| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parma viides Nuorten Jukolassa

PYRINTÖ YLIVOIMAISEEN KAKSOISVOITTOON

Viides tila maistui MS Parman nuorille Nuorten Jukolassa

Nuorten Jukolan palatessa syntysijoilleen Nurmijärvelle tehtiin historiaa. Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue karkasi jo toisella osuudella omille teilleen ja kakkosjoukkue hilautui kuudennella osuudella Simone Aebersoldin loistojuoksulla neljän minuutin tuntumaan ja kuusi minuuttia ennen kolmantena ollutta Kouvolan Suunnistajia. Isojen marginaalien kisassa ankkuriosuus ei tuonut muutoksia joukkueiden järjestykseen.

MS Parma oli liikenteessä nuorella joukkueella, joka suunnisti valmennusjohdon odotustenmukaisesti jopa hitusen yläkanttiin viidenneksi. Oskari Lepistö avasi loistavasti ja oli K:lla kärkiporukassa säilyttäen asemat ensimmäiset kolme kilometriä. Lopun rutistuksessa ero kärkeen venyi puoleen minuuttiin ja sijoitus vaihdossa oli kuitenkin neljäs.

14-vuotias Niklas Ekström joutui 16-poikien kovaan kyytiin ja vauhdista oli pakko antaa vähän periksi raskaalla radalla. Yhtä kaarrosta lyhyellä välillä lukuun ottamatta ehjä suoritus, mikä antoi vaihdossa sijan 17. ja 7,5 minuuttia kärjestä.

Oskari Lepistö teki tykkijuoksun avausosuudella

Ilona Ruohola taputteli lyhyen osuuden takuuvarmasti nousten sijalle kahdeksan, minkä sijan Samuli Rousku säilytti seuraavalla osuudella eron kärkeen venähtäessä kuitenkin 3,5 minuuttia lisää.

Elsa Ankelon loppurutistus 5. osuudella nosti joukkueen neljänneksi

Pari vuotta ikätasoitusta antanut Elsa Ankelo tarrasi kiinni neljän tytön letkaan ja vahva loppurutistus antoi jo sijan neljä kärki-Pyrinnön oltua jo kuitenkin 17 minuuttia edellä.

Essi Rantanen suunnisti puhtaasti kuudennella osuudella, eikä ero vähän pummanneeseen Pyrintöönkään kasvanut. Muitten kärkijoukkueiden 18-sarjalaiset tykittivät kuitenkin vähän nopeammin ja  sijoituksen nostoihin ankkuri Aaro Julkuselle ei jäänyt paljoakaan mahdollisuuksia.

Essi Rantanen lähettää Aaro Julkusen ankkuriosuudelle.

1.20 edellä lähtenyt Essu oli sentään sopivassa haarukassa. 2,5 kilometrin väliajoissa ero oli Alvar Palméniin oli supistunut minuuttiin ja Palmenin pienen koukun jälkeen pojat oli yhdessä kilsan verran myöhemmin. Julkusen oma reitinvalinta  seuraavalle hajontarastille oli koitua kohtaloksi. Hätäisen uralta lähtö vei väärän hajontarastin ulkopuolelle ja paikkaamisen jälkeen Essu oli jälleen minuutin karkumatkalla. Palmén koukkasi alakautta neljänneksi viimeistä notkorastia ja yläkautta rastin ottanut Julkunen oli  rastilla jo tuntumassa. Loput välit olivat tosi tiukkaa taistelua alamäkivoittoisella alueella, mikä päättyi Julkusen voittoon 8 sekunnin marginaalilla ja joukkueen viidenteen tilaan.

Valmennuksen Risto Ruohola ja Riku Rousku olivat syystäkin tyytyväisiä lopputulokseen. Kuin huipennukseksi vielä kakkosen ankkuri Akseli Ruohola nappasi osuuden nopeimman yksityisajan. Niinikään kakkosen Lotte-Line Ekström oli osuudellaan hienosti 22. yksityisajoissa. Parhaaseen kolmannekseen selvisivät myös Essi Valtonen, Laura Laukkanen ja Eero Lapila.

MS Parma oli liikenteessä neljällä joukkueella, jotka kaikki selvisivät hienosti maaliin saakka. Kakkonen nousi lopussa 39: nneksi, kolmonen sadan parhaan joukkoon sijalle 91  ja nelonen lopulta kuitenkin 129:s.

Online palvelussa oleva tieto hylkäyksestä on peruttu. Emitin purussa oli olut, jota  ei oltu ajoissa huomattu. Tästä syystä kolme ns. hylättyä joukkuetta on hyväksytty.  Rasmus Ekströmin osuusaika on 39.09.

Seurateltalla kaikki neljä joukkuetta huoltajineen virittäytyivät kisatunnelmaan.

Hieno porukka mallia NuJu 2016

  • Jamo

NuJu:n kuvasatoa

Kisasivut