| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Talviselle vihdoin SM-kulta

Arto Talvisella oli hymy herkässä ja tarinaa kisan vaiheista riitti, kun Suomen mestaruus varmistui sateen kosteassa Anttolassa..

H18-sarjassa suunnistavalla Arto Talvisella on jo melkoinen nippu SM-mitaleja kaapissaan, mutta nyt napsahti ensimmäinen kulta erikoispitkiltä matkoilta Anttolassa sunnuntaina. Ennestään oli plakkarissa jo pitkän kulta Yläneeltä H16-sarjassa. Vesisateinen keli teki vaativasta, paljon korkeuseroja sisältäneestä maastosta tosi raskaan ja joissain sarjoissa sääntöjen tavoiteajat ylittyivät roimasti. Tikirasimäen korpimaasto oli maineensa veroinen.

− Alun hajontalenkit juoksin omaa työtä tehden ja lopun putkiosuudelle lähdin Kalevan Rastin Santeri Silvennoisen kanssa yhtaikaa kärjessä ja pitkään juostiin yhdessä. Lopussa Santerilla alkoi kait tossu painaa, kun pääsin juoksemalla helposti häneltä karkuun. Neljä pientä virhettä tuli matkalla, ehkä kolmisen minuuttia, mestaruuden ottanut Talvinen kertoi.

SM-pronssia H15-sarjassa suunnistanut Akseli Ruohola oli kärjessä molempien hajontalenkkien jälkeen ja pääsi loppuosuudelle 1,5 minuutin etumatkalla. Se ei sujunut enää ongelmitta.  Luin väärää kohtaa heti  vikan lenkin ekalle rastille ja muut sai kiinni.  Jatkoin sitten Seveliuksen kanssa  ja Heikkilä tuli vähän perässä  Julkusen jo mentyä. Pummattiin Seveliuksen kanssa pari minuuttia yhtä rastia ja Heikkilä meni ohi. Virheiden jälkeen mestaruus oli kuuden minuutin päässä.

Naisissa MS Parman Susanna Tervo jaksoi parhaiten ja oli kahdestoista. MS Parman miehet jättivät kisan suosiolla väliin ja keskittyvät jo olemaan iskussa kesäkuun Jukolan Viestissä.

SM-plaketeilla olivat MS Parman Anni Valtonen, Emilia Rantanen, Sanna Heinonen ja Eero Heinonen.

- Jamo -

Kuvalinkki

Kisasivut