS 35.05, 3) Miika Suominen RR 35.21, 4) Mikko Huhtinen TuS 35.45, 5) Topias Tiainen KangSK 37.13, 6) Sami Hämäläinen MS Parma 37.15, 12) Eero-Matti Vainio MS Parma 40.13.

Naiset, 4,2 km: 1) Henna-Riikka Haikonen AnttU 35.21, 2) Sonja Liukkonen Delta 37.16, 3) Mira Kaskinen UlvU 37.22, 4) Sari Anttonen KeuKi 37.35, 5) Tiia Miettinen MS Parma 38.38, 16) Tuulia Viberg MS Parma 45.23.

Pitkä matka, tulokset
Naiset, 8,8 km: 1) Mira Kaskinen UlvU 1.15.58, 2) Tytti Kirvesmies LS-37 1.17.53, 3) Sari Anttonen KeuKi 1.18.09, 4) Janniina Gustafsson TVV 1.19.13, 5) Tuulia Viberg MS Parma 1.20.55, 11) Tiia Miettinen MS Parma 1.29.31.

Miehet, 13,2 km: 1) Einari Heinaro HS 1.27.21, 2) Sami Hämäläinen MS Parma 1.29.24, 3) Toni Saari VaajTe 1.30.21, 4) Jesse Laukkarinen RR 1.31.59, 5) Tommi Oksanen HS 1.35.11, 21) Eero-Matti Vainio MS Parma 1.54.12.

-Jamo-

Viisi mitalia SM-sprintistä 06.06.2011 klo 09:48

Tuulialle sprintin SM-hopea MS Parman Tuulia Viberg sijoittui hopealle suunnistuksen SM-sprintissä entisen Piikkiön kunnan keskustan taajama-alueella, missä radoilla oli sekä puistoa, asuinaluetta, että perinteistä suunnistusmetsää.

Viberg oli mestaruudessa kiinni koko matkan menettäen sen vasta sata metriä ennen maalia. - Suunnistus sujui ihan hyvin, kunnes toiseksi viimeinen oli niin tiheikössä, että epäröin ja pysähtelin liikaa, totesi Viberg. Samassa sarjassa Tiia Miettinen nousi pitkän ylikuntojakson jälkeen SM-plaketille seitsemänneksi.

H20-sarjassa Sami Hämäläinen oli myös kiinni mitalissa, mutta väärän viimeisen rastin kautta kierto vei ylimääräistä aikaa ja poika putosi siinä sekuntikamppailussa kuudenneksi. H16-sarjassa Arto Talvinen puristi neljänneksi.

Naisten sarjassa Maija Sianoja oli hyvässä vauhdissa menossa kymppisakkiin. - Alussa suunnistus pysyi hyvin edessä. 8-9 välin väärästä reitinvalinnasta huolimatta oli kympillä viidentenä(+29´´) ja tavoite oli haarukassa. Sitten kuitenkin tein sen jättivirheen, juoksin epähuomiossa kympiltä neljälletoista. Pienellä alueella oli monta rastia, eikä tullut tarpeeksi tarkasti katottua, mikä se seuraava rasti oikeesti oli. Suorituksen hallinta ei oo ihan kohillaan. Fyysisesti hyvä vire, Sianoja kertasi.
Häntä paremmin kuudenneksitoista sijoittui Sanna Heinonen,joka oli hyvin tyytyväinen suoritukseensa. - Karsinnassa meinasi tulla kiire, kun alun metsärasteilla haparoin, mutta riitti juuri A-finaaliin. 9-10-välillä valintani osoittautui heikommaksi, kun karsinnassa ja B-finaalissa syntyneet urastot olivat muuttaneet tilannetta.

Miehissä A-finaaliin päässeet Peeter Pihl ja Samuli Salmenoja eivät onnistuneet reitinvalinnoissaan parhaalla mahdollisella tavalla heti kakkosvälillä. Sprinttiin panostanut Antti Vainio joutui pettymään, kun paikka A-finaaliin ei auennut, vaan jäi kymmenen sekunnin päähän. Karsinnassa alkupään lähtijänä hän joutui polkemaan radan loppuosalla hitaassa puolen metrin heinikossa, kun loppupäälle oli urat jo valmiina. Vauhtia löytyi B-finaaliin, jossa hän nappasi kakkospaikan kovassa seurassa.

Ikäsarjoista MS Parma sai neljä mitalia ja yhden plaketin. Hopealla olivat Airi Toivonen(D55) ja Timo Peltola(H65) sekä pronssilla Liisa Veijalainen(D60) ja Tuomo Peltola(H65). Plaketin nappasi Pekka Lapila(H40)

-jamo-

Am-keskaria y.m. menestystä 01.06.2011 klo 09:53

Varsinais-Suomen aluemestaruuksista keskimatkalla suunnistettiin lauantaina Perttelissä hyvissä olosuhteissa. Naisten pääsarjassa hopeaa otti MS Parman Sanna Heinonen Angelniemen Heini Saarimäen vuoltua kultaa.
Miehissä Angelniemi korjasi kaksoisvoiton Vesa Mäkisen johdolla. MS Parman miehistä kukaan ei selvinnyt virheittä ja parhaana Samuli Salmenoja oli viides vajaat pari minuuttia voittajasta.
MS Parmalla oli kuudentoista mitalin päivä ja niistä mestaruuksia oli seitsemän. Aluemestareita olivat MS Parman Markku Keskitalo, Arto Talvinen, Akseli Ruohola, Liisa Veijalainen, Reeta Rantanen, Anni Valtonen ja Essi Rantanen.

ORIMATTILAN huippuhienoilla radoilla MSParman Juha Peltola viritteli Jukolan kuntoaan kiilaten kakkoseksi 1.44 voittajan ex msparmalaisen Mikko Heinosen, jälkeen.Heinosen voitto perustui lähes ihannesuoritukseen eli ilman isompia suunnistusvirheitä. Juha Peltola mainitsi tossun hieman painaneen loppumatkasta ja ero kärkeen tuli vain jalalla.
Naisissa Katja Mjösund oli toipilaanakin kolmas Rastikarhujen Anu Kopran voittaessa.

Ulvilan sprintissä MS Parman Matti Koivisto veteli kakkoseksi 27 rastin radalla Hiisin Johannes Pohjalan oltua 37 sekuntia nopeampi.Viisi ekaa rastiväliä Koivsto johti, mutta jatkossa Pohjalan vauhti oli hitusen napakampaa. Kannattaa vilkaista sivuilta myös hylkäysanalyysi tulevaa SM-sprinttiä ajatellen.

Katri Lindeqvist ja Tuomas Kari Masku-Sprintin kärjessä 30.05.2011 klo 16:12

 Katri LindeqvistPaimion Katri Lindeqvist ja Angelniemen Tuomas Kari olivat nopeimpia rankassa vesisateessa suunnistetussa Masku-Sprintissä ja saivat kumpikin palkinnoiksi viikon loman Vuokatissa. Lindeqvist oli naisten vauhdikkain alusta saakka ja voitti lopulta ylivoimaisesti. Miehissä sekunttikamppailua käytiin aivan maalileimaukseen saakka ja Karin voittomarginaaliksi saatiin vaivainen sekunti Deltan Olli-Pekka Koistiseen.

Aamun karsinnoissa haettiin lähtöasemia finaaliin. Osa oli liikkeellä tosissaan jo aamusta saakka, kun taas osa tyytyi suosista hölkkäilemään mukavuuslipun alla hakien tuntumaa karttaan maskulaisen keskustaajaman maalaismaisemassa. Kaikilta tämäkään ei onnistunut, vaan hylsyjä napsahteli väärillä lipuilla käynneistä. Finaaliin toki kaikki pääsivät starttaamaan, mutta ns. ulkopuolella finaalin.

- Juoksin eilen Suomenlinnassa vähän toisenlaisen sprintin, missä ei voinut pitää vauhtia kuten ei Särkänniemessäkään, totesi Lindeqvist. Tänään läksin tosi aggressiivisesti liikkeelle ja kun juoksu kulki hyvin oli mukava vetää tällainen vauhdikkaampi sprintti. Sai siellä kyllä olla tarkkanakin. Ehkä tämä nyt aukaisi paikkoja riittävästi, jatkoi Lindeqvist suunnaten katseensa jo ensi viikonvaihteen SM-sprintiin Piikkiössä.

Naisten kakkonen KooVee:n Marjo Niittynen jäi Lindeqvististä 56 sekuntia ja kolmonen Miia Niittynen jo puolitoista minuuttia.
Tuomas Kari
- Tänään tuli kyllä nappijuoksu, en tehnyt virheitä. Pitkillä väleillä teimme poikien kanssa eri reitinvalintoja, mutta nekin meni samoille sekunneille, totesi Tuomas Kari.
- Pahempaahan tämä oli kuin mitä etukäteen odotimme, tuumasivat kuin yhdestä suusta Deltan Olli-Pekka Koistinen, Kalle Liukkonen(7.) ja Matti Kivelä(5.) kisa jälkeisestä loppuverryttelystä palattuaan ja samaan yhtyi myös Angelniemen Jussi Suna.
Odotaa...., mull on varjoo!!! - Kyllä tänne kannatti tulla, kelillehän ei kukaan voinut mitään. Näitä sprinttejä on niin vähän tarjolla, totesi puolestaan kolmanneksi sijoittunut Vaajakosken Terän Juha Sorvisto, joka jäi Karista 9 sekuntia.
Neljänneksi sijoittunut Tuomo Mäkelä ei ollut maalissa juttutuulella. Alun kärkipaikka meni seiskalla parinkymmenen sekunnin pummiin, mutta kärki tuli kelattua kiinni rastille 15 mennessä. Lopussa kymmenen sekunnin tappio lyhyellä välillä tiputti miehen pallilta. Ero Kariin oli maalissa 12 sekuntia.

Samassa yhteydesä käydyssä am-kisassa sprinttimestareita olivat MS Parman Essi Rantanen, Eero Lapila, KonstaPiironen, Arto Talvinen, Tuomo Stenberg, Emilia Rantanen ja Tarmo Mäkeläinen.

Masku-Sprintistä tulossa kovatasoinen 28.05.2011 klo 13:40

 ratamestari Mikko Määttä ja kilpailun johtaja Reima RantanenRunsaat kaksi ja puolisataa suunnistajaa vilkastuttaa Maskun keskustaa ja sen ympäristön elämää ensi sunnuntaina kaksiosaisessa kansallisessa sprintti-suunnistuskilpailussa, joka on samalla Varsinais-Suomen alueen mestaruuskilpailu. Kilpailukeskus sijaitsee Masku-talolla Mynämäen Suunnistajat-52:n ja Liedon Parman edustusseuran MS Parman vastatessa kisan järjestelyistä.

Kisakonsepti noudattaa viikkoa myöhemmin Piikkiön keskustassa juostavaa SM-sprinttiä. Aamulla on karsinta, josta muodostuu lähtöjärjestys iltapäivän finaaliin. Myös itse kisamaasto Maskussa vastaa hyvin tulevaa SM-kilpailua, toteaa kilpailukartan valmistanut Antti Vainio, joka on viime vuoden kakskymppisten Suomen mestari ja leireillyt keväällä myös sprinttimaajoukkueen mukana.

– Karsinnassa on tarjolla ripaus nopeaa hiekkakangasta, sitten nopeaa ja teknistä suunnistusta ja lopussa selkeämpää, reitinvalintoja sisältävää suunnistusta kohti kisakeskusta, ratamestari Mikko Määttä toteaa.

– Finaalissa on enemmän kansainvälisempää urbaania aluetta, jossa täytyy miettiä mistä menee. Kirkonseudun julkisten alueiden monimuotoisuus sokkelomaisine taloineen ja puskineen varsinkin kauppakeskittymässä vaatii suunnistajalta teknistä taitamista ja nopeita päätöksiä, Vainio valottaa.

Kilpailun johtaja Reima Rantanen toivoo paikallisen väestön suhtautuvan ymmärtämyksellä suunnistajien liikkumiseen kisa-alueella. Säännöt ovat olemassa, eivätkä kilpailijat tieten tahtoin pyri niitä rikkomaan, mutta kilpailun tiimellyksessä joskus joku voi harhautua kielletyille alueille.

Karsinta vaikuttaa liikenteeseen klo 10-11 välisenä aikana ja finaali näkyy kirkonseudun katukuvassa klo 13 jälkeen.

Vainion mukaan miesten kisassa on neljä selkeää ennakkosuosikkia, sprinttimaajoukkueeseen kuuluvat Särkänniemen huippuliigan voittaja Deltan Olli-Pekka Koistinen, viime syksynä Park World Tour-kisoissa maailman kärjen kanssa samaa vauhtia juosseet Angelniemen Tuomas Kari ja Tuomo Mäkelä sekä Deltan Matti Kivelä. Mustia hevosia ovat MS Parman Tomi Mattila ja juoksijana tunnettu Juha Hellsten sekä Deltan nuori Kalle Liukkonen.

Naisten kisassa KooVee:n Marjo Niittynen, SK Pohjantähden Heini Wennman ja Paimion Katri Lindeqvist ovat kovimmat starat ja MS Parman Laura Lammila ja Sanna Heinonen sekä Piffenin Yvonne Gunell mustia hevosia, Vainio arvelee.

Kilpailun yhteydessä on myös kuntosuunnistus klo 11-12.30 ja Reima Rantanen odottaa suunnistuskoululaisten perheitä klo 11.30 tutustumismatkalle sprinttisuunnistuksen pariin.

- Jamo -

Samille erikoispitkien SM-pronssi 24.05.2011 klo 12:09

Sami Hämäläinen oli ainoa MS Parman mitalisuunnistaja saavuttaen H20-sarjan SM-pronssia erikoispitkillä matkoilla Ilomatsin erämaassa lauantaina.

Vaaramaasto suurine korkeuseroineen ja pehmeäpohjaisine notkelmineen oli fyysisesti raskasta juosta vaikka lopussa kilpailijat saivat alleen helpompia kankaitakin. Suunnistuksellisesti maasto oli huippuluokkaa, polkuja ja valmiita uria ei ollut tarjolla. Niin sanotuissa pääsarjoissa yhteislähdön letkat pilkkoutuivat käytetyllä hajontamenetelmällä ja luonnollisesti myös fyysisillä kuntoeroilla.

– Tein heti ykköselle kahden minuutin typerän virheen, mutta riskillä juosten sain parilla seuraavalla välillä porukkaa kiinni. Hajontalenkit sain juosta yksin. Aika tahmealta tuntui tänään fyysisesti ja virheitäkin tuli vielä paljolti pitkin matkaa, Hämäläinen analysoi. – Loppulenkin alussa sain ensiksi Saaren Tonin ja sitten Huhtisen Mikon kiinni ja heidän kanssaan tulin loppuradan. Viimeisillä rasteilla reidet vähän kramppailivat ja hopea karkasi ilman taistelua. Tosin tiesin sijoituksen vasta loppusuoralla, mitali oli yllätys tällä suorituksella, Hämäläinen totesi antaen reilusti tunnustusta voittajalle, hienosti vetäneelle Paraisten Tobias Henriksonille. Mikko Huhtinen oli neljäs.
Laura Lammila sijoittui yhdenneksitoista naisten pääsarjassa lenkkivauhtia juosten ja ihmetteli kisan huonoa tasoa. SM-plaketeille ylsivät MS Parman Arto Talvinen, Jussi Aumo ja Tuomo Peltola.

- Kisa lähti hyvin käyntiin, kolme ekaa löytyivät ihan suoraan, mutt´ sit nelosella aloin hidastelee jo rastivälin puoles välis, kun kuvittelin et kohta jo lähestytään rastia. Saatto johtuu 1:15000 kartasta, Talvinen arveli. Sen jälkeen vitoselle lähties huono suunta ja rastin ohi yläkautta ja kunnon kierros rastin ympäri. Toka lenkki meni ihan putkeen ja loppulenkilläkään ei alkuun tullu mitään. Mutta sit pitkällä välillä huono reitinvalinta antoi 2,5 minsaa takkiin. 19. rastille 3,5 min ja 4. sija ja oikeestaan 3. sijakin meni siin. Onhan toi 5. sijakin ihan ok, mut olis se voinu parempikin olla, Talvinen sanaili.

Työmiehen maastoksi luonnetti urakkaansa Jussi Aumo. - Metsäjuoksu ja lihaskunto eivät olleet maaston vaatimalla tasolla ja oli pakko juosta säästöliekillä, että jaksaisin maaliin. Lopun nopeammalla pätkällä nousin kolme sijaa, osin oman vauhdinlisäykseni ansiosta, osin liian kovaa aloittaneiden sipattua, Aumo kertoi.

Samuli Salmenojalla erikoispitkien SM-plaketti antaa edelleen odottaa itseään. Hyvän alun jälkeen pehmeä ja mäkinen maasto alkoi syödä miestä ja kramppien pelossa akävelyaskeleet tulivat vastaan liian aikaisin.

-Lämmin keli vei parin tunnin kohdalla loputkin voimat ja järjen, jonka jälkeen ainoa tavoite oli enää päästä rata läpi, Salmenoja totesi.

Hämäläinen Huippuliigan neljäs Särkänniemessä 18.05.2011 klo 11:53

Sami Hämäläinen teki hienon suorituksen sijoittumalla neljänneksi hankalaksi osoittautuneessa Huippuliigan avauskilpailussa Särkänniemen huvipuistossa. Sijoitus kuulostaa vähintäänkin yllätykselliseltä, kun kärkikolmikko oli Olli-Pekka Koistinen, Petteri Muukkonen ja Olli-Markus Taivainen ja kun heti takana on Mårten Boström sekä Oskari Liukkonen. Koistinen johti kisaa alusta loppuuun saakka. Naisissa nähtiin Minna Kaupin ylivoimaa Maija Sianojan oltua hienosti kahdeksas.

Miehissä monien ennakkosuosikkienkin kohtalona oli Särkänniemessä hylkäys. Niiden syynä yleisimmin oli kiellettyillä alueilla liikkuminen. Vastaavia hylkäyksiä naisten kisassa ei sen sijaan nähty. Hylätyiksi tulivat myös kovan juoksun tehnyt Antti Vainio ja Samuli Salmenoja.

- Kyllähän siinä voi todeta järjestäjien pahasti epäonnistuneen, kun 51 miehestä 25 tulee hylätyksi, totesi itsekin saman kohtalon kokenut Samuli Salmenoja paikan päältä, jääden odottamaan vielä iltapäivän Hämeen am-kisaa, jossa hän on myös tuomarineuvoston puheenjohtaja.

- Eniten hylkäyksiä aiheutti kohta, jossa kielletyn parkkipaikan reunaan oli karttaan paksulla vihreällä merkitty lyhyt aidan pätkä. Aita oli niin huonokuntoinen, että siitä pääsi astumalla yli ja heti kun astui parkkipaikan puolelle, valvoja kirjasi numeron muistiin. Salmenojan mielestä se olisi tarvinnut ympäröidä nauhalla, jotta sen olisi täydessä vauhdissa tajunnut "ylitys kielletty" aidaksi.

- Kun erilaisia aitoja ja portteja valtavasti, niin on vaikea havaita vauhdissa mistä saa ja mistä ei saa mennä. Kaikkea informaatiota ei ollut edes kartassa ja jos oli, niin osa aidoista ja porteista olivat miehille kuitenkin pienellä vaivalla ylitettäviä, Salmenoja jatkoi. Loppputuloksista näkee homman olleen yhtä vaikeaa niin maajoukkuesuunnistajille, kuin muillekin vauhtiveikoille.

Minna Kaupin voitto oli 47 sekuntia. Maija Sianoja jäi kakkossijasta vain 27 sekuntia.

D20-sarjassa Tiia Miettinen nappasi ylivoimaisen voiton 2,5 minuutilla ja Susanna Laakkonen oli kolmas. Poikien 18-sarjassa Tuomo Stenberg oli kolmas.


17.30 Suunnistuksen Huippuliiga, TV2

Yhdeksän sarjavoittoa Saaristorasteilta 13.05.2011 klo 08:53

Suunnistajat pääsivät nauttimaan lumen alta kuukaudella siirretyillä Saaristorasteilla tavanomaista monipuolisemmasta paraislaismaastosta äitienpäivän kesäisessä säässä. Peräti yhdeksän sarjavoittoa ottaneelle MS Parmalle se tuntui sopivan erinomaisesti.
Laajoja avokallioalueiden sijaan oli tarjolla hyväkulkuista, mutta taidollisesti vaativampaa peitteistä maastoa maustettuna vihreillä havupuutiheiköillä.

Miesten pääsarjassa MS Parman Peeter Pihl oli vasta kahdeksas, kun kulku ei ollut parasta. – Alusta asti ajatus oli kadoksissa. En pystynyt juokse suoraviivaisesti ja virheitäkin tuli useilla rasteilla, Pihl kertoi pettyneenä. Naisissa MS Parman Sanna Laaksonen oli kolmas ilahtuen palkintosijastaan.

Sarjavoittoon ylsivät MS Parman Tuomas Hakkarainen H21B, Tuomo Peltola H65, Antti Rousku H18, Akseli Ruohola H13, Niklas Ekström H10RR, Liisa Veijalainen D60, Emilia Rantanen D16, Anni Valtonen D14, Essi Rantanen D12 .

Hämäläinen ja Mattila kaksoisvoittoon Raumalla 07.05.2011 klo 23:15

Sami Hämäläinen otti selvän voiton Rasti-Lukon kansallisissa johtaen miesten pääsarjaa käytännössä alusta loppuun saakka. Samaa vauhtia kulkenut Tomi Mattila pummasi rastia 13 kaksi minnuuttia ja saman verran oli poikien eroa maalissa Hämäläisen 40 sekunnin pummista rastilla 15 huolimatta.
Kolmanneksi sijoittunut Helsingin Suunnistajien Ilkka Nurminen jäi Mattilasta 1,5 minuuttia ja neljänneksi sijoittunut Pekka Lapila puolestaan Nurmisesta 25 sekuntia.
- Oli tarkoitus juosta alle tunnin, mutta viikon treenit painoivat hieman jaloissa ja tein pari tyhmää virhettä, totesi Hämäläinen.

- Maasto oli nopeaa. Alussa suunnistusajattelu ei ollut hanskassa, mutta loppua kohden parani, kertoi puolestaan d20-sarjan voittanut Tuulia Viberg. Samassa sarjassa Laura Juntunen oli toinen.

Junioripojissa Eero Lapila ja Konsta Piiroinen olivat kakkostiloilla.

MS Parman noste 10-milassa jatkui 04.05.2011 klo 06:24

MS Parma edustusjoukkueet jatkoivat vuosi sitten alkanutta nousujohteista menoaan Tiomilaviesteissä sijoittuen naisissa kuudenneksitoista ja miehissä kahdeksanneksitoista Riksten-Botkyrkanissa. Molemmat viestit päättyivät suomalaisjuhliin Tampereen Pyrinnön oltua naisten ykkönen ja Kalevan Rastin hallittua miesten viestiä toistamisen peräkkäin kansainväliseen tyyliin kuudella MM-tason ulkomaalaisvahvistuksellaan.

Kumpikaan MS Parman joukkueista ei aivan saavuttanut realistista tulostavoittettaan.Naisilla kymppisakkiin olisi tarvittu kolme minuuttia nopeampi ja miehillä viidentoista sakkiin seitsemän minuuttia nopeampi suoritus. Miehissä sijoitus oli kuitenkin seuran paras kymmeneen vuoteen.

Joukkueiden kokenein porukka kaipaili radoista enemmän suunnistuksellista haastetta, kun maasto oli nopeakulkuista ja tarjolla juoksuvoimaa vaativia pätkiä tavanomaista enemmän. Toisaalta taktiikan mukaisesti virheiden minimoimisessa ei täysin onnistuttu, naiset kuitenkin miehiä ehkä hieman paremmin.

- Vaikka kymppisakista jääminen oli pieni pettymys, on tulokseen oltava tyytyväinen: kaikki joukkueessamme tekivät hyvät suoritukset, totesi naisten manageri Jussi Aumo.

- Annan kokonaisarvosanan hyvä ja tavoitteen saavuttaminen pienellä parannuksella oli täysin mahdollista, miesten manageri Petri Paukkunen summasi. Suuria notkahduksia ei tullut kuin kakkososuudella, mutta sekin paikattiin. Pitkällä yöllä oli mahdollisuus vielä kovempaan letkaan, mutta Orionin Kratov pääsi livahtamaan. Loppu sujui joukkuetaktiikan mukaisesti isot virheet välttäen, Pauke analysoi; Stepan Kodeda, Sami Hämäläinen, Samuli Salmenoja ja Juha Peltola onnistuivat ja venyivät parhaiten,tulevaisuuden kannalta näytää hyvältä!

NAISET AKTIIVISINA KÄRJEN TUNTUMASSA
 Laura Lammila keskittyneenä ensimmäiselle osuudelle
Laura Lammilasta naisten viestin avaajana latautunut ja huokunut rauhallisuus purkautui lähtölaukauksen jälkeen lähes täydellisenä suorituksena. - Olishan se ollut kiva tulla kymmenen parhaan joukossa aloituksesta. Olin Niemen Venlan kanssa vielä samoissa ennen vikahajontaa, mutta sitten tein 45 sekunnin virheen.(23. /+1.38)

Sijalta 23 matkaan päässyt Katja Mjösund innostui juoksemaan selkiä kiinni niin, että mukaan mahtui yksi selkeä yli minuutin virhe sijoituksen noustua tiiviissä kärjessä kuitenkin seitsemänneksi.(7./+4.14)
Sanna Heinonen sai hämmästellä lyhyellä putkiosuudella letkan hurjaa vauhtia ja poukkoilevaa suunnistusta tarkkailevassa roolissa ilman koheltamista. (15./+4.53).

- Vuoden paras kulku ja suunnistuskin oli hanskassa koko ajan. Mitään flowta en tosin kokenut ja välillä oli aika tylsää, kun ei ollut suunnistettavaa. Ei siis mitään laajamittaista suunnistusteknistä nautintoa, mutta erittäin mukavaa kisailua varsinkin, kun pääsin sijalta 15 matkaan, Outi Sareila kertaili tuntojaan.(10./+5.55)

Maija Sianoja amkkurina pääsi elämänsä kyytiin. Hyvän alun jälkeen porrashajonnalla vierähti pari ylimääräistä minuuttia ja sitten olikin tarjolla mallia juoksemisesta maailman huippunaisilta. Kaikkensa antanut Maija olikin varsin uupunut maalissa. (16. +12.26).

- Kakkosjoukkueella jäi enemmän parantamisen varaa, Hyvät juoksut syntyivät Johanna Tervolta ja Tuulia Vibergiltä.


MIEHET OSUUS OSUUDELTA MANAGERIN PIKA-ANALYYSIN POHJALTA
Pauke ja Tode vaihdossa
Pauke itse aloitti siedettävästi, muutamia pikkuvirheitä alussa ja jäi jalalla loput. - Liikaa juoksupätkää. Ero vaihdossa vajaa 4 min. (70./+3.51)

Tode Tomi Mattila pummaili puolivälissä liikaa, vaikka kulkua olisi ollut. Ero vaihdossa 14min.(55./+14.02)

Kodi Stepan Kodeda juoksi loistojuoksun ensimmäisessä esiintymisessään seuran väreissä suurviestissä ja vieläpä yksin omia reitinvalintoja tehden. Ainoa miinus oli Pauken mukaan Orionin ohittaminen ja pudottaminen. Neljä minuuttia kärkeä nopeammalla ja kolmanneksi nopeimmalla osuusajalla ero vaihdossa 10min.(34./+9.52)

Peeter Pihl pääsi långa nattenille 45s ennen Orionin Kratovia, mutta oli jo ensimmäisessä väliajassa pari minuuttia perässä. Kympin kohdalla ero kärkeen n. 14min. ja vaihdossa minuutin enemmän.(28./+14.55)

Viidennellä osuudella Opa Olli Mattila joutui taipumaan vauhdissa omastakin mielestä yllättävän paljon.Pariin virheeseen meni parisen minuuttia ja ero kärkeen venähti 23 minuuttiin. Isot virheet kuitenkin vältettiin joukkuetaktiikan mukaisesti.(29./23.20)

Kutosella Juspo Juha Peltola teki sen mitä odotettiinkin. Kärkivauhtia ja sijoitus parani kahdenkymmenen paremmalle puolelle. (19./+24.25)

Antti Vainio pääsi matkaan hieman ennen kovakulkuista Bäkkelagetin Rune Olsenia. Antti toteutti annettuja ohjeita ja pysytteli Runen tuntumassa. Olsen kuitenkin veti niin kovaa, että Antti joutui pistämään karttaa rullalle, eikä näin päässyt kuittaamaan letkaa Runen pummatessa. Ero kärkeen +30min, mutta sija piti. (20./30.22)

Kasilla Sami Hämäläinen juoksi kanuunajuoksun ja jäi vain kaksi minuuttia lisää 12,5 kilometrin matkalla. Jukolavoittaja Mathias "kattokassinen" Karlsson oli osuusajoissa paperia.- Kauden paras suoritus, fyysisestikin kauden parasta. Sain ykköselle kiinni Bäggelagetsin Karlssonin, mutta alkuun hänen vauhtinsa tuntui kovalta ja jäin parikymmentä sekkaa. Sitten hän teki virheen ja olimme taas nelosella samaan aikaan. Sen jälkeen kuljimme yhdessä, poimien kumpikin omat hajonnat. Juoksukin alkoi kulkemaan alun jälkeen hyvin. Pari pientä virhettä tuli, Hämäläinen kertasi.(18./+32.53)

Samuli Salmenoja juoksi hienon juoksun Weltzienin letkoissa. - Osuuden ylivoimaisesti kovinta vauhtia pitänyt Tyrvingin Audun Weltzien määräsi 2,5 km jälkeen tahdin ja perässä tultiin. Sen verran kovaa mentiin, että osuuden kärkiaikaan mahtui jopa reilun minuutin pummi. Omalla kohdalla se tosin oli lähempänä kahta, kun oma hajonta löytyi vasta viimeisenä. Tämän jälkeen yritin tavoitella vielä edessä vilkkuvia selkiä, mutta kahden kilometrin kirikään ei aivan riittänyt saavutettujen asemien palauttamiseen. Usko omaan fysiikkaan on kasvussa. Hienoa jälleen juosta maailman parhaita vastaan! (20./+35.53)

Yury Tambasau ankkurina oli saanut Pyrinnön jo melkein kiinni, mutta hajonnat ja pikkuvirheet vesittivät yrityksen. Loppu sujui hyvin, eikä takaa tullut kukaan enää ohi.(18./45.02)

- Niin ja kakkosjoukkue juoksi kokonaisuudessaan myös hiton hyvin! Oikeastaan vain Matti kolmosella joutui nykykuntoisena liian suuren urakan eteen, matka oli vaan liian pitkä. Loistojuoksut tekivät Asgeir Mjösund kakkosella ja Tuomo Stenberg vitosella, tosin jo päivänvalon avittamana.

koonnut eri lähteistä Jamo, nettitv:n ääressä melkein koko yön roikkunut

NUORET TIOMILASSA
 Jappe ja Emilia eka vaihdossa
MS Parma lähti tämän vuotiseen Tiomilaan kahdella nuorten joukkueella puolustamaan viime vuotista kakkosijaansa. Nuorten Tiomilassa joukkueessa pitää olla kaksi tyttöä ja suunnistajien pitää olla alle 16-vuotiaita. Toiveet oli korkealla, koska ykkös-joukkue oli sama, kuin mitä oli vuosi sitten samaisessa viestissä seuraamme edustanut joukkue. Tänä vuonna urheilijoiden iätkin osuivat napakymppiin, kaikkien ollessa 16 -sarjalaisia.

Kakkosjoukkueemme olikin sitten paljon nuorempi ja lähti Ruotsiin hakemaan kokemusta ja tottakai hyvää sijoitusta.

Viesti alkoi karmivalla tavalla, kun Jasper Martelius aloitti osuutensa kompastumalla nurin ja jäämällä takaa tulleiden jalkoihin. Onneksi K-pisteelle oli noin 500 m ja Jasper onnistui kerämään ajatuksensa ja aloittamaan kilpailuun keskittymisen uudelleen.
Jappe oli metsään siirryttäessä noin sijalla 40. Maalissa verestävin pintaruhjein varustettu suunnistaja saattoi todeta suunnistaneensa 5,0 km:n pituisen radan mainiosti. Kärki pääsi vain parin minuutin etumatkalla toiselle osuudelle,(13./+2.18)
Kakkosjoukkueen 13 -sarjalainen aloittaja Akseli Ruohola suunnisti ennakkoluulottomasti ja tuli loppusuoralle vain kahdeksan minuuttia kärkeä perässä sijalla 87. Nuorten viestiin lähti 287 joukkuetta.

Toisella osuudella ykköstä vei eteenpäin Emilia Rantanen ja kakkosta Hanne-Line Ekström. Jo lähtösuoralla näki, että Emilia noukkii edessä olevien kolmen km:n aikana useamman edellä juosseen kiinni, niin komea oli Emilian askellus kartan kanssa kohti metsää. Näin kävikin ja Emilia vaihtoi sijalla 7 ja piti seuran kärkitaistossa mukana 30 sekunnin päässä piikistä. Hanne-Line suunnisti varmasti ja kakkonen vaihtoi sijalla 107.

Kolmannella osuudella tapahtui oikeastaan juuri se, mikä oli pelättävissä. Essi Hakalaa pitkään vaivanneet jalkaoireet muistuttivat olemassaolostaan pahassa paikassa. Essi ei saanut metsässä tsemppiä päälle jalkojen vihoitellessa vastaan. Kärki pääsi karkuun ja sijaluku tippui sijoille 50. Kakkosen Anni Valtonen taisteli hienosti 5,0 km:n pituisen radan ja nosti joukkueen takaisin sadan joukkoon sijalle 98.

