| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Sprinttaajat Kerttulassa sunnuntaina, Kirmula ja Mäkelä mukana

Liedon Parman ja Mynämäen Suunnistajat-52 järjestävät kansallisen kaksiosaisen Mehiläinen-Sprintin Raision Kerttulassa sunnuntaina. Mukaan on ilmoittautunut 232 osanottajaa, joukossa muutama MM-tason kilpailija.

Kisapaikalle ajetaan moottoritieltä (E8) Raision ABC:n kohdalta Kustavintielle (192). Opastus Kustavintien ja Raisionkaaren risteyksestä on paikoillaan klo. 8.30. Ensimmäisen osakilpailun lähtö on klo 11 ja toisen osakilpailun klo 14.

Kilpailu käydään Kerttulan urheilukeskuksen ja aivan Raision ydinkeskustan alueella, missä käytetään valtakatujen alikulkuja alueelta toiselle siirryttäessä. Aiempiin vastaaviin tapahtumiin verrattuna nyt on kartoitettu myös uutta aluetta. Kilpailualue on ollut kilpailijoilta harjoittelukiellossa viimeiset kaksi viikkoa.

Aamupäivän startissa ratkotaan myös Varsinais-Suomen alueen mestaruusmitalit kaikissa sarjoissa.

Naisten sarjan nimekkäin on Suomessa pitkään harjoitellut ja Angelniemen Ankkuria edustava Kanadan Emily Kemp, joka juuri päättyneissä MM-kisoissa oli keskimatkalla neljäs ja pitkällä matkalla kahdeksas. Tampereen Pyrinnön Saila Kinni oli suomalaisista paras MM-pitkällä matkalla.

Miehissä maailmanluokkaa on Paimion Rastia edustava Ranskan Frederic Tranchánd. Hän saanee kovimman vastuksen seurakaveristaan, maajoukkueen Jesse Laukkarisesta.

Jälki-ilmoittautuneina mukaan on tulossa kaksi kovaa nimeä. MM-taistoissa mukana ollut ja pitkän tuore Suomenmestari Miikka Kirmula starttaa ekana reitille. Parin minuutin päässä Kirmulasta lähtömerkin saa Tuomo Mäkelä.

  • Jamo

Kisasivut