| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Sianoja Forssa Gamesin kakkonen

Maija Sianojan Forssa Gamesin kakkostila osoitti, että kaikki on kunnossa Venlojen ankkuriosuutta varten.

MS Parman Maija Sianoja esitti vakuuttavaa kuntoa Forssa Games keskimatkalla sijoittumalla toiseksi Ypäjällä torstaina. Ykköspaikan otti Paimion Inga Dambe 27 sekunnin marginaalilla. Taakse kuitenkin iso nippu kovan luokan maajoukkueiden suunnistajia.

– Vähän oli liikaa aaltoliikettä suorituksessa. Lähdin turhan rauhallisesti liikkeelle, vähän tuli ajautumisia ja hidastavia varmisteluja. Välipätkien rastivälit taas meni ihan kärkivauhtia, eli  fyysisesti ihan hyvä päivä kuitenkin, Sianoja totesi.

Forssa oli vuosia Jukolaan matkaavien ulkomalaisten tähtien kohtaamispaikka, mutta nykyään keskittyminen Jukolaan alkaa olla sitä luokkaa, että tämäntapaiset startit jäävät helposti väliin. Ypäjällä oli tarjolla kuitenkin tavanomaista hämäläisempää maastoa, vaikka korkeuserot olivatkin pienet.

Miehissä HiKi:n Valentin Novikov oli suorastaan ylivoimainen. MS Parman Samuli Salmenoja ja Sami Hämäläinen löytyvät sijoilta 6 ja 10.

– Lähdin metsästämään vielä yksiä hyviä rankipisteitä viime sunnuntain hyvästä vireestä rohkaistuneena. Jälki-ilmoittautuneena jouduin kuitenkin aivan alussa matkaan ja mahdollisesti antamaan hieman tasoitusta urien suhteen. Muuten kiskaisin parhaan Forssa Games juoksuni ikinä ja harmiteltavaa jäi oikeastaan vain yhden selkeän 40s virheen verran.

– Rankipisteetkin jäivät lopulta turhan pieniksi, kun Novikov paineli kärjessä aivan ylivoimaista vauhtia, eikä muiden ulkomaalaisten ohessa nostanut edes vertailupisteitä, kun ei viime vuonna Suomessa kilpaillut! Juoksu muuten tuntui alkuverkassa kevyimmältä sitten viime syksyn, Salmenoja kertoi.

Sarjavoittaja oli Pekka Lapila H40.

-  Jamo -

Forssa-Games