Ankkuriosuudella ykkösen Arto Talvinen teki kanuunasuunnistuksen. Arto liikkui metsässä ihan eri vauhtia kuin muut, tämän myös kisakuuluttaja ehti huomaamaan. Arto ihmetteli maalissa, että oliko tämä se viestin vaikeimmaksi rankattu osuus. Arto nosti sijoitusta reilusti ja maalissa viime vuoden toiseksi sijoittunut joukkue oli nyt sijalla 21. Kakkosjoukkueessa 6,4 km:n matkaa lähti taivaltamaan Aaro Ruohola. Aaro teki tasaisen hyvän suorituksen ja nosti sijoitusta sijalle 89.

- Risto

Miehet FinnSpring-viestin kuudes 25.04.2011 klo 10:57

Ankkuri Yury Tambasau jälkipelissä manageri Paukkusen kanssa Tiomila-joukkueitaan katsastanut MS Parma ei taistellut pääsarjojen kärkitiloista FinnSpring-viesteissä. Managerikaksikolla Petri Paukkunen ja Jussi Aumo oli omia virityksiä mielessään rakentaessaan joukkueidensa juoksujärjestyksiä. Virheiden sävyttämässä viestissä suoritukset eivät välttämättä helpottaneet managerien valintakuvioita Tiomilaan.

Päivän positiivista oli, että sekä miesten että naisten tasaisissa ryhmissä kaksi joukkuetta oli lopputuloksissa lähes peräkkäin. Miehissä kakkonen meni ankkuriosuudella 1.48 ykköstä edelle, kun joukkueet olivat kuudes ja kahdeksas.
Naisissa marssijärjestys säilyi loppuun saakka ykkösen oltua 29 sekuntia kakkosta nopeampi. Sijat olivat 8 ja 11.

Miesten avausosuudella Petri Paukkunen sai alkukankeuden takia tunnustaa pari oman seuran miestä nopeammakseen, Tomi Mattilan ja myös Jussi Tokolan ehdittyä ennen vaihtoon.Töppsin alussa, mutta sitten sain vetää lopun keulamiehenä kärkimiesten vauhtia, paljasti Pauke.- Ei tänään ollut fyysisesti kaksinen päivä, mutta paikkasin sen hyvällä suunnistuksella, totesi Tode Mattila.

Jatkossa monet sortuivat yhteen 2-3 minuutin isompaan virheeseen, kuka mistäkin syystä. Miesten varsin sokkeloiset ratakuviot yhdistettynä jatkuviin monipuolisiin hajontoihin suorastaan pakottivat omakohtaiseen tiukkaan työskentelyyn.
Osuudellaan kymppisakkiin pystyivät ankkurit Samuli Salmenoja (5.) ja Yury Tambasau (8.)

Naisten ykkösjoukkue kokeneiden Outi Sareilan ja Katja Mjösundin viestittämä oli vielä kolmantena +2.47 kärjestä. Ankkuri Liis Johansonille Yläneen pikkutarkka maasto ei ollut vielä täysin hallinnassa ja ero kärkeen venähti 14 minuuttiin.

Veteraanien kolmas tila oli ainoa mitalisija. H15-18 ja H/D14 olivat sijalla 10.

Tuulia Viberg FinnSpring ykkönen 23.04.2011 klo 22:29

Suorastaan loisteliaassa säässä käynnistyi FinnSpring-tapahtuma henkilökohtaisella kisalla Yläneen Uusikartanossa. Äärimmäisen pienipiirteinen maasto pisti suunnistajien taidon ja keskittymisen todelliseen testiin varsinkin kun kevääntulon viivästyminen on haitannut taitoharjoittelua ja nyt vasta ensimmäistä kertaa päästiin kunnolla kisaamaan kotimaan maastoissa.

D20E-sarjassa Tuulia Vibergin suorituksen hallinta oli hyvää luokkaa ja paria pikku virhettä lukuunottamatta hän kulki kärkitahtia lyöden Deltan Anna Närhin 39 sekunnilla. Samassa sarjassa Tiia Miettinen piti tasaista tahtia yllä pitkään, mutta vauhti hiipui loppua kohti ja sijoitus oli seitsemän. H20 E:ssä Sami Hämäläinen oli neljäs.

Miesten eliitissä uudet msparmalaiset Yury Tambasau ja Stepan Kodeda saivat alkuun totutella yläneläisen maaston pienipiirteisyyteen ennenkuin rastit alkoivat löytyä. Pojat olivat peräkkäin sijoilla 31 ja 32 kuutisentoista minuuttia voittaja Tero Föhrin perässä.

Naisissa Minna kauppi oli totutun ylivoimainen. Maija Sianoja parhaana msparmalaisena (12.) tuskaili vielä hiukan uudentyyppisen kompassinsa kanssa ja suunnassa pysymisessä oli vähän vaikeuksia. Tappiota Kaupille tuli 12 minuuttia 10 kilometrin matkalla. Laura Lammila (15.) jaksoi hyvin, mutta pieniä minuutin pummeja muutamassa rastiympyrässä. Outi Sareila puolestaan teki pari isompaa virhettä ja oli 20.

Essi Rantanen voitti D12-sarjan ja Arto Talvinen oli H16-sarjan kakkonen.

Pihl ja Salmenoja vauhdissa Billnäsissä. 23.04.2011 klo 18:42

Pääsiäisen kisarypäs käynnistyi perinteisellä Billnäsin keskimatkalla. Miesten pääsarjassa vahvan deltalaisrintaman rikkoivat MS Parman Peeter Pihl ja Samuli Salmenoja sijoilla 5 ja 6 näyttäen, että hyvään suuntaan ollaan menossa. Naisissa Katja Mjösund oli viides.

- Keskittyminen oli suunnistuksessa. Isoin virheeni oli kenkien valinta. Inov-8 ei toiminut tänään. Kaaduin monta monta kerta. Muuten hyvää suunnistusta ja kohtuullisen hyvä vauhtia, analysoi Pihl.
- Hyvä juoksu. Pieniä koukkuja ja ajautumisia, mutta meno vähän sellaista, kun sen pitäisi ollakin. Tänään piti tunnustaa Peeter (-0.40) paremmaksi, mutta odotuksissa on toki itselläkin vielä enemmän, maalaili +2.42 Deltan Lauri Sildistä jäänyt Salmenoja.

Sarjavoittoon ylsi Liisa Veijalainen.

H21A 7,7 km: 1) Lauri Sild Delta 42:07, 4) Peeter Pihl MSParma 44:09, 5) Samuli Salmenoja MSParma 44:49, 11) Asgeir Mjøsund MSParma 46:33, 33) Jani Vahala MaMa 55:48, 34) Mikko Lehto MaMa 57:25, 42) Tuomas Hakkarainen MSParma 1:04:34.
H65 2,8 km: 1) Risto Wessman Delta 25:26, 2) Tuomo Peltola MSParma 28:04.
H70 2,2 km: 1) Tarmo Salmi RaKaS 23:28, 5) Seppo Saario MSParma 25:50, 13) Matti Lainema MSParma 33:31.
D21A 4,8 km: 1) Sofia Haajanen Pohjant 33:54, 5) Katja Mjøsund MSParma 37:27, 14) Sanna Salmenoja MSParma 46:14.
D60 2,2 km: 1) Liisa Veijalainen MSParma 24:59.

Perhosia Ankkurirasteilla 20.04.2011 klo 14:07


Laura Lammila oli nopein MS Parman naisista Manageri Paukkunen hiillosti muun MS Parman porukan 5. sijallaanHitaasti edenneen kevääntulon johdosta Ankkurirasteista tuli kauden kotimainen henkilökohtainen avauskilpailu. Normaalilla konseptilla tätäkään kisaa ei viety läpi, vaan tasapuolisuuden vuoksi radat muutettiin viimeisen viikon aikana perhoslenkeiksi ja maastoon startattiin sarjoittain yhteislähtönä.
Kisaa edeltäneet viimeiset lämpimät päivät sulattivat kuitenkin lunta niin voimakkaasti, että väliaikalähdöt olisivat saattaneet sittenkin onnistua, totesi Ilkka Saarimäki järjestäjistä. Karttojen takia päätös piti kuitenkin tehdä viimeistään viikkoa ennen h-hetkeä.

Yhteislähdöstä eivät kaikki toki pidä, mutta Tiomilaan tähtäävät seurat MS Parma mukaan lukien pitivät kilpailua ainakin erinomaisena viestiharjoituksena. On selvää, että maastossa perhosille muodostui pieniä letkoja ja väliaikalähdöllä tulosluettelot saattaisivat olla erinäköiset. Hieno aurinkoinen +15 asteen sää helli kilpailijoita.

Naisten sarjan voitti Paimion Rastin Inga Dambe ja miehissä nopein oli Tampereen Pyrinnön Jarkko Huovila.

MS Parman naisista oli nopein kuudenneksi sijoittunut Laura Lammila, joka jäi Dambelle 33 sekuntia. Kymppisakkiin mahtuivat myös Outi Sareila, Katja Mjösund ja Sanna Heinonen.
MS Parman miesten manageri Petri Paukkunen opetti tiimilleen viestinomaista taktiikka sijoittumalla parhaana viidenneksi 19 sekuntia Huovilasta. Hyvinä adjutantteina minuutin sisällä olivat Peeter Pihl(6.), Yury Tambasau(9.) ja Sami Hämäläinen(13.).

Selvän sarjavoiton otti Arto Talvinen H16-sarjassa.Junioripuolella posiiivista oli Tiia Miettisen(D20/2.) ja Tuomo Stenbergin(H18/3.) paluu sarjojensa kärkikuviohin.


- Kyllähän tämä hyvästä 10milakarsinnasta kävi ja selkeytti valintoja, analysoi miesten manageri Petri Paukkunen. Muutamia paikkoja varmistui taas lisää Tiomilaan. Lisänäyttöjä Paukkunen odottaa vielä pääsiäisen kisaputkesta, kun väki on aktiivisesti liikenteessä Karjaalla, Yläneen FinnSpringeissä ja Paimion Siljarasteilla.

Naisten manageri Jussi Aumolla varsin tasainen porukka on vielä kovin levällään.Positiivisena asiana hän pitää sitä, että virolainen Liis Johanson on näillä näkymin mukana viestissä antamassa omaa Tiomila-näyttöään.


Eero-Matti pyöräsuunnistuksen maailmacupiin 12.04.2011 klo 15:13

Eero-Matti Vainio on valittu Suomen joukkueeseen pyöräsuunnistuksen maailmancupiin Unkarin Tapolcaan tulevassa viikonvaihteessa.

Naisille KYV:n voitto 10.04.2011 klo 12:18

Me oltiin parhaat ja huomenna on sunnuntai MS Parman naiset hallitsivat parhaiten Kevätyönviestinsä hankalat olosuhteet Valpperissa.

Kevätyötä on ennenkin kahlattu lumessa, joskus jopa syvemmässäkin kertoi kokeneempi ikäsuunnistaja, mutta Valpperin hiihtoparatiisissa ei ollut mustaa maata tällä kertaa missään näkyvissä, kuten valvojakin totesi.

"Sitä sai, mitä tilasi". Järjestäjille plussat, ettei etukäteen hienosteltu " Maastossa on 30-50 cm lunta, takarinteissä ja notkoissa voi olla lunta paikoitellen 40 cm ja ylikin" kisasivuilla piti sanatarkasti paikkansa. Kisan järjestäminen näissä oloissa oli heillekin suururakka, joka halutttin tehdä perinteen säilyttämiseksi.

Historiaan kirjattiin naistensarjan voitto kautta aikain suurimalla aikamarginaalilla. Historiaa oli myös, että kaikilla naisjoukkueilla oli kaksi yhteislähtöä. Tällä ankkurit pelastuivat yösuunnistukselta muuten pitkään venyneessä viestissä.
MS Parman ykkösen lumikahlaajat Outi Sareila, Tuulia Viberg ja Sanna Heinonen jättivät Deltan lähes 40 minuutin päähän ja kolmonen MS Parman kakkonen tunti kaksitoista minuuttia kauemmin.
Matkaan lopulta lähteneistä kymmenestä joukkueesta viisi jaksoi perille saakka. Avausosuudella Outi Sareilla oli karkuteillä jo väliaikarastilla ja vaihdossa eroa Deltaan oli tullut 14 minuuttia. 2. vaihdossa kakkospaikkaa pitänyt MS Parman kakkonen oli perässä 31 minuuttia. Naisten viestin nopeinta vauhtia piti Sanna Heinonen ankkuriosuudella.

MIESTEN VIESTISSÄ TILANTEITA JA SUURIA EROJA

Miesten viestin reaaliaikainen gps-seuranta piti seuraajat tiivisti Urheilutalon suojissa suuren screenin ääressä, kun tarjolla oli suunnnistusviihdettä parhaimillaan. Täplät vaan liikkuivat puolikierroksilla, kun ankkuriosuudella voittoon Markus Lindeqvistin huippusuorituksella noussut Paimiokin tallusteli viestin läpi 10 minuutin kilometrivauhdilla kuivan kelin odotusarvon oltua 6,5 minuuttia.
MS Parman kakkonen Tomi Mattila, Timo Ritasalo, Asgeir Mjösund, Peeter Pihl oli kisan kolmas vajaat 10 minuuttia Paimion takana Lynxin hiivuttua kakkoseksi. Seuran ykkönen jäätyi avausosuuden loppukilometrillä kramppeihin ja täydellinen black out osui lyhyelle matkalle kakkososuuden puolivälissä, jossa gps kertoi 19 minuutin ylimääräiset koukerot.
MS Parman huippuvedoista vastasivat Olli Mattila kolmosen kakkososuudella ja Juha Peltola ykkösen kolmannella osuuudella. Molemmat olivat osuuksiensa toiseksi nopeimpia.

Kevätleirillä Gdynian pyökkipuumetsissä 03.04.2011 klo 09:34

Reissumme alkoi lauantai-iltana Turun lentokentän kapisesta kakkosterminaalin kopista, joka jo pelkällä harmaalla olemuksellaan sai matkalaiset epäilemään oikeaa lähtöpaikkaa saati sitten koko lennon olemassaoloa. Wizz Airin pinkki ilma-alus parkkeerasi kuitenkin juuri kyseisen terminaalin luo, tosin puolentoista tunnin odottelun jälkeen. Kopperon herkullisia eväitä pursuava kahvila ainakin nettosi tästä odottelusta nälkäisiä ja janoisia matkalaisia kestitessään. Vaikka menomatkan alku vähän takkuilikin, pääsimme kuitenkin vielä ihmisten aikaan ajelemaan kohti majoitusta, jonne oli Gdanskin kentältä noin tunnin ajomatka. Pimeässä loputtoman pitkää molemmilla puolilla valomainoksia pursuilevaa katua ajellessamme emme juuri saaneet vielä kuvaa, minkälaisissa maisemissa tulevat leiripäivät vietettäisiin. Puolan lumitilanne, joka lentokoneen ikkunasta illan hämärtyessä oli näyttänyt vielä huolestuttavalta, osoittautui kuitenkin loistavaksi Turun ja Helsingin lumirikkaasta talvesta saapuneille, loputtomiin hiihtokilometreihin kyllästyneille suunnistusnälkäisille urheilijoille: +6c ja paljasta maata yllin kyllin. JES, kohta päästäisiin irti!

Gdynian alue on tunnetusti Euroopan pohjoisinta keskieurooppalaismaastoa. Hyvä näkyvyys ja pyökkipuukasvusto takasivat vauhdikkaan etenemisen niille, jotka olivat mäkijuoksua talven aikana muistaneet harjoitella, sillä käyrää riitti kiivettäväksi joka harjoituksessa. Jokailtaisissa jutusteluhetkissä päivän treenejä kertaillessamme pääpaino olikin useasti suoraan menon ja kiertoreittien tarkastelussa ja vertailussa. Junnu MM-kisojen harjoituspaketti tarjosi erilaisia haasteita kuin kotimaan kallioilla: suunnistustehtävät olivat ehkä helpompia, mutta kova vauhti saattoi kostautua. Notkot näyttivätkin välillä neniltä ja karttamerkit saattoivat olla talven jäljiltä hiukan hukassa kun juurakon sijasta tähyiltiin kreppiä puunlatvoista. Kivet ovat näissä maastoissa tunnetusti lähes olemattomia, vaikka ne kartalla selkeitä mustia pisteitä ovatkin, ja Petteri-coutsi joutui rastinvientipuuhissaan kivenkantohommiin. Kirmailtiin keskaria kisana ja treeninä, yhteislähtövetoja, pitkää matkaa, reitinvalintaa ja suuntaharjoitus pelkistetyllä kartalla. Leirikisan voiton pokkasi Israel 1, joka oli yksi kolmesta hupaisaan seuraamme hakeutuneista Lähi-Idän juniorihuipuista. Kohteliaana heppuna hän luovutti kuitenkin voittonsa Opalle, joka oli rehellisenä parmalaisena kuulemma ainoa oikea voittaja. Opa palkittiin ruhtinaallisesti puolalaisella oluella ja Israelin mestaruusmitalilla – palkinnolla, johon ei joka pihkaniska hevillä pääsekään käsiksi!

Yöt nukuimme makeasti Wejherowossa sijaitsevan hotelli Blizan siisteissä huoneissa. Ruokaa kannettiin nälkäisten urheilijoiden eteen kolmesti päivässä ja pääosin se oli lihapainotteista. Alkukeitto tuli tutuksi joka lounaalla ja erilaiset makkarasörsselit upposivat ulkonäöstään huolimatta parempiin suihin. Lidlin läheinen sijainti pelasti kuitenkin liian suurelta kulttuurishokilta! Koko leirin ajan meistä huolehti ystävällinen sporttimanageri, joka tarinoi olevansa kuuluisan hiihto-Justiinan opiskelukaveri. Kaveri hoiti hommansa mallikkaasti ja ilmoitti työhönsä kuuluvan myös sopivien harjoitusvastustajien hankkimisen. Liikuntainnostus taisi miekkoseen iskeä, kun hän lähti itsekin kokeilemaan lippujen etsimistä. Harmi vaan, kun valituksi tuli juuri se pitkän lenkin päivä ja tuplaharmi, kun varusteena mukaan tuli vain shortsit. Onneksi lainatrikoita löytyi ja mies saatiin leikkiin mukaan. Manageri johdatteli meidät myös paikalliseen liikennekulttuuriin lähtiessään kuskiksi paikalliseen shoppailuparatiisiin. Turvavöitä sidotaan nähtävästi vain silloin, kun poliisi ajelee vastaan ja reipas 50km/h ylinopeus ei tunnu missään, ainakaan jos lainvalvojia ei ole lähistöllä.

Reissu oli hieno ja piristävä siis kaikin puolin. Kaikki halukkaat parmalaiset pääsivät varmasti mukaan haluamaansa ajankohtaan, sillä Wizz Air lennätti porukkaa useaan otteeseen kohteeseen. Huokeat matkustuskustannukset, toimiva majoitus ja mielekkäät harjoitukset tekivät Gdynian seudusta loistavan kevätleirikohteen, jonne voisi palata uudemman kerran ja ehkä jopa myös valloittamaan rannikon hiekkadyynimaastot. Ensi kesänä saamme toivottavasti myös jännätä muutaman seuramme juniorin suorituksia junnujen MM-kisaviikolla. Suunnistus oli leirillä suoraviivaista ja vauhdikasta – toivon mukaan se on sitä myös kevätkauden ponkaistessa käyntiin Suomen kamaralla!
-Suski-

Testijuoksussa ennätysosanotto! 22.03.2011 klo 10:46

Viime lauantaina (19.3.) juostiin ohikulkutien varressa kevään viimeinen testijuoksu. Testijuoksuun osallistui yhteensä 25 MS Parmalaista (jos Parmalaiseksi lasketaan myös Suomen nopein sählymaalivahti Juha ”imuri” Hellsten). Kaikkiaan juoksijoita Varsyn tapahtumassa oli 46. Koko viikon oli pidellyt plussaa ja aurinko oli paistellut sulattaen reitin hyvään kuntoon. Lauantaina aamuyöllä alkanut lumisade oli kuitenkin tehnyt reitille talviset olosuhteet. Onneksi pohjalla ei ollut jäätä kuin parissa kohdassa alikulkutunneleissa, joten juoksualusta oli yllättävän pitävä. Lämpötila oli plussan puolella eikä tuuli tavallisuudesta poiketen haitannut juoksijoiden etenemistä.

Miesten 15km matkalla riitti kirittäjiä Mika Luodosta ja A-P Niinistöstä lähtien. Luoto karkasi omille teilleen jo paukusta, mutta A-P hissutteli kymmenen kilometriä vetäen Juhista ja Samia kohti hyviä aikoja. A-P aloitti kovan loppuvedon 10km kohdalla ja ohitti lopulta Luodon 2km ennen maalia. Sami kesti Hellstenin kyydissä hyvin taipuen viimeisten kilometrien aikana ainoastaan parikymmentä sekuntia. Ensimmäisten kilometrien aikana juoksijoita ”hauskoilla” kommenteillaan hiillostanut manageri Paukkunen oli saanut jostain taiottua kulkupäivän ja juoksi vain minuutin hitaamman ajan kuin viime vuonna jolloin juostiin sulalla maalla. Keli huomioon ottaen aika on lupauksia antava. Hyvin juoksi myös Samuli, vaikka hän valittelikin ettei tainnut saada kaikkea irti, kun ei tarvinnut elvytystä saunalla. Tunnin alitukseen kykenivät myös Peksi, Köde, Timo ja Matti. Timolle 15km testijuoksu oli ensimmäinen laatuaan ja Matti huokui tyytyväisyyttä, kun jaksoi painaa koko matkan alle 4min vauhtia. Köden valmistautuminen ei ollut ehkä ihan optimaalinen… 2,5h ajomatka ja vajaan vartin verryttely… Ehkä vuonna -87 se ei olisi vaikuttanut niin ratkaisevasti ;-). Opa paransi edellistä noteeraustaan 4min ja oli juoksuunsa tyytyväinen. Olsu osoitti sitkeyttä juoksemalla 15km maaliin saakka vaikeuksista huolimatta. Jo pariin kertaan vaaditun 15km juossut Petteri aloitti rohkeaa vauhtia, mutta päivä ei ollut paras mahdollinen ja Petteri jätti leikin kesken kympin kohdalla 44min ajassa.

Poisjäänneistä mainittakoon paikalla ajanottajina toimineet etelän leirin jälkeen sairastellut Tode ja Veltti, jonka poisjäännin syy hakee vertaistaan: Veltti ei halunnut sotkea liikaa kevään valintakuvioita ja tyytyi ajanottajan rooliin.

Naisten kympillä kovinta kyytiä piti Sanna n. 42min ajalla. Sannan juoksutyylille liukkaus on myrkkyä, joten siihen nähden aika on erityisen hyvä ja Sanna jäikin harmittelemaan olosuhteita… Tuulia jäi Sannan ajasta noin minuutin ja tukkoista oloa valitellut Laura pari minuuttia. Lauralle kolmisen minuuttia jäänyt Tiia hyytyi loppua kohden, mutta puolimatkan aika lupailee hyvää tulevaisuudessa. Junnusarjalaisista Arto (40min) ja hieman toipilaana matkaan lähtenyt Tuomo (41min) juoksivat myös erittäin hyvät ajat. Arton suorituksen kovuutta nostaa se, että mies on talvella lähinnä hiihtänyt ja juossut vain kerran-pari viikossa.

Huoltojoukkojen mestaruuden kympillä vei Reima ennen Kalevankiertäjä-Eeroa. Pronssille kiilasi Kimmo. Vitosella Ruoholan Aksu piti lupaavaa vauhtia juosten matkan n. 22 minuuttiin. Velipoika Aaro tuli maaliin puolitoista minuuttia hitaammin. Vitosen juoksivat myös Ida ja Anni. Lapilan Eero näytti 2,5km matkalla, että isä-Peksin on syytä käydä edelleen lenkillä, että pärjää jälkikasvulleen. Tosin montaa vuotta Peksi ei enää tällä tahdilla pärjää.

Juoksijoiden suuresta määrästä johtuen toimitsijoilta vaadittiin erityistä tarkkuutta. Numerolappujen ja kameravarmistusten avulla kuitenkin saatiin kaikille oikeat ajat! Tulokset: http://varsyjuoksee.blogspot.com/

Testijuoksun jälkeen siirryttiin vesilaitoksen saunalle saunomaan, syömään Reiman leipomaa piirakkaa ja pitämään Tiomila-palavereita. Testijuoksun ja palavereiden perusteella vaikuttaa siltä, että ennen harjoituskautta asetetut tavoitteet voivat hyvinkin toteutua! Ennen kisakautta osa porukasta kevätleireilee vielä Puolassa Gdanskin seudulla maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta seuraavan kerran raportteja saadaankin sitten kisoista! Toivottavasti lumet sulaa...

Satsausleiri Andalusiassa 15.03.2011 klo 14:08

MS Parman vahvistunut edustusryhmä leireili Espanjan Andalusiassa helmi–maaliskuun vaihteessa. Harjoittelu sulalla maalla maistui kymmenelle ryhmän urheilijoille, myös seuran uusille kasvoille valkovenäläiselle Yuru Tambasaulle ja tšekkiläiselle Stepan Kodedalle. Lisäksi mukanamme oli muutamia ulkopuolisia juoksijoita. Leirin ydinryhmä vietti lämmössä peräti kolme viikkoa harjoitellen loistavissa olosuhteissa ja kilpailen peräti kymmenessä startissa.

Leirimme keskuspaikka sijaitsi Vejer de la Fronteran vanhassa ja perinteikkäässä valkoisessa andalusialaiskaupungissa, josta käytössämme oli erinomaisen haastava sprinttikartta. Caños de Mecan ja Barbaten välisen luonnonpuiston laaja metsäalue sijaitsi vain noin vartin ajomatkan päässä ja muutkin käytössämme olleista kartoista kohtuullisen etäisyyden päässä. Barbaten hiekkarannoilla aktivoitiin jalkapohjien lihaksistoa Atlantin lämpimien aaltojen pyyhkiessä päkiöiden taakseen jättämät kevyet painaumat sileiksi. Suomen pakkasten vaihtaminen tuli todellakin tarpeeseen.

Muutamien kovempien harjoitustenomaisten kisojen lisäksi msparmalaiset osallistuivat näkyvästi kovatasoisiin kisoihin Andalusia O-meetingissä, missä kevätkuntoaan esitti erityisesti ensimmäistä vuottaan miehissä aloitteleva Antti Vainio. Antin suoritus varsinkin kisat avanneella pitkällä matkalla oli erittäin lupaava ja Vainio sijoittui lopulta yhteistuloksissa neljänneksi keskimatkan jälkeen. Naisissa Liis Johanson teki tasaisen hyvää jälkeä ja oli lopputuloksissa mukavasti kuudes. Muista msparmalaista Yuru sijoittui yhteistuloksissa niin ikään kuudenneksi ja Stepan yhdeksänneksi – Katja Mjøsund kolkutteli kymppisakkia ollen 11.

Kansainvälinen osasto Peeter Pihlin johdolla lähti vielä loppuleirin ajaksi kohti Portugalia ja POM-kisoja, joissa paikalla oli koko suunnistusmaailman terävin kärki. Stepan tuntui vasta lämpenevän leireilyyn ja kisailuun napaten viimeisen osakilpailun 15 km:n kaatosadematkalta kovan seitsemännen tilan.

Leireilijät olivat olosuhteisiin ja järjestelyihin tyytyväisiä, vain käytössämme olleista harjoituskartoista oli vähäsen huomautettavaa. Maastot alueella olivat hiekkapohjaisia, näkyväisyydeltään hyviä, erittäin nopeita, ja pääasiassa helppoja – sisältäen kuitenkin pienipiirteisiä ja haastavampia alueita. Unohtaa ei sovi myöskään kohtuullista penkkaisuutta, mikä lisäsi osaltaan vaikeustasoa. Kaiken kaikkiaan hyvää katkaisuhoitoa kaamospakkaseen.

Eero-Matille kultaa, Artolle hopeaa SM-keskimatkalta 05.03.2011 klo 14:55

Eero-Matti Vainio, H20, otti toistamiseen peräjälkeen keskimatkan Suomen mestaruuden, nyt Joutsenossa varsin ylivoimaiseen tapaan.
H16-sarjassa Arto Talvinen jatkoi mitaliketjuaan SM-hopealla.

Am-hisut 01.03.2011 klo 21:32


Varsinais-Suomen aluemestaruudet hiihtosuunnistuksessa ratkottiin kevennettyinä Harjavallassa lauantaina yhdessä Satakunnan alueen kanssa. Aamupäivällä henkilökohtaisena matkana oli keskimatka ja iltapäivän viesti hiihdettiin parisprinttinä niin, että kumpikin hiihti kaksi osuutta.

Lajin harrastajamäärä alueella on olosuhteiden myötä hiipunut ja muutamaan vuoteen am-kilpailulle ei ole löytynyt järjestäjää alueen sisältä. Yhteistoiminta lähialueiden kanssa on tuttua kuitenkin jo 80-luvulta saakka.
Mestareiksi leivottiin MS Parman Olli Mäkipää ja Emilia Rantanen. Iltapäivän viestissä MS Parma otti mestaruuden ja sarjassa D16.

Am-keskimatka:

H40, 7,3 km : 1) Marko Jaatinen, MuurVi, 31.32, 2) Veli-Matti Hanhela, MSParma, 33.29.

H55, 6,1 km: 1) Rauli Helkkula, TuMe, 29.13, 2) Arto Etu-Huitti, MSParma, 30.17.

H65, 4,9 km: 1) Olli Mäkipää, MSParma, 26.22, D21, 6,8 km: 1) Päivi Autio, YlKi, 34.00, 3) Sanna Laaksonen, MSParma, 42.25, 4) Saana Vähä-Kouvola, MSParma, 57.09, .

D16, 4,9 km: 1) Emilia Rantanen, MSParma, 31.06, 2) Essi Hakala, MSParma, 32.15.

AM-parisprinttiviesti:

D21: 1) YlKi-1 52.58, 2) MSParma-1 55.09 (Sanna Laaksonen 11.54/2, Saana Vähä-Kouvola 16.40/3, Sanna Laaksonen 13.52/3, Saana Vähä-Kouvola 12.41/3).

D16: 1) MSParma-1 38.33 (Emilia Rantanen 9.05/2, Essi Hakala 10.10/2, Emilia Rantanen 10.47/2,
Essi Hakala 8.29/2)

Jesse ja Eero-Matti plaketille SM-sprinttiviestissä 27.02.2011 klo 18:24

Jesse Martelius ja Eero-Matti Vainio sijoittuivat kymmenenneksi SM-sprinttiviestissä Iissä. Tappiota voittaneelle Pellon Ponnen Taivaisten veljesparille tuli neljä minuuttia. Pojat osoittivat tasaisella suorituksellaan, että palkintosijat ovat hyvin mahdollisia jatkossa myös miesten sarjassa.

Martelius veti avausossuuden kärjen tuntumassa oli vähän ennen vaihtoa Juha-Matti Taivaisen kannassa. Puolen minuutin virhe lopussa vei vähän sijoja ja MS Parma oli kolmastoista. Toisella osuudella myös Eero-Matti keki 30 sekunnin virheen, mutta oli osuudellaan kuitenkin viidenneksi nopein ja joukkue nousi kymmenenneksi. Osuudet kolme ja neljä pojat sujuttelivat virheittä ja pitivät sijansa.

E-M Vainio sprintin SM-hopealle 27.02.2011 klo 18:25

Eero-Matti Vainio, sprintin SM-hopeaa Eero-Matti Vainio kävi tiukan kamppailun Suomen mestaruudesta Femmanin Peter Sundelinin kanssa Iissä. Missään vaiheessa ei poikien aikaero ollut kuutta sekuntia enempää ja vielä kahdeksannella rastilla pojat olivat aivan tasoissa. Lopun välit Sundelin rutisti 1-2 sekuntia nopeammin ja maalissa aikaeroksi saatiin neljä sekuntia. Aamun karsinnassa Vainio sujutteli nopeinta vauhtia ja löi Sundelinin 16 sekunnilla.
-Tänään tuli nappisuoritus, mitä nyt viimeisen rastin leimausruuhkassa menetin pari sekkkaa. Rata oli suhteellisen helppo eikä se tarjonnut juurikaan reitinvalintavaihtoehtoja.
Valmistautuminen hisuun jäi vähän viime tinkaan, sillä palasin seitsemän päivän Espanjan reissulta vasta torstai-iltana. Armeijakavereiden painettiin suunnistustreenejä ahkeraan.

Kaksi SM-plakettia hisu-viesteistä 13.02.2011 klo 22:04

MS Parman histsoriaa kirjoitettiin uusiksi, kun ensimmäinen miesten sarjan SM-plaketti hiihtosuunnistuksessa näki päivänvalon Jämsän Kaipolassa. Sijan kahdeksan kynäilijöinä olivat Samuli Salmenoja, Eero-Matti Vainio ja Antti Vainio.

Kova pakkanen siirsi kilpailun alkua 1,5 tuntia, mutta kaipaamansa hisuplaketin siivittämänä Samuli Salmenoja avasi pelin hienosti viidentenä ja Vainio-brothers hoitivat viestin maaliin tasaisen varmasti, vaikka ongelmiakin oli matkassa.
Eero-Matin vauhti nuhaisena ei ollut läheskään normaalilla tasolla. Antti pääsi ankkuriosuudella haistelemaan Matti Keskinarkauksen vauhdinpitoa. Puolimatkassa kaatuessa katkennut sauva vei kuitenkin etenemisestä parhaan terän, kun piti selvitä yhdellä sauvalla. - Hetken jo luulin, että Samulille luvattu plaketti tuli ryssittyä, mutta ei sentään.
Jos tähdet olisivat olleet kohdallan mahdollisuudet oli ihan mitalien tuntumaan, oli taustavoimien kommentti.

Myös 18-pojat nappasivat SM-plaketin joukkueella Jasper Martelius, Tuomo Stenberg ja Arto Talvinen. Hieman vaisun alun jälkeen 16-sarjan Suomen mestari Arto Talvinen oli liekeissä ja puristi sijalta kymmenen neljä pykälää paremmaksi. Lopussa oli mennyt vielä muutama minuutti hukkaan, kun vahingossa väliin jäänyt rasti piti käydä bongaamassa.

