| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Ojanaholle MM-kulta, Ruoholalla epäonnea.

20-vuotias Olli Ojanaho avasi Suomen mitalitilin heti kisojen avausmatkalla ottaen keskimatkan kultaa 1.21 erolla toiseksi tulleeseen Norjan Audun Heimdaliin. Pronssille suunnisti Ruotsin Simon Imark.

Viimeisenä lähtijänä Akseli Ruoholla oli karsinnan jälkeen tavoitteet korkealla. Startti kuitenkin epäonnistui, kun lyhyellä viistorinteeseen suuntautuneella ykkösvälillä tuli takkiin toista minuuttia. Pari rastiväliä sujui sitten hyvin, mutta seuraavilla kahdella lyhyellä välillä tuli taas takapakkia yhteensä 40 sekuntia.

– Hyvällä fiiliksissä lähdin kisaan. En kuitenkaan malttanut tehdä normaalia suoritusta, vaan sorruin yliyrittämiseen todella paljon. Ykköselle heti iso virhe ja sen jälkeen säntäilyä. Lopussa alkoi jo tossukin vähän painaa, mutta en mitenkään tarkoituksella hellittänyt, vaikka  fiilis oli vähän laskenut, Ruohola totesi.

Aksun loppusijoitus oli kuusitoista kolmanneksi parhaana suomalaisena.