| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Sianoja Kiinan PWT:ssa ja heti voittoon

Miesten ja naisten kärkikolmikot eka osakilpailussa.

Sprinttisuunnistajat päättävät kautensa perinteiseen PWT-kiertueeseen, jota on viime vuosina kilpailtu Kiinassa.

Viisi osakilpailua käsittävä Park World Tour-sarja suunnistetaan kuluvan ja ensi viikon aikana maan pääkaupungin lähistöllä Pekingin rastiviikon yhteydessä. Osakilpailuista neljä on sprinttejä ja yksi keskimatka. Kaksi osakilpailua ovat myös maailmanrankikilpailuja.

Suomalaisista Kiinassa kilpailevat muun muassa Mårten Boström, Marika Teini ja Maija Sianoja. Viime vuonna PWT-sarjan voittivat Tanskan Maja Alm ja Uuden-Seelannin Tim Robertson.

MAIJALLE KÄRKITILA EKA OSAKILPAILUSSA

"Tein yhden väärän reitinvalinnan ja yhden rastivälin juoksin noin 30 metriä liian pitkäksi, mutta muutoin onnistuin hyvin. Otin kisan huolellisesti, mikä osoittautui hyväksi taktiikaksi. Maasto oli paikoin aika eksoottista verrattuna kotoisiin sprintteihin.
"Paikoin oli myös yllättävän liukasta varsinkin jyrkissä penkoissa. Kerran otin tuntumaa tantereeseen ihan kunnolla ja sen jälkeen keskityin huolellisemmin askeltamiseen."
"Kaiken kaikkiaan se oli hauskaa", olivat naisten voittajan Maija Sianojan kommentit Kiina-kiertueen eka kisasta.

Turnee jatkuu perjantaina WRE keskimatkalla.