Arto Talviselle Suomen mestaruus 13.02.2011 klo 22:21

 Arto Talvinen, H16 Suomen mestariH16-sarjan rankikärki Arto Talvinen hiihtosuunnisti pitkän matkan Suomen mestariksi Jämsän Kaipolassa. Tiukan vastuksen hänelle antoi Lappeen Antti Saikko, joka jäi 23 sekunnin päähän. SM-pronsille ylsi Laura Juntunen D20-sarjassa.

- Suunnistus tuntui tänään helpolta, kun urat olivat harvassa. Aloitin ehkä liiannkin kovaa, kun jo puolimatkassa alkoi väsy painaa. Uusi lumi ja pakkanen tekivät kelistä nihkeän, Talvinen kertasi kisan tuntemuksia.
- Ykkösvälillä suksi tarttui risuun ja kaaduin. Meni siinä puolisen minuuttia hukkaan umpihangessa pyöriskellessä.
Kärkeen Talvinen siirtyi vasta kuutosen jälkeen ja ero Saikkoon oli loppumatkan pieni, parhaimmillaankin vain 45 sekuntia.

Sileän hiihtoon keskittyneelle Laura Juntuselle SM-startti oli kauden ensimmäinen hiihtosuunnistus. - Kivaltahan tuo taas tuntui ja pronssi kyllä maistui. Virheitä en tehnyt, mutta suunnistuksen sujuvuudessa jäi paljon parannettavaa. Meno oli tökkivää ja välillä piti pysähtyäkin karttaa lukemaan, ensimmäistä kertaa tänä talvena lintulautaa pyöritellyt Juntunen kertoi.

- Pienillä urilla piti oikein miettiä millä tekniikalla pääsisi parhaiten mäkeä ylös; oikein helpotti, kun välillä pääsi vetämään kotoisesti leveää baanaa. Sarjan ylivoimainen mestari oli MM-joukkueen ja Kortesjärven Eeva-Liisa Hakala.

Lillehammerin MM-kisat läpikäyneelle Eero-Matti Vainion oli tyydyttävä tällä kertaa plakettisijaan kahdeksan H20:ssa. Jopa osallistuminen oli vaakalaudalla, kun tavallista vilpoisempi yö armeijan harmaissa, heitti kunnon nuhan päälle. Happi oli kadoksissa ja pitkällä välillä ennen puolimatkaa kärki meni neljä minuuttia nopeammin, eikä sen jälkeen ollut asiaa enää mitaleille. Mestaruuden vei MM-kisoissa epäonnistunut Paimion Tommi Reponen.

JWOC Lillehammerissa 07.02.2011 klo 11:44

PITKÄ MATKA

Eero-Matti Vainion avaus nuorten MM-kisojen pitkällä matkalla ei sujunut odotusten mukaisesti Lillehammerissa, vaan loppusijoitus 22 löytyy tulosluettelosta hieman hieman puolen välin paremmalta puolelta. Parhaana suomalaisena Peter Sundelin oli kuudes Ruotsin Daniel Svenssonin ja Anton Sjökvistin ottaessa kaksoisvoiton.

- Vauhtia ei vaan löytynyt tarpeeksi, mihin pieni sairastelu ennen kisoja on saattanut vaikuttaa, vaikka kunto tuntuikin hyvältä. Suurin ongelma oli hurjat alamäet, joitten laskemista en ole päässyt harjoittelemaan. Sjövist sai minut kaksi minuuttia kiinni vajaan neljän kilometrin kohdalla, mutta pitkässä jyrkässä alamäessä kaveri vaan häipyi eetteriin, kun itselläni iski itsesuojeluvaisto päälle. Ylläksen radatkin ovat olleet lasten leikkiä näitten pudotusten rinnalla, tämä oli minulle uutta.
- Suunnistusvirheitä ei ihmeemmin tullut, mutta reitinvalintaeroista mahdollisesti tulleita tappiominuutteja en ole vielä ehtinyt analysoimaan.
- Nyt pitää vaan asennoitua uudestaan huomiseen sprinttiin, jotta vauhtia alkaisi löytyä.


SPRINTTI

Sprinttikään ei sujunut Eero-Matti Vainiolta loppuun saakka hyvin. Nyt löytyi jo vauhtia ja poika taisteli paikasta kymppisakkiin, mutta 1,5 minuutin pummin jälkeen loppusija oli 20.
- Yksi uranhaara vaan osui vaan niin puun taakse, että jäi huomaamatta. Suomen 18-vuotias Tuomas Kotro oli hopealla kuusi sekuntia venäläisen Gleb Tikhonovin jälkeen.

KESKIMATKA

Keskimatkan antoi Eero-Matti Vainiolle parhaan henkilökohtaisen sijoituksen 12. Keskimatka oli hajontalenkeillä toteutettu yhteislähtökisa varsin tiheässä uraverkostossa. Vainio oli kolmanneksi paras suomalaisnuori, mutta jo 4,5 minuuttia voittajalle Ruotsin Anton Sjökvistille jääneenä. Kotro oli nytkin paras suomalainen neljäs, mikä tiesi ankkurin paikkaa Suomen ykkösjoukkueessa viestissä. Vainio aloittaa viestin Suomen 2-joukkueessa, jossa ovat myös Tuomo Reponen ja Tero Linnainmaa.

VIESTI

Viestissä Vainio avausosuus sujui hyvin yhtä minuutin pummia lukuunottamatta. Vaihdossa sijoitus oli viides seitsemän sekuntia kakkosijasta, kun Suomen ykkösen Lauri Linnainmaa kärjessä oli vajaat kaksi minuutia edellä.
Kakkosjoukkueen mahdollisuudet taistella mitaleista menivät kakkososuudella Tuomo Reposen suksen katkeamiseen. Suomen ykkönen oli hopealla.

Eero-Matti Vainio MM-kisoihin 27.01.2011 klo 19:39

MS Parman Eero-Matti Vainio on valittu Suomen joukkueeseen hiihtosuunnistuksen nuorten MM-kisoihin. Kisat pidetään Norjan Lillehammerissa 2.-6. helmikuuta yhdessä aikuisten EM-kisojen kanssa.

Vuosi sitten Vainio jäi valitsijoiden papereissa vain varamiehen paikalle, vaikka katsastusnäytöt jo silloin olivat hyvät ja tuntuivat riittäviltä. Heti MM-kisojen jälkeen Vainio kukisti SM-kisoissa koko MM-joukkueen ottamalla Suomen mestaruudet keskimatkalla ja viestissä.

Harjoituskausi on sujunut hyvin ja tavoitteenani on tehdä kauden parhaita suorituksia kisoissa, totesi parhaillaan asevelvollisuuuttaan Säkylässä suorittava Vainio.
Kisat alkavat pitkän matkan kilpailulla keskiviikkona. Välipäivän jälkeen on vuorossa tiukka keskittymistä vaativa sprintti, keskimatka on lauantaina.

Kisat sunnuntaina päättävään viestiin Vainion tavoitteena on luonnollisesti paikka Suomen ykkösjoukkueessa. Yleensä viestijoukkue valittu lopullisesti vasta paikan päällä päivän kunnon mukaan. Menestys henkilökohtaisilla matkoilla on ratkaisevaa. Suomen maajoukkueessa ovat Vainion lisäksi myös Tuomas Kotro SK Vuoksi, Lauri Linnainmaa Kyrös-Rasti, Tero Linnainmaa Kyrös-Rasti, Tommi Reponen Paimion Rasti ja Peter Sundelin Femman.

Parhaillaan Vainio pitää omaa kotileiriä Mynämäen erinomaisissa hiihto-olosuhteissa valmistautuen MM-kisoihin.

E-M Vainio MM-katsastuksen kakkonen 16.01.2011 klo 21:06

Eero-Matti Vainio jatkoi vahvoja näyttöjään kohti Nuorten MM-kisoja sijoittumalla toiseksi keskimatkan katsastuksessa Kouvolassa. Loppiaisen pitkän matkan näyttökilpailusta Keminmaalta hänellä oli jo kakkostila taskussaan.
Kouvolan kisa oli kaksiosainen. Kovassa pakkasessa kisailtu aamupäivän sprintti sai jatkokseen iltapäivän keskimatkan. Sprintissä Vainio oli viides 57 sekuntia voittajasta SK Vuoksen Tuomas Kotrosta.
Keskimatkalla parasta vauhtia piti Paimion Tommi Reponen, jolle Vainio taipui minuutin yhdessä Kyrösrastin Tero Linnainmaan kanssa.

-Kyllähän päivä Kouvolassa meni hyvin. Sprintissä meinasi yleisörasti jäädä väliin epäselvien merkintöjen takia. Hiihdin jo päinvastaiseen suuntaan,mutta kun muita tuli vastaan tajusin palata leimaamaan.
-Keskimatkan suunnistin virheittä, mutta väliaikojen mukaan otin kummallakin pitkällä välillä 40 sekuntia takkiin huonomman reitinvalinnan takia.
MM-valinnat julkaistaan 17.1., mutta näyttöjen perusteella Vainion valinta tuntuu selvältä.

Miesten EM-katsastuksissa Antti Vainio kuittasi sijat 10 ja 11, kun Matti Keskinarkaus oli molemmissa starteissa ykkönen.
- Tulihan siellä tehtyä paljon hyviä rastiväliaikoja, vaikka herkistelyn jätin tekemättä. Sprintissä jäin Matille vajaan minuutin, ja pari virhettä vei nelisenkymmentä sekuntia. Keskimatkalla olisi vauhti riittänyt vajaat kolme minuuttia parempaan aikaan, sen verran meni yhteen reitinvalintaan ja latuhaaran ohiajoon.
-Nyt suuntaan A-P Niinistön kanssa Teneriffalle harjoittelemaan, jonka jälkeen onkin Talent-leiri.Hisu-puolella on sitten Jämsän SM-kisa.

H16-sarjassa suunnistanut Arto Talvinen otti voiton keskimatkalla ja samalla tuli ykköstila myös yhteiskilpailussa 11 sekunnin erolla SK Vuoksen Similään.

- jamo

Varustetilaus 2011 – TILAUSTAKARAJA 16.1. 13.01.2011 klo 14:04

Pienen ulkoasu-uudistuksen vuoksi tilaustakaraja siirretty sunnuntaihin 16.1. Katso kuvalinkki viestin lopusta!
---
Seuramme on solminut suunnistusvarustesopimuksen Nonamen kanssa seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Artikkelit säilyvät siis vanhoina tuttuina, joskin joitain pieniä viilauksia mallistoon vuosittain tulee. Sovituskappaleita on liikenteessä Turun seudulla, seuraavaksi Asenne-treenissä Tapaninpäivänä. Keskustelupalstalla on lisätietoja sovituskappaleiden liikkeistä. Nonamen edustaja kuitenkin painotti, että sovittaminen ei ole välttämätöntä, sillä mallikoot eivät ole muuttuneet. Lisäksi housut ja sukat ovat jatkossakin varastotuotteita, joiden vaihtaminen onnistuu. Kaudesta 2011 eteenpäin suunnistuspaidoista tuttu digitaalipainaminen leviää myös takkeihin, minkä pitäisi käytännössä lopettaa aiemmin vaivannut painatusten irtoaminen.

Merkittävin uudistus uudessa sopimuksessa on jakelu, jota alkaa hoitaa NeonSport. Jatkossa varusteemme eivät siis enää tule Lietoon, vaan kulkevat NeonSportin mukana kevään kilpailuissa. Palataan jakeluun tarkemmin keväällä, kunhan uudet varusteemme ovat saapuneet. Jatkossa saamme myös Inov8-suunnistuskenkiä seurahintaan - maahantuojan varastot odottavat kuitenkin tällä hetkellä täyttymistään, joten palataan kenkäasiaankin keväällä.

Esittelen alla artikkelit lyhyesti hintoineen ja kokoineen. Valitse tarvitsemasi artikkelit ja tee tilauksesi Verkkovihkoon 16.1. mennessä! Löydät varustelistat hintoineen Hiihtosuunnistus 2011-kategoriasta, jossa kukin kappale esitetään "kilpailuna" ja niihin normaalisti ilmoittautumalla tilaa itselleen tuotteen. Merkitse koko ja tilausmäärä selkeästi lisätietoihin! Mikäli verkkovihon käytössä on ongelmia, voi tilauksensa lähettää myös allekirjoittaneelle.

Tilattavat koot asuissa ovat:
130, 150, XXS, XS, S, M, L, XL, XXL ja XXXL

ja sukissa:
XS (34-36), S (37-39), M (40-42), L (43-45), XL (46-47)

Itse artikkelit saatesanoineen:

1) Harjoitusasu - (digitaalipainettu takki)
Takin etu- ja takapuoli ovat tuulelta suojaavaa ja vedenpitävää materiaalia. Takin sivut ja hihojen alaosat lycraa ja lisäksi joustava resori vyötärön kohdalla, ilmanvaihtoaukko selässä, lycrasta valmistettu kaulus sekä peukalonauha. Takissa on pitkä vetoketju, rintataskut rinnan vasemmalla puolella ja vasemmassa käsivarressa sekä ns. vinotasku selässä.

Harjoitushousujen etupuoli on tuulelta suojaavaa mikrokangasta ja takapuoli elastista lycraa.

2) Edutusasu (korvaa seura-asun) (digitaalipainettu takki)

Viime kausina MS Parmalla on ollut käytössä perinteinen seura-asumme. Kaudelle 2011 on tarkoitus uudistaa tätä asua ns. tekniseksi seura-asuksi (Endurance asu).

Miten Endurance eroaa tämän hetkisestä ”seura-asustamme”…

1) Kaikissa microtuotteissa on UUSI, PEHMEÄMPI ja kestävämpi strukturoitu microkangas.
2) Endurance asussa on taskut myös takin ja housujen takana
3) Endurance asussa on lycra mukana kainalojen alla tuomassa lisäliikkuvuutta
4) Endurance asun housut ovat MUOTOON OMMELLUT (housut istuvat paremmin).
5) Endurance housuissa on säätömahdollisuus lahkeen leveydelle, pidempi vetoketju housun takana sekä kiristysmahdollisuus lahkeessa
6) Endurance asu on hiukan seura-asua linjakkaampi ja perusvaihtoehdossa ei ole verkkovuorta.
Takki on kevyt, sillä siinä ei ole vuorta ja se on materiaaliltaan mikrokuitua. Takissa on 5 kätevää taskua ja siinä on ilmanvaihtoaukko selässä. Hihoissa on peukaloreiät.

3) Liivi

Materiaali microkangasta, digitaalipainettu.

4) Suunnistuspaidat (digipainettu Battle/Combat ja reikäkangaspaita)

Paidoissa on muutamia parannuksia. Varsinkin naisten paitojen osalta helman pituus on hiukan pidempi ja näin ollen paita myös pysyy paremmin alhaalla. Combat ja Battle paidoista löytyvät niin unisex kuin ladies mallinakin. Combat ja Battle paidan suurimmat erot olivat, että Battle paidassa myös selkä elastista verkkoa. Combat paidassa etu- ja takaosa on samaa materiaalia.

Reikäkangaspaita säilyy samanlaisena, lukuunottamatta, että uudessa leikkauksessa on hartialinjassa hiukan lisää tilavuutta.

5) Suunnistuspaidat (ommeltu)

Perinteiset mallit säilyy ohjelmistossa tänäkin vuonna.. Ainoa muutos, että painatus tehdään tänä vuonna digitaalipainaen.

6) Terminator housu (polvimalli)

Tässä housussa ei muutoksia viime kauteen (varastotuote), eli elastiset osat reiden sisäpinnoilla ja polvitaipeissa

7) Suunnistustrikoot (normaalit ja polvimallit)

Myös trikoot ovat standardimallistoa. Eli myös nämä ovat samaa mallistoa.

8) Terminator (normaali lahje, elastiset osat reiden sisäpinnoilla ja polvitaipeissa)

9) Muut artikkelit, ei muutoksia
- retrotakki
- outdoortakki
- pipo (vain yksi koko)
- "buff" (vain yksi koko)

10) Sukat
- Perus suunnistussukka, kokohaarukan alarajalla olevien kannattaa harkita kokoa pienempää sukkaa. Varastotuote, joten voidaan vaihtaa...
- Fight, uusi malli, tiukempi

11) Yleisurheilu/katusprint asut MS Parma-designinlla
- hihaton juoksupaita
- shortsit

12) Kengät - Inov8-mallisto (tilaus vasta keväällä)
Oroc 280
Oroc 340
X-talon 212
Mudroc 280

Jos ja kun tästä pitkähköstä sähköpostista herää kysymyksiä, niin esitäthän ne keskustelupalstalla – joku muukin on saattanut pohtia samaa asiaa. Allekirjoittanut toki (yrittää) vasta(t)a myös kysymyksiin tarvittaessa.

Ja muistahan tehdä tilauksesi ajoissa!

--
***************************
Tomi Mattila
MS Parma ry.
+358 44 5349 531
tomi.mattila(at)msparma.fi
***************************

Valmentajakoulutus päätökseen 16.12.2010 klo 12:45

MS Parma aloitti toukokuussa 2010 Paimiossa seuran sisäisen valmentajakoulutuksen,
joka oli suunnattu 15-20 vuotiaille kilpasuunnistajille sekä heidän vanhemmilleen ja ohjaajilleen. Koulutus päättyi lokakuussa.

Koulutus koostui kolmesta lähijaksosta, itseopiskelusta ja etätehtävistä.
Lähijaksojen lisäksi koulutus sisälsi käytännön valmennustehtäviä valmentajan omassa
toimintaympäristössä. Syksyllä lokakuussa kokoonnuttiin vielä kertaalleen keskustelemaan siitä,
miten kausi oli sujunut, kävimme vielä kertaalleen läpi koulutuksen sisällön sekä koulutuksesta
saamamme palautteen ja analysoimme D16-sarjalaisten avustuksella syksyn SM-viestien
suorituksia sekä pureuduimme Jari Sinkkosen opastuksella kuntotestaukseen.

Valmentajakoulutus noudatteli Suomen Suunnistusliiton Valmentajakoulutuksen taso 1:n
osaamis- ja oppimistavoitteita.

Kouluttajina toimivat Veli-Matti Hanhela ja Markus Fingerroos.

Vierailevina asiantuntijaluennoitsijoina valmentajakolutukseen toivat lisämausteensa
MS Parman kehitysryhmän valmentaja Petteri Vuorinen sekä lääkäri Olli Heinonen.

Tulevaisuuden nimiä MS Parmaan 06.06.2011 klo 09:11

 Tuulia Viberg MS ParmaanTuulia Viberg 18, Yury Tambasau 21 ja Stepan Kodeda 22 siirtyvät MS Parmaan hakemaan nostetta suunnistusurilleen Petteri Vuorisen luotsaamassa MS Parman ns. kehitysryhmässä.

- Onhan se hienoa, että ryhmään on saatu noin kovatasoisia nuoria lahjakkaita urheilijoita! Ryhmän kasvanut koko lisää haasteita, mutta onneksi myös itselläni käytössä oleva aika lisääntyy kevään mittaan, toteaa Vuorinen, joka saa apurikseen miesten managerihommista vetäytyneen Mikko Määtän.
- Ryhmässä tavoitteena on nimenomaan nuorten aikuisten kehittäminen urheilijoina, eikä esimerkiksi jonkin viestijoukkueen rakentaminen. Seurannalla ja urheilijoiden tavoitteiden mukaisella leirityksellä pyrin saamaan aikaan vuorovaikutusta urheilijoiden välillä ja sitä kautta kehittämään/monipuolistaamaan urheilijoiden ajatusmaailmaa, Vuorinen jatkaa.


TUULIA VIBERG
Abiturientti Tuulia Viberg tunnetaan fyysisesti lahjakkaana urheilijana, joka on jo pääsyt kokemaan kovia paikkoja TuS:n joukkueissa.- Haluan kehittyä urheilijana. Uskon, että MS Parman kehitysryhmä ja Outi Sareila uutena valmentajanani pystyvät minua siinä auttamaan. Outin kanssa yhteistyö on alkanut oikein hyvin. Uskon, että voin oppia Outilta paljon suunnistuksesta.

Yury Mynämäen SM-yörasteilla treenaamassa

- Olen kyllä innoissani alkaneesta yhteistyöstä Tuulian kanssa. Harjoittelun perusasat tuntuvan hänellä olevan hyvällä mallilla, ja siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin kohti viimeisiä junnuvuosia ja aikuisten sarjaa, toteaa Outi
Itse koen, että minulla on eniten annettavaa suunnistussuorituksen hallinnan sekä suunnistuksen sujuvuuden ja suoritusvarmuuden lisäämisessä.
Uskon, että saamme molemmat intoa ja hyötyä tästä yhteistyöstä, sillä pääsemme treenaamaan yhdessä ja sitä kautta voimme tutkailla toistemme tekemistä myös maastossa.







YURY TAMBASAU
Minskin urheiluyliopistossa suunnistusta, hiihtoa ja ampumahiihtoa pääaineinaan opiskeleva Yury Tambasau on edustanut pari viimeistä vuotta Sävedalens AIK:ta.Ensimmäisenä miesten sarjan vuotenaan pitkistä matkoista nauttiva fyysisesti vahva nuorten EM-kisojen hopeamitalisti oli EM- ja MM-kisojen 14:s ja WUOC:ssa 7:s. Selkeä tavoite on menestyä tulevaisuuden arvokisoissa. Yury kävi jo lokakuussa tutustumassa kolme vrk lounaissuomalaisiin suunnistusolosuhteisiin kuuden taitoharjoituksen muodossa ja mieltyi niihin.
­- Tunnen, että minulla on runsaasti energiaa annettavanani seurakavereille ja toisaalta toivon saavani heiltä energiaa itselleni, hän avaa tuntojaan.
 Stepan Kodeda












STEPAN KODEDA
Kaksinkertaisella juniorien maailmanmestarilla on tavoitteena nousta ensin Tsekkien MM-joukkueeseen juoksevaksi urheilijaksi ja sittemmin menestyväksi sellaiseksi. Merkittävä tekijä siirrolle Morasta MS Parmaan oli saada henkilökohtaista apua erityisesti taitopuolelle ja matkata sitä kautta kohti Suomen MM-kisoja. Mielessä on myös Erasmus-vaihto Aalto-yliopistossa.

Manageriosasto Petri Paukkunen - Jussi Aumo katsoo positiivisesti tulevaan kauteen. Uudet kasvot fyysisesti vahvoina ja aiemmilla näytöillä tuovat sopivasti säpinää kisaan joukkuepaikoista suurviesteihin.

- jamo

Petri Paukkunen miesten manageriksi 14.12.2010 klo 18:45

Petri Paukkunen miesten manageriksiTiomilan, FinnSpringin ja Jukolan avausosuuksilla kunnostautunut Petri "Pauke" Paukkunen toimii jatkossa MS Parman miesten ryhmän managerina. Tehtäväan haettiin uutta henkilöä, kun vuosia manageroinut Mikko Määttä aisaparinsa Jarmo Jokilan kanssa siirtyivät muihin tehtäviin.


Pauke kokee suurimmaksi tavoiteekseen auttaa seuraa nousemaan takaisin suurviestien menestyjien joukkoon lähivuosina. Henkilökohtaisesti hänellä on tavoitteena vielä ainakin pari vuotta olla sellaisessa kevätkunnossa, että 10-milassa ja Jukolassa pystyisi juoksemaan kärkivauhtia alkupään osuuksilla. Asennetta, asennetta, Pauke peräänkuuluttaa ja uskoo sitä tulevaisuudessa löytyvän yhä useammalta edustuksen suunnistajalta.


31-vuotias tietoliikenneinsinööri, jos joku on viestimiehen stereotyyppi ja on profiloitunut lähes yksinomaan aloitusosuuksien juoksijaksi. Miehen ehdoton vahvuus on kyky hyödyntää muita juoksijoita ja valita oikeat letkat. Hänellä on myös uskomaton kyky repiä itsestään kaikki -ja vähän ylikin- irti huonossakin kunnossa. Periksiantamattomuus tosin johtaa välillä ei-toivottuihinkin lopputuloksiin ja silloin yleensä luvassa on sairaslomaa.

Kovimmat meriitit Paukella ovat AngA:n riveissä saavutetut vuoden 2007 Tiomilan 6. sija sekä 8. sija vuotta myöhemmin.

 Pauke ja Määttä Jukolan tunnelmissa

2010 Tiomilassa napsahti kaikki kohdalleen, kun Pauke saavutti suurimman tavoitteensa voittaessaan avausosuuden. Henkilökohtaiselta puolelta ei tälle Kankaanpään Suunnistajien kasvatille ole mainittavaa menestystä siunaantunut.


MS Parman satsaus tulevaisuuden menestyjiin saa jatkoa omassa kehitysryhmässä, jota luotsaa edelleen Petteri Vuorinen. Taustatyö vahvistuu, kun Määttä aloittaa nyt kehitysryhmässä Vuorisen apuna. Jokila jatkaa projektiluontoisena työrukkasena valmennuksen taustalla.



- jamo

Seuran Joulujuhla ja palkintojen jako 14.12.2010 klo 18:45


Kolmen lajin MM-kisat kauden aikana läpikäynyt Antti Vainio oli MS Parman kauden menestyksekkäin suunnistaja ja korjasi kaappiinsa suurimman palkintosaaliin seuran palkintogaalassa Mynämäen Työväentalolla parhaimpana saavutuksenaan viestin MM-pronssi hiihtosuunnistuksessa.

Hiihtosuunnistuksen MM-kisat olivat Vainiolle pettymys keskimatkan yhdeksännen tilaan jäätyä parhaaksi. Tanskan MM-kisoissa Vainio oli selvästi paras suomalaissuunnistaja sijoilla yhdeksän, kymmenen ja yksitoista.
Pyöräsuunnistus Portugalissa tuotti kaksi neljättä sijaa ja seitsemännen sijan odotetun maammelaulun vaihduttua pettymyksen Suomen viestiankkurin pyörän rikkouduttua lopussa.

Vainio on valittu myös Vakka-Suomen vuoden suunnistajaksi ja on mukana vuoden joukkueeksi valittu Suomen mestaritriossa yhdessä Jasper ja Jesse Marteliuksen kanssa.

– Yhdeksäs tila seuratilastossa ei ehkä tunnu kovin hyvältä kolmen ykköstilan jälkeen, mutta menestys on ollut edelleen ihan kohtuullinen, totesi MS Parman puheenjohtaja Jukka Taimisto avauspuheenvuorossaan tuoden esille kauden huippuhetkiä.

– Tulemme jatkossakin satsaamaan nuoriin ja kehitysryhmän valmennukseen. Perusseurojen tehtävä on tuottaa uusia suunnistajia MS Parman riveihin. Nuorten määrän tuplaaminen olkoon sopiva haaste alkavalle kaudelle, Taimisto painotti.

SM-menestyksestä seura palkitsi erikoisstipendillä kaksi kultaa saavuttaneen Sami Hämäläisen, Antti Vainion ja Arto Talvisen.

Nuorten Tiomilan hopeasijasta palkittiin Jarper Marteli'us, Essi Hakala, Emilia Rantanen ja Arto Talvinen.

Antti ja Eero-Matti Vainio, Jesse ja Jasper Martelius, Reeta Rantanen, Sami Hämäläinen, Tiia Miettinen, Tuomo Stenberg, Antti Rousku, Emilia Rantanen, Essi Hakala, Ida Kujansuu ja Arto Talvinen saivat vastaanottaa rankitilastoon ja SM-menestykseen pohjautuvat nuorten valmennusstipendit tulevaa kautta varten.
Lahjakortin sai lisäksi viisitoista nuorta suunnistajaa ja pokaaleilla palkittiin 39 Nuori Suunta-ikäistä junnua.
Ruusuilla palkittiin yli 35-vuotiaat SM-voittajat Timo Grönroos, Martti Kemppi ja Tuomo
Peltola.

Liedon Parma palkitsi parhaana yleisen sarjan suunnistajana Maija Sianojan yli 35-vuotiaista
Tuomo Peltolan ja 15-20-vuotiaista Essi Hakala.
Vuoden maineteko-pokaalin yrjö Lempiäinen ojensi nuorten vetäjälle Risto Ruoholalle.
Lupaavista nuorista urheilijoista Essi Hakala, Ida Kujansuu ja Maija Sianoja saivat stipendin Jukka Taimiston rahastosta.

MS-52 palkitsi Antti Vainion Törnin Maljalla eniten henkilökohtaisia SM- ja am-pisteitä saavuttaneena, vuoden hiihtosuunnistajana ja vuoden SM-poikana. Vuoden SM-tyttöpalkinnon sai Emilia Rantanen heti ensimmäisenä SM-kisavuotenaan.
Vuoden suunnistajana alle 12-vuotiaissa nelinkertainen KLL:n mestari Essi Rantanen sai Kasevan leilin.
Jarkko Tenho palkittiin seuratoiminta-pokaalilla ja Pekka Lapila vuoden valmentaja-pokaalilla. Lapila kunnostautui Sami Hämäläisen henkilökohtaisena valmentajana ja toimii MS Parman nuorten vetäjänä.



- jamo

Sami Hämäläinen Pohjola-ryhmään 14.12.2010 klo 18:46

MS Parman 18-vuotias Aurajoen Urheilulukion abiturientti Sami Hämäläinen on valittu nuorten Pohjola-ryhmään. Suunnistusliiton uudistuneessa valmennusorganisaatiossa entisen nuorten MM-ryhmän korvaavana Pohjola-ryhmään kuuluu kuusi poikaa ja kuusi tyttöä.

– Tosi hyvä juttu Pohjola-ryhmään valinta, se kyllä auttaa pääsyä kohti ensi kauden tavoitteitani. Nuorten MM-kisat ovat Puolan Wejherowo-Rumiassa heinäkuun alussa ja ryhmä menee mm. leireilemään Puolaan viikoksi sopivasti yo-kirjoitusten jälkeen, Hämäläinen kertoi tyytyväisenä.

Hämäläisellä on jo kokemusta Puolan hyvää fyysistä kuntoa vaativista maastotyypeistä yhden leiriviikon verran ja sitä todella tarvitaankin, kun Suomesta ei löydy vastaavaa.

Mikään suuri yllätys Hämäläisen valinta ei ollut, sillä syksyn kaksi SM-kultaa, pitkältä ja keskimatkalta, olivat vahva näyttö pojan taidoista. Nuoren miehen nousu MS Parman edustusmiehistöön niin Tiomilassa kuin Jukolassa ei ole jäänyt vaille huomiota.

Urheilulukio on ollut Hämäläiselle harjoittelun kannalta hyvä valinta ja mahdollistanut osallistumisen urheiluakatemiavalmennukseen. Lukujärjestykseen kuuluu yhteiset aamutreenit ja illalla on päivän oma pääharjoitus. Nyt lähitavoitteina ovat vielä kevään yo-kirjoitukset neljän aineen osalta.

Varsinais-Suomen suunnistuksen tulevaisuuden kannalta merkittävää on alueellisen olympiavalmentajan saaminen Turkuun. Tehtävässä syksyllä aloittanut Paimion Rastin huippusuunnistajavalmentaja Markus Lindeqvist toimii samalla myös Varsinais-Suomen aluevalmennuskoordinaattorina.
AV-valmennukseen tuli alueelta 49 hakemusta ja ryhmiin valinnat Lindeqvist teki yhdessä maajoukkuevalmentajien kanssa monipuolisten testien jälkeen.

Hämäläinen tuli valittua huippuryhmään nuorten olympiavalmennettavana. Lisäksi AV-ryhmän valintakynnyksen ylittivät MS Parman Reeta Rantanen, Emilia Rantanen ja Tuomo Stenberg.


HIIHTOSUUNNISTUS:

Antti Vainio B-maajoukkue, Eero-Matti Vainio nuorten MM-ryhmä.


- jamo

Myrskyisä Yöcup Paijulassa 14.12.2010 klo 18:46

 Se siinä on siinä, 3.osakilpailun voitto Sami HämäläiselleMyöhäissyksyn karmein keli oli vastassa, kun yöcuppailijat asettuivat puolikaareen maantien varteen starttia varten. Tuuli tuiversi puuskissa luokkaa 15 m/s ja lunta tuli tupaan oikein kunnolla ja välillä jäähileen sekaisena niin, että naamassa ja silmissä tuntui. Suunnistaja on vaan sen verran ihmeellinen eläin, että selviää kelissä kuin kelissä.

- Ihan kivaa siellä oli mennä, onneksi oli sen verran pakkasta, että lumi oli kuivaa. Mullakin oli ihan liikaa vaatteita päällä, Vesa Mäkinen kommentoi kisan jälkeen. Olisi tarvinnut varmaan kierrellä varmoja reittejä, kun siihen olisi olut hyvä mahdollisuus, nyt puskin pitkätkin välit suoraan. Yhtä pikku kumparetta haettiin porukalla ja oikein urakalla peitteisellä alueella.

-Oli tosi hyvä rata, kolmanneksi tullut Opa Mattila tokaisi heti maalissa. Parit tiiviit perhoset maustettumna kolmella pidemmällä välillä ja loppuun pari tiukkaa rastipistettä peitteisessä rinteessä, siinä exmänitseri Määtän resepti seiskan nielijöille.

- Löysin ekana toka vikan ja vimpallakin leimasin ekana, mutta Sami rutisti väkisin ohi lopun tiepätkällä, ei voinut mitään, puuskutti Lapila maalissa.
Ratavoitot menivät Sami Hämäläiselle, Outi Sareilalle ja Milla Saarimäelle.

Yöcup 3 2010-11-09
Tulokset:

H19 7.2km: 1) Sami Hämäläinen MSParma 57.45, 2) Pekka Lapila MSParma 57.48, 3) Olli Mattila MSParma 57.54, 4) Daniel Stenlund IF Brahe 58.03, 5) Fredric Portin IF Brahe 1.00.09, 6) Vesa Mäkinen AngA 1.00.47, 7) Petri Paukkunen MSParma 1.00.49, 8) Janne Nieminen PR 1.00.51, 9) Niko-Petteri Salo PR 1.13.01, 10) Henri Kalve PR 1.13.20, 11) Petteri Suominen MSParma 1.17.18, 12) Vesa Heikkilä MSParma 1.26.37.

D19 5,0km: 1) Outi Sareila MSParma 46.14, 2) Päivi Autio Hiisi 52.24, 3) Sanna Heinonen MSParma 53.46.

D15-18 3, 2km 1) Milla Saarimäki AngA 34.36, 2) Essi Hakala MSParma 39.38, 3) Emilia Rantanen MSParma 45.47, 4) Ida Kujansuu MS Parma 45.48.

H15-18 5,0km: 1) Arto Talvinen MSParma 46.56, 2) Tomi Koskela AngA. 47.09.

Kunto 3,2km: 1) Pertti Laitinen Tus 54.12, 2) Pirjo Lähteenmäki PR 57.05.
Kunto 5,0km: 1) Arto Etu-Huitti MSParma 51.36
oma 1 5,0km:1) Timo Pirilä MSParma 46.17.
Oma 2 5,0km:1) Yvonne Gunell PIF 1.03.10.
Oma 3 7,2km: 1) Eero-Antti Lonka PIF 1.04.00.
Oma 4 7,2km: 1) Lauri Pirilä MSParma 1.29.54.



- jamo

Neniä valkaistu 14.12.2010 klo 18:46

 MS Parman tosimiehet huoltopuuhissa ensimmäisen kympin jälkeen.Perinteinen myöhäissyksyn kuntotapahtuma Lähipusikkolaisten Nenänvalkaisu palasi juurilleen, kun tarjolla oli vuoden 1991 kisaradat osittain vähän päivittyneillä kartoilla. Startti Laitilan Jukolan 1985 kisakeskuksesta Tulejärveltä Jukolan kartalla siivitti tosi miehet liikenteeseen 25 km reitille.
Potin korjasi MS Parma-pari Petri Paukkunen_Timo Ritasalo ennen paria Olli Mattila_ Thomas Ekström.
Nössöilyn(15km) ykkönen oli pari Olli Suonpää-Antti-Pekka Niinistö AngA.


- jamo

Naiset 10. Smooolannissa 31.10.2010 klo 15:53

MS Parman naisjoukkue sijoittui kymmenenneksi Smålandskavlenissa joukkueella Susanna Tervo, Tiia Miettinen, Laura Lammila ja Maija Sianoja. Kalevan Rasti parhaana suomalaisjoukkueena oli maalissa kolme minuuttia aikaisemmin sijalla seitsemän.
Miesten loppusijoitus oli 48 joukkueella Peeter Pihl, Samuli Salmenoja, Jussi Aumo, jesse Martelius ja Olli Suonpää.

Romahdus Halikkoviestissä 24.10.2010 klo 22:23

 Toinen osuus täyttymässä ja MS Parma on kolmas.Kärkitaistelussa vahvasti mukana olleen MS Parman hukutti massaan yhden rastin megapummi neljännellä osuudella Halikkoviestissä. Delta vei voiton nimiinsä ankkurinsa Oskari Liukkosen ansiosta ennen Tampereen Pyrintöä. MS Parma teki vahvan nousun romahduksen jälkeiseltä 31. sijalta aina kolmanneksitoista.

Epäonnen soturi neljännellä osuudella oli joukkueen nestori Reima Rantanen, jolle ykkösrastilla tuli lähes parinkymmenen minuutin pummi. - En ollut valmistautunut kunnolla. Heti alun pitkässä nousussa menin ihan hapoille ja metsän puolella en saanut kartasta oikein mitään selvää. Jotain outoa oli, näin ei ole käynyt ennen. Kun rasti ei heti löytynyt olisi tarvinnut rauhoittua ja hidastaa, mutta en malttanut, vaan jatkoin juoksua ja tein ison lenkin. Kun tulin lipulle, piti ihan pysähtyä, jotta sain luupilla koodin tarkistettua ja olin väärällä rastilla, mutta en tiennyt missä, harmitteli Reima.

Avausosuudelta 1,5 minuuttia kärjen takaa vaihtoon tullut Peeter Pihl ei ollut tyytyväinen. - Ei sujunut, kun jokaista rastia piti ihan vähän haparoida, tuntui että muilla oli aina eri hajonta kuin mulla. Pari seuraavaa kolmiosuutta MS Parman kulki hyvin kärjen tuntumassa, kun juniorit täydennettynä Tomi Mattilalla(osuuden nopein) ja Outi Sareilalla(hajonnan nopein) hoitivat leiviskänsä tyylikkäästi. Ero kärkeen oli pari minuuttia ja kolmossijaan vain 9 sekuntia.

Neljänneltä osuudelta Katja Mjösund ja Olli Mattila(hajonnan nopein) tulivat vaihtoon vielä aivan kärjen tuntumassa, mutta kolmas juoksija vasta sitten 19 minuuttin kuluttua.
Sami Hämäläinen 5. osuuden ankkurina paransi sijoitusta kaksitoista pykälää ja Maija Sianoja siitä vielä neljä.
- En tiedä olisko sitten löytynyt enemmän iskua, jos olisimme taistelleet kärkisijoista, kyllä viikontakainen flunssa vielä tuntui, kun oli sen verran tukkoista meno, totesi Samuli Salmenoja. Kärkikymmenikkö jäi nyt parin minuutin päähän.
- Olisihan tämä saanut paremminkin loppua, mutta tuli kuitenkin paljon hyviä suorituksia, tuumasi joukkueen valitsijatehtävät nyt jättävä manageri Mikko Määttä.

MS Parman kakkonen oli ankkuri Olli Suonpään näyttävän kirin myötä kolmaskymmenes ja kolmonen 83.

Rastit jahdattu 20.10.2010 klo 22:24

MS Parman suunnistajat menestyivät hyvin kauden henkilökohtaisten kilpailujen sarjan päättäneessä Rastijahdissa ottamalla kuusi sarjavoittoa Pöytyällä sunnuntaina.

Nyt 33. kerran järjestetyn kisan formaatti on ainutlaatuisena säilyttänyt suosionsa. Yhteislähtö tuo viestinomaista säpinää kilpailuun, jossa tarjolla olevia rastiryppäitä saa hakea haluamassaan järjestyksessä käyden välillä aina ns. keskusrastilla. Kun ryppäät on jahdattu, loppuun on tarjolla ns. putkipätkä, jolla ratkaistaan lopulliset palkintosijat.

MS Parman nuori Sami Hämäläinen, 18, sijoittui hienosti kuudenneksi miesten pääsarjassa jääden vain 2,5 minuuttia voiton vieneestä Hiisin maailmanmestari Andrei Hramovista 12,2 kilometrin matkalla.
– Yhteislähdöstä huolimatta sain tehdä rauhassa omaa työtä ja fyysisestikin oli ihmeen hyvä päivä. Pariin virheeseen meni kait minuutin verran, Hämäläinen kertoi.
– Loppulenkin alussa sain TuMe:n Poutiaisen kiinni ja myös Manu Mutkan selkä vilkkui aina välillä. Poutiaisella ei ollut kirivaihdetta ja ei paljoa jäänyt eroa Mutkaankaan, vaikka eroa oli loppulenkille lähdettäessä melkein minuutti, Hämäläinen totesi tyytyväisenä.

Sarjavoittoihin yltivät MS Parman Tuomo Peltola, Liisa Veijalainen, Aaro Ruohola, Akseli Ruohola, Niklas Ekström ja Emilia Rantanen.

MS Parma 25Mannan yhdeksäs 12.10.2010 klo 11:47

MS Parman riemua Mannan palkitokorokkeella, kuva. A.S.MS Parma loikkasi jälleen 25Mannan kympikärkeen Lötin Vallentunassa sijoittumalla yhdeksänneksi kolmanneksi parhaana suomalaisjoukkueena hyvän suorituksen jälkeen. Voiton vei dramaattisen lopun jälkeen Stora Tuna OK, joka jäätyään kuuden joukkueen letkasta teki omaa työtä voittaen 41 sekunnilla. Suomalaisista Angelniemi oli kolmas ja ankkuriosuutta lähtiessään 3 minuuttia johtanut Pyrintö seitsemäs.
Viestiin osallistui 9100 suunnistajaa 364 joukkueessa, joista suomalaisia 56 joukkuetta.

- Parin isomman virheen myötä voittotaisteluun pääsy ei onnistunut tällä kertaa, vaikka lähellä oltiin. Joukkueen tyytyväisen riemuitseva ilme Mannan palkintopallilla mitalit kaulassaan viestitti kuitenkin oleellisen, manageri Mikko Määttä kertoi.

Luotto kokeneempaan kalustoon avausosuuksilla toi hyvät lähtökohdat muille osuuksille. Samuli Salmenoja sai kovaa kyytiä startista saakka ja kolme puolen minuuttia koukkua antoivat sijan 52 reilun minuutin kärjestä. Juha Peltola teki hyvän juoksun ja nosti joukkuetta 29 sijaa +2.13.
 Suski Tervo ja Outi Sareila tulivat peräkanaa 3. osuudelta, kuva.A.S.
Naisnelikkomme kolmannella osuudella teki tasaista työtä tullen vaihtoon 37 sekunnin sisällä Suski Tervon ja Outi Sareilan johdolla jo sijalle 9.(+1.53). Seuraavaksi liikkeellä ollut junioriryhmä Essi ja Emilia Rantanen ja Reeta Rantanen ankkurinaan kokenut Raimo Jalonen piti kutinsa yhdeksäntenä, +2.29.

Vaatíva miesten osuus sujui Asgeir Mjösundin siivittämä. Joukkue tipahti 5 pykälää ja ero kasvoi vain +3.49:ään, vaikka mukana oli Antti Vainion pari 1,5 minuutin pummia.

Kuudennella osuudella kohtaloksi tuli väärän rastivälin lukeminen, mikä vei Thomas Ekströmiltä ylimääräisiä minuutteja ja hyvin kasassa ollut pakka repesi 7 minuutin haarukaksi. Sija 16., +9.57.
Seitsemännellä osuudella ankkurina Sami Hämäläinen oli kuitenkin iskussa ja rutisti pari minuuttia kärkeä kiinni ja sija oli 13.putkosuuksille lähdettäessä, +7.03.

Katja Mjösund teki lopussa huonomman reitinvalinnan, mutta nousi pari sijaa +8.41. Maija Sianojalle tarjottiin paikkaa joukkueensa kakkoseksi nostaneen Angelniemen Galina Vinogradovan peesissä, mutta mahdollisuus vaihtoalueen ruuhkassa jäi pimentoon. Oman juoksun tehneenä Sianoja nosti joukkuetta pari sijaa yhdeksänneksi. +7.26.

Ankkuri Peeter Pihl pääsi mielipaikkaansa ryhmään, jossa olivat mukana myös mm.Vehkalahti, Kangasala, Lynx ja Leksand, kovia ankkureita kaikki. Alkuun tullut reilu minuutin pummi teki kärjen takaa-ajosta tuskallisempaa, eikä siihen ollut mahdollisuutta. Ryhmä pysyi kasassa loppuratkaisuun saakka, jossa Pihl näytti kantapäitään koko muulle ryhmälle.(+7.18)

MS Parman 2-joukkue kulki alun kolme osuutta viime vuotiseen tahtiin, mutta käväisi sitten sijalla 169 neljännellä osuudella. Sittä joukkue rymisteli kohti parempia sijoituksia ja Pekka Lapila ankkuroi sijalle 96.
Kolmosjoukkueemme oli tasoissa mm. Haldenin,Kalevan Rastin, Deltan ja monen muun hylätyn joukkueen kanssa.

9. MS Parma I
Osuus
1 Samuli Salmenoja
2 Juha Peltola
3 Liis Johanson, Outi Sareila, Laura Lammila, Susanna Tervo
4 Essi Rantanen, Emilia Rantanen, Reetta Rantanen, Raimo Jalonen
5 Asgeir Mjösund, Lasse Suonpää, Antti Vainio, Tomi Mattila
6 Reima Rantanen, V-M Hanhela, Thomas Ekström, Olli Mattila
7 E-M Vainio, Timo Ritasalo, Petri Paukkunen, Sami Hämäläinen
23 Katja Mjösund
24 Maija Sianoja
25 Peeter Pihl

Laasoselle SM-yön hopeaa 05.10.2010 klo 16:14

Essi Hakala SM-yön 14.Ensimmäistä vuottaan pääsarjoissa juoksevat Rauman Rasti-Lukon Marika Teini ja Tampereen Pyrinnön Leo Laakkonen suunnistivat yön kuningattareksi ja kuninkaaksi SM-yön vaativiksi osoittautuneilla reiteillä Mynämäessä lauantaina. MS Parman Kirsi Laasosen, D50, suunnisti SM-hopealle.

Helppoon suunnistukseen rikkonaisessa maastossa tuudittautuneet putosivat nopeasti maan pinnalle pummaamalla heti ykkösrastia ja ns. ilmaisia välejä ei ollut lainkaan. Aivan ensimmäisistä metreistä viimeiselle rastille saakka piti hallita suunnistustaan menestyäkseen monimuotoisessa maastossa.
Lyhyt avausrastiväli kuusikkoisella harjanteella oli suurimmalle osalle liian vaikea ja viimeinen tyrmäystippa tarjoiltiin juuri ennen maalia runsasrastisilla vanhoilla hiekkakuoppa-alueilla, missä nähtiin suunnistajien sinne tänne poukkoileva jatkuva valoshow.

Kun lopussa pellon ja maantien välissä vajaat 100 metriä leveällä kaistalla vanhalla hiekkakuopalla oli viisi rastia 50x50 metriä alueella, kaksi kuopan pohjalla ja kolme kymmenen metriä korkeammalla kuopan reunalla, niin tosi harvat malttoivat suunnistaa varmasti omalleen, vaan toisten lamput kiinnostivat.Kaikki viisi rastia olivat korkeintaan kymmenen metriä polulta tai kuopan kärrypolulta.

Myös edellisessä peitteisemmässä kuopassa olleet rastit olivat aivan kärrypolkujen vieressä, mutta ilman hyvää suunnitelmaa tuli pummia.

– Tein hyvän juoksun vaativalla radalla. Kun oli näin haastaavaa, niin muutkaan eivät menneet lujaa, MS Parman Samuli Salmenoja kertoi oltuaan kuudes perjantai-illan karsinnassa Nousiaisten Paijulassa.

– Odotin hyvää yöjuoksua myös finaalissa, mutta paluu todellisuuteen tuli jo ykkösellä ja toinen kahden minuutin pummi kakkosella. Välillä homma sujui paremmin, mutta suunnistustekniikkani tuntunut olevan riittävää. Salmenoja oli 44:s.
 Suski Tervo kolmanneksi viimeisellä rastilla syvän notkon päässä, kuva Jukka Liikari
– Tänään oli hyvä kulku ja vaativa rata hieno kelissä, mutta heti ykkösellä tein kahden minuutin koukun, MS Parman neljänneksitoista sijoittunut Susanna Tervo harmitteli. Ykkösellä yli kuuden minuutin pummin tehnyt Outi Sareila pääsi vauhtiin kakkoselta lähtien ja nousi lopulta viidenneksitoista. Maija Sianoja veti pohjat ykkösvälillä, mutta pikku virheiden sävyttämänä oli kuudestoista.
SM-plaketeille suunnistivat ikäsarjoissa MS Parman Liisa Veijalainen ja Tuomo Peltola.
Junnuista parhaana Essi Hakala oli neljästoista kuten myös Sanna Taimisto D20:ssa.

XXV ORAVATONNI 27.09.2010 klo 11:35

 Anni Valtosen Oravatonnivoitto, D13.Tampereen Pyrinnön punainen oli valttia 25-vuotista taivaltaan upeassa syyssäässä juhlineessa Oravatonnissa seuran vietyä ylivoimaiseen tapaan kiertopalkinnon Nousiaisissa sunnuntaina. Nuorisosuunnistuksen huipputapahtumassa seuraavat sijat menivät Helsingin Suunnistajille ja Kangasala SK:lle tiukan kisan jälkeen ja MS Parma oli kuudes.

Mynämäen Suunnistajat-52 oli juhlakisan sijoittanut upeaan avokalliomaastoon, jossa taito oli korkeassa kurssissa ja nuorimpien suunnistusta oli tukemassa sopivasti tukipisteitä. Oravatonnin pääsarjoissa, H16- D16-sarjoissa, kilpailijat lähtivät maastoon kilpailukeskuksesta mukanaan suorituksen nettiseurantaan siirtävät gps-laitteet. Seurantateltassa väkeä riitti tungokseen asti kisan ratkaisuun saakka.

D16-sarjan ykkönen oli Jenna Laukkarinen Tuusulasta ja H16-sarjan vei ylivoimaisesti HS:n Luukas Valtonen.
 Janina Sinkkonen neljäs, D12.
Oravatonnisarjoissa voittoon suunnistivat MS Parman Anni Valtonen ja Essi Rantanen. Palkintopallille ylsivät MS Parman Annika ja Janina Sinkkonen neljänsinä sekä Akseli Ruohola viidentenä.
Ikäsarjoissa ykkösiksi suunnistivat MS Parman Tuomo Peltola, Jukka Taimisto ja Martti Alilonttinen.
Tume:n Jussi Suna vei miesten ja Paimion Inga Dambe naisten sarjan. Osanottajia oli 1200.


Oravatonnin seurakilpailu:
1. Tampereen Pyrintö 148, 2. Helsingin Suunnistajat 99, 3. Kangasala SK 97, 4. Turun Suunnistajat 74, 5. Rajamäen Rykmentti 61, 6. MS Parma 44, 7. Mäntsälän Urheilijat 42, 8. Keravan Urheilijat 35, 9. Tuusulan Voima-Veikot 33, 10. Rastivarsat 28, 11. Kokkolan Suunnistajat 27, 12. Koovee 24, 13. Lapuan Virkiä 21, 14. OK Orient 19, 15. Lynx 18, 16. Angelniemen Ankkuri 17, 17. Lounais-Hämeen Rasti 14, 18. Kyrös-Rasti 12, 19. Suunta-Sepot 8, 19. Rasti-Lukko 8, 19. Ulvilan Ura 8, 19. Espoon Suunta 8.

Edustus Esi-Jukolassa laajalla rintamalla 26.09.2010 klo 23:42

MS Parma leireili viikonlopppuna Virolahdella ensi vuoden Jukolan maisemissa. Leiri polkaistiin liikkeelle Esi-Jukolana juostussa kolmiosuuksisessa Kymen Rastiviestissä. MS Parman joukkueiden sijoitukset oliva seitsemäs, yhdeksäs ja kahdestoista. Tämän jälkeen miesten ryhmä jatkoi viikonloppua kolmen virallisen harjoituskartan kimpussa hakien tuntumaa ensi vuoden suurviestiä varten, leirikeskuksenaan alueen johtavan hiihtoseuran Klamilan Vedon maja.

Viestin avausosuudelta kärjessä tuli MS Parman ja OK Võrun yhdistelmäjoukkueen Lauri Sild, joka oli samalla tutustumassa tulevan Jukolan harjoitusmaastoihin msparmalaisten ystäviensä kutsumana. Mies valitteli huigeasta suorituksestaan huolimatta tekemiään suuria virheitä. Ykkösen ja kakkosen junioriavaajat SMS Hämäläinen ja Antti Vainio saapuivat vaihtoon hieman pettyneinä viitisen minuuttia Sildin jälkeen, lähettäen matkaan Lasse Suonpään ja Samuli Salmenojan. Toisella osuudella sijoitukset nousivat mukavasti ja ankkurit Peeter Pihl ja Tomi Mattila pääsivät matkaan tavoittelemaan sijoituksia kymmenen joukkoon. Ankkuriosuuden jännittävien vaiheiden seurauksena loppusijoitukset olivatkin kohtuulliset ja lisäksi Opa Mattilan ankkuroima kolmonenkin saatiin aivan kymppisakin tuntumaan. Kakkosjoukkueen puolustukseksi on todettava joukkueen miesten hakeen kokonaisuudessaan kisaherkkyyttä Ruokolahdella torstain ja perjantain aikana järjestetystä sotilaiden SM-partiosta.

Kisan voitti Vaajakosken Terän rautainen joukkue Joensuu, Ikonen, Jo Lakanen reilulla marginaalilla ennen OK Orientia.

Venlojen ryhmä Tervo, Ryynänen, Sianoja sijoittui omassa viestissään neljänneksi. Naisissa nopein oli Pyrinnön trio Pulli, Fincke, Niemi.

MS Parma 5. Nuorisoviestissä 25.09.2010 klo 18:58

 Camillan loikkaa radiorastin jälkeenMS Parman juniorit sijoittuivat viidenneksi Turun Nuorisoviestin A-sarjassa Naantalissa. Voiton vei Nuorten Jukolan tapaan Helsingin Suunnistajat 1,5 minuutin erolla Tampereen Pyristöön.

Seuran nuoret tekivät ihan hyviä suorituksia, mutta aivan osuuksien kärkivauhtiin ei eväät riittäneet. Juho Dahlin avaus oli kahdentenatoista (+3.44), mistä Essi Rantanen kipitti osuutensa kolmanneksi parhaana ja rutisti minuutin pois erosta kärkeen. Aaro Ruohola nosti sijoitusta parilla ja Anni Valtonen myös parilla ollen osuutensa kolmanneksi paras.
Loppuosuuksilla Emilia Rantanen , Ida Kujansuu ja Arto Talvinen tekivät sen mitä oli tehtävissä.
Seuran kakkonen oli seitsemästoista.

B-sarjassa MS Parma ei mahtunut kymppisakkiin vaan oli yhdestoista joukkueella Konsta Piironen, Casper Fingerroos, Niklas Ekström, Janina Sinkkonen. Kakkonen oli 27.

Miesten Sprinttiviestissä pari Vesa Heikkilä-Olli Suonpää oli kolmas osanotoltaan torsoksi jääneessä tapahtumassa.

Kakskymppisille viestin SM-pronssi 24.09.2010 klo 06:22

VIHTI
 Katja Mjösund ja Outi Sareila avittivat joukkueensa plaketille kuudenneksiMS Parman H20-sarjan pojat saavuttivat pronssia viestisuunnistuksen SM-kisoissa Vihdissä sunnuntaina. Seuran naiset olivat kuudensia SM-plaketilla.

Pääosin hyväkulkuinen ja vaihteleva, kohtalaisia korkeuseroja sisältänyt maasto oli Nuuksion kansallispuistoa, jossa suoalueilla suoritetut ennallistamistoimet olivat erikoisominaisuuksia. Kilpailijoille se tarjosi upeita maisemia ja kunnon erämaasuunnistusta.

MS Parman kakskymppisillä ainoa tavoite oli mestaruus ja siitä se taistelikin ankkuriosuuden loppupuolelle saakka. Eero-Matti Vainio ja Antti Vainio tarjosivat ankkuri Sami Hämäläiselle paikan 13 sekuntia kärjessä menneen Helsingin Suunnistajien takaa.
Hämäläinen tavoitti heti ykkösellä HS:n Einari Heinäahon etumatkan. Välillä pojat kulkivat eri hajontarasteilla mutta samaa vauhtia. Ratkaisu tuli ennen loppulenkkiä hajontarastilla, jossa Hämäläinen teki 1,5 minuutin virheen ja HS juoksi mestaruuteen. Lopussa iholle päässyt Kangasala nappasi vielä hopean.

Naisissa MS Parman kokenut kaksikko Katja Mjösund ja Outi Sareila täydennettynä nuorella Maija Sianojalla suunnisti tasaisen varmasti. Mitaleille vauhti ei olisi riittänyt, mutta kuudes sijakin tuntui tyttöjä tyydyttävän.
H18-pojissa MS Parmalla oli jopa yllätysmitali haussa ankkuriosuudella. Tuomo Stenberg ja Antti Rousku päästivät Arto Talvisen ankkuriosuudelle sijalta kuusi 45 sekunnin päässä pronssilta. Alku sujuikin hyvin ja Talvinen tavoitti kakkosena kulkeneen SK Vuoksen. – Seiskalle mennessä luin jo kahdeksatta rastiväliä ja ennen kuin hälytyskello soi, olin hukassa. Viisi minuuttia siinä meni ylimääräistä, harmitteli Talvinen. Joukkue oli plaketilla kahdeksas.

Ankkuriosuudella MS Parman D16-joukkue Essi Hakala, Ida Kujansuu ja Emilia Rantanen nousi myös SM-plaketille sijalle 10.

MS Parman miehet olivat neljästoista. Tomi Mattilan avausosuus oli vielä lupauksia antava, mutta väliosuuksilla Samuli Salmenojalla ja Juha Peltolalla ei ollut paras päivänsä. Salmenojalla tuli pari pientä virhettä ja lauantain keskimatka oli painolastina. Peltolalla toipilaana ei löytynyt totuttua iskua ja pitkän välin toteutus ei mennyt putkeen. Ankkurina debytoinut Peeter Pihl juoksi hyvin.


MS PARMALLE KULTAA R2:N VIESTEISSÄ

KARIJOKI

MS Parman ikäsuunnistajat korjasivat yhdessä yössä keskimatkan epäonnistumistaan ja suunnistivat kolme SM-mitalia viesteissä Karijoella sunnuntaina.
Kultaa vuolivat Timo Grönroos, Martti Kemppi ja ankkurinaan Tuomo Peltola 3,5 minuutin erolla Turun Suunnistajiin. Kemppi kuroi toisella kärjen 2,5 minuutin etumatkan kiinni ja karkasi vielä vielä muilta. Peltolalla oli helppo työ varmistaa voitto.
H60-sarjassa mestaruus jäi 45 sekunnin päähään Jaakko Hörköltä, Timo Peltolalta ja Raimo Jaloselta.
Sm-pronssia saivat Liisa Veijalainen, Tuula Kemppi ja Kati Peltola sarjassa D55.

Hämäläiselle keskimatkan SM-kulta 23.09.2010 klo 17:16

Orimattila

 Sami Hämäläinen keskimatkan Suomen mestariMS Parman 18-vuotiaan Sami Hämäläisen vahva syyskunto toi hänelle toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden, nyt keskimatkalla. Jo aamupäivän karsinnassa Hämäläinen oli lohkonsa nopein ja sama tahti jatkui kovassa vesisateessa juostussa finaalissa.

– Tänään juoksu kulki todella hyvin. Kolmosella ehdin koukkaamaan vajaan minuutin pummin, mutta tuskin virheittä selvisivät muutkaan.. Loppu meni kyllä ihan putkeen, Hämäläinen totesi silminnähden tyytyväisenä.
Vielä nelosrastilla Hämäläisen kanssa johdossa samalla ajalla ollut Huhtinen teki isomman virheen loppupään rastilla jääden kärjestä puolitoista minuuttia.

Muuten palkintopallisijoitus oli alueen suunnistajilta kiven takana, sillä vain MS Parman Arto Talvinen oli plaketilla viides.

Naisten sarjan karsinnoissa MS Parman Laura Lammila hämmästytti suunnistusmediaa ponnahtamalla tuntemattomuudesta suoraan kakkoseksi ja taakse jäivät mm. Anni-Maija Fincke ja Riina Kuuselo Suomen MM-joukkueesta. Iltapäivän finaalissa hyviä mahdollisuuksia olisi ollut kymmenen sijan paikkeille, mutta pitkällä rastivälillä syntyi 2,5 minuutin ylimääräiset kiemurat.. Nyt loppusijoitus oli 21, kun aamun karsinnoissa oli 180 naista. Katja Mjösund oli 22.

Miehissä finaalipaikkaa tavoitteli nelisensataa suunnistajaa. Finaalissa MS Parman Samuli Salmenoja oli parhaana 31.

IKÄSUUNNISTAJAT MITALEITTA

TEUVA
Alueemme kokeneemmat suunnistajat eivät yltäneet mitaleille omalla keskimatkallaan Teuvassa lauantaina. Yllättävää oli, että monen mitalitoiveet tyssäsivät jo aamun karsintaan.
Laakea kivikkopohjainen pikkukumpurainen maasto oli yllättävän hankala suunnistaa, ja selitystä epäonnistumisesta haettiin myös tavallista himmeämmästä ratapainatuksesta.
Parhaina neljänneksi ylsi MS Parman Tuomo Peltola, H65. Plaketille viidenneksi ehti Timo Peltola.

Hämäläiselle pitkän SM-kulta 07.09.2010 klo 17:26

 Sami Hämäläinen,pitkän matkan mestari, H18. MS Parman pojat juhlivat kolmea mitalia suunnistuksen pitkän matkan SM-kisoissa Karjaalla sunnuntaina. Sami Hämäläinen nappasi mestaruuden H18-, Antti Vainio hopeaa H20- ja Arto Talvinen pronssia H15-sarjassa.

Hämäläinen kulki kärkipaikalla ykkösrastista maaliin saakka jättäen muut mitalistit Rajamäen Miikka Suomisen ja Jesse Laukkarisen runsaan minuutin päähän.

– Karsinnan suunnistin rennosti suurimpia puristamatta, mutta muutamissa kohdissa keskittyminen ei ollut parhaimmillaan jättäen hieman epävarmuutta finaaliin, Hämäläinen muisteli lauantain suoritusta.
– Tiesin kuntoni hyväksi ja ainoa tavoitteeni oli mestaruus. Koskaan aiemmin ei alku ole lähtenyt näin hyvin käyntiin, sillä sain suunnistuksen heti sujumaan hyvin. Kaiken kaikkiaan erinomainen suoritus vaikkakin toiseksi viimeiselle tuli minuutin virhe, Hämäläinen analysoi tyytyväisenä.
– Mestaruus tuntuu tosi hyvältä kaikkien alkukauden vaikeuksien jälkeen. Muutokset harjoituksellisesti kevään jälkeen tuottivat tulosta ja Lapilan Pekan kanssa on saatu suunnistus sujumaan, Hämäläinen kiitteli valmentajaansa.

Kaksikymppisissä Antti Vainio jäi mestari Einari Heinäarosta pari minuuttia. – Tein pari huonompaa reitinvalintaa pitkillä väleillä ja niissä tuo ero syntyi, virheitä rasteilla en juuri tehnyt, Vainio totesi.

Arto Talvisen nousi nihkeän alun jälkeen jo kakkoseksi, mutta isompi kaarros lopun rastivälillä tipautti pojan pronssille.

Miesten pääsarjassa omakotitalonsa rakentamiseen keskittynyt Samuli Salmenoja oli yllättynyt sijoituksestaan 20. – Juoksu oli odotetun raskasta, ja vauhti aika lailla samaa alusta loppuun asti. Hieno sijoitus kuitenkin herätti jälleen ajatuksia, mihin treenanneena olisikaan voinut pystyä. Vähän mukavampaa on taas jatkaa kohti uusia haasteita, Salmenoja kiikaroi tulevaisuuttaan.
Naisissa Maija Sianoja ja Outi Sareila olivat peräkkäin sijoilla 25 ja 26.
SM-plaketille sijoittui Emilia Rantanen, D15.

Kakkosryhmän SM-kisoissa plaketeilla olivat viidensinä Tuomo Peltola ja Kirsi Laasonen.

Essille kultaa, Artolle pronssia 29.08.2010 klo 08:38

Koululiikuntaliiton mestrauuskilpailut alkoivat Ikaalisissa henkilökohtaisella kilpailulla. Essi Rantanen otti kultaa D11-sarjassa ja Arto Talvinen pronssia sarjassa H15. Kymppisakkiin mahtui myös Sami Hämäläinen viides H18:ssa, Eero Lapila viides H12:ssa, Casper Fingeroos neljäs ja Niklas Ekströn viides H9RR:llä sekä Sebastian Fingeroos kahdeksas H10RR -sarjassa. Essi Valtonen D9RR oli yhdeksäs. Palkinnoille pääsi myös Akseli Ruohola sarjassa H12 ollen 11.

KLL:n suunnistusmestaruuskilpailut Ikaalisissa 27.8.2010


H18- 7,5 km
1) Otto Simosas Porvoo 44:19, 3) Mikko Huhtinen Turku 44:50, 5) Sami Hämäläinen Turku 46:25, 8) Janne Nieminen Turku 48:25, 12) Matti Saari Turku 49:54.
H17 6,9 km
1) Tuukka Jurvakainen Jyväskylä 41:30, 13) Tuomo Stenberg Nousiainen 48:48.
H16 5,4 km
1) Kristian Kannus Kangasala 30:58, 28) Juho Dahl Lieto 43:30, 35) Samuel Lindqvist Lieto 46:21, 36) Olli Huhtinen Turku 47:04, 41) Pauli Viberg Turku 58:17.
H15 4,9 km
1) Aleksi Niemi Tampere 29:18, 3) Arto Talvinen Rusko 30:33, 43) Jasper Martelius Mynämäki 46:05.
H14 3,8 km
1) Arttu Nummela Mäntsälä 23:36, 42) Aaro Ruohola Lieto 36:32, 84) Pyry Viberg Naantali 1:29:46.
H13 3,5 km
1) Olli Ojanaho Rovaniemi 18:25, 15) Eero Heinonen Turku 25:51, 63) Roope Ruusuvuori Uusikaupunki 46:14, .
H12 2,9 km
1) Viljami Pätäri Kouvola 17:57, 5) Eero Lapila Lieto 18:56, 11) Akseli Ruohola Lieto 20:09, 55) Saku Valkila Turku 31:11, 65) Verneri Venojärvi Raisio 38:19.
H11TR 2,1 km
1) Paavo Asikainen Kouvola 12:44, 9) Justus Vuori Turku 14:16, 20) Rasmus Ekström Turku 15:30, 24) Ville Kinnala Kaarina 15:44, 60) Konsta Piironen Lieto 23:22.
H10RR 2,3 km
1) Niklas Heikkilä Kouvola 11:08, 8) Sebastian Fingerroos Paimio 13:27, 61) Antti Silander Kaarina 21:17.
H9RR 2,1 km
1) Jarkko Rantoja Alavus 10:42, 4) Casper Fingerroos Paimio 11:54, 5) Niklas Ekström Turku 12:02, 38) Kalle Kinnala Kaarina 15:31, 87) Samuli Rousku Masku 22:52, 92) Aapo Siivonen Uusikaupunki 25:23.
D18- 5,8 km
1) Tuulia Viberg Turku 41:40, 21) Milla Saarimäki Turku 49:53, 24) Reeta Rantanen Turku 50:48.
D17 5,4 km
1) Sanni Kivelä Salo 40:10, 28) Salla Koskinen Turku 56:08, 35) Taija Hintukainen Lieto 1:01:07, 38) Anniina Sinkkonen Turku 1:06:40.
D16 4,4 km
1) Oona Valkonen Hankasalmi 32:44, 13) Ida Kujansuu Lieto 37:29, 14) Emmi Haavisto Turku 37:49, 56) Emilia Salonen Mynämäki 1:04:04.
D15 4,2 km
1) Suvi Heittola Kurikka 29:23, 8) Lilja Österman Raisio 33:54, 15) Laura Neuvonen Raisio 37:07, 19) Essi Hakala Lieto 38:11, 24) Emilia Rantanen Mynämäki 42:48, 35) Annika Sinkkonen Lieto 45:14, 38) Roosa Rantanen Nousiainen 46:58, 64) Reea Ruusuvuori Uusikaupunki 1:23:48.
D14 3,7 km
1) Lotta Kirvesmies Hollola 27:09, 79) Ella Haavisto Raisio 3:30:38.
D13 3,4 km
1) Juliaana Näsi Oulu 23:37, 14) Anni Valtonen Nousiainen 26:20, 26) Laura Jerkku Turku 30:22, 29) Hanne-Line Ekström Turku 30:54, 32) Camilla Fingerroos Paimio 31:59, 49) Enni Jalava Uusikaupunki 35:34, 55) Venla Kinnala Kaarina 38:15, 68) Inna Antikainen Naantali 43:47, 70) Jessi Mäkinen Lieto 44:43, 74) Laura Ukkonen Naantali 51:42.
D12 2,5 km
1) Veera Klemettinen Muurame 17:10, 28) Ilona Haapasaari Turku 23:51, 56) Anniina Aaltonen Turku 29:02, 91) Jenna Rantala Turku 37:40.
D11TR 2,1 km
1) Essi Rantanen Mynämäki 12:27, 9) Alli Haavisto Raisio 15:11, 12) Siiri Koskinen Turku 15:23, 29) Janina Sinkkonen Lieto 17:43, 62) Salla Laeslahti Turku 23:18.
D10RR 2,3 km
1) Sara Kurth Rovaniemi 12:25, 45) Sanni Saru Turku 23:09, 55) Elina Heinonen Turku 24:54.
D9RR 2,1 km
1) Elisa Mattila Kouvola 11:36, 9) Essi Valtonen Nousiainen 15:09, 23) Janni Mäkinen Lieto 17:03, 51) Sara Valkila Turku 19:48, 63) Irma Silander Kaarina 21:21, 76) Jenny Vuori Turku 24:26, 87) Saana Laeslahti Turku 30:56.
Valitut seurat:

MS Parma neljäs Nuorten Jukolassa 22.08.2010 klo 17:11

Kovien kilpakumppanien Samin ja Mikon kädenpuristus reilun kisan jälkeenHelsingin Suunnistajat oli ylivoinen voittaja Tampereen nuorten Jukolassa ja seuran kakkonenkin oli kahdeksas.. Se otti jo toisella osuudella piikkipaikan,mistä se ei enää suostunut luopumaan.Pihla Otsamo repäisi ratkaisevan kuuden minuutin kaulan muihin 5. osuudella.

MS Parma teki huikean nousun avausosuuden 56. tilalta neljänneksi ankkurinsa Sami Hämäläisen vahvan loppukirin myötä kuitaten samalla vuodentakaisen epäonnen. Toki enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta Kaupissa radat olivat suunnistusta, virheittä ei selvitty.Seuran kakkosjoukkue sivusi parasta sijoitustaan ollen 24. kuten vuosi sitten ja seuran kaikki joukkueet olivat nyt sadan paremmalla puolella.
- Sijoitus oli hyvä ja kokonaispanos myös. Joukkueiden valmistautuminen kyllä onnistui, mutta yksilötasolla siinä olisi ollut parantamisen varaa, analysoi kisaa valmennuksen johtaja Reima Rantanen.

MS Parman junnujen seitsenvuotisen historian aikana joukkue on sijoittunut viisi kertaa neljän parhaan joukkoon ja voitto tuli Espoosta kaksi vuotta sitten. Ensimmäisen vuosi 2004 on edelleen selkeästi seuran paras, jolloin ykkönen oli 2., kakkonen 24. ja kolmonenkin 42.

Kaupin pesäpallokentältä vauhdikkaimmin kiihdytti Jasper Martelius, kunnes ykkösellä nilkkaan iski maa-ampiaisten sarjatuli. Tuskainen kipu häiritsi juoksua ja keskittymistä. -Pieniä virheitä tuli, mutta kyllä lopussa jäin tossulla.
Sijalta 54 ja 7.39 kärjen takaa Arto Talvinen teki toisella varman oman suunnistuksen vetäen 42 sekuntia kärkeä kiinni ja vaihtoi jo sijalla 12.

14-vuotisten osuuksilla Anni Valtonen ja pikahälyytyksellä ykköseen nostettu Akseli Ruohola tekivät sen mitä pitikin ja kun Essi Hakala hoiti 5. osuuden mallikkaasti, oli viestiin odotettavissa mielenkiintoinen loppu. Jos mukaan mahtui joku pikku virhe, niin sijoitus oli seitsemän ja kärkeen + 7.36 ja kakkostilaan vain 1,5 minuuttia.

Reeta Rantanen veti alun mainiosti ja 1,6 km:n väliajoissa jo viidentenä ja neljä seuraavaa rastiväliä kolmantena.- Menin kohti omaa hajontaa yksin ja näin muiden tulevan vastaan. Ajatus läksi harhailemaan ja pummasin sitä sitten heti 4 minuuttia, harmittaa. Siinä Tuuliakin sai kiinni, mutta häipyi sitten jonnekin.

Sami Hämäläinen ampaisi ankkuriosuudelle päättäväisesti sijalta yhdeksän ja poimi joukkueita toisensa perään. Kymppirastia lähetyttäessä ero KooVee:hen oli kaventunut 50 sekuntiin, mutta koukku rastilla ja kaarros seuraavalla välillä antoivat KooVee:lle riittävän etumatkan pronssitilaan.
Tässä vaiheessa myös jo 1,5 minuuttia takana ollut TuS:in Mikko Huhtinen pääsi näköetäisyydelle ja varvauslenkki huipentui loppukiritaisteluun, missä Hämäläinen oli vahvempi.

Kakkosjoukkueen meno oli nousujohteisen tasaista sijalta 60 sijalle 24. Parhaiten osuudellaan sijoittui Emilia Rantanen, 15. osuudella viisi.

Seuran parhaat osuussijoitukset tekivät Sami Hämäläinen ja kolmosjoukkueessa juossut Essi Rantanen 11v kolmannella osuudella. Molemmat olivat kolmansia ja Arto Talvinen oli osuutensa neljäs.
Ensi vuonna jatketaan Kajaanissa Vimpelinlaakson urheilukeskuksessa ja 2012 järjestelyvuorossa on MS-52.

- jamo -

Aluemestaruuskisoista mitaleja 17.08.2010 klo 11:20

ERIKOISPITKÄ MATKA

Varsinais-Suomen erikoispitkien matkojen suunnistusmestaruudet ratkottiin Kosken Myllykylän maastoissa iltakilpailuna hieman lyhennetyillä matkoilla. Helteisen kesän myötä vain sitkeimmät uskaltautuivat lähtöviivalle, mutta mitalit saatiin kuitenkin jaettua.
Miehissä MS Parman Petteri Suominen oli ylivoimainen seurakaveri Tuomas Hakkaraisen oltua hopealla. Aluemestareiksi leivottiin MS Parman Arto Talvinen H16 ja Raimo Jalonen H60.

PITKÄ MATKALTA 18 MITALIA

MS Parman suunnistajilla oli suunta kohdallaan pitkän matkan am-kisoissa Marttilassa lauantaina, kun saaliina oli yksitoista mestaruutta ja 7 himmeämpää mitalia.
.
Juomakivenrahkan maasto tiedettiin erittäin hyvänä, nopeakulkuisena suunnistusmaastona, mutta nyt kilpailukeskuksen ehdoilla tehtyjen ratojen pitkät raskaat soiden ylitykset eivät olleet kaikille mieleisiä. Fysiikka joutui helteessä kovalle koetukselle.
Tarkat rastipisteet pienipiirteisillä alueilla takasivat kuitenkin paljon mieleistä ratkottavaa kaarnanpurijoille ja taitavimmat menestyivät.

Miesten pääsarja kulki Angelniemen Tuomas Karin johdolla, kun MS Parman ryhmä pummaili itsensä ulos mitaleilta. Parhaana Tomi Mattila oli neljäs, mutta jo seitsemän minuuttia mestarin takana. Naisissa Sanna Heinonen oli pronssilla, kun Paimion Inga Dambe oli ylivoimainen mestari.
Mestaruuksia voittivat MS Parman Raimo Jalonen H60, Antti Laine H75, Sami Hämäläinen H18, Arto Talvinen H16, Aaro Ruohola H14, Akseli Ruohola H12, Kirsi Laasonen D50, Essi Hakala D16, Camilla Fingerroos D14, Essi Rantanen D12 ja Essi Valtonen D10RR

NAISET VIESTIMESTARIKSI

MS Parman Sanna Heinonen, Laura Lammila ja Maija Sianoja olivat täysin ylivoimaisia aluemestaruusviestissä Marttilassa sunnuntaina. Hopealle yltänyt Angelniemen Ankkuri ylitti maalilinjan seitsemäntoista minuuttia myöhemmin.

Osanotoltaan varsin aneemisiksi jääneet aluemestaruusviestit eivät nykyään jaksa kiinnostaa huippuja aiempien vuosien tapaan. Nytkin miehissä vain Angelniemi toi kisaan kaksi mitan täyttävää kolmikkoa ja vei ylivoimaiset kärkitilat. Tarjolla olisi kuitenkin ollut täysipainoista viestisuunnistusta Juomakivenrahkan reunamilla. Olisi sinne enemmänkin joukkueita mahtunut, oli järjestäjien toteamus.

Naisten avausosuudelta tuli kärjessä Angelniemen takuualoittaja Heini Saarimäki. Neljän minuutin takaa-ajoon MS Parman Sanna Heinonen lähetti Laura Lammilan, joka karkasi toisella osuudella muiden pummaillessa jo 9 minuutin johtoon. Maija Sianoja varmisti voiton varmalla suunnistuksellaan.

MS Parma otti mestaruudet lisäksi sarjassa H60 joukkueella Jaakko Hörkkö, Timo Peltola, Raimo Jalonen, D16-sarjassa joukkueella Essi Hakala, Emilia Rantanen ankkurinaan Ida Kujansuu ja D14-sarjassa joukkueella Anni Valtonen, Essi Rantanen ja Camilla Fingerroos.



U-milasta vain kokemusta 12.08.2010 klo 22:26

Lietolainen Mikko Huhtinen ankkuroi Turun Suunnistajien ja Paimion Rastin yhdistelmäjoukkueen Nuorten Tiomilan voittoon Skövdessä Ruotsissa. MS Parman viestit kulkivat mollivoittoisesti.

Yöllä klo 2.30 käynnistyvä alle 18-vuotiaiden 10-osuuksinen viesti on säilyttänyt on säilyttänyt arvostuksensa nuorten suunnistajien keskuudessa, vaikka osanottajamäärät ovat huvenneet 90-luvun huippuluvuista kolmanteen osaan.

Osanottajakadon paikkaamiseksi mukaan on hyväksytty myös ns. yhdistelmäjoukkueet niille, jotka eivät omasta seurasta saa kelvollista ryhmää liikkeelle, mutta osanottajamäärää se ei ole lisännyt.

Tilanteet vaihtelivat mielenkiintoisesti viestin aikana. TuS-PR oli parhaimmillaan lähes 10 minuuttia kärjen takana nousten lopun lyhyillä osuuksilla kohti kärkeä Paimion Janne Nieminen nosti joukkueen piikkipaikalle, jonka Mikko Huhtinen piti ankkurien loppukirissä.

Vahvana ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt MS Parma-Lynx-VeVe:n yhdistelmäjoukkue menetti pelin jo avausosuudella rankikärkeen kuuluvan VeVe:n Martti Siikaluoman jäätyä lähes puoli tuntia kärjestä yhdessä EM-suunnistaja Jesse Laukkarisen kanssa. Pojat oli kärjessä kolme ensimmäistä rastia, mutta neloselle mennessä mopo karkasi käsistä. Kun jatkokaan ei sujunut toivotulla tavalla tuloksena oli romahdus jumbosijoille, mistä ei ollut paluuta kärkikamppailuihin.
Jatkossa joukkue teki paljon hyviä ja erittäin hyviä suorituksia kulkien lähes kärjen vauhtia ja Sami Hämäläinen ankkurina ylitti maalilinjan sijalla 19 vain 33 minuuttia voittajan jälkeen.

Alle 12-vuotiaiden viestissä MS Parman kohtalona oli hylkääminen avausosuuden ensimmäisellä rastilla 40 muun joukkueen kanssa, kun leima tuli otettua 30 metrin päässä oikeasta rastista. Iso kärkiletka tuli ko. rastille yhtaikaa ja siinä rytäkässä rastitelinekin kaatui, jolloin koodin tarkistus ei ollut helppoa. Lähellä oikeaa rastia ollut rastivalvoja huomasi virheen ja yritti huutamalla ohjata porukkaa oikealle rastille. Vain ruotsiksi tullut informaatio ei kuitenkaan tavoittanut kaikkia, vaan puolet sarjan joukkueista menetti pelin heti alussa.
D18-sarjassa MS Parman tyttöjoukkueet olivat sijoilla 22 ja 53.

Mjøsundeille MM-pronssia WMOC:stä Sveitsistä 17.08.2010 klo 09:54

M35-A
( 2.4 km, 70 m, 19 Po.)

1. Nick Barrable 74 Tunbridge Wells 0057-South Yorkshir 14:23
2. Thomas Hodel 72 Gondiswil 0327-CO Chenau / OL 14:50
3. Asgeir Mjøsund 75 Kauniainen Finland 0936-MS Parma 14:58

W35-A
( 1.9 km, 65 m, 15 Po.)

1. Yvonne Gunell 74 PIISPANRISTI 0891-Pargas IF 14:20
2. Natasha Key 71 East Kew 0771-melbourne fore 14:27
3. Katja Mjøsund 71 Kauniainen Finland 0936-MS Parma 14:58


Asgeir nappasi toisen pronssin pitkältä matkalta, Katja oli pitkällä neljäs.

Raimo Jalonen oli sarjassa H60 MM-vitonen.

Vainio Euromeeting-joukkueeseen 06.08.2010 klo 16:51

Euromeeting-joukkue valittu

Euromeetingissä Tšekissä 20.–22.8. kilpaillaan keskimatka, pitkä matka ja viesti.


Suomen joukkue

Naiset: Sofia Haajanen SK Pohjantähti, Saila Kinni Tampereen Pyrintö, Venla Niemi TP, Ulrika Uotila Koovee

Miehet: Olli-Pekka Koistinen Anttolan Urheilijat, Oskari Liukkonen Delta, Jere Pajunen Kalevan Rasti, Antti Vainio MS Parma

MTBwoc 2010, Vainio 2 x 4. ja 7. 19.07.2010 klo 18:31

MM-Tanskan nastarit MTB-pyörään Portugalissa vajaassa vuorokaudessa vaihtanut Antti Vainio ei onnistunut uusimaan sprintin MM-mitaliaan kisojen avauslajissa.
Pronssiin jäi eroa 7 sekuntia, eikä mestaruuteenkaan ollut kuin 41 sekuntia, kun Vainio sijoittui neljänneksi Suomen Pekka Niemen ja Juuso Jutilan oltua seuraavina parin sekunnin välein. Huikea veto kuitenkin Vainiolta tässä tiiviissä MM-ruletissa.

Kaikki oli nytkin mahdollista, mutta kolmanneksi viimeisellä rastivälillä tullut 30 sekunnin tappio rastivälipohjaan upotti himmeämmät mitalit. Alkukankeuden piikkiin lienee mennyt ykkösen ylimääräinen puoli minuuttia.
Vainiohan suunnisti vielä lauantaina MM-viestiankkurina, kun muu pyöräsuunnistajajoukko valmistautui ja tutustui kartan kanssa sprintin ohjelmanmukaiseen mallisuunnistukseen kisa-alueella.
– Olen tulokseen tyytyväinen. Tulin eilen yöllä nuorten suunnistuksen MM-kisoista Tanskasta, ja tämä oli ensimmäinen kerta pyörän päällä viikkoon, kertoi Antti Vainio.

KESKIMATKA
Mitalit näyttävät kiertävän Annti Vainiota, joka oli jälleen neljäs nyt keskimatkalla. Kärjessä tsekkiläiset ennakkosuosikit ja kolmas mitali meni Tanskaan. Mitalistit olivat samalla minuutilla, mistä Vainio jäi reilun 1,5 minuuttia.

KESKIMATKA UUSITAAN
Aivan käsittämätön virhe, rasti väärässä paikassa, pilasi nuorten keskimatkat. Kilpailu käydään huomenna uudelleen, kertoo SSL.n sivut.

KESKIMATKAN UUSINTA
Nuorten keskimatka uusittiin pitkän karsintamaastossa karsinnan kanssa samanaikaisesti. Mestariksi selvisi Suomen Pekka Niemi ja muut mitalit menivät Tsekeille ja Venäjälle. Niemi oli minuutin nopeampi kuin kisassa toiseksi tullut Tšekin Krystof Bogar. Pronssia keskimatkalta sai Venäjän Mikhail Utkin.Vainio oli jällen neljäs 45 sekuntia pronssista ja 2.14 mestaruudesta.
- Olen itsekin yllättynyt miten hyvin pyörä kulkee, ajamisen kanssa ei ole ollut vaikeuksia, olen jaksanut painaa vaikka nousuja on riittänyt. Tänään tein yhden reitinvalintavirheen, missä hävisin 1,5 minuuttia.
-Pitkällä välillä mietin suoraan menoa tai reilua kiertoa. Valitsin kierron, mutta väliajoista selvisi, että jäin Pekalle 1,5 minuuttia, vaikka muuten ajoin hänen kanssaan samaa vauhtia.
-Tämä oli samalla pitkän matkan karsinta ja lähdöt tuulee käännetyssä järjestyksessä. Ihan mukavassa saumassa pääsen starttaamaan.

PITKÄ MATKA

Pekka Niemi otti toisen nuorten maailmanmestaruutensa pitkältä matkalta kukistamalla sekunnilla Puolan Maciej Gromadkan vajaan kahden tunnin kisassa. Antti Vainion sijoitus oli seitsemäs toiseksi parhaana suomalaisena. Tasaisesti ajanut Vainio jäi Niemestä kymmenisen minuuttia.

MM-VIESTI KAATUI ANKKURIN RENGASRIKKOON

-Näitä sattuu, Pekalta meni ankkuriosuudella rengas rikki, eikä saanut paikattua. Oli ottanut ennen sitä jo kärjen kiinni, joten kullasta olisi taisteltu.

Viestin avaus ei sujunut Suomelta odotetusti, kun Juuso Jutila jäi kärjestä yli viisi minuuttia. Toisella osuudella Vainio puristi eron pariin minuuttiin hyvällä ajollaan. kaksinkertaisella maailmanmestarilla Pekka Niemellä kyllä riitti nälkää, mutta näin tällä kertaa.

FIN5 kaakkois-Suomessa 19.07.2010 klo 18:22

 Anni Valtonen D13 FIN5-voittajaFIN5 Ruokolahti/Imatralla painiskelee ennätyshelteissä. Avauspäivänä parhaista sijoituksista vastasivat Akseli Ruohola H12, Niklas Ekström H8RR ja Anni Valtonen D13 oltuaan sarjoissaan kakkosia.

Ennen finaalia Tuomo PeltOla H65 ja Anni Valtonen D13, johtavat sarjojaan FIN5:lla. Peltolan johto on jo lähes neljä miuuttia ja Valtosella on turvanaan 1.20.
Toisella sijalla ovat Liisa Veijalainen ja Niklas Ekström.

FINAALIPÄIVÄ

MS Parman värit nousivat kolmasti korkeimmalle pallille FIN5-palkintojenjaossa. Tuomo Peltola H65, Liisa Veijalainen D55 ja Anni Valtonen D13, olivat rastiviikon ykkösiä. Niklas Ekström, H8RR piti kakkospaikkansa.

JWOC päättyi Tanskassa 19.07.2010 klo 18:28

Antti Vainio aloitti nuorten MM-kisat sprintin 11. sijalla jääden voittajasta Tanskan Rasmus Hansenista 46 sekuntia. Vainio oli selkeästi paras suomalaisista, joiden vauhti kansainvälisissä mittelöissä ei tunnu ihan riittävältä, tosin pikku virheitäkin väliakojen mukaan on tullut. Kisa käytiin Aalborgin Yliopisto-alueella.

Tyttöjen puolella parhaana Venla Niemi oli 8. 56 sekuntia mestarista Tanskan Ida Bobachista.


PITKÄ MATKA

Vainio jatkoi tiistain pitkällä matkalla hyvää menoaan ja sijoittui kymmenenneksi, kun mestaruus meni Tsekkien Pavel Cubatille. Ero voittajaan oli 5.32. Joukkueen valmentajan Antti Harjun mukaan Vainion suoritus oli hyvä paria harmittavaa virhettä lukuunottamatta.
Väliajoista selviää, että rastilla 15. Vainio menetti lähes kolme minuuttia, jonka jälkeen hän eteni maaliin mestariakin parikymmentä sekuntia nopeammin. Kisa käytiin Tanskan länsirannikon dyynialueella, mikä muistuttaa kartalta suomalaista suppamaastoa, jossa suurimmat korkeuserot ovat 30 metrin luokkaa.
Toiseksi paras suomalaisista oli Oskari Mikkola 29. viipyen reitillä seitsemisen minuuttia Vainiota kauemmin.

Tytöissä Sari Anttonen otti MM-pronssia.

Ajankohtainen tiedote myös SSL:n sivuilla.

KESKIMATKA

Antti Vainio joutuu tyytymään tänään juostavalla MM-keskimatkalla B-finaalin paikkaan ja samoin kävi myös Otto Simosasille.
– Kova pettymys on, että kovimmat pojat karsiutuivat. Molemmat tekivät yhdet isot virheet, jotka sitten riittivät, sanoi joukkueen kakkosvalmentaja Antti Harju.
Vainion A-finaalipaikka jäi 10 sekunnin päähän.

Lauantaina juostavaan viestiin Vainion paikka tuntuu varmalta karsinnan epäonnistumisesta huolimatta. Tuskin valmennusjohdolla on kanttia käyttää USA-menetelmää, keskimatkan kolme parasta juoksee viestin, sillä sen verran kevyt poikiosaston menestys kisoissa on tähän saakka ollut ja viestissä on aina saumoja.

Keskimatkan B-finaalin väliin jättäneet Antti Vainio ja Otto Simosas juoksevat tänään Suomen ykkösjoukkueessa. Vainio on ankkuri, Simosas toisella osuudella. Avausosuuden tempaisee Oskari Mikkola.


VIESTI

Antti Vainion henkilökohtainen tavoite, mitali kolmesta lajista nuorten MM-kisoissa ei toteutunut, sillä Suomen poikien ote lipsui. Jo avausosuudella Oskari Mikkola jäi yli viisi minuuttia kärjestä ja kun vielä Otto Simosaskin epäonnistui, oli Suomi kahden osuuden jälkeen jo yli yksitoista minuuttia kärjestä.
Kun mitaleille ei ollut asiaa, Vainiolle ankkurina riitti läpijuoksu, muuta ei ollut tehtävissä.
Kisan jälkeen Vainio suuntasi kohti pyöräsuunnistuksen MM-kisoja Portugaliin, jossa sprintti on heti sunnuntaina.

Kaksi voittoa KRV:lta 11.07.2010 klo 11:50

Kainuun rastiviikko käynnistyi Puolangan Paljakan vaativassa vaaramaastossa maanantaina. Avausrasteilla MS Parmalle kirjattiin kaksi kärkitilaa Sami Hämäläisen voittaessa 18-eliitin parin minuutin marginaalilla ennen Vehkalahden Martti Siikaluomaa. H8RR:llä Casper Fingerroos oli ykkönen.
18-tyttöjen eliitissä Reeta Rantanen aloitti hyvin ollen kolmas ja ikäsarjaa alempana Emilia Rantanen yhdeksäs.

2.osakilpailu

Sami Hämäläinen ja Casper Fingerroos jatkavat KRV:n kärjessä myös toisen osakilpailun jälkeen. Hämäläiselle tuli pitkän välin rinnejyrkänteellä sen verran pummia, että Paimion Janne Nieminen sai kaksi minuuttia kiinni. Välillä pojat etenivät yhden välin eri reitejä ja Hämäläinen näytti jo karkaavan, mutta rastin jälkeen pakka oli jälleen kasassa. Hämäläinen veti koko lopppumatkan ja Nieminen kuittasi osakisavoiton. Pojat muodostavat yhteistulosten kärkikaksikon ylivoimaiseen tapaan..
Reeta Rantanen jatkaa kahdeksantena epäonnisen päivän jälkeen ja Emilia Rantanen yhdentenätoista.
Naisten eliitissä parhaana Maija Sianoja on viidestoista. Miesten vastaavassa sarjassa Lasse suonpää etenee sijalla 21.
Nuorimpien sarjoissa Essi Rantanen on D12/2., Sebastian Fingerroos H10RR/6..


Sami Hämäläinen H18E ja Sebastian Fingerroos Rastiviikon ykkösiä.

Kukkosuunnistus 02.07.2010 klo 09:45

Perinteinen kansallinen Kukkosuunnistus keräsi kolme ja puolisataa osanottajaa Laitilan Haaljärvelle aloittamaan juhannuksen viettoa torstaina. Miehissä Turun Metsänkävijöiden Jussi Suna oli keskimatkalla ylivoimainen ja naisissa Rasti-Lukon Marika Teini oli odotetusti ykkönen.
Suunnistajilla riitti purtavaa Jukka Suomisen laatimilla radoilla äärimmäisen pienipiirteisessä maastossa. Nopeakulkuisuuutta oli hidastamassa muutamat rehevät suopursusuot, ellei niitä onnistunut reitinvalinnoissaan sopivasti kiertämään.
Miehissä Sunan jälkeen kolme seuraava sijaa menivät pikku virheitä tehneille MS Parman Pekka Lapilalle, Sami Hämäläiselle ja Peeter Pihlille. Lapila oli valmennettavaansa Hämäläistä 31 sekuntia nopeampi.
Sarjavoittoihin yltivät MS Parman Raimo Jalonen, Antti Keskitalo, Arto Talvinen, Akseli Ruohola, Niklas Ekström, Essi Hakala, Anni Valtonen, Anniina Aaltonen.

Veljet tihkusateeseen Kytäjällä, MS Parma 22. 21.06.2010 klo 15:58

 Peetri Paukkunen lähettää Samuli Salmenojan matkaan.Aitoa kosteaa Jukola-tunnelmaa oli tarjolla miehille, jotka ampaisivat kohti avausosuudelle. Tihkuista vettä tuulen kera leijaili taivaalta naisten viestin päättymisestä saakka. Ammu kolmelta sade kuitenkin taukosi ja ankkurit saivat nauttia jo auringonpilkahduksistakin.

Miesten startti onnistui teknisesti Venloja paremmin ja vahvimmin spurttasi liikkeelle MS Parman Petri Paukkunen.
Sateinen keli hidasti viestin etenemistä heti ensimmäisellä osuudella vartin verran. Paukkunen veti osuutensa hyvin nousten lopussa sijalle 19. +3.03. - Alussa tuli pieniä virheitä ja lopussa väliaikarastin jälkeen vielä minuutin verran. Pauken kolmas hieno viestialoitus on kuitenkin tosiasia.
Lasse Suonpää toi kakkosen vaihtoon sijalla 167 vanavedessään päävalmentaja Janne Salmi, joka teki puolivälissä lähes vartin pummin.

Toisen osuuden alkuun KR:n Tommi Tölkkö ja Samuli Salmenoja tekivät kolmen minuutin virheen.
Virheen jälkeen Salmenoja sai kuitenkin juonesta kiinni Tölkön käydessä vielä ensin väärällä hajonnalla. 2,7 kilometrin sijoitus oli valahtanut 45:ksi, mutta hyvä loppu nosti Samulin sijoituksen kahdeksanneksitoista +4.42.Kärki oli jäänyt ihanneajasta jo parikymmentä minuuttia.

Tomi Mattila pysyi 3. osuuden pitkän putkiosuuden vielä Hannu Airilan vetämässä letkassa, mutta sitten vaan siima venyi liikaa ja lopulta oli jäätävä jatkamaan omaa vauhtia. - Heti ykkösellä menin väärälle hajonnalle, mutta onneksi oma oli vielä eteenpäin. Pitkän välin loppupuolella menin tosi huonosti, mutta tämä oli päivän kunto, lopussa tulin mitä jaksoin. totesi Tode vaihtaen sijalla 26. +15.35.

Juha Peltola teki normaalin suorituksen Jukola-suorituksensa ja viidenneksi nopeimman osuusajan nostaen joukkuetta kymmenen pykälää. -Yhden minuutin virheen tein. Tiesin 40 metriä ennen rastia missä olen, mutta tiheikössä ajauduin vaan rastin ohi pitkäksi ja piti palata. Paljon oli huonoa pohjaa, piti uskaltaa mennä jostain läpi. Kunhan maltaa, niin ei se ole niin vaikeaa, ei ylivauhtia. Sami pääsi hyvään nippuun mukaan.
Vaihtosijoitus oli 16. +17.41.

Sami Hämäläinen kuittasi osuudellaan nopeasti muutaman joukkueen ollen parhaimmillaan jo yhdestoista.
- Viimeisellä kilometrillä tuli kaksi harmittavaa isoa virhettä, alue oli jotenkin epämääräistä ja tiheää, enkä saanut siitä tolkkua. Ainakin viisi minuutia meni siinä hukkaan ja alussakin tuli pieni virhe. Vaihdossa sija oli 18. +28.31.

Asgeir Mjösund vaihtoi sijalla 15. +33.45. Alkuun rytmihäiriö pisti pysähtymään reiluksi minuutiksi ja tuli yksi pieni pummi.Erittäin vaikeaksi osoittautunut viimeinen mäkialue sujui Asgeirilta puhtaasti, kun esim MM-katsastuksissa hyvin menéstynyt OK Orientin Otto Simosas jäi siinä lähes kymmenen minuuttia Asgeirille.

Antti Vainion viisi ensimmäistä kilometriä ankkurina sujuivat hyvin, mutta sitten tuli isompi samaistusvirhe. Kyllä vähän liikaa tuli tehtyä kiemuroita. Lopussa meni tikku kengän läpi jalanpohjaan ja se oli pakko irrottaa. Kenkä pois ja sitten tikku irti, siinä meni pari sijaa kun minuutin takana olleet pääsivät iholle.

Loppusijoitus 22 on joukkueelle kuitenkin hyvin tyydyttävä monien vastoinkäymisten haitatessa valmistautumista ja Markus Puuseppin ja Peeter Pihlin jouduttua jättämään kisa väliin vammojen takia. Manageriosaston kannalta koko setti toimi. Tietysti tapaa, jolla sijoitus saavutettiin, olisi voinut parantaa, mutta kokonaisuutena kuitenkin hyvä suoritus. Paikkaa viidentoista sakkiin olisi ollut tarjolla.

Venlat 32. Kytäjällä 21.06.2010 klo 15:58

MS Parma VENLOJEN 32.

Katja Mjösund lähettää Outi Sareilan matkaan"Elektroninen pulssi" lähetti toista tuhatta Venlaa matkaan kohti erämaata aurinkoisen lämpimässä säässä. Ja kukahan se johti letkaa kun satametriä oli juostu, Katja Mjösund.

Ellu oli parhaana suomalaisena eka väliajassa ja ennen toista väliaikaa jo irti muista Silja Tarvosen kanssa. Ennen viimeistä väliaikarastia tuli kuitenkin pieni pummi ja letka pamautti yhtaikaa rastille mäen yli.. Lopussa letka juoksi karkuun 38 sekuntia ja Ellu vaihtoi sijalla 16. lähettäen Outi Sareilan matkaan, kun kovakuntoinen Tarvonen oli vaihdossa parhaana suomalaisena kolmantena.

Kun toista oli juostu 3,1 kilometriä ja johdossa oli MS Parman Outi Sareila. - Väliajan jälkeen mentiin tiheään notkoon ja koko letka pummasi. Aika pian kuitenkin löysin oman hajontani. Pahinta oli edetä niillä alueilla, jossa ei näkynyt eka osuuden juoksu-uria, ei tienyt oikein missä olisi pitänyt edetä, sen verran huonoa pohjaa oli.Outi lähetti Susanna Tervon matkaan sijalla 12 +1.38.

Ja nyt myös selvisi, että kakkosjoukkueen Johanna Ryynäseltä oli jäänyt peräkkäin olleista rasteista kuutonen väliin ja joukkue on hylätty. Vahinko, sillä Sanna Heinonen tuli kolmososuudelta jo sijalla 20 Liis Johanssonin ankkurina jouduttua sääntöjen mukaan odottelemaan oma maastoon pääsyään sitten puoli tuntia.

Susanna Tervon maailma kaatui ensimmäisen väliaikarastin jälkeen. - Alku meni ihan hyvin, mutta sitten lähdin juoksemaan väärää notkoa pitkällä välillä ja hukkasin itseni ihan totaalisesti. Olinpaikan selvittäminen oli tuskaa ja voimia kului. Lopussa rastit löytyi hyvin, mutta juoksuun ei löytynyt enää millään iskua. Sijalta 42. + 19.21 Maija Sianoja pääsi ankkuriosuudelle.

Tampereen Pyrintö sai juhlia lopulta ylivoimaista voittoa Anna-Maija Fincken karattua heti alussa muiden pummatessa. Virheetön loppu takasi voiton. -Tykkään suunnistaa yksin, totesi voittoisa ankkuri.

Maija Sianoja nosti MS Parmaa kymmenen pykällä ylittäen maaliviivan sijalla 32. - Läksin alussa melko lujaa ja kyllä lopussa oli pakko kävellä ylämäkiä, niin näyttivät muutkin tekevän. Pari pientä virhettä tuli alkumatkalla, mutta olen tyytyväinen ensimmäiseen Venla-ankkurointiin. Maalissa eroa Pyrintöön oli +26.47.

Kakkosen Liis Johansson tuli maaliin hyvävoimaisena ja millä eväillä kakkonen olisi kamppailut paikasta kahdenkymmenen joukkoon.

Anna-Kaisa Harju ankkuroi MSP 3:n sijalle 91 jo sateen ropistessa. Muut osuudet juoksivat Reeta Rantanen, Tiia Miettinen ja Eveliina Muukkonen.

Vainio MM-katsastuksen kärki kaikissa kolmessa startissa 18.06.2010 klo 12:24



KESKIMATKA
Antti Vainio tarttui vahvasti kiinni nuorten MM-kisalippuun voittamalla selkeästi keskimatkan katsastuksen Yyterin sannoilla. Ykkösvälillä tuli reilun kaarroksen takia takkiin toiseksi sijoittuneelle Joni Hirvikalliolle 46 sekuntia, mutta Vainio käänsi sen lopuksi edukseen 41 sekunnin marginaalilla.

Sami Hämäläisen hyvä juoksu jäi ilman lopputulosta 10-rastin puuttuvan leiman vuoksi. Leimaus tuli tehtyä ehkä liian hätäisesti, kun tarkistusliuskakaan ei tuonut apua. Väliaikojen mukaan Samin aika olisi yltänyt viiden parhaan joukkoon.

Eero-Matti Vainio oli 27. ja Tuomo Stenberg 36.

Tytöissä Tiia Miettinen oli 14., ReetaRantanen 18, Susanna Laakkonen 37. ja Essi Hakala 41.

Katsastustapahtumaan kuulunut saman radan uudelleen juoksu iltapäivällä sujui Vainiolta myös voittoisasti. Oma aika parani parilla minuutilla ja voittomarginaali oli siinä 18 sekuntia.

Käytännössä Vainio voi pitää MM-paikkaansa varmana, sillä taskussa oli jo hyvät sprinttijuoksut mm. maajoukkueen valmistautumisleirillä Tanskassa ja kevään SM:ssä. - Aika vahva näyttö tänään, kommentoi myös Petteri Kähäri päivän suoritusta.

MM-kisat ovat Tanskan Ahlborgissa 4.-10.7.

KESKIMATKAN KERTAUS

Vainio oli nopein myös iltapäivällä, kun junnut vetäisivät keskimatkan radan uudestaan. Oma aika parantui pari minuuttia.

PITKÄ MATKA

Sunnuntain pitkän matkan katsastuksessa Vainio oli suorastaan musertavan ylivoimainen jättäen kakkosta Otto Simosasia neljä minuuttia.
Vainion vauhti oli alusta saakka parasta, kun kymmenestä ensimmäisestä rastivälistä hän kirjautti yhdeksän pohja-aikaa.
Sami Hämäläinen oli pitkän matkan katsastuksen 26. ja Tiia Miettinen 14.

Leimaus 2010 18.06.2010 klo 12:25

Leiriviestijoukkue ToffeeBotskit
Leimaus-leiri käytiin Kuopiossa 8-11.6. aurinkoisessa säässä, Kuopion suunnistajien vastatessa onnistuneista leirijärjestelyistä. Leirille osallistui n.1300 nuorta ja 250 ohjaajaa. Ms Parmasta leirille osallistui Aaro Ruohola, Anni Valtonen, Hanne-Line Ekström, Rasmus Ekström ja Niklas Ekström, ohjaajana porukassa toimi Anu Ekström.

Leirillä sarjoja riitti RR:stä - tehosarjaan. Neljän päivän aikana vanhimmat kävivät jopa yhdeksän treeniä ja radat oli laadittu Kuopion jyrkkäpiirteisille rinteille, tarjoten käyriä, sekä rastinottoa. Rinne- ja käyräsuunnistus harjoitukset olivatkin nuorille suunnistajille haastavia ratoja. Käyräsuunnistus käytiin käyräkartoilla, johon oli lisätty suurimpia kiviä ja jyrkänteitä pienempiä helpottamaan, koska useimmille käyräsuunnistus oli vasta ensimmäistä kokeilua. Sprinttiäkin käytiin leirintäalueen ja Hotelli Rauhalahden lähimaastoissa. Yösuunnistusta saivat leiriläiset kokeilla keskiviikkoyönä sprinttikartoilla. Eli monipuolista ja tarpeellista harjoitusta nuorille parmalaisille riitti.

Leirikilpailu käytiin viimeisenä päivänä ja MS Parman nuoret osallistuivat siihen joukkueella "toffee botskit". Kaikki joukkueen jäsenet lähtivät matkaan samaan aikaan omalta lähtöpaalultaan, rastit sai käydä omassa halutussa järjestyksessä, takaisin tultiin paalulle ja maalin juostiin kun viimeinenkin jäsen oli saapunut paalulle, joukkueen johtaja eli tässä joukkueessa Aaro, leimasi viimeisenä maaliin.

Kaiken muun välissä oheisohjelmaakin riitti Parman nuorille. Osallistuimme Jani Lakasen huippu-urheilija luentoon, kylpylä uintiin, seinäkiipeilyyn, norsu-futikseen naapureitten kanssa, sekä kalastukseen.

Anni

Vainio pyöräsuunnistuksen MM-kisoihin 12.06.2010 klo 18:05

Antti Vainio edustaa Suomea pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa, jotka käydään 11.-17.7. Portugalissa. Tanskan MM-kisoissa vuosi sitten Vainio saavutti sprintin MM-hopeaa ja viestin MM-kultaa.

H12 -sarjan pojat suunnistivat kolmoisvoittoon 01.06.2010 klo 09:32

Vuoden 2010 NS kilpailu käytiin Paimiossa 31.5. aurinkoisessa säässä, Paimion Rastin vastatessa onnistuneista kisajärjestelyistä.

Kisassa sarjoja oli 16 -vuotiaista aina 8 -vuotiaisiin saakka. Radat oli laadittu Nuori Suunta -teemaan kuuluviksi ja ne tarjosivat sopivasti vauhtia ja tarkkaa rastinottoa. Seurastamme mitalin kiiltoa voittajina pääsivät peilaamaan Aaro Ruohola (H14), Akseli Ruohola (H12) ja Niklas Ekströn (H8RR). Toiselle sijalle hienosti ylsivät Camilla Fingerroos (D14), Eero Lapila (H12), Essi Valtonen (D8RR) ja Samuli Rousku (H8RR). Kolmansiksi suunnistivat Markus Nordman (H14) sekä Konsta Piironen (H12), joka samalla täydensi H12 -sarjassa seuramme kolmoisvoiton.

Kilpailu oli samalla toinen osakilpailu myöhemmin syksyllä Hollolassa järjestettävään Kultaisen Kompassin valtakunnalliseen finaaliin. Suunnistusliiton ideoimaan kilpailuun jokainen alue kokoaa parhaista 14 -vuotiaista tytöistä (4 kpl) ja pojista (4 kpl) koostuvan kahdeksan suunnistajan joukkueen. Kahden osakilpailun jälkeen seurastamme vahvasti tarjolla joukkueeseen ovat Camilla, Anni ja Aaro. Seuraavaksi 14 -sarjalaiset voivat kartuttaa karsintapisteitään Varsinais-Suomen rastipäivillä 24.-25.7. Tämän vuoden joukkueella on puolustettavanaan viime vuoden finaalin voitto.

Am-keskimatka Paattisilla 28.05.2010 klo 23:46

Varsinais-Suomen aluemestaruudet keskimatkan suunnistuksesta kisailtiin Paattisten Puhdin majalla Liedon Parman vastatessa onnistuneista järjestelyistä torstaina. MS Parman suunnistajat nappasivat neljä mestaruutta ja neljä himmeämpää mitalia.
Kisa saatiin suorittaa pienen sadekuuron säestyksellä kuitenkin hyvissä olosuhteissa. Miesten mestaruuden vei Angelniemen Vesa Mäkinen, joka teki virheettömän suorituksen ja oli pari minuuttia Paimion Kim Fagerudia nopeampi. naisissa nopein oli Paimion Inga Dambe.
Tatu Kuusiston laatimilla radoilla virheitä syntyi tavallista runsaammin, siitä pitivät huolen kiire ja tarkat rastipisteet. Ratojen valvojana toimi MS-52:n Pekka Lapila.
Aluemestareiksi suunnistivat MS Parman Laura Juntunen D20, Akseli Ruohola H14, Aarop Ruohola H12, Arto Talvinen H16,

Erikoispitkät Somerolla 24.05.2010 klo 14:28

 Laura Lammila kolkuttelee kevään tason nostollaan jo eliittiä. Antti Vainio metsästi ainoan plakettisijan SM-erikoispitkiltä matkoilta oltuaan H20-sarjan kahdeksas Somerolla sunnuntaina.

- Heti ykkösellä hukkasin itseni supikkoon ja tein kuuden minuutin pummin. Olin jo jättää leikin kesken, kun oli lyhyt matka takaisin, mutta onneksi tuli jatkettua. Samaa keskusrastia hain toistamiseen vielä neljä minuuttia, joten kisa oli niillä oikeastaan jo taputeltu, kunhan hölkkäsin maaliin saakka.

Jo ennen kilpailua alkanut ja koko kisan ajan jatkunut ajoittain voimakas vesisade teki siitä tavallista vaativamman. Radat olivat monipuolisen erikoiset ja vaikeat, kun tarjolla oli todella pitkien reitinvalintavälien lisäksi supertarkkaa suunnistusta varsinaissuomalaisittain harvinaisessa supikossa.Esim. H20-sarjan rata oli muodoltaan ja sekavuudeltaan sellainen, ettei se tule koskaan enää toistumaan.

Vaikka pääsarjoissa ja kaikissa nuorten sarjoissa oli yhteislähtö, niin Janne Seppälän erikoiset hajontaratkaisut sekoittivat pakat totaalisesti ja niinpä sateen pehmittämällä peltoloppusuoralla ei nähty yhtään kirikamppailua mestaruuksista, vaan erot olivat seuloutuneet jo maaston puolella.
Vehkalahden Petteri Muukkonen vei miesten mestaruuden lähes viiden ja Tampereen Riina Kuuselo naisten mestaruuden lähes kolmen minuutin marginaaleilla.

MS Parman miehistä parhaiten jaksoi Timo Ritasalo ollen kahdeskymmeneskahdeksas. -Tänään oli kyllä juoksu kunnossa, vasta viimeisellä lenkillä alkoi vähän tuntua.Kyllä kakkosjoukkueen ankkuriosuus Jukolassa kiinnostaa eniten, yöstä en ole innostunut, tokaisi Ritasalo.

Naisista Laura Lammila oli MS Parman parhaana hyvällä sijalla viisitoista. - Huh, mikä reissu. Kulku ja kartanluku olivat kohdallaan, kunnes tuli ihan täydellinen stoppi joku 3km ennen maalia. En osannut ottaa sitä geeliäkään tasaisesti, varmaan energiat loppu, kun noin seinään väsähdin ja palelin.
- Ekan lenkin vedin Pajusen Lauraa perässäni, toiselle lenkille löysin kaveriksi myös Leskisen Ainon, Pullin Liisan ja Paunosen Tuulin.
Ihan meni loppu kävelyksi ja jäin tosta letkasta 7 minuuttia sillä muutaman kilsan matkalla. Tein yhden isomman virheenkin rastilla 30, kun en enää saanut kartasta selvää. Onneks takana ollut letka ei saanut ihan kiinni!

Vainion ylivoimaa SM-sprintissä 24.05.2010 klo 14:06

Antti Vainio sprintin Suomen mestariVainio oli häikäisevän ylivoinen SM-sprintissä Kirkkonummella johtaen kisaa alusta loppuun saakka. Ero kakkoseen TP:n Severi Kymäläiseen kasvoi 20 sekuntiin ja pronssipoika Joni Hirvikallio oli jo 40 sekuntia perässä.
- Tänään oli lähes optimi suoritus, kymmeneen sekuntiin mahtui ne pari virhettä ja juoksukin oli ihan pirteää, totesi Antti. Seiskalla leimasin ensin viereisellä rastilla ja jäin rastivälillä 7 sekkaa.Kasilta meinasin lähteä suoraan yhdennelletoista, kun oli siksakkia, siinä hukku pari sekkaa, ei muuta.
- SM-maastojen jälkeen olin väsynyt, mutta lepäsin ehkä riittävästi ja harjoittelin vähän kevyemmin. Jämsän sprintissä keskiviikkona kävin tekemässä kovan treenin, siitä oli hyötyä, kunto tuntuu nousseen viikon aikana.

D16-sarjassa plaketille seitsemänneksi suunnisti Essi Hakala. Niukasti plakettien ulkopuolelle jäivät Tiia Miettinen (12.) ja Reeta Rantanen (11.). Karsinnoissa hyvässä vauhdissa olleet Arto Talvinen(3.) ja Sami Hämäläinen(2.) eivät onnistuneet finaaleissa.
Naisissa Maija Sianoja ja Susanna Tervo olivat finaalissa peräkkäisillä sijoilla 20 ja 21.

2-ryhmän sprintissä Loviisassa kultaan juoksi Tuomo Peltola, H65.

Huippuliiga ja Prismarastit 15.05.2010 klo 10:47

MS Parman suunnistajat hakivat viisi sarjavoittoa helatorstain Prismarasteilta. Huippuliigassa parhaiten sijoittui Katja Mjösund, joka oli naisissa kahdeksastoista ja Susanna Tervo oli kahdeskymmenesyhdes Minna Kaupin jatkaessa voittokulkuaan.

Sami Hämäläinen otti lopulta jo koko kevään tarjolla olleen sarjavoiton H18:ssa.Kärjessä oli tiukkaa, sillä Miikka Suominen jäi viisi ja Mikko Huhtinen yhdeksän sekuntia. Antti Vainio oli H20-sarjan kakkonen Einari Heinaron jälkeen.
sarjavoittoihin yltivät Johanna Ryynänen D21A1, Emilia Rantanen D15, Anni Valtonen D13 ja Essi Rantanen d12.

EM-sprinttikatsastus 15.05.2010 klo 10:14

Anni-Maija Fincke ja Vesa Taanila olivat karsinnan nopeimpia EM-sprinttikatsastuksen karsinnassa. Maija Sianoja oli karsinnan neljästoista +1.34 Finckestä ja Susanna tervo 29. +2.15.
Miehissä Antti Vainio testasi miesten vauhtia ja oli 25. +1.21 Taanilasta. Tomi Mattila oli 33. +1.46.

A-finaaliinkaan eivät enää kaikki selviytyneet startanneet. Miehiin riitti sentään 10 yrittäjää, mutta naisiin vain 6 ja B-finaaleihin vain pari naista.
Maija Sianoja oli A-finaalin kuudes + 27s Merja Rantasesta.

Saaristorastit 13.05.2010 klo 11:56

Äitienpäivänaaton Saaristorastit tarjosivat suunnistajille nautittavia ratoja mukavassa pienipiirteisessä avokalliomaastossa. Alueemme suunnistajilla oli tarkkuus kohdallaan ja saaliina oli seitsemän sarjavoittoa. Ykkösiä olivat MS Parman Raimo Jalonen H60, MS Parman Aaro Ruohola H14, Akseli Ruohola H12, Sebastian Fingerroos H10RR, Liisa Veijalainen D55, Essi Hakala D16 ja Camilla Fingerroos D14.

AM-sprintti Paimiossa 13.05.2010 klo 11:51

MS Parma nappasi kuusi kärkitilaa, kun sprinttisuunnistuksen aluemestaruudet kisattiin aivan Paimion keskustassa keskiviikkona.
Miesten pääsarjassa kamppailu oli tasaisen tiukkaa, sillä kuusi parasta mahtui viiden sekunnin sisään. MS Parma juniori Antti Vainio johti kilpailua lopussa jo kymmenellä sekunnilla, mutta pieni kaarros puistossa ja niskaan hengitti sekunnin päässä kolme kilpakumppania toiseksi viimeisellä rastilla.
Loppurutistuksessa vahvin oli Angelniemen Vesa Mäkinen, jolle seurakaveri Tuomo Mäkelä jäi sekunnin. Kolmen sekunnin päässä MS Parman Markus Puusepp oli pronssilla ja sekunnin välein Antti Vainio ja Tomi Mattila seuraavina.
Mestarit olivat MS Parman Raimo Jalonen H60, Tuomo Peltola H65, Risto Kaitio H70, Lauri Pirilä H20, Arto Talvinen H16 ja Tiia Miettinen D20.


- Jamo

Junnut kakkoseksi Tiomilassa 03.05.2010 klo 21:18

 Ankkuri Arto Talvinen Emilia Rantasen, Essi Hakalan ja Jasper Marteliuksen hopeatuolissaMS Parman junnut yltivät hienoon kakkostilaan Tiomilan Nuorisoviestissä Finspångissa. Voiton nappasi norjalainen Raumar Orientering 17 sekunnin marginaalilla.

Ratkaisijaksi nousi 11. sijalta startannut ankkuri Arto Talvinen, joka maltillisen hallitulla suorituksella nousi neljän minuutin takaa-ajoasemasta johtoon jo ensimmäisellä väliaikarastilla kärkijoukkueiden pummaillessa.
- En kyllä tiennyt missään vaiheessa olevani johdossa ja taistelevani voitosta. Yllätyin, kun vasta tovi maaliintulon selvisi, että tulimme toiseksi ja toimitsija alkoi tyrkyttää tietoa nopeasta palkintojenjaosta.

- Alussa oli letkaa enemmän ja ennen nelosta perässäni tuli enää Raumar ja Järla, muita en nähnyt.
Järlan kaveri tippui vauhdista loppumatkalla ja Raumarin kaveri läksi vetämään vasta, kun edessä oli enää helppo lähestymisrasti. Kun huomasin että jäin tossulla, tein vimpalle kiertävän polkuvalinnan. Raumarin poika veti kuitenkin suoraan vähän nopeammin.

Avausosuudella takarivistä startannut Jasper Marteliuskävi heti ykkösellä väärän hajontarastin kautta, mutta sen jälkeen suunnistus sujui. Väliaikarastilla oli edellä vielä nelisenkymmentä joukkuetta, mutta puolet niistä tuli ohitettua, kun vielä loppuviitoituksella viitisen joukkuetta sai katsella Jappen kantapäitä.
Toisen osuuden Emilia Rantanen juoksi nousujohteisesti tavoittaen kärkeä minuutilla.
Essi Hakala ei ollut ihan tyytyväinen suoritukseensa, kun monella rastilla oli tullut pientä virhettä. Hyvä juoksu kuitenkin tähän paikkaan.

NAISET 21.

 Maija Sianojalla hyvä avausosuusNaisten managerilla riitti säätämistä vielä perjantaina, kun ankkuri Liis Johanssonin lento Grazista pelipaikalle peruuntui. Kakkosesta Susanna Tervo siirtyi helposti syntynyttä aukkoa paikkaamaan, mutta Vapun lähestyessä ei kakkoseen löytynyt tuuraajaa lyhyellä varoitusajalla. Häslinki ei kuitenkaan sekoittanut joukkueen tekemistä, vaan ensi vuoden lähtönumero parantui 27:sta 21:een mukanaan kimppu postiivisia signaaleja kohti Venlojen Viestiä.
Kahden ensimmäisen osuuden jälkeen MS Parma oli paras suomalaisjoukkue käyden kymppisakissakin ja Maija Sianoja sekä Katja Mjösund temmattiinkin siksi osuuksiensa jälkeen radiohaastatteluihin. Kaikki oli pelissä myös Susanna Tervolla, Sanna Heinosella ja Outi Sareilalla. Taitomaastossa joukkue kokonaisuudessaan suunnisti hyvin, virheet jäivät vähiin. Fyysistä iskukykyä oli heikentämässä kisojen valmistaumisvaiheessa vaivanneet flunssat. Fiilis kisan jälkeen joukkueella oli korkealla.

MIESTEN TAVOITE TÄYTTYI NIUKASTI

Lasse Suonpää lähettää Sami Hämäläisen 6. osuudelleMiesten joukkue päätyi sijalle 29, mikäli tarkoitti pykälän parannusta viimevuotiseen. Kokonaisuoritus, millä joukkueella ja millä tavalla se nyt syntyi, antoi kuitenkin paljon positiivista tulevaisuutta ajatellen.
Asgeir Mjösundin viime tingan välttämätön siirtyminen juoksijasta huoltajaksi ei tuottanut ongelmaa, sillä esimerkillisesti varamiehen rooliinsa valmistautunut Olli Mattila oli heti valmiina työhön.

Onnistuneen valmistautumisen jälkeen Petri Paukkunen räjäytti joukkueen fiilikset korkealle singahtaessaan avausosuudelta kärjessä vaihtoon. Maaginen oli tunnelma myös Tomi Mattilalla, joka hilasi letkaa lamppujonon kärjessä kohti kakkososuuden ykkösrastia.

Peeter Pihlin unelma pitkästä yöstä sai täyttymyksen, kun hän pääsi matkaan kärkiletkassa, jossa oli mukana mm. Haldenin legendaarinen Anders Nordberg. Vauhti oli kuitenkin sen mukaista, ja kun kolmasosa osuudesta oli takana, oli omien ratkaisujen aika. Parin pummin jälkeen kakkosletka tavoitti ja sen matkassa loppu sujui hyvin.

Olli Mattila ja Lasse Suonpää veivät viestiä yön pimeimpinä hetkinä antaen hyvät lähtöasemat jatkoon yön alkaessa vaihtua sarastukseen. Sami Hämäläinen kiitti luottamuksesta tykittäen osuutensa 17. nopeimman ajan ja Juha Peltola hoiti takuuvarmasti toisen kutosen pätkän jo ilman apuvaloa.
Samuli Salmenoja piti juoksuaan suunnistuksellisesti parhaana Tiomilasuorituksenaan ja lyhyestä valmistaumisesta huolimatta fyysinenkin isku löytyi, ei parasta mutta ihan tyydyttävää.
Unelma kahdenkympin joukkoon sijoittumisesta alkoi jatkossa hiipua.
Antti Vainio kaipasi suunnistukseensa parempaa sujuvuutta vauhdittajien puuttuessa. Nyt mukaan mahtui pari harmittavaa isompaa pummia.Kakkkosella tuli samaistusvirhe ja lopun lyhyellä välillä kolmen minuutin lisäkiemurat.
- En vaan jaksanut tänään enempää, entä tiedä mistä johtui, ihmetteli ankkuri Markus Puusepp maalissa runsaalle kannustajajoukolleen.


- Jamo

FinnSpring 28.04.2010 klo 20:37

2200 suunnistajaa osallistui keväiseen suurtapahtumaan FinnSpringiin Rauman Lapissa lauantaina. Naisten katsastussarjassa MS Parman Outi Sareila oli parhaana neljästoista. Sarjavoittoihin yltivät MS Parman Raimo Jalonen H60, Essi Hakala D16A, Oskari Kuusisto H16B.

Hyisen tuulisessa säässä nopeakulkuisen avokalliomaaston runsasrastiset radat poimivat jyvät akanoista. Samaistusvirheisiin oli rajattomasti mahdollisuuksia ja jyrkimpiin pienipiirteisiin rinteisiin sijoitetut rastit olivat vaikeita kovassa vauhdissa.

Kymppisakkiin tähdänneellä Sareilalla osui huonompi jakso radan keskivaiheilla . – En vaan jaksanut suunnistaa riittävästi ja samaistin. Sen verran tuli virheitä, että tavoite jäi 2,5 minuutin päähän.

H18E-sarjassa ratkaisurastiksi muodostui rasti 10. Kärkimenijöistä vain TuS:in Mikko Huhtinen otti sen puhtaasti ja nousi voittoon. Johdossa ollut MS Parman Sami Hämäläinen sakkaili sen sijaan rastirinteessä ylimääräiset neljä ja puoli minuuttia ennen kuin oikea lippu tuli näkyviin ja sija tipahti neljänneksi.

MS Parman junnuista kärkikolmikkoon sijoittuivat myös Essi Rantanen, Anni Valtonen, Camilla Fingerroos, Jasper Martelius ja Akseli Ruohola.


FINNSPRING-VIESTIT

FinnSpringviestin suunnistajat saivat nauttia hyvissä olosuhteissa viestisuunnistuksen tiiviistä tunnelmasta, kun yöllinen kuuden asteen pakkanen kääntyi nopeasti lämpimäksi auringonpaisteeksi. MS Parma sijoittui sekä miehissä että naisissa kelvollisesti kuudenneksi voittojen mennessä Ikaalisiin ja Kirkkonummelle Lynxille.

MS Parma 1:n Petri Paukkunen sai tuuletella rauhassa avausosuuden 15 sekunnin voittoa, kun mukana ollut Anttolan Olli-Pekka Koistinen pummasi viimeistä rastia. Joukkueen jatko ei kuitenkaan sujunut samaan tahtiin ja loppusijoitus oli 20.

MS Parman tasaisen ryhmän kakkosjoukkue eteni sen sijaan kuin juna. Samuli Salmenoja tuli avauksesta neljäntenä, Lasse Suonpää seuraavalta kolmantena, Markus Puusepp kolmannelta viidentenä ja koko osuutensa yksin vetänyt Asgeir Mjösund kuudentena.

Naisissa MS Parman Maija Sianoja oli ensimmäisessä vaihdossa runsaat pari minuuttia kärjestä yhdeksäntenä, mistä parin minuutin pummiaan harmitellut Outi Sareila nousi viidenneksi. Sairastumisten vuoksi ankkuriksi lyhyellä varoitusajalla nostettu Laura Lammila hoiti tehtävänsä tyylikkäästi omaa suunnistusta tehden. Tämä palkitsi lopussa, kun hän kuittasi kolme jo hetken edellään ollutta joukkuetta ja otti kuudennen tilan.

Junnuissa MS Parma oli kolmas sarjassa HD12 ja neljäs D15-18:ssa.

Uuden kauden varusteet saapuneet! 22.04.2010 klo 12:24

Varusteemme ovat saapuneet Liedon Sportiaan ja ovat noudettavissa liikkeen aukioloaikana:
Ma-Pe: 10–18
La: 10–14
tai sopimuksen mukaan soittamalla Jari Vuoriselle 040 5588 658

Lisätietoja lisäksi tOdelta (044-5349 531 tai tomi.mattila(at)msparma.fi)

Ankkurirastit 20.04.2010 klo 20:49

Ankkurirastit tarjosivat suunnistajille tapansa mukaan hienoa suunnistusta vaativissa Kokkilan rannikkomaisemissa Pellonperässä sunnuntaina. Miesten eliitin pitkällä matkalla kärkitilat menivätkin Vaajakosken Lakasen veljeksille Jonnelle ja Janille sekä suksilta nastareihin siirtyneelle Pellon Olli-Markus Taivaiselle.

MS Parman Tomi Mattila johti eliitin keskimatkaa puolimatkan väliajoissa, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Parin pikkuvirheen jälkeen lopussa tuli vielä 1,5 minuutin haku ja sijoitus lopahti kahdenneksitoista.

Naisten eliitissä MS Parman Maija Sianojalla oli yön nukuttua aivan uusi tahti päällä ja kuudes tila oli jo lupaava. Laura Lammila naisten A-sarjassa kulkee myös kohti parasta kauttaan. Juoksu kulkee ja kun suunnistuskin alkoi sujua aiempaa paremmin, tuloksena oli kolmas tila 38 sekuntia kärjestä.

H18-sarjassa Sami Hämäläinen oli pitkään selkeästi parhaassa vauhdissa, mutta hänellä lähes minuutin johto kuivui viimeisellä kilometrillä pummiin ja 23 sekunnin tappioon Rajamäen Aapo Aaltiolle.
H12-sarjan Akseli Ruoholasta tuli viikonvaihteen kaksoisvoittaja.

Huippuliigaa ja Siljaa 20.04.2010 klo 20:52

 Petri Paukkunen juoksi A-sarjan kakkoseksiKihlapari Minna Kauppi ja Pasi Ikonen valtasi kärkitilat Huippuliigan avauskisassa Sauvossa lauantaina. Juniorisarjoissa MS Parman nuoret nappasivat viisi sarjavoittoa.

Kauppi suorastaan musertavan ylivoimainen jättäessään kakkosta Angelniemen Maria Rantalaa 3.21. Ikonen sen sijaan tiukoilla, sillä Huippuliigan moninkertainen voittaja Vehkalahden Petteri Muukkonen puhalsi viiden sekunnin päässä niskaan.

MS Parmasta ainoana miehenä eliittiin päässyt Asgeir Mjösund oli 32:s ja naisissa parhaana Sanna Heinonen seitsemästoista.

Luurilan vuoren rinteillä radat eivät juurikaan tarjonneet erilaisia reitinvalintamahdollisuuksia, sen sijaan rinnesuunnistusta kuitenkin tuutin täydeltä. Ratkaisevat erot syntyivätkin suunnistuksen sujuvuudesta ja fyysisestä vireestä, toki virheisiin ei ollut varaa.

Miesten A-sarjassa Petri Paukkunen kakkosena ja Lasse Suonpää nelosena tekivät hyvät suoritukset, kun virheet jäivät minuuttiin. – Nyt kun sai suunnistuksen sujumaan, niin oli kiva huomata maalissa, että voimia oli hyvin jäljellä. Nyt lähden hakemaan lisää suunnistusvauhtia. Tuntuu, että olen menossa kohti parasta kauttamiehissä, totesi Suonpää.

Nuorten A-valmennusryhmään kuuluvat MS Parman Sami Hämäläinen ja Reeta Rantanen aloittivat kautensa myös hyvin sijoilla neljä ja viisi 18-sarjoissa.

MS Parman nuorista voittoon yltivät Jasper Martelius H15, Akseli Ruohola H12, Emilia Rantanen D15, Essi Rantanen D12 ja Jenna Rantala D12TR.

Oppia Kevätyöstä 16.04.2010 klo 19:48

Lumien nopea sulaminen takasi onnistuneen kotimaisen suunnistuskauden avauksen Kevätyönviestissä Raisiossa lauantaina. Tampereen Pyrintö hallitsi Pernon kalliot parhaiten ja oli ykkönen sekä miehissä että naisissa.

Suurin osa kotimaassa harjoitelleista suunnistajista meni maastoon kevään ensimmäistä kertaa ja virheitä tuli runsaasti. Sitä olivat omiaan auttamassa alueen pienuudesta johtuneet erittäin runsasrastiset, monta kertaa ristiin menneet radat ja loppusilauksen toi ratamestari Jyrki Kajavallan tehokkaat hajonnat.

Ulkomailla lumettomissa olosuhteissa harjoittelemassa ja kilpailemassa käyneet seurat olivat selvästi vahvoilla, mutta ilman virheitä eivät nekään selvinneet.

MS Parman panos jäi vaisuksi. Naisissa sen kaksi joukkuetta olivat olivat kaksi osuutta mitalien mitalisijojen syrjässä kiinni, mutta loppu ei sujunut yhtä hyvin. Kakkonen oli sentään neljäs ykkösen tultua hylättyä yhden rastin jäätyä väliin. Positiivista oli kuitenkin huomata usean naissuunnistajamme vauhdin riittävän näissä karkeloissa
Miehissä ykkönen kompastui megapummeihin toisella ja kakkonen ankkuriosuudella. Kaikki ei voi onnistua heti, kun menee maastoon ensimmäistä kertaa keväällä ja heti lampun kanssa. Juniorien viides tila heikon alun jälkeen oli hyvä suoritus.


Järjestäjien sivuilta löytyy reittihärveli ja mielenkiintoisen näköisiä kiemuroita seurannasta!

Yökuppitulokset 7.4. 07.04.2010 klo 23:30

Vainio pronssilla sotilaiden talvimaailmankisoissa 24.03.2010 klo 22:19

Antti Vainio teki hiihtosuunnistusuransa parhaan suorituksen ja sijoittui pronssille sotilaiden talvimaailmankisoissa Italian Aostassa. Yli 1500 metrin korkeudessa käyty keskimatkan voitti maailmancupin kokonaiskisan ykkönen Venäjän Eduard Khrennikov. Toiseksi tullut Norjan Eivind Tonna jäi voittajasta 2.29. Antti Vainion ero voittajaan oli 5.20,3 kolmentoista kilometrin matkalla. Maailmanmestari Olli-Markus Taivainen oli viides.


1 1 KHRENNIKOV Eduard RUS 45'25.1
2 3 TONNA Eivind NOR 47'54.0
3 22 VAINO Antti FIN 50'45.4
4 4 WATTERDAL Eirik NOR 51'54.5
5 2 TAIVANEN Olli-Markus FIN 51'55.3
6 8 JUVELI Jonas NOR 52'18.6
7 20 GONON Francois FRA 53'03.5
8 9 HALLIK Margus EST 53'19.5
9 17 LOCATELLI Yann FRA 53'25.3
10 7 SAARELA Ville-Petteri FIN 54'02.9

Myös viestikulta pojille SM-Vuokatista 16.03.2010 klo 22:45

 Antti Vainio, Jasper Martelius ja Jesse Martelius, H20-sarjan Suomen viestimestaritMS Parman kakskymppiset tekivät oikeastaan pienen yllätyksen nappaamalla viestin Suomen mestaruuden minuutin erolla ennen ennakkosuosikkina matkaan lähtenyttä Kyrös-Rastia.

Ilman yo-kirjoituksiin keskittyvää Eero-Matti Vainiota matkassa ollut MS Parma kaivoi korvaajaksi Jasper Marteliuksen, 15v, avausosuudelle ja poika teki aivan huikean suorituksen. 11 kilometrin matkalla kärjessä ollut Femmanin Rasmus Tunis vaihtoi 1.22 ennen kolmantena vaihtoon kiitänyttä Jappea ja Kyrös-Rastin Riku Siren oli vain 7 sekuntia edellä.
Viesti alkoi viimeisen päälle onnistuneesti laaditun taktiikan mukaisesti. Antti Vainiolle Jappe tarjosi suorastaan namupaikan toiselle osuudelle ja sitä Antti ei jättänyt käyttämättä. Kyrös-Rastin Tero Linnainmaa joutui taipumaan päivän ylivoimaisesti nopeimman osuusajan hiihtäneelle Vainiolle peräti 3.20, mikä takasi joukkuelle piikkipaikan ja ankkurille hyvän lähtöaseman.

Jesse Marteliukselle ankkurointi SM-tasolla on tuttua puuhaa ja homma hoitui nytkin rutiinilla. Toki koko talven hyvin hiihtänyt Lauri Linnainmaa oli takana uhkana, joten isoihin virheisiin ei ollut varaa. Kyllähän Kyrös-Rasti pari minuuttia lopulta tavoitti, mutta voittomarginaaliksi jäi riittävä minuutti.
Mestarijoukkueesta Antti Vainio ja Jesse Martelius hiihtivät nyt viimeisen juniorien SM-viestin ja viestikultaa pojat ovat vuolleet kuusi kertaa peräkkäin.


-jamo


H20 (11, + 11, + 11, km)

1 MS Parma 1 FIN 2.17.59
1. osuus Jasper Martelius 51.05 3
2. osuus Antti Vainio 40.48 1.31.53 1
3. osuus Jesse Martelius 46.05 2.17.59 1

2 Kyrös-Rasti 1 FIN 2.19.00
1. osuus Riku Siren 50.58 2
2. osuus Tero Linnainmaa 44.08 1.35.07 2
3. osuus Lauri Linnainmaa 43.53 2.19.00 2

3 IF Femman 1 FIN 2.23.57
1. osuus Rasmus Tunis 49.43 1
2. osuus Otto Sund 49.40 1.39.24 3
3. osuus Peter Sundelin 44.32 2.23.57 3

Antti ylivoimainen pitkän SM:ssa 14.03.2010 klo 20:18

Antti Vainio oli täysin ylivoimainen pitkän matkan SM-kisoissa Vuokatissa johtaen kisaa alusta loppuun. Jälleen hopeaa ottanut Femmanin Peter Sundelin jäi yli neljän minuutin päähän ja pronssipoika Lauri Linnainmaa jo 5,5 minuuttia.
Jesse Martelius oli samassa sarjassa yhdeksäs. -Rata oli erittäin fyysinen, näillä hiihtelyillä ei ollut eväitä parempaan.
Jasper Marteliuksen kisa ei mennyt parhaalla tavalla, vaan suksen katkeamisen vuoksi oli tyytyminen 12. tilaan.
-Huomasin kuopan vauhdissa liian myöhään, eikä mitään ollut tehtävissä. Suksi rätsähti poikki takaosastaan, mutta pysyi sentään yhtenä kappaleena. Tasatyöntö olikin sitten ainoa tapa, jolla pystyin etenemään; katkenneella ei voinut ponnistaa ja ylösmäet juoksin sukset kädessä. Suksen katketessa noin puolessa matkassa Jappe oli pronssitilalla ja hyvässä vauhdissa.

H20-sarjan rankikärki Eero-Matti Vainio jätti kisan luonnollisesti väliin yo-kirjoitusten takia.

Eero-Matille Suomen mestaruus 07.03.2010 klo 22:11

Koko talven erinomaisessa kunnossa ollut Eero-Matti Vainio oli ylivoimainen keskimatkan SM-kisoissa ja otti H20-sarjan mestaruuden reilun minuutin erolla Femmanin Peter Sundeliniin Antti Vainion jäätyä pronssille.

Eero-Matti teki keskittyneesti lähes virheettömän suorituksen ja kun monokin oli syönnillään, muille ei jäänyt jakoa. Alkumatkasta johtoa pitänyt Sundelin sortui lähes minuutin virheeseen 12-rastivälillä eikä enää sen jälkeen pystynyt vastaamaan Eero-Matin vauhtiin.

Antti Vainio oli menettää mitalimahdollisuutensa jo vitosella, johon tuli yli kahden minuutin megapummi. - Omaan piikkin meni, katsoin rastilla hätäisesti kasin koodin ja pyörähdin pari minuuttia lähistöllä ja tulin uudestaan rastille ennenkuin tajusin virheeni. Pientä tärinää oli muuallakin, rata oli teknisesti erittäin vaativa. Yhdeksänneltä sijalta nousu kolmanneksi tapahtui kuusi rastiväliä myöhemmin ja kun loppu sujui Eero-Matin vauhtia ei pronssiin löytynyt uhkaajia.
-Vaikkei olisi tullut virheitä, niin Eero-Matin lyöminen tänään olisi ollut vaikeaa, poika kulki sen verran lujaa, tunnusti isoveli rehdisti.

Harjoitteluun vähemmän tänä talvena satsannut Jesse Martelius veteli pitkään mitalivauhdissa ja oli lopussa plaketilla kuudes.

H16-sarjassa Arto Talvinen jatkoi SM-plakettiketjuaan sijalla viisi Jasper Marteliuksen jäätyä jälleen niukasti pallilta sijalle yksitoista.

Kisat Portugalissa 22.02.2010 klo 08:37

Antti Vainio sijoittui H20-sarjassa toiseksi kolmen kisan yhteistuloksissa Cratossa Portugalissa. Pakettiin kuuluivat pitkä matka, sitä seurannut yösprintti ja seuraavan päivän keskimatka. Vainio oli sprintin kakkonen ja voitti keskimatkan.

Miesten eliitissä Markus Puusepp oli 19. ja naisissa seuran uusi vaihvistus Liis Johansson kuudes. Kymppisakkiin suunnistivat myös Tuomo Stenberg H17/5. ja Jesse Martelius H20/8.

Am-hiihtosuunnistus Valkeakoskella 21.02.2010 klo 20:45

Varsinais-Suomen aluemestaruudet hiihtosuunnistuksessa ratkottiin Valkeakoskella Haku-Veikon kisojen yhteydessä. Suunnistajamme nappasivat yksitoista mitalia.
Miesten mestaruuden kuittasi ylivoimaisesti vielä junnuihin pääsevä MS Parman Eero-Matti Vainio. Kultaa hiihtosuunnistivat myös MS Parman Arto Etu-Huitti, Arto Talvinen, Sebastian Fingerroos, Laura Juntunen ja Essi Hakala.
Hiihtosuunnistuksen am-kisoja ei ole muutamaan vuoteen pystytty järjestämään oman piirin alueella, vaan on jouduttu turvautumaan naapuriapuun. Nyt olisi lunta yllin kyllin täälläkin, mutta halukasta järjestäjäseuraa ei löytynyt. Pitkän ajomatkan vuoksi osanottajamäärä jäi nytkin varsin laihaksi.

Varsinais-Suomen hiihtosuunnistus, AM-pitkä:

H21A 9,5 km: 1) Eero-Matti Vainio MS Parma 39.47, 2) Kai Koistinen VaRa 50.48.

H45 6,8km: 1) Matti Yliluikki SuSi, 2) Eero Kujansuu MS Parma 1.01.13.

H55 5,4km: 1) Arto Etu-Huitti MS Parma 34.59, 2) Kari Tuomola MS Parma 35.38.

H60 5,0 km: 1) Pentti Tammisaari HiHe 32.56, 4) Jaakko Hörkkö MS Parma 41.52.

H16 5,4 km: 1) Arto Talvinen MS Parma 28.20.

H12 2,6 km: 1) Sebastian Fingerroos MS Parma 27.50.

D17-20 5,4 km: 1) Laura Juntunen MS Parma 32.07, 3) Jemina Martelius MS Parma 42.03.

D16 4,4 km: 1) Essi Hakala MS Parma 33.53, 2) Ida Kujansuu MS Parma 42.07.

Vainiolle viestin MM-pronssi 16.02.2010 klo 10:12

 Antti Vainio nuorten MM-viestipronssille
Suomen nuoret sijoittuivat kolmanneksi MM-kisojen päätöspäivän viestissä Romaniassa. Antti Vainio hiihti avausosuudella ja tuli vaihtoon kolmantena minuutin kärjen takana.
Muut Suomen viestinviejät olivat Peter Sundelin ja ankkuri Taneli Pantsar, joka joutui varsin koville Venäjän kolminketaisen MM-mitalistin Mikhail Utkinin kanssa.
Mestaruuden vei Ruotsi ennen Norjaa.

Antti Vainio 9. MM-keskimatkalla 14.02.2010 klo 17:31

Antti Vainio näyttää onlinen mukaan ottaneen yhdeksännen tilan MM-keskimatkalla jäätyään 2.07 mestarista Venäjän Mikhail Utkinista. Mitalisijoille jäi petrattavaa minuutin verran norjalaisten korjatessa himmeimmät mitskut.

Vainio oli kisassa selvästi paras suomalaissuksija Taneli Pantsarin oltua kahdestoista minuutin hitaampana. Muut suomalaiset jäivät sijoille 19-25 useita minuutteja kärjestä

- Varsinaiset suunnistusvirheet jäivät kyllä vähiin, mutta pientä muuta yllättävää ajanhukkaa osui matkalle, kertasi Vainio päiväänsä. Jostain ihmeestä matkalla tarttui mukaan pätkä nylonnarua ja sotkeutui monon ja siteen väliin, oli pakko ihan pysähtyä sitä irroittamaan ja siinäkin sai tehdä töitä, harmitteli Vainio.

- Toinen murheen ryyni oli kaksi minuuttia aiemmin lähtenyt venäläispoika, jonka sain kiinni. Roikkui mukana, tuli kannoille ja lipulla sotkeutui aina suksiini. Asiaa oli omiaan pahentamassa käytössä ollut ns. tolppaleimaus, tolpalla oli ahdasta. Noihin kyllä tuhraantui yhteensä muutama sija, mutta en tiedä olisiko mitaliin riittänyt,ehkä hyvinkin pohdiskeli Vainio.

Olihan tuossa kisassa jotain poikkeavaa. Heti alusta ammuttiin tappomäkeen ja piti nousta 200 metriä korkeammalle melko lyhyellä matkalla. Jos otti nousun liian rajusti, saattoi hapot iskeä ja vauhti tyssätä. Olosuhteet olivat kohtuuhyvät, mutta lunta oli vain 20-30 senttiä. Tämähän tarkoitti sitä, että oikojakin syntyi, mistä yleensä hyötyvät kuuman ryhmän hiihtäjät eniten. Toisaalta miehet ja naiset hiihtivät ennen junioreja, joten junioristartissa olosuhteet olivat tasapuolisemmat.

Suomen etukäteen vahvin kortti Taneli Pantsar ei löytänyt suorituksestaan myöskään virheitä, mutta takkiin tuli kolmisen minuuttia kärjelle ja minuutti Vainiolle. Ehkä reitinvalintojen jälkipuinti avaa pojille enemmän tappion syitä.

VAINION PITKÄ MATKA PIPARIKSI

Vahvoin mitalitavoittein pitkälle matkalle startanneen Antti Vainion riskinotto ei kannattanut, vaan kisa jäi kesken. Lähtöruuhkan puolivälistä Vainio nousi kärkeen jo K-paikalla ja pysytteli kärjen tuntumassa pitkään. Jo keskimatkan mestaruuden voittaneen kovavauhtisen Venäjän Mikhail Utkinin vetäessä letkaa, tarkkavaisuus ei riittänyt enää oman hallitun suorituksen tekemiseen, vaan matka taittui liian pitkään väärälle hajonnalle. Sen hoksaaminen vasta kartanvaihdon jälkeen tiesi automaattisesti tavoitteiden romahtamista. Sijat kymppikärjen ulkopuolella eivät jaksaneet kiinnostaa riittävästi, jotta kisa olisi tullut hiihdettyä maaliin saakka.
Suomalaispoikien menestys jäi kokonaisuutenakin vaatimattomaksi tasaisen ryhmän sijojen oltua 14-21.
Utkin voitti selkeästi myös pitkän matkan mestaruuden.

Epäonnistuneen kisan nollaaminen on nyt välipäivän päätavoite, sillä lauantaina hiihdetään Vainion päämatkanaan pitämä sprintti.

SPRINTISTÄ 12. TILA

Uudessa maastossa käyty sprinttikissa lähtöasema ei suosinut Antti Vainiota, sillä paristakymmenestä ensimmäisestä lähtijästä kukaan, Antti mukaan luettuna, ei mahtunut kymppikärkeen. Lumisateen tukkimat urat olivat alkupäälle hitaita ja loppupäälle selvästi nopeampia, kun lumisade taukosi. Eroa mestaruuten syntyi 1,5 minuuttia. 12. tila sprintissä yhdessä keskimatkan yhdeksännen tilan kanssa riitti kuitenkin vakuuttamaan joukkueen päävalmentajan, jotta paikka Suomi 1:n avaajana viestissa varmistui.
Hyvin saavat suomalaispojat kuitenkin hiihtää jos pallille aikovat. Venäjä on tasollaan selvä suosikki, mutta myös Norja ja Ruotsi ovat kisojen aikana vakuuttaneet. Mitali on tiukassa, mutta viesti on aina viesti.

- jamo

Vainioille Suomen mestaruus 31.01.2010 klo 18:56

Antti ja Eero-Matti Vainio jatkoivat vahvaa menoaan SM-printtiviestissä ja nappasivat H20-sarjan Suomen mestaruuden 50 sekunnin erolla Kyrös-Rastin Linnainmaan veljeksiin.

- Viesti oli kyllä todella jännä, kun käytössä oli 4 erilaista hajontarataa ja sattuivat olemaan vielä optimiajallisesti eri mittaisia, kertoi Antti. Eka osuuden vedin täysin virheittä, mutta sen verran se oli pitempi, että jäin minuutin kärjestä. Eero-Matilla oli taas lyhyempi ja hän tuli kärjessä tokalta kiepiltä. Sama toistui mulla kolmannella osuudella ja jäin 30 sekunnin päähän Linnainmaan Terosta.

- Arvelin lähtiessä takaa-ajoon, että mulla on varmaan lyhyempi, mutta kun radat kulkivat aivan eri suunnissa, tuntumaa tilanteeseen ei ollut. Missään vaiheessa en nähnyt Lauria. Vasta vimpalla rastilla tiesin olevani kärjessä, kertasi Eero-Matti ankkuriosuuttaan.

H16-pojissa kaksikko Jasper Martelius ja Arto Talvinen sijoittui plaketille neljänneksi minuutin pronssista ja 2,5 minuuttia mestari-Kangasalasta. Myös 16-sarjassa hajontaerot neljällä osuudella näyttävät olleen niin, että kaksi oli lyhyempää ja kaksi pidempää osuutta. MS Parman pojille osui kaksi pitkää alkuun , mikä näkyy 5,5 puolen tappiosta kärjelle kahden osuuden jälkeen. Maalissa ero oli enää 2,5 minuuttia. Hienot hiihdot molemmilta SM-ensikertalaisilta.

Vainiot mitaleille SM-sprintissä 31.01.2010 klo 19:01

Antti Vainio sprinttasi SM-hopealle Eero-Matti Vainio SM-pronssille Timitran hiihtokeskuksessa Lieksassa. Mestaruuden vei Pellon Taneli Pantsar 18 sekunnin marginaalilla. Eero-Matti jäi Tanelista 38 sekuntia kukistaen selvästi mm. MM-joukkueeseen valitut Lauri Linnainmaan (+48´) ja Peter Sundelinin (+1.20).

- Pitkällä välillä tein pienen reitinvalintavirheen, kun menin syherikössä ja kierto isoa uraa pitkin olisi kannattanut, siinä meni viitisentoista sekuntia luulen, muuten meni putkeen, kertoi Antti. Eero-Matti teki samalla tavalla, mutta muuten meni putkeen, perussuoritus.

Jo aamun karsinnoissa Vainiot olivat iskussa Eero-Matin räväyttäessä pohjat ja Antti ollessa toinen 5 sekuntia hitaampana. Karsinnoissa koko kuuden pojan MM-joukkue sai katsoa Eero-Matin suksenkantoja, sillä H18-sarjassa näyttää olleen sama karsintarata kuin kaksikymppisillä.
Sinänsä Eero-Matin kaksi loistavaa suoritusta sprintissä eivät olleet mitään yllätyksiä, sillä vauhti oli helposti ennakoitavissa jo Joutsenon kisojen perusteella. Silloin hän mm. johti yksinään kisaa kartanvaihdossa pitkän matkan yhteislähtökisassa.

Mitä MM-valintoihin tulee, niin ne on tehty ajallaan, eikä tämän kisan tuloksella ole valintojen suhteen merkitystä. Aina voidaan kuitenkin spekuloida, oliko Eero-Matin jättäminen ns. varapaikalle ansaittu.Uusia kisoja tulee.

H16-sarjassa Arto Talvinen hiihti SM-plaketille oltuaan yhdeksäs. Jasper Martelius jäi niukasti plaketeilta yhdentenätoista.
sarjassa H65 Olli Mäkipää oli kahdeksastoista.


- jamo

Antti Vainio MM-kisoihin 28.01.2010 klo 21:46

Antti Vainio valittiin odotetusti hiihtosuunnistuksen nuorten MM-kisoihin Romaniaan. Kisat ovat Miercurea Ciucissa Romaniassa 8.-15. helmikuuta. Sen sijaan Joutsenon pakkaskatsastuksissa erinomaisesti menestynyt Eero-Matti Vainio hyllytettiin varapaikalle aivan kuten kaksi vuotta sitten.

Pohjoisen am-kisoihin viime tingassa väkisin kyhätyt ylimääräiset viralliset katsastukset jättivät väliin niin Taneli Pantsar kuin Antti Vainiokin ja he hiihtivät samanaikaisesti Lappeenrannan sileän SM-kisoissa. Mitään erityistä apua valintojen suhteen ei pohjoisen kisoista ollutkaan saatavissa. Joukkue olisi hyvin voitu valita ilman niitäkin, sillä sen verran selkeästi joukkuesuunnistajat erottuivat muista jo Joutsenossa.

Erinomaisessa kunnossa olevan abiturientti Eero-Matin aikatauluun eivät neljä vuorokautta aikaa vieneet ylimääräiset katsastukset sopineet ja siitä valmennusjohto palkitsi vain varapaikalla. Toisaalta kisojen kanssa päällekkäin menevä yo-kirjoitusten tekstitaidon koe olisi kuitenkin ollut kantona kaskessa.

Antti Vainio on kuluneen viikon viettänyt aikaa harjoitusleirillä kotioloissa. Urheilukeskukseen on allekirjoittaneen avustuksella syntynyt hyvässä kunnossa oleva hisu-urasto treeneineen. Erilaisia taito- ja tekniikkaharjoituksia on päässyt tekemään päivittäin hyvissä olosuhteissa pakkasesta huolimatta. Treeneillä ovat ahkeroineet myös muut SM-kisoihin matkaavat hisustajamme.

Jos satut kiinnostumaan treenaamisesta urilla, niinkuin tässä muutamat jo ehtivät tehdä, niin pistä postia, niin saat treenit pdf-muodossa.

- jamo

Vainiot vahvoilla MM-katsastuksissa Joutsenossa 11.01.2010 klo 13:26

 Eero-Matti Vainio hiihtosuunnisti hyvät MM-katsastukset
KANSALLINEN PITKÄ MATKA

Kova pakkanen kiusasi hiihtosuunnistajia Joutsenossa, eikä pakkanen laskenut alle -18 astetta vaikka lähtöäkin siirrettiin tunnilla. Tästä syystä nuorten pitkän matkan yhteislähtökisalla ei ollut MM-katsastusarvoa. Kisaa kuitenkin pidettiin näyttöpaikkana.

Pitkän 1,5 tunnin kisassa Vainion veljekset taistelivat sijoituksista keskenään aivan viimeisille rasteille saakka. Kun kartanvaihdossa kisaa johtaneella Eero-Matilla oli suksi syönnillä lopussakin, niin kulkuaan valitellut Antti päästi Eero-Matin edelle. Siihen paikkaan osui kuitenkin Eero-Matin virhe ja Antin parempi reitinvalinta antoi hänelle sijan kolme. Eero-Matti oli viides 48 sekuntia hitaampana. Kisan yllätysvoittaja oli Paimion Tommi Reponen, jolle Antti jäi vajaat kaksi minuuttia Kyrös-Rastin Lauri Linnainmaan oltua toinen.
D20-sarjassa Laura Juntunen oli kahdeksas.
 Antti Vainio voi olla jo varma MM-kisapaikastaan






KESKIMATKAN MM-KATSASTUS

Sunnuntain keskimatkalla päästiin nippa nappa sallituissa oloissa katsastamaan. Kilpailu oli äärimmäisen tasainen neljän ensimmäisen mahduttua 57 sekunnin sisälle. Lauantaina hylätty Pellon Taneli Pantsar oli ykkönen ennen Lauri Linnainmaata. Eero-Matti Vainion kolmas tila 7 sekunttia ennen veljeään Anttia toi hänet vahvasti ehdolle myös MM-joukkueeseen.Molemmat hiihtivät ratansa ilman suurempia virheitä.
MM-ryhmäläisistä Eero-Matin suksen kantoja saivat katsella myös Tommi Reponen ja Peter Sundelin.
Romanian MM-kisojen siirto viikkoa aikaisemmaksi tarkoittaa sitä, että kisaruletti tulee menemään päällekkäin Suomen yo-kirjoitusten kanssa, mikä tuottaa ainakin Eero-Matille pohdittavaa.

Jäljellä on sprintin näyttöpaikka viikon päästä Lapin piirin am-kisoissa. Sinne Vainiot eivät kuitenkaan matkusta monen muun ryhmäläisen tavoin. Antti hiihtää sileän SM:t kuten Taneli Pantsarkin. Eero-Matti panostaa kouluun ja harjoitteluun kotipuolessa.
Laura Juntunen oli keskimatkan yhdeksäs ja yhteistuloksissa kuudes.

KUVAT: Harri Hytönen


- Jamo

Markus Fingerroos jatkaa suunnistusvalmentajien johdossa 11.01.2010 klo 08:17

Markus Fingerroos Markus Fingerroos Paimiosta jatkaa Suomen Suunnistusvalmentajat ry:n johtotehtävissä kaudella 2009-2010 ja Reima Rantanen Nousiaisista valittiin kolmannelle toimintakaudelle yhdistyksen hallitukseen. Fingerroos valittiin yksimielisesti neljännelle perättäiselle puheenjohtajakaudelle yhdistyksen syyskokouksessa Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä.


Sekä Markus että Reima ovat tunnetusti valmennusaktiiveja, jotka perheineen suunnistavat MS Parmassa.



Suomen Suunnistusvalmentajien hallituksen jäsenet 2009-2010: Asikainen Rauno (Joensuu),Eskola Mikko (Tampere), Fingerroos Markus (Paimio), Kähäri Petteri (Espoo), Lipponen Jouni (Kerava), Nurmi Maritta (Vaasa), Rantanen Reima (Nousiainen) ja Viita Anna-Kaisa (Jyväskylä).


-jamo

Neljä SSL:n valmennusryhmiin 2010 11.01.2010 klo 08:17

Reeta, Tiia, Antti ja Sami nuorten A-ryhmäänNeljä MS Parman junnua on valittu suunnistuksen valmennusryhmiin 2010, kertoo SSL:n tiedote.
Nuorten A-ryhmään kuuluvat tytöistä Tiia Miettinen edelleen ja uutena pitkien Suomen mestaruuden voittanut Reeta Rantanen.
Poikien A-ryhmässä jatkavat Sami Hämäläinen ja Antti Vainio.

-jamo

MS Parma-päivä 11.01.2010 klo 08:18

TSP vei XXV VALLIMAILIN, SAMULI NOPEIN

 Arto Talvinen oli kolmas, ja kovin junnu Vallimailissa - Tässä iässä ei virheitä tule, vaan ne tehdään. Tein 25 sekunnin virheen, totesi vanhaherra Tuomo Peltola 25. vuotisjuhlakilpailuna suunnistetun Vallimailin voittaja illan banketissa.

Päivän nopein, Samuli Salmenoja, tykitti piikkarit jalassa 1997 metrin 8-rastisen radan aikaan 13.05 Nutturlan kesäteatterin viereisessä 15 hehtaarin kokoisessa saarekkessa Nousiaisissa. - Juoksin tänään parhaan Vallimailini, korkeintaan 15 sekkaa olisin saanut pois puhtaalla.Tuskin kukaan olisi juossut kahteentoista ehkä Guergiou korkeintaan, epäili Samuli. Tasoituksen jälkeen tappiosekuntteja Peltolalle jäi 11.

Kolmonen, kahdeksanneksi nopein, Arto Talvinen, H14, teki myös hyvän suorituksen.Ainoa virhe tuli ykkösellä, kun suoran reitinvalinnan jälkeen rastinotto ei sujunut puhtaasti. Nyt tappiosekuntteja voittajaan jäi 31, mikä hyvinkin hukkaantui alussa.

Paras D-sarjalainen oli Sanna Heinonen, joka oli kisan kuudes +1.44 kärjen takana.
Parhaana alle 12-vuotiaana palkittiin Essi Rantanen, joka oli sijalla 11 +3.12 kärjestä.

Tasoitustaulukko tuntuu tämänkin kilpailun jälkeen edelleen toimivan kohtuullisen hyvin. Pientä korjausta toivottavasti parempaan suuntaan on odotettavissa.

Vallimailin Perinneyhdistys kiittää Nutturlan Makasiiniteatteria tiloista, Ari Salosta radan maastototeutuksesta, Asko Miettistä karttojen tulostuksesta ja lähdön hoitamisesta, Heikki Anderssonia tulospalvelusta, Marketta Jokilaa rastilippupipareista sekä luonnollisesti kaikkia osanottajia mielenkiinnosta. Perinne jatkuu!

Perinteen jatkumisen vahvistukseksi Perinneyhdistys kutsui jäsenekseen nro 2 Heikki Anderssonin, joka suostui tehtävään.

- jamo


PUUSEPP HALLITSI PELTOLANVELJESTENMUISTOKILPAILUA
 Markus Puusepp vei PVMK:n
Pekka Lapila oli viritellyt PVMK:n kartalle, jossa itse oli suunnistanut kisan 16-vuotiaana Nousiaisten Halisojalla. Kartta oli a´la R.Rantala 1983-86.
Yhteislähtö tapahtui tiehaarasta ringistä, josta kolme suuntaa oli vapaana. Pienen aprikoinnin jälkeen joukko jakaantui heti kahtia Lammilan Lauran suunnatessa yksin pohjoiseen ja muut itään. Varsin nopeasti kuitenkin Markus Puusepp teki täyskäännökseen ja säntäsi Lauran perään.
Käytännössä tämä pohjusti kisan ratkaisun, sillä pääletkan koukatessa ykkösen takaa vauhtia Puusepp karkasiomille teilleen. Reilu kilsa ennen maalia ero parivaljakkoon Mattila-Salmenoja oli jo 3.28 ja se venyi Tornikallion kierroksella lähes 5 minuuttiin.
Salmenoja kyykytti Mattilan ja Paukkunen oli seuraavana.Ainoa kirikilpailu syntyi Suonpään veljesten ja Jussi Leskisen kiskoessa tietä kohti maalia. Tässä nuoruus oli valttia ja kevyesti rullaten Olli veti pisimmän korren.
Puusepp sai vuodeksi haltuunsa arvokkaan huopaan käärityn kiertopalkinnon ja velvollisuuden järjestää seuraava kisa (kotiseudullaanko?!?!).


JOULUJUHLASSA PALKINTOSADETTA Antti Vainio JWOC-kultaa ja hopeaa, kuva Juuso Metsälä.>
- Kulunut kausi ei ollut MS Parman osalta aivan yhtä menestyksekäs kuin edelliset, mutta hyviä saavutuksia tuli nytkin runsaasti. Seuran kolme peräkkäistä voittoa SM-mitalitilastossa saivat nyt jatkokseen neljännen tilan, totesi seura pj. Jukka tamisto avauspuheen vuorossaan Parmaharjussa.

Edustustasolla Antti Vainio saavutti juniorien MM-kisoissa pyöräsuunnistuksen MM-kultaa viestissä ja MM-hopeaa sprintissä. Lisäksi hän oli mukana juniorien MM-kisoissa hiihtosuunnistuksessa ollen 9. sprintissä, 10. keskimatkalla ja hiihti viestissä viidenneksi nopeimman osuusajan. Vainio kuului myös Suomen PM-joukkueeseen.

Itse joulujuhla sujui perinteisesti puuron, kahvin, palkintojen jaon ja joulupakettien avaamisen parissa.

Palkittujen luettelo liitteenä.....

-jamo

Mattila - Salmenoja Nenänvalkaisun kärki 11.01.2010 klo 08:19

Mattila & Salmenoja vauhdissa ValpperissaXXIV Nenänvalkaisu oli MS Parman juhlaa, kun se napsi miesten sarjan viisi kärkitilaa ja voitot naisissa sekä nössöissä. Parin asteen pikku pakkasessa mukana oli 45 paria Valpperin Urheilutalon maastossa.

Toista kertaa käytössä ollut järjestäjäystävällisempi uusi formaatti alkaa löytää taktiset kuvionsa. Pitää osata arvioida tai arvata omat kyvyt valitessaan ratojen juoksujärjestystä ja menestyäkseen arvata myös mitä kaveripari on valkannut. Kolmen tunnin aikana oli suunnistettava mahdollisimman pitkä matka valittavina olleista kuudesta radasta vanhoilla eri-ikäisillä kartoilla. Vuoden 1979 SM-ylipitkän kartalla oli tarjolla useampia reittejä mittakaavaan 1:15 000.

Miehissä kolmen kärki tuli ensimmäiseltä pitkältä Kangenmiekan kierrokselta vielä toistensa näkötuntumassa, mutta jatkossa reitit erosivat. Yllätyksiä oli ollut tarjolla heti kolmen kilometrin ykkösvälillä, kun kartta vuodelta 1979 kertoi suunnistettavasta metsämaastosta, mutta vastaan tuli hehtaaritolkulla uutta hiekkakuoppa-aluetta. Osalta tuo valoisaksi ajateltu pätkä painui pitkäksi alkavaan hämärään.

Taistelu miesten voitosta oli tiukka ja kärkipaikan vei lopulta pari Tomi Mattila/Samuli Salmenoja, joka matkasi 22190 metriä ja aikaakin jäi käyttämättä. Jännitystä riitti ilmassa, kun pari Sami Hämäläinen/Timo Ritasalo pysyi hyvin rytmissä mukana ja oli valinnut karvan verran pidemmän viimeisen osuuden. Sen verran pojilla meni suoritus pitkäksi, että 1.40 olisi pitänyt olla nopeampi voittoon.

Seuraavina olivat parit Markus Puusepp/ Eero-Matti vainio, Thomas Ekström / Olli Mattila ja Laura lammila/ Lasse Suonpää.

Naisista pisimpään liikkui pari Saana Vähä-Kouvola/Sanna Laaksonen ja nössöissä Tuomas Hakkarainen/Petteri Suominen.

Valkoisista nenistä on jäljellä enää vain kilpailun nimi, sillä muinaisista ajoista pisimmät maastossa viihtymisajat ovat puolittueet. Enemmän ongelmaa tuottikin rastien löytyminen vanhoilla kartoilla, kun vähintään puolet ajasta oli suunnistettava lamppu otsalla. Siinä ei auttanut edes saavutetut veteraanien MM-mitalit. Valpperissa pitää hallita kaikki vanhat kunnon suunnistustaidot ja kun yllätyksiä tuli vastaan, niin piti olla vähän kekseliäskin tai sitten luottaa tuuriin.

-jamo

Petteri Vuorinen MS Parman kehitysryhmän veturiksi 23.11.2009 klo 14:02

 Petteri Vuorinen valmentamaan MS Parmaan
MS Parman valmennustiimi vahvistuu, kun Petteri Vuorinen, 48, ottaa vastuulleen ns. seuran kehitysryhmän eteenpäin viemisen.

Ammattivalmentajana Vuorinen omaa rautaisen kokemuksen, jota on karttunut erityisen runsaasti Puolustusvoimien suunnistusvalmentajavuosina 1992-2005. Tuon jälkeen hän on ollut käynnistämässä Satakunnan aluevalmennusta ja toiminut myös suunnistusmaajoukkueen tehtävissä, mm. tällä kaudella MM-kisoissa Petteri Kähärin roolissa ja PM-kisoissa huoltopäällikön tehtävissä.

- Kyllähän sitä piti miettiä vähän aikaa, että löytyykö tässä vaiheessa tähän intoa ja virtaa, kun kiinnostustani tehtäävään kysyttiin. Toisaalta olin kyllä mielesssäni suunnitellut jotain tällaista työuran jälkeen, mutta päätin tarttua tehtävään kuitenkin heti, totesi Vuorinen

- Päätöstäni helpotti, että ryhmässä tavoitteena on nimenomaan nuorten aikuisten kehittäminen urheilijoina, eikä esimerkiksi jonkin viestijoukkueen rakentaminen. Ryhmän kokokin tuntuu oikein sopivalta, jotta sen kanssa pärjää ja yhtä lukuunottamatta tunnen kaikki entuudestaan, jatkoi Vuorinen.

- Saa nähdä, haluavatko he sitten ensimmäisen leirin jälkeen, että minä jatkan. Aion nimittäin pistää heidät oikeasti töihin. Eihän kehitystä voi tapahtua, jos vain minä huhkin, tokaisi Petteri pilke silmäkulmassaan. Totta kuitenkin enemmän kuin toinen puoli.

Vuorisen mukaantulo valmennukseen sopii erittäin hyvin yhteen MS Parman tulevaisuussuunnitelmiin tarjota kehityshaluisille nuorille aikuisilleen tietä huipulle omassa porukassaan, toteaa valmennusjaoston veturi Mikko Määttä. Pari kuukautta olemme tutkailleet sopivaa henkilöä tehtävään. Vuorisen kokemuksella uskomme suunnistajiemme suunnistajiemme saavaan uutta nostetta uralleen.

Ryhmään ovat lähdössä ainakin Susanna Tervo, Maija Sianoja, Peeter Pihl, Aleksi Mattila, Tomi Mattila, Markus Puusepp ja Lasse Suonpää.

- jamo

Jonne Lehto nopein yöcupin avauksessa 11.01.2010 klo 08:20

Yöcupin 1. osakilpailu

Yhteislähtö, perhoslenkit. Puikoissa Reiska ja Hessu.
Lämpötila -0, tuuli muutama metri sekunnissa, mutta siitä ei ollut ratkaisevaa hyötyä osallistujille, ellei siksi lasketa, että lähtöä odotellessa oli pakko liikkua pysyäkseen lämpimänä. Sen sijaan hienoinen lumisade oli palkitsevaa, enemmän valoa.Viivalla 36.

Epäviralliset tulokset, YöKuppi 1/12, Nousiainen:

Sarja		Nimi		Seura		5,8km	
  1	D21	Maria Rantala	AngA		00:48:28	
  2	D21	Yvonne Gunell	PIF		00:50:20	
  3	D21	Tuulia Viberg	TuS		00:54:37*
  4	D21	Laura Lammila	MSP		00:55:09	
  5	D21	Satu Tahvonen	PR		00:56:23	
  6	D21	Sanna Heinonen	MSP		00:58:59	
 
 						3,0 km
  1	D17	Emilia Rantanen	MSP		01:12:10*
 
 						5,8 km
  1	H17	Tuomo Stenberg	MSP		00:48:23	
  2	H17	Jere Sipponen	PR		00:50:05*
  3	H17	Arto Talvinen	MSP		00:55:01
  4	H17	Jasper MarteliusMSP		00:59:50*	
  5	H17	Samuli Koskinen	TuS		01:00:09
  6	H17	Pauli Viberg	TuS		01:35:00*
  	H17	Antti Rousku	MSP		kesk	
 
 						7,9 km 								
  1	H21	Jonne Lehto	VeVe		00:54:35*		
  2	H21	Markus Puusepp	MSP		00:54:44		
  3	H21	Matti Tahvonen	PR		00:55:10		
  4	H21	Tuomo Mäkelä	AngA		00:59:21*		
  5	H21	Sami Hämäläinen	MSP		00:59:23		
  5	H21	Tomi Mattila	MSP		00:59:23		
  7	H21	Timo Ritasalo	MSP		00:59:33*		
  8	H21	Samuli Salmenoja MSP		01:01:47		
  9	H21	Petri Paukkunen	MSP		01:03:15		
  10	H21	Toni Närvä	LapVi		01:03:53		
  11	H21	Janne Virtanen	PR		01:04:20		
  12	H21	Lasse Suonpää	MSP		01:04:23		
  13	H21	Niko-Petteri Salo PR		01:04:32		
  14	H21	Jaakko Röytiö	PR		01:04:44		
  15	H21	Markus Ilmarinen Delta		01.23:23		
  16	H21	Petteri Suominen MSP		01:34:59		
 
 
  1	Kunto3	Heikki Stenberg	MSP		00:50:25
  2	kunto3	Elina Mattila	TurunNMKY	01:03:19
  3	Kunto3	Jarmo Jokila	MSParma	*	01:12:10
  								
  1	Kunto6	V-M Eura MSP		01:06:38	
  	Kunto6	Kimmo Valtonen MSP	kesk	
  	Kunto6	Jukka Liikari AngA	kesk	
 
 * arvioitu aika
 

-jamo

Smoolanti takana 29.10.2009 klo 19:02

Suunnistuskausi päättyi viestien osalta joensuulaisen Kalevan Rastin voitolliseen juoksuun Smålandskavlenissa Tenhultissa. Muut suomalaisjoukkueet jäivät statistin osaan yli 17 minuutin päähän kärjestä, MS Parma niitten mukana sijalla 27. Ratkaisijana ankkuriosuudella oli KR:n sveitsiläisvahvistus Fabian Hertner.

MS Parma menetti otteen kärkikamppailuihin jo alun kahdella yöosuudella eron piikkiin kasvettua pariinkymmeneen minuuttiin. Pekka Lapila ei löytänyt avauksessa parasta menoaan ja mukaan mahtui yksi isompi virhe. Tomi Mattila eteni osuudellaan paremmin jäätyään vain kolme minuuttia lisää.

Juha Peltolan, 34, oli jälleen MS Parman paras mies. Aamun kolmannella osuudella hän oli neljänneksi nopein ja pari minuuttia kärkeäkin vauhdikkaampi nostaen joukkuettaan parikymmentä sijaa. Myös Samuli Salmenoja ja Markus Puusepp ankkurina onnistuivat hyvin.
Positiivista oli, ettei ero kärkeen kasvanut enää päiväosuuksilla kuin viitisen minuuttia. Panostusta yösuunnistukseen onkin odotettavissa alkavalla harjoituskaudella.

– Kausi on ollut meille selvä pettymys viestien osalta, sillä koko joukkueen onnistumiset jäivät puuttumaan. SM-viesteissä olimme kymppikärjessä ja naiset kahdella joukkueella, mutta Tiomilassa ja Jukolassa tavoitteet jäivät haaveeksi, totesi MS Parman valmennusta vetävä Mikko Määttä.

– Suunnistusvauhtia on saatava parannettua ja myös henkiselle puolelle pitää panostaa, jotta onnistumisia tulisi tärkeisiin paikkoihin laajalla rintamalla. Tähän alamme tähdätä jo tulevan kauden avausleirillä Säkylässä viikon päästä.

- jamo

MS Parma Halikkoviestin viides 22.10.2009 klo 13:24

 Tode Halikkoviestin alkukiihdytyksessäMS Parma nousi jälleen palkintopallille 15-osuuksisessa Halikkoviestissä sijoittumalla viidenneksi Halikon Toppjoella lauantaina. Paras seura-kilpailun neljäs perättäinen voitto jäi sen sijaan haaveeksi 2- ja 3-joukkueiden epäonnen myötä.

Viestiä hallitsi suvereenisti Suomen tämän hetken ehdoton ykkösseura Tampereen Pyrintö, joka ajoi kärjen kiinni 2,5 minuutin takaa-ajosta jo toisella osuudella ja meni sen jälkeen menojaan. Nyt sen voitto oli lähes kuusi minuuttia.

– Kokonaisuutena hyvä sija alun ongelmien jälkeen. Ei vaan jostain syystä niin Mannassa kuin Halikossakaan saatu hommaa käyntiin siten, kuin olisi pitänyt. Lisäksi aika monta ykkösjoukkueen juoksijaa puuttui joten siinäkin mielessä sijoitus oli hyvä, pohti manageri Mikko Määttä suoritusta viestin ratkettua.

Tomi Mattilan avausosuus sujui kärjen tuntumassa, kunnes aivan lopussa 11. rastilla tuli lähes kolmen minuutin pummi. Seuraavalla kolmiosuudella Pekka Lapila eteni huippuvauhtia ja imi kärjen lähes kiinni, mutta Olli Mattila ja Thomas Ekström joutuivat antamaan periksi kolmisen minuuttia kärjelle lisää.

Varmuuden maksimoimiseksi managereilta löytyi jatkossa luottoa kokemukselle ja pelikuntoisimmille, mutta huippuvetoihin yltivätkin junnut Jasper Martelius ja Tuomo Stenberg sekä Mannassa polveaan kolhinut Samuli Salmenoja. Näin kolmiosuuksien täyttyessä paketti oli turhan paljon hajalla.Vaikka sijoitus oli koko ajan noussut alun 22:sta jo seitsemänneksi, oli ero Pyrintöön vähitellenkasvanut.

Toiseksi viimeisellä osuudella Outi Sareila juoksi hyvin huolimatta yhdestä 1,5 minuutin virheestä 6. rastilla. Joukkueen todellinen tykki oli ankkuri Juha Peltola, joka poimi vaativat rastit virheittä. Nopeimman ankkurin Petteri Muukkosen vauhtiin ei ollut asiaa, mutta jaloissa pyörivät pieniä koukkuja teneet KR:n Jan Prohacka ja Hiisin Andrei Hramov. Lopussa vihjailleet krampin oireet vaan pakottivat laskemaan hieman tempoa sijoituksen säilyttämiseksi.MS Parman mahdollisuudet paras seura-kisassa menivät kakkosjoukkueen keskeyttämiseen polven vammautumisen vuoksi 5.osuudella ja kolmosjoukkueen väärään leimaan jo 2. osuudella.

XXI Halikko-viesti:

1) Tampereen Pyrintö-1, FIN 3.42.17, 2) Lynx-1, FIN 3.48.15, 3) Vehkalahden Veikot-1, FIN 3.50.20, 4) Hiisirasti-1, FIN 3.53.27 , 5) MS Parma-1, FIN 3.53.45 (Tomi Mattila 31.20/22, Pekka Lapila 28.48, Olli Mattila 35.04, Thomas Ekström 35.32/11, Jasper Martelius 18.20, Emilia Rantanen 20.05, Maija Sianoja 18.31/10, Markku Keskitalo 32.54, Tuomo Stenberg 30.21, Johanna Pietilä 32.11/8, Lasse Suonpää 40.45, Samuli Salmenoja 36.21, Asgeir Mjösund 37.29/7, Outi Sareila 30.06/6, Juha Peltola 47.26/5), 77) MS Parma-4, FIN 5.54.40 (Tuomas Hakkarainen 41.31/91, Saana Vähä-Kouvola 44.55, Sanna Laaksonen 42.27, Anna-Sofia Vainio 50.34/80, Akseli Ruohola 24.39, Camilla Fingerroos 22.44, Julianna Hänti 22.44/64, Anniina Sinkkonen 1.05.03, Susanna Hänti 49.01, Timo Grönroos 38.03/80, Antti Suonpää 1.21.21, Matti Laine 1.06.31, Antti Koivuniemi 59.48/75, Kirsi Laasonen 42.08/70, Julius Hakkarainen 1.18.15/77)

25MANNASTA 18. sija. 18.10.2009 klo 08:39

MS Parma sijoittui kahdeksanneksitoista kansainvälisessä 25-Mannaviestissä Tukholman lähellä Västerhaningessa lauantaina. Lopulta selvään voittoon suunnisti toistamisen norjalainen Halden SK ennen Tampereen Pyrintöä.

Runsas polkuverkosto tarjosi perinteisen vauhdikasta suunnistusta 25-Mannassa. Oman vaikeutensa kisaan toivat pienipiirteiset jyrkähköt kallioalueet tarkkoine rastipisteineen.

352 joukkueen viesti käynnistyi MS Parman osalta odotuksia hitaammin, sillä Tomi Mattila oli avausosuudella sijalla 94 jo lähes viisi minuuttia kärjestä. Toisella osuudella Markus Puusepp rutisti sijalle 50 ja kun naiset ja pikkujunnut olivat juosseet ns. neliosuutensa, kulki MS Parma jo sijalla 20 rapiat kuusi minuuttia piikistä.

Parhaimmillaan MS Parma oli viidestoista, kun viimeinen neliosuus täyttyi ja 22 suunnistajaa oli osuutensa suorittanut. Lopun koville putkiosuuksille joukkue läksi kymmenen minuuttia kärjen takaa, mutta joutui jatkossa kyllä vauhdissa vähän taipumaan, varsinkin kun Samuli Salmenoja pitkällä 24. osuudella kolautti polvensa. Sijoitukseen tälläkään ei ollut enää paljoa vaikutusta, mutta toiveet noususta kariutuivat.

Kullakin neliosuudella oli 1400 suunnistajaa. MS Parman parhaana Juha Peltola oli osuutensa yhdeksäs. Kolmenkympin sakkiin osuusajoissa mahtuivat Olli Mattila (23.), Outi Sareila (23.) ja Markus Puusepp(26.).
Valmennuksen johtaja Mikko Määttä oli tyytyväinen joukkueen kokonaissuoritukseen kuudenneksi parhaana suomalaisjoukkueena. – Selvisimme suhteellisen vähillä virheillä, mutta toki parannettavaa olisi ollut. Kakkosjoukkueemme roima tulosparannus kertoo seuramme tason noususta. Suurempi menestys vaati kärjen terävöitymistä, mihin olemme panostamassa.

YöSM:stä pari mitalia 06.10.2009 klo 23:38

Kylmän tuulisessa rankassa vesisateessa suunnistettu SM-yö toi hopeaa Liisa Veijalaiselle ja pronssia Timo Peltolalle Raaseporissa
Melkoista extremeä oli kisailijoille tarjolla, kun lämpötila oli kahdeksan astetta ja vettä tuli tuulen kera taivaan täydeltä.
– Olin kyllä niin hidas etenemään maastossa, että en lainkaan uskonut suoritukseni riittävän hopeaan, ihmetteli Liisa Veijalainen kuultuaan menestyksestään palkintojenjaon jälkeen.
Suurelle osalle radoissa oli vaativuutta riittävästi varsinkin pidemmillä reiteillä, mutta joitain liiat polku- ja tievälit tuntuivat ärsyttävän.
– Ei mennyt kovin hyvin, kun kärkeen tuli noin paljon eroa, totesi Tiia Miettinen, D18, katseltuaan online-tuloksia. Loppupeleissä aika riitti kuitenkin seitsemänteen tilaan. Ykkösellä johtanut Tuomo Stenberg, H16, löysi helposti parannettavaa parilla rastilla. Nyt tuloksena oli kahdeksas tila.
Sami Hämäläinen kompuroi kahdella ensimmäisellä rastilla jo nelisen minuuttia, mutta lopun hyvä veto toi hänelle yhdeksännen tilan.
Naisten pääsarjassa MS Parman Sanna Heinonen sijoittui hienosti kuudenneksi tarkalla suunnistuksella ja Outi Sareila oli kolmastoista
Plaketille ylsi myös Mikko Heikkilä neljäs ja Tuomo Peltola viides.

MS Parma Oravatonnin kolmonen 29.09.2009 klo 10:19

Essi Rantanen, D11-voittajaTampereen Pyrintö oli varsin ylivoimainen voittaja kansallisessa Oravatonni-suunnistuksessa Mynämäessä sunnuntaina. Kakkoseksi tullut viime vuoden voittaja Kangasala SK jäi Pyrinnöstä peräti 55 pistettä. MS Parma oli selvästi parhaana varsinaissuomalaisena seurana kolmas 14 pisteen päässä Kangasalasta.

10-16-vuotiaiden seurapistekisaa käytiin kuudessatoista sarjassa, joissa kussakin kymmenen parasta toi seuralleen pisteitä. Tampere jylläsi laajalla rintamalla saaden kuitenkin vain kaksi sarjavoittoa. Niistä vastasivat Elias Kuukka, 13, ja Emmi Mähönen, 16. Erikoismaininnan ansaitsee H15-sarjan ykkönen, Kangasala SK:n Kristian Kannus, jolle nuorten arvostama Oravatonnivoitto oli jo kahdeksas peräkkäinen.

Essi Hakala, D14-voittaja
MS Parmasta arvokkaan voiton otti Essi Rantanen, jonka taito ja vauhti riittivät nyt myös omaa ikäluokkaansa vanhempien sarjassa. Essi Hakala oli vakuuttavan varma D14-sarjan ykkönen.

Miesten A-sarjaa isännöi Kangasalan Petteri Laitinen. Samuli salemoja ja jaakko Röytiö olivat sijoilla 11 ja 12. Naisissa täysin ylivoimainen ykkönen oli Paimion Inga Dambe. Sanna Heinonen oli kuudes.

Kauniissa syyssäässä tunnelmaa kisapaikalla pitivät yllä seurojen kannustusjoukot. Parhaina kannustajina palkittiin Kymin Suunnistajat ja KooVee Tampereelta.

Oravatonni tulee näkymään Turku-TV:ssä keskiviikkona 14.10 klo 19.00 urheilun aitiopaikalla toimittajanaan Juha Korpelainen. Mukana koko Ekströmin perhe.

Sprintti- ja nuorisoviesti 27.09.2009 klo 18:16

 kaksikko Itävuo-Vainio ankkuriosuuden taistelussaMS Parman kaksikko Sami Hämäläinen-Antti Vainio suunnisti kolmoseksi Turun Sprinttiviestissä Naantalin Kuparivuorella. Nuorisoviestin A-sarjassa MS Parman vauhti riitti tällä kertaa neljänteen tilaan.

Sprintissä Kärkeen ehtivät Kalevan rastin Nurmonen-Pajunen ennen Kangasalan juniorikaksikkoa Tiainen-Lehtola, pari Hämäläinen-Vainio jäi kärjestä minuutin. Pari Mattila-Martelius oli kuudes.

Jyrkkäpiirteinen paikoin louhikkoinenkin maasto koitui MS Parman naisten kohtaloksi. Johtoasemaa koko matkan pitäneen parin Susanna Tervo-Johanna Pietilä matkanteko tyssäsi Pietilän jalan nyrjähtämiseen yleisörastin jälkeen vajaat kilsa maalista.

Jalkaansa loukkasi myös B-sarjan viestin aloittanut Camilla Fingerroos, mutta hän pääsi sentään vaihtoon TR-osuudelta 12,5 minuuttia kärjen jälkeen. Lopulta kymmenenneksi sijoittunut MSP 1 (Konsta Piironen, Essi Rantanen ja Eero Lapila) kuroi kärkeä kiinni neljä minuuttia.

B-sarjan viesti oli kaatumassa ensimmäisellä RR-osuudella järjestäjien epäselviin viitoituksiin, kun punaiselta juoksuradalta lähtenyt valkoinen nauha johti viimeiselle rastille, eikä K:lle. Sattumalta paikalla kuvaamassa olleet lehdistön edustajat huomasivat lasten leimaavan ja lähtevän siimaria päinvastaiseen suuntaan estäen näin suuremman vahingon. Lehdistön opastuksella lapsia palautui omalle reitille, kunnes pienellä viiveellä paikalle saatiin järjestäjien ohjaus ja viitoitustakin parannettua.

Myös A-sarjassa MS Parma joutui takaa-ajotilanteeseen, kun Antti Rousku toipilaana joutui antamaan periksi reilut 10 minuuttia avausosuudella. Sijalta 31 alkoi kuitenkin nousu, ja joukkue (Akseli Ruohola-Essi Hakala-Emilia Rantanen-Jasper Martelius-Juho Dahl- Tuomo Stenberg) nousi Hakalan osuudella jo kymppisakkiin ja oli maalissa neljäs.

SM-viestit ja -keskimatkat 26.09.2009 klo 22:01

6 PLAKETTIA LIPERIN SM-viesteistä
 Salmenoja ja Anjala loppukiritaistossa
MS Parma saavutti kuusi palkintopallisijaa pääsarjojen SM-viesteissä, mutta jäi kuitenkin mitalien ulkopuolelle Liperissä sunnuntaina. Seuran kahden naisjoukkueen sijoittuminen kymppisakkiin oli positiivinen yllätys.

Pohjois-karjalalainen erämaa vaaramaisemineen suurine korkeuseroineen loi mainiot puitteet kauden SM-viestille. Maajoukkuesuunnistajia vilisevät seurat olivat pääosassa, kun Vehkalahti vei miesten ja Tampereen Pyrintö naisten mestaruudet ja molemmat vielä selvin eroin.
 Naiset SM-plaketeilla
MS Parman naisten ykkösjoukkue juoksi nykykunnon mukaisella tasolla ja sijoittui viidenneksi joukkueella Outi Sareila, Sanna Heinonen ja ankkurina Johanna Pietilä. Seuralla riittää tasoa, sillä nelisen minuuttia hitaampi kakkonen oli yhdeksäs ja kolmonenkin kuudestoista.

Miehissä MS Parman vauhti ei myöskään riittänyt kärjen mukana. Rasteilla virheitä ei juuri tullut, mutta vaativilla reitinvalinnoilla saattoi hyvinkin tulla eroja. Samuli Salmenoja ankkurina juoksi erinomaisesti, vaikka joutuikin maaviivoilla antautumaan tuoreelle Suomen mestarille Ikaalisten Topi Anjalalle.

Vaativista vaaramaastoista vähän kokemusta omaavat MS Parman junnut saivat suunnistaa taitojensa ylärajoilla, eikä juuri kukaan selvinnyt virheittä ja mukaan muutama isompikin koukku. Heistä plaketilla olivat H20- (Martelius, Suonpää, Vainio) ja H18-joukkueet( Vainio, Shved, Hämäläinen) sekä tyttöjen D16-joukkue(Hakala, Martelius, Kujansuu)

MITALEJA YLÄNEEN SM-viesteistä R2
 D50-sarjan Suomen mestaruus varmistuu
Kakkosryhmästä irtosi kaiken värisiä mitaleja. Kultaa vuolivat MS Parman viiskymppiset naiset, hopeaa kolmevitoset miehet ja pronssia kuuskymppiset miehet.

Yläneen hienot maastot tarjosivat kokeneille pihkaniskoille haastavia ratoja lämpimässä syyssäässä. Järjestelyt sujuivat hienosti MS Parman Olli Mäkipään valvovien silmien alla. Avausosuudelta tuli kilpailijoita vielä pieninä letkan pätkinä, mutta jatkossa hajonnat erottivat jyvät akanoista.

MS Parman D50-mestarijoukkue (Sinikka Taimisto, Gun-Viol Lång, Kirsi Laasonen) johti kisaa alusta loppuun saakka ja maalissa eroa kakkoseen Lammin Säkiään oli kolme minuuttia.
 SM-hopeaa H35:ille
H35:ssä MS Parman Jussi Aumo tuli ensimmäiseen vaihtoon kärjessä yhdessä OK77:n kanssa, mutta jatkossa Kauniaisten pojat menivät menojaan entisten maaottelumiesten Donnerin veljesten kiidättämänä. Pekka Lapila ja Pasi Tölkkö varmistivat SM-hopeat, vaikka kumpikin oli pummaillut reittinsä loppuosalla.

MS Parman pronssimiehet olivat Jaakko Hörkkö, Timo Peltola ja Tuomo Peltola.
MS Parma oli pistesijoilla vielä sarjoissa D55 ja H75 .


STENBERG ja VAINIO SM-PLAKETEILLA

Tuomo Stenbergin neljäs tila ja Antti Vainion viides tila jäivät MS Parman parhaiksi pääsarjojen keskimatkan SM-kisoissa Savonlinnassa. Puolen tunnin ihanneaikaa tavoitelluilla radoilla marginaalit olivat pieniä, ja käytännössä menestymiseen olisi tarvittu täysin virheettömiä suorituksia. Molemmat palkintopojat tekivät tasaisen hallitun suorituksen.

Aamukarsinta antoi odottaa iltapäivän finaaleilta paljon enemmän, mitä lopulta jäi käteen. Esimerkiksi MS Parman naisista kuusi selvisi finaaliin neljänkymmenen A-finalistin joukkoon. Nuorista naisista kynnyksen ylitti hienosti Laura Lammila. Lopputuloksissa parhaana Outi Sareila oli kolmastoista. Miehissä Lasse Suonpään selviäminen A-finaaliin lähes neljänsadan kandidaatin joukosta oli sinänsä saavutus loppusijan oltua 27.
Muutamien suosikkien kisa kompastui jo aamun karsinnan ensimmäiseen rastiin megapummin muodossa ja suuntana oli näin B-finaali. B-finaalin voittoon ylsi Jesse Martelius.


LAPILALLE SM-HOPEAA, LAASOSELLE SM-PRONSSIA

Kakkosryhmän SM-keskimatkat suunnistettiin Vammalassa. SM-hopeaa nappasi MS Parman takuuvarma Pekka Lapila ja Maarian Pronssinen SM-mitali oli eväänä kotimatkalle MS Parman Kirsi Laasosella.
– Tein aamun karsinnassa aika paljon virheitä, joten päätin skarpata iltapäivän finaaliin. Se sujuikin sitten täysin virheittä. Tässä kunnossa ei vauhti vaan riittänyt kultaan, totesi Lapila.

Menestystä Nuori Suunta-viesteissä 20.09.2009 klo 22:13

MS Parma onnistui laajalla rintamalla Varsinais-Suomen Nuori Suunta-viesteissä Ruskolla maanantaina. Illan saldona oli kaksi mestaruutta, kolme am-hopeaa ja yksi -pronssi.
Toista sataa nuorta suunnistaja sai kokea onnistumisen elämyksiä ja viestisuunnistuksen jännitystä sopivan helpohkoilla radoilla. Kauniissa syysillassa kaikilla tuntui olevan hauskaa.
MS Parman nuorimmat ottivat kaiken mitä oli jaossa, pojat kaksoisvoiton ja tytöt voiton.
Poikien kakkosjoukkueen keski-ikä oli vasta seitsemän vuotta, mitä näistä vielä tulekaan? Vanhempien sarjoissa voitot menivät Angelniemelle. Tytöissä MS Parma jäi loppukirissä kahden sekunnin päähän ja pojissa tappiota oli puolitoista minuuttia. Tytöissä MS Parman kakkonen oli pronssilla.

D11-16
1) Angelniemen Ankkuri 1 1:17:57, 2) MS Parma 1 1:17:59 (Essi Hakala 23:20, Anni Valtonen 13:10, Ida Kujansuu 29:54, Camilla Fingerroos 11:35), 3) MS Parma 2 1:26:29 (Emilia Rantanen 26:32, Hanne-Line Ekström 14:00, Annika Sinkkonen 31:28, Mirella Jaakkola 14:29), 7) MS Parma 3 1:43:46 (Jemina Martelius 31:38, Jenna Rantala 18:11, Emilia Salonen 34:43, Jessi Mäkinen 19:14.

H11-16
1) Angelniemen Ankkuri 1:06:31, 2) MS Parma 1 1:08:12 (Antti Rousku 21:23, Akseli Ruohola 11:00, Antti Aaltonen 23:55, Eero Lapila 11:54), 3) Suomusjärven Sisu 1:17:32, 4) MS Parma 2 1:18:04 (Jasper Martelius 24:34, Oskari Kuusisto 12:48, Aaro Ruohola 28:03, Verneri Venojärvi 12:39).

D10RR
1) MS Parma 38:16 (Janni Mäkinen 19:41, Janina Sinkkonen 10:41, Essi Rantanen 7:54), 2) Turun Suunnistajat 1 38:59.

H10RR
1) MS Parma 1 29:58 (Sebastian Fingerroos 10:28, Rasmus Ekström 9:26, Konsta Piironen 10:04), 2) MS Parma 2 34:23 (Niklas Ekström 11:24, Casper Fingerroos 11:08, Samuli Rousku 11:51).

Kultainen kompassi Varsinais-Suomeen. 20.09.2009 klo 22:13

Varsinais-Suomen 1-joukkue voitti valtakunnallisen suunnistuksen Kultainen Kompassicupin
finaalin sunnuntaina Hollollassa. Varsinais-Suomen voittajajoukkueessa suunnistivat Essi Hakala
(MSParma), Laura Neuvonen (TuS), Emilia Rantanen (MSParma), Niina Reponen (PR), Toni
Anttila (SuSi), Joni Juva (MuurVi), Arto Talvinen (TuS) ja Samuli Koskinen (TuS).
Varsinais-Suomen 2. joukkue sijoittui sijalle 18. Joukkueenjohtajana toimi MS Parman Markus Fingerroos
Kultainen Kompassi-cup on Suomen Suunnistusliiton ja suunnistusalueiden yhteistyössä toteuttama
14-sarjan suunnistuscup, joka käsittää 3-4 alueellista karsintakilpailua ja valtakunnallisen finaalin.
Finaalissa startti tapahtuu yhteislähtönä kahdeksalle eri hajontaradalle, jolloin joukkueen kaikki
jäsenet suunnistavat eri radan.
Seuramme nuorista Emilia Rantanen oli ratansa ykkönenja Essi Hakala kuudes.

Naisille kolmoisvoitto Jyry-rasteilla 12.09.2009 klo 22:24

Naisten ryhmä antoi SM-viestinäyttöjä managerien toivomuksesta Jyryn keskimatkalla. Kärkipaikan nappasi Katja Mjösund kymmenellä sekunnilla ennen Johanna Pietilää, jonka johtoasema hukkantui kymppirastilla. Positiivista oli kolmanneksi sijoittuneen Maija Sianojan vauhdin löytyminen. Ero kärkeen oli 37 sekuntia.

Susanna Tervo sekä Johannat Honkanen ja Ryynänen kolmen sekunnin sisällä, mutta jo viitisen minuuttia kärjestä.

Reetalle kultaa, Samille hopeaa 07.09.2009 klo 16:25

Reeta Rantanen, D17 Suomen mestari MS Parman Reeta Rantanen suunnisti kultaa ja Sami Hämäläinen hopeaa pitkien matkojen SM-kisoissa Askolassa sunnuntaina. Maaston hitaus ja ajoittain rankaksi äitynyt vesisade tekivät kisasta tavanomaista vaativamman.

Kesän tunnollinen harjoittelu ja taitotreenit seuran Porvoon SM-leirillä loivat hyvän pohjan kummankin mitalistin suorituksille, mutta ilman virheitä eivät hekään selvinneet.

- Valmistautuminen osui kerrankin kohdalleen. Elokuussa käydyllä Porvoon SM-leirillä tuli juostua paljon 1:15 000 mittakaavan kartalla, ja muutenkin olen harjoitellut kesän tunnollisesti. Tällä kaudella olen saanut suunnistamiseen uudenlaista tekniikkaa ja se on tuottanut tulosta, kun suurimmat virheet ovat jääneet pois, avasi Reeta menestyksen taustoja.

– Tämä voitto maistuu hienolta kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, iloitsi Rantanen. Lähdin liikkeelle jännittyneenä mutta rauhallisesti. Kunnon suunnistusrytmi löytyi lopulta kolmosvälillä alun epävarman olon haihtuessa. Lopussa tein harmittavan virheen ja mielessä kävi jo mitalien karkaaminen, kertasi parhaillaan kolmen minuutin johdossa ollut Rantanen puolentoista minuutin kaarrostaan rinteessä toiseksi viimeisellä rastilla. Voittomarginaaliksi jäi vielä 1.10.
- Maaliin tullessa olin epätietoinen tilanteesta, eikä kisan surkeasta seurannastakaan ollut apua. Lopulta kun kolmea jälkeen lähtenyttä kilpakumppania ei alkanut kuulua, hain tulosteen, josta näin olevani kärjessä. Ihmisten tulessa onnittelemaan vasta tajusin asian.

– Kisani lähti pelottavan huonosti liikkeelle, kun ykköselle tein 45 sekunnin ja kakkoselle 1,5 minuutin virheet, manasi Hämäläinen alkuaan.
- Sen jälkeen kyllä sujui hyvin lukuun ottamatta pitkää rastiväliä, jonka ryskin suoraan. Nopeimmat kiersivät sen polkua ja tietä pari minuuttia nopeammin, kertasi Hämäläinen suoritustaan.
– Tänään rata oli vaativa ja juoksuni oli kunnossa, totesi voittajalle OK Orientin Otto Simosasille 51 sekuntia jäänyt Hämäläinen.

Miehissä MS Parma sai viisi miestä finaaliin, missä Mikko Heinonen, Juha Peltola ja Asgeir Mjösund olivat peräkkäin sijoilla 20-20 Jani Lakasen voittaessa. Paikan saaneet Jani Myllärinen ja Samuli Salmenoja eivät finaaliin startanneet. Naisissa parhaana Sanna Heinonen oli viidestoista.

Muutoksia MS Parman valmennusryhmiin 27.07.2009 klo 11:30

Tietoa asiasta liitteellä...

(Ja siltä varalta, että jollain muullakin liite aukesi vähän vaikealukuisena, päätin kääntää tekstin myös tähän. Toivottavasti ei haittaa. T: Jussi L.)



Muutoksia MS Parman valmennusryhmiin

MS Parman valmennusjaosto on tehnyt päätöksen edustusurheilijoidensa valmennusryhmien uudelleenjärjestelystä.


Nuorten ryhmä

Nuorten 16-20-sarjalaisten urheilijat kootaan oman ryhmän alle ja ryhmän vetäjinä aloittavat Reima Rantanen, Veli-Matti Hanhela, Reeta Kolkkala ja Outi Sareila. Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on Valpperin leirillä 27-28.7. Uudelleen henkiin herätetyn nuorten ryhmän toiminnan
tavoitteena on palauttaa MS Parman junioritoiminta aikaisempien vuosien tasolle
heikomman kevätkauden jälkeen sekä tasoittaa juniorien matkaa kohti aikuisten edustusryhmiä.


Kehitysryhmä

MS Parma perustaa nuorten aikuisten kehitysryhmän, tavoitteenaan kehittää potentiaalisia nuoria suunnistajia entistä korkeammalle tasolle. Ryhmään kootaan urheilijoita, joilla on mahdollisuus ja halu panostaa urheilu-uraansa "täysipäiväisesti". Urheilijoiden haastattelu ja valinta on alkanut valmennusjaoston taholta ja tullaan käymään loppuun heinäkuun aikana.
Ryhmän vetäjänä toimii Eero Pietilä. Kehitysryhmän perustamisella ei ole negatiivista
vaikutusta seuran vanhempien huippu-urheilijoiden resursseihin ja toimintaan.

Lisätietoja:
Mikko Määttä 044 279 1011
Eero Pietilä 040 577 2334
Reima Rantanen 0400 676 510
Arkistoidut